Luon­non­suo­je­lu­lii­ton lausunto rapustrategiasta

Maa- ja metsätalousministeriölle

Viitaten lausuntopyyntöönne 16.11.2017 Dnro 939/06.02/2016

Luonnonsuojeluliiton lausunto rapustrategiasta

Suomen luonnonsuojeluliitto kiittää lausuntopyynnöstä ja toteaa asiasta seuraavaa.

Yleistä

Yleisesti ottaen päivitys on hyvä ja kannatettava. Nyt se toteuttaa kansallista vieraslajistrategiaa ja EU-lainsäädäntöä edellistä strategiaa paremmin.

Tekstikommentteja

”Tavoite, jossa maamme raputalous kasvaa hallitusti täpläravun runsastumisen myötä ja samalla

jokirapu voidaan ylläpitää edelleen hyödynnettävänä lajina, on realistinen – toisin kuin useimmissa

muissa Euroopan maissa.”

Täpläraputalouden kasvattaminen tilanteessa, jossa laji muodostaa aina ja kaikkialla uhkan jokiravulle on epärealistinen. Vieraslajista tulee pääsääntöisesti päästä eroon ja vasta toissijaisesti pyritä pärjäämään lajin kanssa. Siksi tavoitteiden olla sellaisia, että vieraslajin määrät, tuottavuus, kannat ja levinneisyys pienenevät hallitusti ja hallittavasti.

”Jokiravun suoja-alueella on lajin nykyisen levinneisyyden pohjoisrajan eteläpuolella kaikkiaan lähes 16 400 järviallasta (pinta-ala n. 6 900 km2), joista puolestaan 15 200 järveä on kooltaan 1–500 ha (yht. n. 2 900 km2). Lisäksi on erittäin suuri määrä vähäjärvisiä virtavesiä, joissa jokiravulla on hyvät elinmahdollisuudet, mikäli ympäristöolot tai piilevän rapuruton esiintyminen eivät aseta esteitä. Tämä vesistökapasiteetti tarjoaa hyvät mahdollisuudet hoitaa ja hyödyntää jokirapukantoja tuloksellisesti. Jokiravun suoja-alueilla voi olla yksittäisiä pienialaisia täplärapuesiintymiä, joiden tilaa seurataan ja niiden leviämistä rajoitetaan tai kanta hävitetään mahdollisuuksien mukaan.”

Valitettavasti todellisuus on toisenlainen. Täpläravulla on elintilaa runsaasti ja kaikkialla jossa sitä on joskus tavattu, on se uhka jokiravulle. Useissa vesistöissä on rapuruttoa piilevänä joka rajoittaa jokiravun menestymistä. On myös liian optimistista esittää, että jokiravuille olisi suuri määrä <500 ha järviä ja jokia sekä pieniä vesistöjä sopiviksi elinalueiksi. Todellisuudessa suuri osa näistä ”jokiravulle soveliaista vesistöistä” eivät ole vähähumuksisia järviä vaan jokiravuille sopimattomia elinympäristöjä liian humuspitoisuuden ja happamuuden takia. Alueet, joissa on jokiravulle runsasta potentiaalia ja ovat vedenlaadultaan sopivia, sijaitsevat alueilla, jossa täplärapu on voimakas uhka ja lajit elävät liian lähellä toisiaan riskien välttämiseksi. Alueet, jossa on sopivia jokirapuvesiä täplärapualueiden ulkopuolella, ovat jo niin pohjoisessa, ettei jokirapu menesty siellä halutulla tavalla. Kainuu ja Pohjois-Savon alueet ovat tällaisia potentiaalisia suoja-alueita, jossa tuotto voi olla suurikin. Pohjois-Pohjanmaalta etelämmäksi länsiosaa tultaessa pääosa ”sopivista” rapuvesistä on laadullisesti liian humuspitoisia, myös jokivedet. Siten katsomme, että täpläravulla on varattuna laajimmat ja parhaan elinalueet, ja jokiravulle on turvallisia elinalueita tarjolla hyvin niukasti ja alueet ovat jakautuneet epätasaisesti suoja-alueille.

”Ravuille heikosti soveltuvat happamat tai pehmeärantaiset järvet on hyvä pyrkiä pitämään täysin ravuttomina. Silloin ne voivat katkaista rapuruton leviämisen vesistöreitillä. ”

Tähän viittaamme edellisessä kommentissa, eli tämän tyyppisiä vesistöjä on jokiravun suoja-alueilla tarjolla liikaakin, suurin osa on tällaisia vesiä.

”Sallitun täplärapualueen ulkopuolelle tehdyt luvattomat istutukset kuitenkin osoittavat, ettei strategian rajaus ole ollut kansalaisten näkökulmasta riittävän sitouttava, mikä tuli ilmi myös rapuistutuksia koskeneessa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa.”

Mielenkiintoista on se, että strategian kartassa on merkittynä tunnetut täplärapualueet, ja kuitenkin niiden lisäksi on lukuisa joukko määrällisesti enemmän tunnettuja alueita, josta tavataan As- tai Ps1 -tyypin rapuruttoa. Tämä kertoo vain siitä, että luvattomia istutuksia on tehty valtava määrä vuosikymmenten aikana.

Suoja-alueilla yhtenä syynä lienee se, että täplärapuja on istutettu monenlaisiin vesiin, joissa täplärapu ei ole menestynyt lainkaan tai juuri mitenkään. Kanta on hävinnyt tai lähes hävinnyt, mutta tauti on jäänyt kuitenkin vesiin elämään heikkoon rapukantaan. Eli ainakin läntisellä suoja-alueella vedenlaatu on ollut täpläravun suhteen se minimitekijä, jolloin kanta ei ole vahvistunut luvattomien istutusten jälkeen, mutta aiheuttanut pitkäaikaisen haitan jokirapujen elinalueille.

”Jos täplärapuja ei pystytä hävittämään ja luontainen leviämisväylä jokirapuvesiin on olemassa, tulee täplärapukannan tiheys pyrkiä pitämään niin pienenä, että kannan luontainen levittäytymispaine on mahdollisimman vähäinen. Samalla vähennetään täplärapukannan tuottamien rapuruton leviämisitiöiden esiintymistiheyttä vesistössä, mikä voi pienentää rapuruton leviämisen todennäköisyyttä.”

Rapukanta tulisi pitää raputyypistä riippuen riittävän alhaisena, ettei taudit leviä. Kuitenkin suurin riski täpläravun leviämiseen naapurijärviin tai lähiseudulle on ihminen. Suurin osa leviämisestä on täysin tiedottomuutta tai piittaamattomuutta. Naapurijärvestä on mukava siirtää rapuja omaankin mökkijärveen ja hyötymistarkoitus on hyvin perisuomalainen ajatus. Ja miten moneen järveen täplärapua onkaan istutettu, toisissa se vain menestynyt paremmin kuin huonommissa kokeiluissa. Ainoa vaihtoehto leviämisen estämiseksi on se, että täplärapuvesiä hävitetään mahdollisimman tehokkaasti sekä tavalliselle kansalle, mökkiläisille ja kalastajille tiedotetaan asiasta paljon ja riittävästi.

”Täplärapujen istuttaminen on ollut kiellettyä kaikissa vesissä vuoden 2016 alusta, kuten myös niiden siirtäminen esiintymisvetensä sellaisiin osiin, joissa täplärapuja ei vielä ole. Tämä vähentää täplärapujen leviämistä. Avainasemassa täplärapujen leviämisen estämisessä on kuitenkin tiedotus, sillä tähänastinen täplärapujen leviäminen Suomessa on tapahtunut lähes yksinomaan ihmisen avustuksella ja suurelta osin viranomaismääräysten vastaisesti. Syynä täplärapujen luvattomiin istutuksiin lienevät yleensä odotukset istutusten hyödyistä sekä tietämättömyys istutuksiin liittyvistä riskeistä.”

Tämä on tärkeä kohta. Valistunut ravustaja, ammattiravustaja, ravunvälittäjä jne. ovat yleensä verrattain valistuneita. Ongelmallisin ryhmä on mihinkään kuulumattomat mutta ravuista kiinnostuneet kansalaiset ja turhan innokkaat ravustajat, jotka eivät ymmärrä vastuutaan. Ne, jotka saavat lajista elantoa, ovat yleensä varovaisempia kuin amatööriharrastajat. Lisäksi myös vedensiirto on tärkeä huomioida, jolloin rapuruton siirtäjäksi tulevat sukeltajat, vetouistelijat, kaikki vesiharrastajat, jotka eivät välttämättä miellä riskiä. Tiedotus on avainasia tässä, sillä yhdenkin hyvän jokirapuvesistön tuho rapurutolla on aina peruuttamaton menetys.

 ”Myös entisten täpläravun viljelylaitosten altaita ja lammikoita voidaan käyttää välittömästi laitoksen alapuolella sijaitsevasta vesistöstä pyydettyjen täplärapujen väliaikaiseen säilyttämiseen, kunhan rapujen säilytys ei vaaranna olemassa olevia rapukantoja tai aiheuta täplärapujen leviämisriskiä uusiin vesiin. Muutoin täplärapujen väliaikainen säilyttäminen tulee toteuttaa suljetuissa järjestelmissä tai sumputtamalla siinä vesistön osassa, josta ravut on pyydetty.”

Huomioitava on aina myös se, että karkulaiset eivät ole se suurin uhka vaan poistoveden mukana lähtevät sieni-itiöt. Siksi täplärapujen sumputus missä tahansa saattaa olla riski eli poistoveden ei saa päätyä vesistöön käsittelemättömänä missään olosuhteissa, paitsi korkeintaan vesissä jossa on samaa rapukantaa.

”Viljelylammikoksi katsotaan rakenne, joka on tehty kaivamalla tai patoamalla ja jossa on ohjattu tulovesitys ja joka voidaan tyhjentää nk. munkin tai muun keinotekoisen rakenteen kautta. Padotut lammet ja kaivetut altaat, joissa ei ole tyhjennysmahdollisuutta ovat rinnastettavissa luonnonvesiin. Niistä rapuja voidaan pyytää ja myydä kuten luonnonvesistä, mutta rapuja ei saa ruokkia. Myös täplärapujen hävittämiseen sovelletaan samoja kriteerejä kuin luonnonvesissä.”

Valitettavasti tällainen tulkinta vie pohjan pois ja mahdollistaa porsaanreikien käytön. Ensisijaisesti luonnossa olevien täplärapukantojen hävittäminen tulee olla pääsääntö ja toisekseen niitä voidaan hyväksyä, jos lajin aiheuttamat riskit voidaan minimoida. Pienistä lammikoista joita tekstissä tarkoitetaan, on rapukanta helpoin hävittää. Niitä lienee määrällisestikin eniten, joten niihin liittyy valtava määrä riskejä leviämisen ja lajin levittämisen takia. Mikäli tekstissä koetetaan tuoda esiin ravustuksellisesti tärkeiden ja ammattimaiseen toimintaan liittyvien luonnonravintolammikoiden hyväksyntä jatkossakin ravustuspaikkoina, tulee asia käsitellä toisin. Mikäli tiedetään tällaisia elinkeinollisesti tärkeitä luonnonravintolammikoita, voidaan ne rekisteröidä erikseen ja antaa riittävä ohjeistus ja toimintamallit käyttöön vahinkojen estämiseksi.

”Tosin Suomenlahteen, Saaristomereen ja Selkämereen laskevissa pienissä vesistöissä ja suurempien vesistöjen latvoilla on vielä joitakin arvokkaita jokirapuvesiä, joihin täplärapujen leviäminen tulee pystyä estämään. Jos hävittäminen ei onnistu tai sen voidaan ennakolta arvioida edellyttävän kohtuuttomia kustannuksia, täplärapukannan kasvua ja leviämistä estetään suunnitelmallisesti ja tehokkaasti.”

Haitallinen laji tulee ensisijaisesti hävittää, toissijaisesti hallita ja estää haittojen aiheutuminen mahdollisimman tehokkaasti. Etenkin tätä tulee noudattaa suoja-alueilla, josta täplärapukannat tulee ensisijaisesti aina hävittää.

”Kalastuslakia tulee uudistaa niin, että näyterapujen ottaminen on mahdollista ilman viranomaislupaa myös rauhoitusaikana.”

Kalastuslakia tulisi uudistaa siten, että jokirapuja saa pyytää istukkaaksi jo ennen 20.7. Lisäksi kannanhoidollinen pyynti ja muu erikseen suunniteltu toiminta pitää mahdollistaa rapukannan parhaaksi. Mikäli järvessä oleva rapukanta tulee liian tiheäksi, tulisi pyynti sallia nykyistä pitkäkestoisemmaksi ja tehokkaammaksi. Jokirapujen siirtoistutuksiin ja kannan aikaansaamiseksi soveliaisiin vesistöihin tulisi olla viranomaismääräykset. Esimerkiksi jos kalaveden omistaja kieltää ravustuksen peläten kannan hupenevan liiaksi, tulee ELY-keskuksen voida estää kielto. Esimerkkinä runsastuottoinen rapujärvi, jossa kannan kasvu on hidastunut mutta ”alamittaisten” rapujen määrä suorastaan räjähtänyt. Maallikkohenkinen kalastuskunta kielsi ravustuksen, koska olettaa rapujen kasvavan rauhoituksella. Todellisuudessa liiasta tiheydestä saattaa seurata ruttoepidemia ja kaikki ravut menetetään. Tällaisiin tapauksiin tulisi olla kalaviranomaiselle oikeus puuttua.

”Jokirapujen istutuslupia myöntäessään ELY-keskusten tulee edellyttää, että istutuksissa käytetään tutkitusti taudittomia istukkaita. Tämä merkitsee yleensä viljeltyjen istukkaiden käyttöä. Myös luonnosta pyydettyjä istukkaita voidaan käyttää, jos niiden taudittomuus on riittävin tutkimuksin varmistettu. Taudittomiksi todettuja ja istutusluvan saaneita istukkaita olisi hyvä ennen mittavia istutuksia sumputtaa istutusvedessä sen toteamiseksi, ettei istutusvedessä ole rapuruttoa. Kalastuslain 51 §:n sumputuskielto ei koske tällaista tapausta, sillä tässä on kyse pikemmin viivästetystä istutuksesta kuin rapujen säilyttämisestä.”

Toivottavaa on, että tätä ei käytetä väärin myös täplärapujen sumputuksessa. Määräysten tulisi olla hyvin yksiselitteisiä ja helppoja. Pienimmän haitan tie saattaisi olla, että istutuksia kontrolloisi joku ulkopuolinen toimija tai viranomainen, kuin että maallikkokalastuskunnat saisivat tehdä istutusten osalta lähes mitä haluavat. Istutuksista tulisi olla selkeä ennakkoilmoitus, rekisteri tai vastaava järjestelmä. Pelkkä istutuspöytäkirja tai istutuslupa ei riitä turvaamaan rapukantojen säilymistä. Istuttamista ei silti pidä tehdä liian hankalaksi ja kontrolloiduksi, se ei edistä toimintaa lajilla, jota halutaan istuttaa ”omiin vesiin” sen tuottomahdollisuuksien takia puolisalassa. Kuitenkin toiminnassa tulisi olla joku kontrolli, jolla ohjataan toimintaa ja ehkäistään virheitä.

”Selvitetään erikseen, millä edellytyksillä Evira voisi pitää luetteloa istukkaiden tuotantoon hyväksytyistä luonnonpopulaatioista.”

Tähän on saatava kasvattamot sekä luonnonrapukannat lampi- ja järvikohtaisesti joita voi käyttää.

”Kalastuslain 51§ mukaan rapuja saadaan säilyttää sumpuissa tai muissa vastaavissa laitteissa vain siinä vesistön osassa, josta ne on pyydetty. Myös jokirapujen viljely ja luonnosta pyydettyjen rapujen varastointi vesistöstä erillisissä altaissa lajittelua ja edelleen toimittamista varten lisäävät ympäristössään raputautien riskiä. Rapujen karkaaminen puolestaan voi vaarantaa rapukantojen hallitun levittämisen. Siksi sekä viljelyä että varastointia altaissa on tarve ohjata. Parhaat mahdollisuudet tähän on Eviralla, joka myöntää viljely-yrityksille terveysluvat. Hyvien rapuvesien yläpuolisissa vesissä ei ravunviljelyä tule sallia muista vesistöistä peräisin olevilla rapukannoilla. Terveyslupamenettelyn ulkopuolelle jäävät kuitenkin alle 2 000 rapua vuodessa tuottavat viljely-yksiköt. Tämän toiminnan ja myös rapujen välivarastoihin keräilyn laajuus ja riskit rapuruton leviämisen suhteen tulee kartoittaa ja laatia kriteeristö turvallisiksi menettelytavoiksi.”

Suurimman riskin aiheuttavat pienet toimijat, olipa rapulaji mikä tahansa. Yksinkertaisuuden vuoksi olisi hyvä saada kaikki toimijat lupamenettelyn piiriin, samoin rapujen välitys- ja myyntitoiminnassa.

”Kalaistutuksia suunniteltaessa ja istutuslupia myönnettäessä tulee ottaa huomioon, että rapuruttoa ei vahingossa siirretä kalojen tai kuljetusveden mukana.”

Valitettavan monta epäilystä on siitä, että rapurutto on tullut kalaistutuksessa siirtyneen veden mukana.

”Käyttö- ja hoitosuunnitelmien yhteensovittamisesta vastaa kalatalouden alueellinen yhteistyöryhmä. Tämä menettely lisää alueellista yhteistyötä ja parantaa edellytyksiä kalatalouden eri toimijoiden sitoutumiseen käyttö- ja hoitosuunnitelmien toimeenpanoon. Täplärapukantojen hallintaa ja leviämisen ehkäisemistä on käsiteltävä uusissa suunnitelmissa. Ilman em. osiota ELY-keskus ei voi hyväksyä ko. suunnitelmaa”

On myös pidettävä huoli siitä, että suunnitelmat toteutuvat ja niitä noudatetaan. Noudattamattomuutta ei ole vielä valitettavasti sanktioitu. Tosin hoito- ja käyttösuunnitelmaa toteuttavat valistuneet toimijat, joten sen ulkopuolinen toiminta on suurempi riski.

”Vedenomistajien ja mökkiläisten harjoittama jokirapujen kaupallinen ravustus ja kotitarvepyynti myös suojelevat jokirapukantoja, sillä niin kauan kuin rapujen koetaan tuovan lisätuloja tai muuta hyötyä, niiden suojelu koetaan tärkeäksi.”

Tämä on pääosin totta, mutta myös se riski miksi rapukantoja istutaan salaa ja laittomasti, että saadaan omaan lampeen oma rapukanta jolla ”rikastua”.

”Lupa-asioissa voidaan kalaveden omistajien yhteistyöllä pyrkiä järvikohtaisiin ratkaisuihin. Erityisesti taajamien lähivesillä on tärkeää pyrkiä järjestämään ravustusmahdollisuuksia myös henkilöille, joilla ei ole vesialueen osakkuuteen perustuvaa ravustusoikeutta.”

Mahdollisuus ravustukseen tulee tehdä huolella, palveluntarjoajan omilla pyydyksillä. Ravustusoikeudet ovat varmasti suuria tunteita herättäviä asioita, kateuteen ja riitoihin johtavia oikeuksia. On hyvä, ettei ravustus ole yleiskalastusoikeuteen verrattava asia, mutta samalla kalaveden omistajat voivat kontrolloida ravustusta liikaa. Pääsääntöisesti on niin, että rapu ei ravustamalla lopu, etenkään jos vesi on tuottoisa ja kyseessä luonnon rapukanta.

”Siksi ravustuskulttuurin vastuullisuudesta on tärkeää huolehtia. Siihen kuuluu keskeisesti huolehtiminen rapuruton torjunnasta ja rapujen asianmukaisesta käsittelystä sumputuksen, kuljetuksen ja valmistuksen yhteydessä. Vastuullisen ravustuskulttuurin edistäminen otetaan huomioon valtionapujärjestöjen neuvontatyössä. Ravustuksen edistämiseen voidaan myös osoittaa kalatalouden edistämisvaroja”

Kalatalouden edistämisvarojen käyttö rapukantojen suojeluun ja turvaamiseen on parasta näiden rahojen käyttöä. Unohtaa ei voi kuitenkaan paikallismedian tärkeyttä raputiedotuksessa. Sosiaalinen media ei ole se, joka tavoittaa ravustajat, vaan paikallislehdet, maakuntalehti, radio, paikalliset ilmaisjakelulehdet ja muut kuntatiedotteet tavoittavat ravustavan kansan ja mökkiläiset. Eli juuri sen ryhmän, joka tarvitsee eniten valistusta.

”Rapujen rauhoitusajan poistamisen vaikutukset tulee selvittää, koska pyynnin salliminen ennen rapusesongin alkua tukisi kotimaista rapujen tuotantoa.”

Tämä tukisi kotimaisen ravun tuotantoa, mutta lisäksi myös mahdollistaisi joustavamman istukaspyynnin ja hoitoravustuksen ylitiheissä kannoissa.

Rapurutosta on puhuttu vuosikymmeniä, mutta monissa tapauksissa ruttoa ei liene edes ollut vaikka rapukanta on tuhoutunut.

Käytännön kokemuksena voidaan mainita, että maatalouden kasvitorjunta-aineet ovat olleet ainakin takavuosikymmeninä yksi merkittävä syy rapukuolemiin.

Rapurutto on varmasti hyvin yleinen kuolinsyy. Todennäköisesti vesistöissä on aina jonkin verran rapuruttoa liikkeessä, mutta ravut eivät sairastu. Tämä on todettu monissa tapauksissa.

Vesiensuojelu, etenkin veden laadun parantaminen, olisi ensiarvoisen tärkeää rapukantojen ylläpidossa. Hyvin todennäköistä on, että ruttoepidemia käynnistyy stressin seurauksena, joka voi kasvaa tilapäisesti heikentyneen vedenlaadun seurauksena. Sameus, kiintoainespulssi, lämpötilan kohoaminen jne. voivat olla ratkaiseva tekijä ruton muodostumiseksi epidemiaksi. Siksi kokonaisvaltainen vesiensuojelu on rapuvesillä ensiarvoisen tärkeää.

Lisätietoja

– aluesihteeri Teemu Tuovinen, puhelin 040 934 6320, pohjanmaa at sll.fi

– erityisasiantuntija Tapani Veistola, puhelin 0400 615 530, tapani.veistola at sll.fi

SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO RY

Päivi Lundvall

toiminnanjohtaja