Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto
Navigaatio päälle/pois

Luon­non­suo­je­lu­liit­to kannustaa pesintätuhoja aiheuttavien kesähakkuiden lopettamiseen

Metsäteollisuuden ja metsänomistajien vastuullisuus ja vapaaehtoisuus ovat olennaisessa asemassa, kun haetaan ratkaisuja lintujen pesintöjä tuhoavien kesähakkuiden lopettamiseen. Kesähakkuista nousi kova keskustelu sosiaalisessa mediassa levinneen kodittomaksi jääneen viirupöllön poikasen kuvan myötä.

Lintujen pesinnän tärkein aika on parhaillaan käynnissä. Iso osa linnuista rakentaa pesää, hautoo munia ja hoitaa poikasiaan huhtikuusta heinäkuun loppuun. Joka vuosi metsähakkuut kuitenkin rikkovat pesintärauhan ja lisäävät osaltaan huolestuttavaa metsälintujen uhanalaistumista.

Pesintärauhan turvaamiseen löytyy ratkaisuja. Luonnonsuojeluliitto kannustaa kesähakkuista pidättäytymistä lintujen tärkeimpänä pesimisaikana ensin vapaaehtoisesti ja ehdottaa niiden lopettamista jatkossa lakimuutoksella.

Luonnonsuojelulaissa erityisesti lisääntymisaikana lintujen pesien ja eläinten häiritseminen on kiellettyä. Laissa on kuitenkin poikkeus, jolla metsätaloutta saa harjoittaa lintujen pesimäaikana.

”Viranomaisten ja isojen metsäyhtiöiden pitää herätä huomioimaan kesähakkuiden ongelmat. Kesän hakkuilla on erilaisia seurauksia luonnolle kuin talvella tehtävissä hakkuissa. Metsäkoneet eivät pelkästään tuhoa vuosittain suuria määriä lintujen pesiä, munia ja poikasia, vaan kesähakkuut aiheuttavat myös enemmän maastovaurioita kuin talvella tehtävät hakkuut”, sanoo Luonnonsuojeluliiton asiantuntija Paloma Hannonen.

Ensimmäinen askel pesätuhojen lopettamiseen on niistä luopuminen vapaaehtoisesti. Esimerkiksi Helsingin kaupunki linjasi jo 2011 luopuvansa kesähakkuista ja on vienyt kiellon myös metsänhoidon ohjeisiin.

”Vastuullisesti toimiminen ei vaadi lakimuutosta, vaan jokainen metsänomistaja voi valita milloin hakkuita suorittaa. Valtion omistamalla Metsähallituksella on mahdollisuus toimia tässä suunnannäyttäjänä ja luopua kesähakkuista vaikka heti”, sanoo Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava.

Varastoinnin suunnittelu olennaista

Kesähakkuissa törmäävät metsänomistajan ja luonnon edut teollisuuden etujen kanssa. Teollisuuden tarpeisiin olisi ainakin osin mahdollista vastata muun muassa puun varastointia lisäämällä.

Kesähakkuut ovatkin melko uusi asia suomalaisessa metsätaloudessa; ne ovat lisääntyneet vasta 70-luvulta lähtien ja perustuvat teollisuuden tarpeettoman nopeaan puumateriaalin kiertoon. Tässä vedotaan puun tuoreuden tarpeeseen, mutta muita keinoja varastokestävyyden lisäämiseen on olemassa.

Lisäksi kesähakkuista luopuminen toisi myös hyötyjä metsänomistajalle, sillä esimerkiksi juurikääpä on hyvin ärhäkkä leviämään juuri kesähakkuissa.

Jaa sosiaalisessa mediassa