
Älä anna luonnon kadota
Joka yhdeksäs suomalainen laji on vaarassa kadota. Tututkin lajit ovat ahdingossa, esimerkiksi metsäjäniksen kanta on pienentynyt noin puoleen alle neljässä vuosikymmenessä. Älä anna luontokadon jatkua – auta kääntämään suunta!

Allekirjoita vetoomus
Lähimetsät suojelevat terveyttämme – suojellaan me lähimetsämme!
Lähiluonto on terveydellemme elintärkeää. Yhä useampaa lähimetsää uhkaavat silti rakentaminen, hakkuut tai liian intensiivinen hoitaminen. Tutkimuksen mukaan lähiluonnon väheneminen kasvattaa terveydenhuollon käyttöä ja aiheuttaa lisäkustannuksia. Vaaditaan yhdessä lähimetsien suojelua!
Ajankohtaista
-
Susi tarvitsee tiukkaa suojelua Suomessa jatkossakin
LUE LISÄÄ: Susi tarvitsee tiukkaa suojelua Suomessa jatkossakinEuroopan parlamentti päätti tänään kannattavansa suden suojelun heikentämistä EU:ssa. Luonnonsuojeluliiton mielestä suden suojelua ei pidä kuitenkaan heikentää Suomessa, sillä susi on erittäin uhanalainen.
-
|
Perhosbaari auttaa pihan pölyttäjiä
LUE LISÄÄ: Perhosbaari auttaa pihan pölyttäjiäParas apu pörisijöille on pihamaa, jossa kasvaa monipuolisesti luonnonkukkia ja esimerkiksi pajuja, sillä niistä hyönteiset saavat parhaiten ravintoa. Keväällä ja syksyllä luonnonravinnon ollessa vähissä voi hyönteisille antaa ruoka-apua erilaisilla ”baareilla”.
-
Luonnonkukat ja pölyttäjät viihtyvät tienlaidoilla – oikein ajoitetulla niitolla autat lajeja selviytymään
LUE LISÄÄ: Luonnonkukat ja pölyttäjät viihtyvät tienlaidoilla – oikein ajoitetulla niitolla autat lajeja selviytymäänOikea-aikaisella niitolla voidaan tukea tienlaitojen luonnonkasveja, pölyttäjiä ja pesimälinnustoa sekä torjua haitallisten vieraslajien leviämistä. Luonnonsuojeluliiton hankekoordinaattori Titta Vikstedt ohjeistaa artikkelissa etenkin yksityisteiden hoidosta vastaavia, mutta ohjeet sopivat kaikille tienlaitojen niitosta vastaaville. Kirjoitus on alunperin julkaistu Suomen Tieyhdistyksen Yksityistieuutiset-lehdessä (2025).
Etsitkö tietoa näistä?

Liity mukaan
Maan kattava suojeluverkosto
Suomen luonnonsuojeluliiton toiminta kattaa koko maan Hangosta aina Tenojoelle asti. Luontoa puolustavat noin 150 paikallista yhdistystä, jotka kuuluvat 15 piiriin. Etsi lähin paikallisyhdistyksesi ja liity mukaan joukkoomme!
Tapahtumat
Katso lisää tapahtumia tapahtumakalenterista.
Muita tapoja tukea

Liity kannatusyritykseksi
Kannatusyrityksenä mahdollistat pitkäjänteisen suojelutyön. Kannatusyritykseksi liittyminen on erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille helppo ja tehokas tapa tukea luonnonsuojelutyötä.

Tee testamenttilahjoitus
Meistä jokainen jättää jäljen tähän maailmaan. Lue lisää siitä, miten testamenttilahjoituksella voi suojella elintärkeää suomalaista luontoamme.

Tule suurlahjoittajaksi
Suurlahjoittajana olet meille tärkeä kumppani työssämme luontokadon ja ilmaston kuumenemisen pysäyttämiseksi.
Suojeluvoittoja pitkäjänteisen työn tuloksena
Suomen luonnonsuojeluliitto on aikaansaava järjestö. Vuosien varrella on tehty töitä hartiavoimin ja saatu luontoa suojeltua palanen kerrallaan. Jokainen niistä vie eteenpäin.
Aktiivisin ympäristöjärjestö vaikuttamistyössä
Luonnonsuojeluliitto on tutkitusti aktiivisin ympäristöjärjestö eduskunnan vaikuttamistyössä. Luonnonsuojeluliitto puolustaa luontoa muun muassa työryhmissä, lausunnoilla ja oikeudessa, sillä luonto ei voi tehdä sitä itse.
Toimintamme numeroina
1500
yhteensä 1500 hehtaaria soita ennallistettu
300
lähes 300 ilvestä pelastettu metsästykseltä vuosina 2023–2024
29 000
noin 29 000 jäsentä ympäri Suomen
#1
aktiivisin ympäristöjärjestö vaikuttamistyössä
Lausunnot

Tunne luontosi
Lue Suomen Luontoa
Suomen Luonnon toukokuun numerossa vieraillaan uhatulla aapasuolla Viiankiaavalla, jossa Jorma Luhta tallensi keväisiä tunnelmia. Uuden lehden sivulta saat paljon lisätietoa villivihanneksista sekä niiden keräämisestä. Lisäksi pureudutaan haitallisiin vieraslajeihin, joita voi löytää myös omalta pihalta. Numerossa julkaistaan myös luontovalokuvakilpailun tulokset.

Jäsenetu
Norppatuotteet Luontokaupasta
Suomen luonnonsuojeluliiton Luontokaupasta löydät monipuolisen valikoiman vastuullisesti valmistettuja norppatuotteita. Valitse suosikkisi itselle tai lahjaksi ja tue samalla Luonnonsuojeluliiton työtä monimuotoisen luonnon puolesta.
Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenenä saat kaikista Luontokaupasta tehdyistä ostoksista 10% jäsenalennuksen. Alennus aktivoituu käyttämällä kassalla koodia JÄSEN.

Liity kuukausilahjoittajaksi
Luonto kaipaa kiireesti puolustajia. Kuukausilahjoittajana autat suojelemaan suomalaisia elinympäristöjä ja lajeja.

Tee kertalahjoitus
Kertalahjoitus on nopea tapa auttaa luontoa. Jokainen lahjoitus on tärkeä.

Liity jäseneksi
Suomen luonnonsuojeluliiton toiminta kattaa koko maan. Etsi lähin paikallisyhdistyksesi ja liity mukaan joukkoomme!