Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto
Navigaatio päälle/pois

Saimaannorppaa suojellaan nyt myös Lapuan Kankureiden uutuustuotteilla

Suomen luonnonsuojeluliiton saimaannorppakoordinaattori Kaarina Tiainen on suunnitellut norppakuosin, jonka voi nähdä nyt myös Lapuan Kankureiden tuotteissa.

Saimaannorppa-kuosin on suunnitellut Suomen luonnonsuojeluliiton norppakoordinaattori Kaarina Tiainen. Jokaisesta norppatuotteesta lahjoitetaan osa Luonnonsuojeluliiton norppatyöhön. Kuva: Lapuan Kankurit Oy

Saimaannorppa-nimeä kantavaan uuteen tuotesarjaan kuuluvat pellavaiset pyyhkeet, laudeliinat ja saunatyynyt sekä huovutetut torkkuhuopa ja kuumavesipullo. Jokaisen myydyn tuotteen hinnasta lahjoitetaan osa saimaannorpan suojeluun.

Tiainen sai idean norppakuosista ja teki ensimmäiset luonnokset jo opiskellessaan tekstiiliartenomiksi vuoden 2007 tienoilla. Taustalla oli ajatuksena, että saimaannorpan turkin yksilöllinen kiehkurakuvio olisi oiva lisä vaatteissa ja asusteissa jo ennestään suosittuihin eläinkuoseihin. Yhteys saimaannorpan historiaankin löytyy, sillä aikoinaan saimaannorppaa metsästettiin ja sen nahkaa käytettiin muun muassa laukuissa, rukkasissa ja saappaissa.

”Norppakuosia olen käyttänyt monenlaisissa tuotteissa, muun muassa mekoissa, kravateissa, verhoissa, patalapuissa, tarjottimissa ja heijastimissa, soveltaen eri tekniikoita”, Kaarina Tiainen kertoo.

Aiemmin norppakuosillisia tuotteita on voinut ostaa pääasiassa uniikkeina tilaustöinä Tiaisen sivutoimisen Tintinsiipi-yrityksen kautta. Joitakin tuotteita on ollut myynnissä Luonnonsuojeluliiton Luontokaupassa sekä Suomen luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjalan luontopuodissa ja Täky Galleriassa Lappeenrannassa. Lapuan Kankureiden kanssa tehtävän yhteistyön myötä saimaannorppakuosilliset tuotteet ovat nyt laajemmin saatavilla. Myös kudonta tuli uutena menetelmänä mukaan tuotteisiin yhteistyön myötä.

Lapuan Kankurit tunnetaan laadukkaista pellavatuotteista, joita on kudottu perheyrityksen omassa kutomossa jo vuosikymmeniä. Luonnonmateriaaleista valmistetut tekstiilit ilahduttavat oikein hoidettuina pitkään. Lapuan Kankureiden mukaan materaalien jäljitettävyys ja vastuullinen tuotanto ovat olennainen osa heidän toimintaansa, joten yhteistyö Luonnonsuojeluliiton kanssa on luontevaa.

Saimaannorppa-tuotesarjan tuotteet ovat nyt myynnissä Luontokaupassa: sll.fi/luontokauppa. Tuotteet ovat tilattavissa myös Lapuan Kankureiden verkkokaupasta. Tuotteiden hinnat vaihtelevat 16,90 eurosta 99,90 euroon.

Lisätiedot:

Kaarina Tiainen
saimaannorppakoordinaattori, Suomen luonnonsuojeluliitto
p. 050 530 3270
kaarina.tiainen(a)sll.fi

Lisätietoja

Saimaannorppa-koordinaattori Kaarina Tiainen

Jaa sosiaalisessa mediassa