Viisi virhettä il­mas­toa­jat­te­lus­sa, herra ministeri

EU:n ympäristöministereiden kokouksessa käsitellään tänään (13.10.2017) metsien ilmastovaikutusta koskevaa LULUCF-asetusta. Suomi pyrkii siinä viime metreihin asti vesittämään EU:n ilmastolinjauksia.Luonnonsuojeluliitto kiritti kokouksen alla ympäristöministeri Kimmo Tiilikaista vastuullisiin päätöksiin kirjeellä. Keräsimme kokouksen alla suomalaisen metsiä koskevan ilmastopolitiikan viisi virheellistä väitettä.

1. Suomi on ilmastojohtaja

Väärin. Suomalaisministerit esiintyvät mielellään ilmastoratkaisijoina. Pääministeri Juha Sipiläkin puhui torstaina viisaasti ilmastonmuutoksen pysäyttämisen tärkeydestä. Sipilän mukaan:

“EU:n pitäisi entisestään vahvistaa rooliaan ilmastonmuutoksen torjunnassa. Jäsenmaiden pitäisi yhdessä nykyistä pontevammin, konkreettisilla teoilla ryhtyä toimeen.  Päästövähennykset on saatava Pariisin ilmastosopimuksen mukaiselle tavoitetasolle.”

Valitettavasti suomalaispäättäjien takki kääntyy nopeasti kun puheeksi nousee metsien hakkuiden ilmastovaikutus. Ministeri Tiilikaisen mielestä ilmastosääntöjen pitäisi joustaa suomalaisten investointien tarpeen mukaan. Ilmastonmuutos on kokonaisuus, jossa myös metsien muuttuvan käytön vaikutukset pitäisi laskea. Yksin Suomelle tarjotun lisäjouston ilmastovaikutus vastaa käytännössä yli miljoonaa henkilöautoa lisää liikenteessä, mutta ministeri Tiilikainen pitää tätäkin tarjousta riittämättömänä. Suomalaisministerit vesittävät nyt EU:n tärkeitä ilmastopäätöksiä. Se vetää mattoa EU:n ilmastojohtajuuden ja Pariisin sopimuksen tavoitteiden alta.

2. Ilmastotoimien aika on myöhemmin

Väärin. Ministeri Tiilikainen kertoo usein, että Pariisin sopimuksessa tavoitellaan nielujen ja varastojen tasapainoa vuosisadan toisella puoliskolla. Tällä hän perustelee lähivuosien lisähakkuita, joita Juha Sipilän hallitus kaavailee biotalouden vauhdittamiseksi. Metsien hiilinielun ennustetaan palautuvan nykytasolle vasta noin parin vuosikymmenen päästä, mutta sillä välin ilmakehään on kertynyt vuosisadoiksi ylimääräistä hiilidioksidia, joka kiihdyttää ilmastonmuutosta.

Tutkijat korostavat, että nykymenolla kahden vuosikymmenen päästä Pariisissa asetettu 1,5 asteen tavoite on jo tavoittamattomissa. Suomalaisministerit unohtavat siis lisähakkuita puolustellessaan Pariisin sopimuksen sitoumuksen “hiilinielujen ja -varastojen suojelemisesta ja vahvistamisesta”. Päättäjät kantavat vastuun siitä mitä tapahtuu juuri nyt, ei vuosikymmenien päästä. Hakkuiden lisääminen tarkoittaa, että ilmastonmuutosta hillitseminen siirtyy myöhemmäksi.

Käytännössä hiilinielujen kasvattamista edistäisivät Suomen metsissä maltillisemmat hakkuut. EU:ssa ja globaalisti hiilinielujen kasvattamista tukisivat rehelliset laskentasäännöt.

3. Metsäkatoa ei voi Suomessa vähentää

Väärin. Keskeinen loppusuoran kiista ministerineuvostossa koskettaa Suomen metsäkadon päästölaskentaa. EU-neuvotteluissa ministeri Tiilikainen esittää nyt, että metsäkadon vähentäminen kotimaassa on vaikeaa ja että metsäkadon päästöjen aiheuttamaa taakkaa Suomelle pitäisi helpottaa joustoilla.

Metsäkadosta puhutaan koska Suomessa metsäpinta-ala on viime vuosina vähentynyt. Ministeri ei mainitse, että metsäkatoa voidaan Suomessa rajoittaa melko helposti. Suomessa on hyvät edellytykset vähentää vaikkapa kaavoituksen yhteydessä rakentamisesta ja pellonraivaamisesta aiheutuvaa metsäkatoa. Kaupunkialueilla ja taajamissa muun muassa virkistyskäytössä olevien metsien säästäminen tukee myös luonnon monimuotoisuutta.

Suomessa on myös raivattu pelloksi noin 40 000 hehtaaria eli yli 56 000 jalkapallokentällisen verran suometsiä viimeisen parin vuosikymmenen aikana. Luonnonvarakeskuksen professori Kristiina Regina onkin todennut, että turvemaiden metsien raivaamiseen pelloksi kannustetaan, vaikka sen on tiedetty olevan yhteiskunnan näkökulmasta epärationaalista. Reginan mukaan turvemaiden metsien raivaamisen ongelma on tunnettu pitkään, mutta siihen puuttumista on toistuvasti lykätty.

4. Suomelle voi huoletta räätälöidä omat säännöt

Väärin. Suomen metsäkadon päästöjen vähättely on ongelmallista, koska se avaa kansainvälisesti keskustelun joustoista ja metsäkadon päästöjen porsaanrei´istä maailman muillekin metsäisille maille. Tiukka linja metsäkatoon edistää Pariisin ilmastosopimusta, koska metsäkadosta aiheutuu yli kymmenys globaaleista päästöistä. Indonesian ja Brasilian kaltaisten trooppisten maiden metsäkato olisi saatava pysäytettyä, vaikka se onkin poliittisesti hankalaa. Vain uskottavat säännöt metsien ilmastovaikutuksen huomioimiseksi tukevat tätä päämäärää, ja siksi ministereiden eivät saa tänään vesittää metsäkadon päästölaskentaa.

Myös suomalaiset ovat olleet mukana edistämässä metsäkadon vastaista työtä. Metsäkadon päästöjen vähättely EU:ssa on Pariisin ilmastosopimuksen kannalta todellinen riski – ja se uhkaa vaikeuttaa pitkään jatkunutta kansainvälistä työtä metsäkadon vähentämiseksi. Suomalaispäättäjät leikkivät siten tulella vaatiessaan erityiskohtelua metsäkadon laskennassa.

5. EU-päätökset tuhoavat suomalaisen metsätalouden

Väärin. Maankäytön ja metsien EU-päätösten vaikutuksista on Suomessa luotu paljon uhkakuvia. Juuri siksi ministeri Tiilikaisen mukaan Suomen metsissä hakkuita täytyy saada kasvattaa, sekä hiilinielua pienentää, nykytasosta ilman että hakkuiden ilmastovaikutusta huomioidaan EU-säännöissä. Samalla kun kaikkia suomalaisia kannustetaan vähentämään omia päästöjään, miksi juuri metsäteollisuuden ilmastojalanjälki pitäisi jättää huomiotta?

Suomalaiset toivovat varmasti, että metsätalouden ilmastovaikutus huomioidaan reilusti. Vuoden 2016 Eurobarometrin mukaan 57 % suomalaisista pitää metsien tärkeänä tehtävänä hiilen sidontaa ja ilmastonmuutoksen hillitsemistä. Useampi vastaaja arvosti metsien ilmastohyötyjä kuin vaikkapa niiden teollista käyttöä.

Metsäteollisuudelle ilmastovaikutuksen huomioiminen toteuttaisi saastuttaja maksaa -periaatteen, ja ohjaisi siten biotaloutta ilmastoviisaaksi. Halukkaita metsänomistajia voitaisiin samalla Suomessa kannustaa hoitamaan metsiään tavalla, joka tukee ilmastonmuutoksen hillintää, luonnon monimuotoisuutta ja metsien virkistyskäyttöä.

Otto Bruun
Kirjoittaja on Luonnonsuojeluliiton ilmasto- ja energia-asiantuntija