Ympäristöministeriö jarruttaa saimaannorpan suojelua kiistämällä pesinnän Puruvedellä

Suomen luonnonsuojeluliitto on tyrmistynyt ympäristöministeriön ilmoituksesta, ettei saimaannorppa pesi Puruvedellä eikä sitä siksi lisätä alueen Natura 2000 -lajiluetteloon nyt, kun verkoston tietoja täydennetään. Liitto muistuttaa, että norppa on palannut alueelle jo kymmenen vuotta sitten, ja norpan pesintä Puruvedellä on pitkään ollut vakiintunutta. Näin näki ministeriö itsekin vielä vuonna 2011.

Lue lisää

Suden kannanhoito kestäväksi – viime metsästysvuoden virheitä ei saa toistaa

Suomen luonnonsuojeluliitto ja Luonto-Liitto vaativat kestäviä vaihtoehtoja suden kannanhoitoon ja vaihtoehtoja tappamiselle. Suden hoitosuunnitelman tulokset pitää arvioida ja niistä pitää käydä laaja keskustelu ennen päätöksiä jatkosta. Järjestöt tuomitsevat viime metsästysvuonna susien yliverotukseen johtaneen kannanhoidollisen metsästyksen ja poliisilupien liian löysin perustein tapahtuneen jakamisen. Lisäksi on turvattava susien mahdollisuus vaeltaa Ruotsiin ja Norjaan.

Lue lisää

Järki voitti – Kollaja kesti

Luonnonsuojeluliitto kiittää hallitusta Kollajan allashankkeen hautaamisesta. Liitto kannustaa hallitusta edistämään nyt virtavesien ja vaelluskalojen suojelua kalatie-kärkihankkeella.

Lue lisää
Ladataan

Valitettavasti hakusi ei tuottanut tuloksia.