Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi tänään uuden biotalousstrategian. Luonnonsuojeluliitto on strategian valmistelussa mukana olleen biotalouspaneelin jäsen. Uusi strategia ei valitettavasti huomioi tarpeeksi kaikista tärkeintä: biotalouden kestävyyttä.
Tuore raportti esittelee 55 suojelematonta ja luonnoltaan arvokasta metsää valtion mailla. Esiteltäviä kohteita ei ole suojeltu, ja yli kahdellakymmenellä niistä on Metsähallituksen tuoreita hakkuusuunnitelmia. Mukana on myös kaavoituksen uhkaama Ylläksen ikimetsäalue. Raportin on laatinut Luonnonmetsä-työryhmä, joka koostuu vapaaehtoisista luontokartoittajista ja jonka työtä rahoittaa Koneen Säätiö. Ympäristöjärjestöt vaativat, että kaikki valtion luonnonmetsät suojellaan valtioneuvoston periaatepäätöksellä ja asetetaan välittömään hakkuukieltoon kevään 2022 kehysriihessä.
Ympäristöjärjestöt kiittävät hallitusta siitä, että keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmassa (KAISU) on nyt sovittu lisätoimenpiteistä päästövähennyksiksi. Samalla on selvää, että toimia tarvitaan lisää erityisesti maankäyttösektorille, kuten peltojen ja metsien hiilinielujen vahvistamiseen, ja että irtautumista fossiilisista polttoaineista on kiihdytettävä entisestään. Samalla täytyy turvata bioenergian kestävyys, hiilinielujen kasvu ja luontoarvot.
Lauantaina 5.3. Eduskuntatalon edustalle kokoontuva mielenilmaus muistuttaa pääministeri Sanna Marinin hallitukselle, että Ukrainan sota ja kansainvälisen ilmastonmuutospaneelin tuore raportti osoittavat yhteiskuntamme fossiiliriippuvuuden tuhoisuuden. Mielenosoittajat vaativat hallitusta lunastamaan lupauksensa fossiilivapaasta hyvinvointiyhteiskunnasta.
Luonto-Liitto ja Suomen luonnonsuojeluliitto ovat osallistuneet kansainväliseen järjestöjen kannanottoon, jossa vaaditaan venäläisen puuntuonnin kieltämistä sekä rajaamista pois FSC- ja PEFC-sertifikaattien piiristä. Kannanoton on allekirjoittanut lähes 130 kansalaisjärjestöä.
Ilmasto on kuumentunut nopeammin kuin odotimme. Kuumenemisen hillitsemisen lisäksi sopeutuminen sen vaikutuksiin on välttämätöntä, sanoo kansainvälinen ilmastonmuutospaneeli. Luonto on paras liittolaisemme kuumenemisen vaikutuksien pehmentämisessä. Luonnonsuojeluliitto vaatii hallitukselta tänä keväänä toimia, joilla torjutaan sekä ilmastokriisiä että luontokatoa.
Suomen luonnonsuojeluliitto käynnistää kampanjan luontokadon pysäyttämiseksi. Kampanjan aikana kerrotaan, millaisia luontotekoja poliitikot, yritykset ja Suomessa asuvat ihmiset voivat tehdä.
Suomen luonnonsuojeluliiton tekemän kyselyn mukaan kunnat pitävät haitallisten vieraslajien torjuntaa ja leviämistä ennaltaehkäisevää työtä tärkeänä, mutta vain harvassa kunnassa siihen on riittävästi resursseja. Kunnat toivovat myös lisää ohjeistusta ja koulutusta vieraslajitilanteen hallintaan. Haitalliset vieraslajit ovat uhka luonnon monimuotoisuudelle.
Ympäristöjärjestöjen laatiman ja Taloustutkimuksen toteuttaman kyselyn mukaan selvä enemmistö suomalaisista kannattaa luonnonmetsien suojelemista viipymättä ja tutkijoiden ehdottamaa valtion omistamien vanhojen metsien hakkuukieltoa. Lisäksi 63 prosenttia suomalaisista toivoo, että vähintään 10 kilometrin päässä kotoa olisi mahdollisimman luonnontilaista metsää.
Rahkasammalen korjuun ongelmat kärjistyivät toissa vuonna, kun Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piiri julkaisi tiedotteen ja kuvan Sarvinevalta, joka oli käytännössä tuhottu rahkasammalen korjuulla. Työnsä nyt päättänyt työryhmä selvitti, ettei rahkasammal uusiudu sillä tavalla kuin rahkasammalta korjaavat yritykset ovat mainostaneet.
Greenpeace, Suomen luonnonsuojeluliitto, WWF, BirdLife, Luonto-Liitto ja Natur och Miljö vaativat hallitukselta toimia Suomen viimeisten luonnonmetsien suojelemiseksi. Luonnonmetsien tuho on jatkunut valtionmetsissä kuluvalla hallituskaudella tutkijoiden hätähuudoista huolimatta. 21 345 suomalaisen allekirjoittama vetoomus luovutetaan tänään pääministeri Sanna Marinille, joka vastaanottaa Greenpeacen, WWF:n ja Suomen luonnonsuojeluliiton edustajat virtuaalisesti.
Luonnonsuojeluliitto vaatii oikeusministeriötä kiirehtimään hallitusohjelmassa luvattua vesilain päivitystä. Vaelluskaloille ja virtavesille tärkeän lain muutos on pudonnut pois eilen julkaistusta hallituksen uudesta lainsäädäntöohjelmasta.
Hallinto-oikeudet ovat pysäyttäneet kaikki suden metsästysluvat, kunnes niitä koskevat valitukset on käsitelty. Luvista valittivat muun muassa monet Luonnonsuojeluliiton piirit ja yhdistykset.
Kestävän kaivostoiminnan verkosto julkaisi torstaina kaivosyhtiöiden vastuullisuuden mittaamiseen ja kehittämiseen luodun vastuullisuusjärjestelmänsä ensimmäiset tulokset. Luonnonsuojeluliiton mukaan vapaaehtoisuuteen perustuva vastuullisuusjärjestelmä ei korvaa tarvetta kaivosyhtiöiden sitovalle sääntelylle, sillä sitä ei ole kaikkien pakko noudattaa. Liitto kiirehtii kaivoslain ympäristöasioiden parantamista.