Tero Toivanen: Soiden linnut vetäytyvät pohjoiseen – turvetuotanto vauhdittaa alamäkeä

Suolla pesivien lintujen kannat ovat Suomessa vähentyneet viimeisen neljän vuosikymmenen aikana jopa 60 prosenttia. Suolintujen hupenemiseen ovat vaikuttaneet niin ilmaston kuumeneminen kuin soiden ojitus, mutta myös turpeen kaivuu on tuhonnut merkittävän osan linnuille tärkeistä soista.

Soilla pesivistä linnuista esimerkiksi suokukko luokitellaan nykyään äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi: peräti 95 prosenttia Suomen suokukoista on kadonnut muutamassa vuosikymmenessä. Lapin soiden tyyppilajit, kuten jänkäsirriäinen ja vesipääsky, vetäytyvät vinhaa vauhtia pohjoiseen.

Erityisen huolestuttavaa on monien yleisten suolintujen jyrkkä väheneminen etelässä: vaikkapa liro on taantunut eteläisessä Suomessa viime vuosikymmenien aikana kolmanneksen ja keltavästäräkki on liki kadonnut monista eteläisistä maakunnistamme. Alueellisesti uhanalaisten lajien listoilta löytyvät liron ja keltavästäräkin ohella monin paikoin myös kapustarinta, pikkukuovi ja valkoviklo.

Eteläisessä Suomessa, jossa lähes 80 prosenttia soista on ojitettu, suolinnuille on hyvin vähän elintilaa jäljellä suojelualueiden ulkopuolella. Vaikka turpeen kaivuun piirissä on suhteellisen pieni osa Suomen alkuperäisestä suoalasta, se on lisännyt suuresti etelän suolintujen ahdinkoa. Tuotanto kun on usein kohdistunut juuri linnustollisesti arvokkaimmille, paksuturpeisille avosoille, joita ei ole ollut kannattavaa ojittaa metsätalouden tarpeisiin.

Esimerkiksi Pohjanmaalla ja Suomenselällä, missä monen suolinnun eteläisin jalansija nykyisin sijaitsee, on valtaosa jäljellä olleista, suojelemattomista avosoista jo otettu turvetuotannon käyttöön. Jäljellä olevat sirpaleiset suojelualueet eivät enää riitä ylläpitämään suolintujen populaatioita, mikä näkyy jo nyt suojelualueiden lintujen vähenemisenä.

Ympäristönsuojelulain uudistuksessa rajattiin muutama vuosi sitten luonnontilaisimmat suot turpeen kaivuun ulkopuolelle. Tämä ei kuitenkaan koske kohteita, joille on voimassa ennen lain voimaantuloa myönnetty lupa – vaikka tuotantoa ei olisi vielä niillä aloitettu. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla turvetuotanto uhkaakin yhä monia soita, jotka on todettu linnustollisesti erityisen arvokkaiksi.

Vaikka turpeen kaivuun piirissä on suhteellisen pieni osa Suomen alkuperäisestä suoalasta, se on lisännyt suuresti etelän suolintujen ahdinkoa. Tuotanto kun on usein kohdistunut juuri linnustollisesti arvokkaimmille, paksuturpeisille avosoille, joita ei ole ollut kannattavaa ojittaa metsätalouden tarpeisiin

Tuotannon rajoittaminen jo luonnontilaltaan heikentyneille soille ei sekään riitä estämään negatiivisia linnustovaikutuksia: esimerkiksi 1980-luvun alusta noin 80 prosenttia taantuneen, eteläisestä Suomesta lähes tyystin kadonneen pohjansirkun sekä valtakunnallisesti vaarantuneeksi luokitellun riekon kannoista iso osa sinnittelee ojitetuilla soilla.

Suomen suolinnuston taantumisen pysäyttäminen edellyttää toimenpiteitä monella sektorilla ilmastokriisin hillinnästä heikentyneiden soiden ennallistamiseen. Vähintään yhtä tärkeää on lopettaa vielä jäljellä olevien lintusoiden tuhoaminen.

Tero Toivanen

Kirjoittaja on BirdLifen suojeluasiantuntija, jolla on takanaan kohta neljä vuosikymmentä lintuharrastusta. Kuva: Tom Lindroos