EU:ssakin ollaan nyt sitä mieltä, että koko järjestelmän on muututtava ym­pä­ris­tök­rii­sien torjumiseksi

Viiden vuoden välein julkaistava Euroopan ympäristön tila -raportti (SOER2020) on vuoden 2020 osalta sävyltään synkkä. Euroopan ympäristökeskus EEA esittelee peräti 500 sivun verran ympäristötietoa eri Euroopan maista.

Suomen osalta raportissa on vähemmän mairitteleva tieto, että Suomi on lähes peränpitäjä suojellun maapinta-alan määrässä. 30 maan joukosta Suomen takana ovat vain Irlanti, Ruotsi ja Sveitsi.

EEA:n johtaja Hans Bruyninckx kiteyttää raportin viestin siten, että tehty arvio “osoittaa, että vaikka pienten edistysaskelten politiikalla on saavutettu parannuksia joillakin ympäristönsuojelun aloilla, ne eivät kuitenkaan vie meitä pitkän aikavälin tavoitteisiimme.”

Hän muistuttaa, että tarvittavat tiedot, teknologiat ja työkalut ovat jo olemassa, jotta voimme tehdä keskeisistä tuotanto- ja kulutusjärjestelmistä, kuten ruoasta, liikkumisesta ja energiasta, kestäviä.

“Tuleva hyvinvointimme ja vaurautemme riippuvat tästä ja kyvystämme saada koko yhteiskunta mukaan paremman tulevaisuuden luomiseen.”

Bruyninckxin mukaan EU:n kestävyyden kannalta ongelmia on toimeenpanossa ja siinä, että rahaa käytetään investointeihin, jotka eivät luo systeemistä muutosta. Tämä on ongelma koko eurooppalaiselle yhteiskunnalle, ei vain EU-instituutioille.

Järjestelmän on muututtava

Systeeminen muutos on avainsana. Nyt jopa EEA katsoo, että EU tarvitsee koko järjestelmää koskevan, eli systeemitason muutoksen, jotta se pääsee kestävyyden tielle. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta, koska systeemin mätyydestä puhuivat esimerkiksi jo 1970-luvun punkkarit Sex Pistolsin johdolla, mutta nyt EEA:n tutkijajoukko on liittynyt kuoroon.

Kaiken lisäksi EEA:n raportissa vielä julistetaan, ettei Eurooppa saavuta kestävyysvisiotaan ”hyvästä elämästä maapallon resurssien rajoissa” vain edistämällä taloudellista kasvua ja yrittämällä hallita kasvun haittavaikutuksia ympäristö- ja sosiaalipolitiikan välineillä. Sen sijaan kestävästä kehityksestä on tultava johtava periaate kunnianhimoiselle ja yhtenäiselle politiikalle ja toiminnalle koko yhteiskunnassa.

Tilannekuva on oikea, sillä tilanne onkin erittäin vakava. Luonnon monimuotoisuus hupenee Euroopassa eikä ilmastonmuutosta tai luonnonvarojen liikakulutusta olla saatu kuriin.

Raportista selviää myös, että EEA:n seuraamista 35 mittarista tavoitevuodelle 2020 EU on saavuttamassa 6 – siis 6/35. Ei siitä kovin kummoista kouluarvosanaa tule, vaikka minkälaista Gaussin käyrää käyttäisi.

Mitä sitten tulisi tehdä?

Auttaako degrowth vai green growth – tarvitaanko kohtuutaloutta ilman kasvupakkoa vai vihreää taloutta entistä vihreämpänä? Uusi komissio joutuu vastaamaan tähän kysymykseen, kun se lähtee toteuttamaan ohjelmaansa ja Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa.

Tilanteessa on kuitenkin nähtävissä myös hyviä puolia. Emme välttämättä edes tarvitse uutta teknologista hopealuotia, vaan se riittää, että otamme laajaan käyttöön jo tiedossa olevia parhaita teknologioita ja löydämme keinot huonojen vanhojen teknologioiden kieltämiseen sosiaalisesti hyväksyttävällä ja ymmärrettävällä tavalla. Tällä tavalla ratkaisut esimerkiksi saasteongelmiin voivat olla jo käsillä. Ratkaisut on toki tehtävä siten, ettei mahdollinen tulevaisuuden populistihallitus ota saastuttavia teknologioita taas käyttöön.

Se, miten tämä tehdään, on enemmän yhteiskuntatieteellinen kuin teknologinen kysymys. Emme tarvitse tuhansittain sähköpotkulautoja akkuineen ja hankalasti kierrätettävine mineraaleineen, vaan tarvitsemme konkreettisen ohjelman siihen, miten se paljon puhuttu systeemitason muutos tapahtuu niin, että liikkumistarve vähenee ja liikenne siirtyy pyöriltä kiskoille.

Ehkä joudumme turvautumaan myös vanhanaikaiseen valistukseen, kieltoihin ja mielipideilmaston muokkaukseen. Jos autoilua ja lentämistä ei saada kiellettyä, entäs jos kieltäisimme niiden mainostamisen? Tämä antaisi signaalin siitä, että nämä asiat ovat vähän häpeällisiä, niin kuin tupakka. Ikivanhaa mainosta mukaillen: ”Auto, sillä kuolee kaikki”.

Vähimmäistason pitää olla se, että EU-rahoilla ei ainakaan enää edistettäisi saastuttamista. Tämä tarkoittaa sitä, että ei enää tueta fossiiliteknologioita tai esimerkiksi rehevöittäviä ja ilmastoa kuormittavia maatalousteknologioita.

EEA:n raportti on vakava ja painava, ja se onkin jo herättänyt vastakaikua EU:n komissiossa asti. Rehellisesti sanottuna en tiedä, miten pitkälle Euroopan vihreän kehityksen ohjelma, suunnitteilla oleva EU:n kahdeksas ympäristötoimintaohjelma, maatalouspolitiikan ja muiden rahastojen uudistus tai uusi budjettikehys meitä vievät. Toivottavasti edes oikeaan suuntaan! Lyhyellä aikavälillä ne ovat kuitenkin juuri niitä EU:n työkaluja, joilta sopii jotakin toivoa.

Jos mitään ei kuitenkaan tapahdu, nuorten ja muidenkin ihmisten protestit Euroopan kaupunkien kaduilla yltyvät varmasti.

Lue lisää:

Euroopan ympäristön tila

Raportin suomenkielinen tiivistelmä

Jouni Nissinen

Kirjoittaja on Luonnonsuojeluliiton suojelupäällikkö