Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto
Navigaatio päälle/pois

Vaaliblogi: Ilmastovaalien loppukiri

Ilmasto on pysynyt eduskuntavaalitaiston kärkiteemana loppukahinoissakin. Edes turvallisuuspolitiikka hävittäjineen ja Nato eivät ole eivät saaneet ilmaherruutta vaalikeskustelussa, kirjoittaa Luonnonsuojeluliiton viestintäpäällikkö Matti Nieminen vaaliblogissa.


Vahvimmin ilmaston on loppusuoralla haastanut maahanmuutto. Perussuomalaisten loppunousu vaaligallupeissa on ollut kova. Tämän myötä televisiossa jatkuvasti pyörineissä vaalikeskusteluissakin kamera on yhä useammin hakeutunut Jussi Halla-ahoon, jota kuunnellaan nyt tarkemmin.

Halla-aho on ottanut vaaliaseekseen ilmaston. Mutta päinvastoin kuin muut puolueet, jotka enemmän tai vähemmän haluavat hillitä ilmastonmuutosta, perussuomalaiset kyseenalaistavat ilmastonmuutostyön.

Olemalla eri mieltä kuin muut puolueet he saavat näkyvyyttä ja valitettavasti myös ääniä. Kaikki muut kahdeksan eduskuntapuoluetta sopivat syksyllä toimivansa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Jos ilmastonmuutosta ei kyetä pysäyttämään, Suomeen ennakoidaan saapuvan valtavia määriä ympäristöpakolaisia. On aivan pakko kysyä: miksi perussuomalaiset eivät halua estää tätä?

Perussuomalaiset todennäköisesti voittavat näin toimien ääniä ja prosenttiosuuksia, mutta pelaavat samalla itseään paitsioon ja vaarallista peliä.

Olen nähnyt elämässäni äärimmäisen jännittävän kiritaiston. Täydellä Olympiastadionilla pikkupoikana kesällä 1971.

Kello kilkattaa, kymppitonnin viimeinen kierros on alkanut. Juha Väätäinen kiihdyttää kärkeen juuri sillä kohdalla takasuoran alussa, jossa seison ja huudan kurkku suorana. Perässään Itä-Saksan Jürgen Haas, joka loppusuoran avautuessa alkaa hivuttautumaan rinnalle. Molemmilla sinivalkoiset urheiluasut. Valtava jännite, stadion seisoo ja huutaa. Viimeiset kymmenet metrit…

Väätäinen voittaa, liput liehuvat, kohiseva kansa alkaa vähitellen istuutumaan. En pysty puhumaan. Olen antanut ääneni lopputaistossa.

Lähes puolivuosisataa myöhemmin tämä tulee mieleen – ehkä siksikin että ”Julma Juha” on ehdokkaana perussuomalaisten riveissä. Puolueen nykyinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho syntyi samaisena vuonna.

Kiri ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on alkanut. Kello käy ja jopa kouluikäisetkin huutavat kurkku suorana. Kuka voittaa?

Matti Nieminen

Suomen luonnonsuojeluliiton viestintäpäällikkö

Jaa sosiaalisessa mediassa