Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto
Navigaatio päälle/pois

Suomalainen suojelumalli? – Kolin kan­sal­lis­puis­tos­sa rakennetaan osuuskaupan rahoilla ja ehdoilla

Kansallispuiston vuokralainen kairasi 12 kilometriä maalämpökaivoja Kolivaaran kallioon. Ainutlaatuinen geologinen tutkimusaineisto päätyi kaatopaikalle.

Kolin kansallispuisto. Kuva: Jani Riekkinen

Kolin kansallispuistossa on kehittynyt huolestuttava toimintamalli, jossa puiston perustamistarkoitus, luonnon suojelu ja tutkimus unohtuvat kaupallisten kehittämishankkeiden vyörytyksessä.

Ympäristöministeriö myönsi lokakuussa 2017 poikkeusluvan mittavan maalämpöjärjestelmän poraamiseen Kolin kansallispuistoon, mutta jätti huomioimatta ainutlaatuisen tutkimusmahdollisuuden, jonka tällainen syväkairausaineisto olisi tarjonnut.

Hotelli Kolia vuokraava Pohjois-Karjalan Osuuskauppa PKO hoiti koko porausurakan kuin omana liiketoimenaan, ilman mitään tutkimuksellisia tavoitteita. Metsähallituksen ja PKO:n välisen sopimuksen mukaan Metsähallitus maksaa jälkikäteen oman osuutensa, eli 18 prosenttia noin miljoonan euron kokonaiskustannuksista. Osuus perustuu lämmityskustannusten jakautumiseen hotellin ja kansallispuiston luontokeskuksen kesken.

Maalämpöjärjestelmään porattiin 35 reikää, yhteispituudeltaan noin 12 kilometriä. Tämän jutun yhteydessä oleva kuva havainnollistaa reikien mittasuhteita. Yli 300-metriset porausreiät yltävät runsaat 100 metriä Pielisen pintaa syvemmälle ja jopa jonkin verran merenpinnan tason alapuolelle. Kolin kallioperää ei ole milloinkaan tutkittu näin syvältä. Eikä tutkittu tälläkään kertaa.

Tiedustelin ympäristöministeriöstä syväkairausaineiston mahdollisesta tallentamisesta ja tieteellisestä hyödyntämisestä. Asiasta vastaava ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flander vastasi tiedusteluuni näin:

”Pääosa kairauksessa syntyneestä kivituhkamaisesta aineksesta on kuljetettu kansallispuiston ulkopuolelle ja varastoitu Lieksan kaupungin omistamalle alueelle. Sen sijaintipaikka on mm. Kolin kansallispuiston hoidosta vastaavan Metsähallituksen tiedossa. Metsähallitus on arkistoinut myös porakaivokohtaiset pöytäkirjat ja porausraportit. Poraustuote ja muu edellä mainittu aineisto on kaikkien siitä kiinnostuneiden – myös GTK:n käytettävissä.”

Poraustuotteiden varastointi kaupungin omistamalla alueelle on ehkä hiukan kaunisteleva ilmaus, koska hankekuvauksen mukaan porausliete oli määrä pumpata lietekontteihin (ymmärrettävästi sitä ei sopinut levittää maastoon!) ja kuljettaa Kolin kylässä sijaitsevalle maankaatopaikalle. Lietettä kertyi kaikkiaan noin 300 tonnia. Siinäpä mainio kerrostuma kaikkien kiinnostuneiden tutkijoiden tongittavaksi.

Porausraporteistakaan ei kallioperätutkimus suuria kostu. Urakoitsijan laatimat raportit valitettavasti kuittaavat jokaisen kaivon osalta kallioperägeologian äärimmäisen lyhyesti tähän tapaan: 0m–2m maata, 2m–315 m, harmaa kallio.

Geologisen tutkimusmahdollisuuden unohtaminen on surkea skandaali. Geologia on Kolin kansallispuiston keskeisiä arvoja. Kallioperä kertoo lähes kahden miljardin vuoden takaisesta mannerlaattojen törmäyksestä ja poimuvuoriston synnystä. Useita väitöskirjojakin tuottanut geologinen tutkimus on perustunut lähinnä maan pinnalla näkyviin kallioperän rakenteisiin. Nyt kaatopaikalle päätynyt syväkairausmateriaali olisi voinut merkittävästi täydentää ja tarkentaa Kolin merkitykseltään maailmanluokkaa olevan geologisen muodostuman kokonaiskuvaa.

Kansallispuiston pohjavesistäkin saattaisi joku kantaa huolta, vaan ei ympäristöministeriö lupaa myöntäessään. Maalämpökaivoissa kiertää muoviletkuissa yli 20 000 litraa 28-prosenttista etanolia. Putket ovat toki vahvaa materiaalia, mutta putkitusta on kuitenkin reippaasti yli 20 kilometriä, ja joka kaivossa viina koukkaa yli 300 metrin syvyyteen. Jos kansallispuiston kalliopohjaveden saastumisriskistä on olemassa joku arvio, sekin lienee PKO:n liikesalaisuuksia.

Havainnekuva Kolin maalämpökairauksista. Kuva: Heikki Simola
Kuva havainnollistaa maalämpökaivojen sijoitusta ja mittasuhteita. Yli 300 metriä syvät kaivot yltävät runsaat 100 metriä Pielisen pinnan alapuolelle. Kaikkiaan 35 lämpökaivoa on porattu hotelli Kolin ympäristöön. Kuvassa Kolin vaarajakso nähtynä etelän suunnalta. Kuva: Heikki Simola

Toimintamalli huolestuttaa

Maalämpöjärjestelmän toteutus Kolilla jatkaa huolestuttavaa toimintamallia, jossa vuokralaisena toimiva PKO rahoittaa ja toteuttaa omien tavoitteiden mukaisia rakennushankkeita kansallispuistossa.

PKO on useaan kertaan omalla kustannuksellaan remontoinut Metsähallituksen omistamaa hotellikiinteistöä. Yli viiden miljoonan euron remontissa vuosina 2012–13 rakennuksen kellarikerrokseen ja pihalle rakennettiin kylpylätilat sekä paljuterassi, joiden tieltä ely-keskuksen tarkastusraportin mukaan louhittiin lähes 100 kuutiometriä kansallispuiston suojeltua kallioperää.

Sekä luonnonsuojelulaki (1096/1996, 13§; jo vanhan 71/1923 lain 2§) että asetus Kolin kansallispuistosta (674/1991, 1§) kieltävät kallioperän vahingoittamisen. Sen paremmin kylpyläremontille kuin maalämpökaivoillekaan myönnetyissä poikkeusluvissa ei tätä lainkaan noteerata. Kysyessäni asiaa ympäristöministeriöstä sain vastauksen, että asia on kunnossa, koska luvat on myönnetty, eikä kukaan niistä määräaikana valittanut.

Suorilla investoinneilla PKO on vakiinnuttanut asemansa ja kasvattanut vaikutusvaltaansa kansallispuistossa. Osuuskauppaväen uskoa matkailubisneksen tulevaisuuteen nimenomaan kansallispuiston sisällä kuvastaa se, että PKO on lopettanut kokonaan laskettelutoiminnan omistamallaan Loma-Kolin rinnealueella, joka sijaitsee puiston ulkopuolella. Loma-Kolin hissit on purettu ja rinteet metsitetty.

Eri yhteyksissä on käynyt ilmi, että PKO havittelee hotellin huomattavaa laajentamista sekä uutena hankkeena parkkihallia Ylä-Kolin pahenevan pysäköintiongelman ratkaisuksi huolimatta siitä, että asetus Kolin kansallispuistosta yksiselitteisesti kieltää tällaiset rakennushankkeet.

Kuvaavaa rakennushankkeiden vyörytykselle on, että puistonjohtaja Matti Hovi pohdiskelee jopa parkkiluolan louhimisen mahdollisuutta (Karjalainen 6.1.2019) vedoten siihen, että poikkeusluvalla on jo saatu maalämpökaivotkin porata kallioon.

Ainutkertaisen tutkimusmahdollisuuden laiminlyönti kairaushankkeen ulkoistamisen hurmassa on toki valitettavaa. Vielä paljon huolestuttavampaa on kaupallisten intressien näin vahva kietoutuminen Kolin kehittämiseen. Hotelli- ja laskettelutoiminnot eivät kuulu kansallispuiston perustehtäviin, vielä vähemmän niiden jatkuva laajentaminen.

Viitteitä korruptiosta

PKO:n toiminta Kolilla sisältää korruptioon viittaavia piirteitä. Oikeusministeriön nettisivujen mukaan suomalainen korruptio ilmenee usein elinkeinoelämän ja viranomaisten toiminnan rajapinnassa, ja sen keskeisinä riskialueina pidetään muun muassa rakennusalaa, julkisia hankintoja ja tarjouskilpailuja.

PKO on toteuttanut ja rahoittanut Kolin viime vuosien hotelliremontit ja uuden maalämpölaitoksen ikään kuin omana työnään. Rakennuslupahakemuksissa sentään hakijana on Metsähallitus, mutta lupien maksajaksikin on merkitty PKO. Urakkasopimukset ja mahdolliset kilpailutukset ovat PKO:n liikesalaisuuksia. Tämä on ilmeisessä ristiriidassa valtion hankintalain tarkoituksen kanssa.

Ihan oma kummallisuutensa on se, että osuuskauppa sijoittaa useita miljoonia omia varojaan valtion kiinteistöihin. Miten tällainen investointi ylipäätään kirjataan kummankaan osapuolen tileihin ja taseisiin? Joka tapauksessa on vaikea välttyä vaikutelmalta, että osuuskauppa on hankkinut näillä sijoituksilla merkittävää vaikutusvaltaa kansallispuiston asioihin. Suora seuraus on se, että PKO:n määräaikaisia hotellin ja rinteiden vuokrasopimuksia on vähin äänin jo muutamaan kertaan jatkettu pitkälle tuleviin vuosiin.

Huomionarvoista on, että ison kylpyläremontin valmistumisen jälkeen Kolin kansallispuiston silloinen johtaja Kyösti Tuhkalainen nimitettiin PKO:n hallintoneuvostoon kaudelle 2015–2017 ja edelleen kaudelle 2018–2020. PKO:n hyviä poliittisia kytköksiä puolestaan kuvastanee se, että mainitun kylpyläremontin pääurakoitsijaksi valikoitui – ilman valtion hankintalain mukaista julkista kilpailutusta – keskustalaisen kansanedustajan Eero Reijosen rakennusliike.

Ennakkotapauksena PKO:n toimintamalli, ja se, että luonnonsuojeluhallinto sen näin avosylin on Kolilla hyväksynyt, on suorastaan pelottava esimerkki koko suomalaisen kansallispuistoverkoston tulevaisuudesta. Pitäisikö tasapuolisuuden nimissä hyväksyä kenen tahansa sijoittajan mikä tahansa investointi matkailuhankkeisiin kansallispuistoissa, kun köyhä Metsähallitus ei niitä itse kykene rahoittamaan?

Heikki Simola

Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton hallituksen jäsen ja Pohjois-Karjalan piirin Koli-vastaava. Hän on seurannut Kolin kehitystä kolme vuosikymmentä, kansallispuistokampanjan ajoista alkaen.

p. 050 5660640, heikki.l.k.simola(a)gmail.com

Jaa sosiaalisessa mediassa