Lyhyt oppimäärä metsien monimuotoisuuden tilanteesta ja lisääntyvistä hakkuista

1. Väite: Suomalainen metsätalous on kestävää.

 

Suomalainen metsätalous ei ole kestävää monimuotoisuuden näkökulmasta. Metsissämme elää 814 uhanalaista lajia, ja uhanalaisuuden kynnyksellä on 776 lajia lisää. Uhanalaisista lajeista ensisijaisesti metsissä elää noin 36 %. Vanhat metsät ovat uhanalaisten metsälajien tärkein elinympäristö ja näiden vanhojen metsien määrä on vähentynyt oleellisesti.

Samoin lajeille tärkeän lahopuun määrä koko maassa on vähentynyt ja on edelleen monta kymmentä kertaa pienempi kuin luonnonmetsissä.

On arvioitu, että noin 1000 luonnonmetsistä riippuvaista lajia elää sukupuuttovelassa, eli ne tulevat häviämään jo tapahtuneiden ympäristömuutosten seurauksena. Metsien luontotyypeistä puolestaan 70 prosenttia on luokiteltu uhanalaisiksi. Tämä vastaa pinta-alaltaan puolta Suomen metsistä.

Suomen luonto jatkaa uhanalaistumistaan ja metsälajien riski kuolla sukupuuttoon on säilynyt ennallaan. Uhanalaisuusarviossa 2010 12/14 lajiryhmässä oli tapahtunut kehitystä myös huonompaan suuntaan, osassa toki myös parempaan suuntaan. Kovakuoriaisilla ja luteilla positiivinen kehitys oli suurempaa kuin negatiivinen kehitys samassa lajiryhmässä. Muilla negatiivinen kehitys oli suurempaa.

Kielteiset muutokset johtuvat avohakkuisiin perustuvasta tehometsätaloudesta, ja niihin on päädytty jo nykyisillä hakkuumäärillä.

Suomalainen metsätalous ei ole kestävää ilmaston näkökulmasta. Suomen ilmasto- ja metsäpolitiikalla ollaan pienentämässä Suomen metsien hiilinielua. Vuosittaisen hiilinielun pienentyminen vaikuttaa ilmastoon haitallisesti, sillä tällöin ekosysteemien ilmaston lämpenemistä hillitsevä vaikutus heikkenee.

Suomalainen metsätalous on kestävää puuntuotannollisesta näkökulmasta. Tämä tarkoittaa, että metsässä kasvaa laskennallisesti vähintään yhtä paljon puuta kuutioina kuin mitä hakataan. Valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) mukaan metsien vuonna 2015 arvio kasvusta oli noin 105 miljoonaa kuutiota. Luonnonvarakeskus on arvioinut kasvun vuodelle 2020 olevan noin 79 miljoonaa kuutiota eli noin 25 % pienempi kuin vuonna 2015 (ks. kuva alla). Ero johtuu siitä, että uudemmassa arviossa on otettu huomioon esimerkiksi se, ettei luonnonsuojelualueilla voi hakata ja lisäksi on käytetty useamman vuoden kasvuun perustuvaa laskelmaa, jolloin yksittäiset eroavat vuoden eivät vaikuta niin merkittävästi lopputulokseen. Lisäksi skenaariossa on huomioitu suunniteltujen lisähakkuiden aiheuttama notkahdus kasvussa.

2. Väite: Tuore Luken ja SYKEn selvitys osoittaa, että metsäluonto kestää kasvavan hakkuumäärän

Tuoreessa selvityksessä mallinnettiin monimuotoisuuteen vaikuttavien rakennepiirteiden kehittymistä erilaisilla hakkuumäärillä. Vaihtoehtoina olivat ilmastokeskustelussakin käytetyt skenaariot eli ns. perusskenaario (hakkuiden kasvattaminen nykyisestä noin 65 miljoonasta kuutiosta 73 miljoonaan kuutioon vuodessa), politiikkaskenaario (hakkuiden lisääminen nykyisestä noin 80 miljoonaan kuutioon vuodessa eli hallitusohjelmatavoitteen mukainen skenaario) ja puuntuotannollisesta suurin mahdollinen hakkuukertymä (hakkuiden kasvattaminen laskennalliseen maksimiin eli 88 miljoonaan kuutioon vuodessa).

Selvityksessä on tehty taustaoletuksia, jotka eivät päde nykyisessä metsätaloudessa ja toisaalta ei ole voitu huomioida tilanteita, jotka pitäisi huomioida nykyistä todellisuutta analysoitaessa. Nämä puutteet on mainittu myös selvityksessä itsessään. Kun tähän selvitykseen viitataan, tulee huomioida että:

1. Jo nykyisen hakkuumäärät vaatisivat enemmän toimia (esimerkiksi suojelualueita, joiden rahoituksesta on leikattu 70 %).
2. Osassa selvityksen skenaarioita on oletettu, että hakkuut ohjautuvat harvennuksiin, vaikka todellisuudessa metsiä edelleen avohakataan.
3. Oletetaan, että säästöpuut jäävät hakkuualoille, vaikka todellisuudessa yli kolmasosa korjataan pois pian hakkuiden jälkeen.
4. Selvityksessä ei ole voitu tarkastella elinympäristöjen kytkeytyneisyyttä toisiinsa, mikä on olellista lajien ja populaatioiden kannalta.
5. Selvityksessä ei ole voitu tarkastella usean muuttujan yhteisvaikutusta (esim. ilmastonmuutos ja maankäyttö).
6. Selvityksessä ei ole huomioitu nopeampaa hakkuukiertoa, jonka uusittu metsälaki mahdollistaa.
7. Selvityksessä itsessään on todettu, että lajistovaikutusten arviointi on vaikeaa.

Selvityksen johtopäätös pikemminkin on, että jo nykyisillä hakkuumäärillä tarvittaisiin huomattavasti enemmän toimia, jotta luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen pysähtymään (tai siihen vaikuttavat rakennepiirteet säilymään).

3. Väite: Bioenergiaa tuotetaan pelkästään metsäteollisuuden sivueristä ja hakkuutähteistä

Hakkuumäärä vuonna 2015 oli 68 miljoonaa kuutiota ja hakkeen määrä 7,3 miljoonaa kuutiota eli suhteutettuna hakkuisiin noin 10,7 %. Tästä erityisen haitallisia jakeita, kantoja ja runkopuuta, oli noin 15%. Jo tällä hetkellä siis metsähake sisältää muutakin kuin hakkuutähteitä.

Hallituksen tavoite on hakata jatkossa metsää noin 80 miljoonaa kuutiota ja kasvattaa hakkeen määrä noin 15 miljoonaan kuutioon, mikä hakkuisiin suhteutettuna on noin 19 %. Kiinnostavaa on, mistä tämä kasvava osuus (tai absoluuttisena määränä vajaa 10 miljoonaa kuutiota) on ajateltu saada. On tärkeää varmistaa, että haketta ei tehdä kannoista tai järeästä runkopuusta, herkiltä alueilta tuotetusta materiaalista tai että pienläpimittaisen puun kysyntä ei ennestään nuorenna metsien ikärakennetta.

4. Väite: Hakkuutähteistä tuotettu bioenergia on automaattisesti kestävää energiaa

Hakkuutähteiden korjaamisella pois metsästä on itsessään vaikutusta luontoon. Se vaikuttaa maaperän ravinnepitoisuuksiin, mikä muuttaa lajistosuhteita ja suosii esim. karujen paikkojen kasvilajeja. Hakkuutähteiden korjuun on huomattu vähentävän sammalten peittävyyttä noin 50 prosentilla.

Kantojen korjuulla on todettu olevan vaikutuksia erityisesti kasvullisesti lisääntyviin kasveihin kuten mustikkaan. Mustikka taas on oleellinen kasvi monelle hyönteiselle ja hyönteisten määrällä ja lajimuutoksilla voi olla vaikutusta esimerkiksi lintuihin. Kantojen korjuu myös poistaa hakkuulta lahopuuta, joka on oleellista monien lajien kannalta. Hakkuukannoissa elää yhtä rikas kovakuoriaislajisto kuin esim. maapuissa eivätkä nykyiset suosituksen kantojen korjuulle ole riittäviä.

5. Väite: Suomessa on jo suojeltu riittävästi metsiä

Etelä-Suomessa metsiä on suojeltu 2,6 % ja Pohjois-Suomessa 9,7 %. Koko maan suojeluprosentti on 5,7 %. Näihin lukuihin on kuitenkin laskettu mukaan esimerkiksi kaavojen suojeluvaraukset. Keski-Suomen maakuntahallitus ehdottaa, että maakuntakaavasta poistetaan tarkistuksen yhteydessä kaikki suojeluvaraukset. Näin ollen suojeluvarauksia ei voi ainakaan tällä hetkellä pitää suojeltuina alueina.

Suomi on sitoutunut Nagoyan sopimuksen tavoitteisiin suojella 17 % kaikista elinympäristöistä. On tutkittu, että jos elinympäristö pienenee alle 10–20 prosenttiin alkuperäisestä, on todennäköistä että puolet sen elinympäristön lajeista häviää. Näin ollen 17 %:n suojelutavoite on enemmän kuin perusteltu ja siihen tulisi pyrkiä. Asiaa voi suhteuttaa myös vaikka siihen, että jos METSO -ohjelma (Etelä- Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma) toteutuu tavoitteensa mukaisesti, se kattaa noin 0,6 % ohjelma-alueen metsistä. Tämä nostaa Etelä-Suomen metsien suojeluasteen vasta noin 3 prosentin tasolle. METSO-ohjelman rahoituksesta on tällä hallituskaudella leikattu 70 %.

6. Väite: Ei kannata suojella hehtaareja, kun voimme suojella lajeja

Vaikka jätettäisiinkin hetkeksi sivuun se tosiasia, että metsäisistä elinympäristöistä osa on itsessään uhanalaisia, on syytä kuitenkin huomioida elinympäristöjen pirstoutumisesta ja väliaikaisuudesta johtuvat uhkatekijät lajien populaatioille ja siten lajien elinvoimaisuudelle. Esimerkiksi metsälain erityisen tärkeät elinympäristöt on lähtökohtaisesti rajattu pienialaisiksi. Pieniin populaatioihin kohdistuu sekä populaation sisäisistä että ulkoisista tekijöistä johtuen paljon sellaista (myös satunnaista) vaihtelua, jonka seurauksena pienen populaation häviäminen on todennäköisempää kuin suuren.

Jos sopivan elinympäristön kokonaismäärä siis on liian pieni tai liian pirstoutunut, ei yksittäisen lajiesiintymän tai pienialaisen elinympäristölaikun säilyttäminen takaa lajien säilymistä pidemmällä aikavälillä. Tästä syystä on oleellista suojella uhanalaisten lajien elinympäristöjä riittävän suurina kokonaisuuksia.

Lopuksi, on erityisen tärkeää, että metsätalouden aiheuttamia vahinkoja metsäluonnolle ei vähätellä tai biotalouden ja bioenergian lisäämisen riskejä sivuuteta. Nämä vahingot ja riskit on tunnistettava ja tunnustettava, jotta asioihin voidaan puuttua. Vain siten suomalainen metsäteollisuus voi lunastaa lupauksen kestävyydestä.

Lisätietoja