Suomen luonnonsuojeluliitto ja Suomen Latu pelkäävät, että tänä keväänä käsiteltävän uuden metsähallituslain myötä entistä enemmän virkistysalueita siirretään Metsähallituksen liiketalouden taseeseen. Tämä luo painetta alueiden talouskäytölle ja vaarantaa vakavasti alueiden luonnon ja virkistyskäytön.
Metsäyhtiö UPM on ilmoittanut tänään lopettavansa hakkuut Ärjänsaaressa. Suomen luonnonsuojeluliitto yhdessä muiden ympäristö- ja luonnonsuojelujärjestöjen kanssa on vaatinut Ärjän hakkuiden perumista. Suomen luonnonsuojeluliitto on tyytyväinen tilanteen ratkaisuun ja toivoo rakentavan keskustelun jatkuvan metsiemme tulevaisuudesta.
Suomen luonnonsuojeluliiton Kainuun piiri ja Kainuun lintutieteellinen yhdistys valittivat tänään Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen Kainuun ELY-keskuksen päätöksestä Ärjän hakkuissa. Järjestöt vaativat UPM:n hakkuiden kiireellistä keskeyttämistä.
Metsäyhtiö UPM ei odottanut Ärjän hakkuista käynnistyneen keskustelun tulosta. Yhtiön monitoimikoneet ovat jo käynnissä saarella. Suomen luonnonsuojeluliiton edustajat ovat seuranneet tilannetta tänään paikan päällä.
Suomen luonnonsuojeluliitto on huolissaan Natura-alueiden kohtelusta maassamme. Liitto paheksuu metsäyhtiö UPM:n suunnitelmia aloittaa hakkuut Oulunjärvellä Ärjän harjusaarella. Saari kuuluu valtakunnalliseen rantojensuojeluohjelmaan ja eurooppalaiseen Natura 2000 -verkostoon.
Suomen luonnonsuojeluliiton mielestä selvitysmies Lauri Tarastin esittämä aluehallinnon uudistusmalli on hyvä, mutta sitä kannattaa kehittää vielä paremmaksi yhdistämällä kaikki valtion ympäristötehtävät aluehallintovirastoon.
Suomen luonnonsuojeluliitto teki kaksivuotisessa kansainvälisessä hankkeessa selvityksiä Natura-alueen luontoarvoista ja niiden turvaamisesta. Natura-alueiden suojelun toteutuksessa havaittiin vakavia puutteita, joiden vuoksi osa suojelualueiden luontotyypeistä ja lajeista on uhattuna.
Suomen luonnonsuojeluliitto on julkaissut YouTubessa lyhyen dokumenttifilmin Natura-alueiden luontoarvoihin kohdistuvista uhkista. ”Norppien Saimaa – paperilla suojeltu” on kuvattu Luonterilla.
Suomen luonnonsuojeluliiton mielestä suojelutyö näkyy uhanalaisten nisäkäslajien vähenemisenä ja suojelun laiminlyönnit lintujen uhanalaisuuden lisääntymisenä.