Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Savon piiri Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys

Kuopio
Navigaatio päälle/pois

KLYY:n kommentti Niittylahden alueelle suunniteltuja met­sän­hoi­to­töi­tä koskien

Suomen toiseksi suurimman kuntametsänomistajan, Kuopion kaupungin, toteuttamat metsien hakkuumäärät ovat 2010-luvulla kasvaneet vuosi vuodelta. Nyt suunnitellaan avohakkuita ja laajamittaisia harvennuksia Niittylahden virkistyskäyttömetsiin yhteensä n. 26 000 m3 edestä, kun vielä 2000-luvun alkuvuosina koko kaupungin metsäomaisuuteen kohdistunut vuotuinen hakkuumäärä oli n. 25 000 m3.

KLYY:n näkemys on, että Niittylahden alueelle suunnitellut avohakkuut (n. 5700 m3) tulee ensisijaisesti jättää kokonaan toteuttamatta, ja kyseiset kuviot säästää. Toissijaisesti vähintään METSO-luokiteltujen alueiden vieressä olevat, sekä puustoltaan >300 m3/ha kuviot tulee jättää avohakkuiden ulkopuolelle. Harvennuksia ei tule toteuttaa suunnitellussa laajuudessa (n. 20 000 m3), koska nekin valmentavat puustoa nimenomaisesti tulevaisuudessa toteutettavia avohakkuita varten. Kaikki METSO-kohteet (I, II ja III-luokka) tulee rajata metsätaloustoimenpiteiden ulkopuolelle. Yhdistyksen mielestä alueella tulisi myös vielä toteuttaa tarkempia lajikartoituksia ennen hakkuiden toteuttamista.

Niittylahdessa ja muissa kaupungin virkistyskäyttömetsissä tulisi määrätietoisesti ryhtyä pyrkimään kohti jatkuvapeitteistä metsänhoitoa, joka on sekä luontoarvojen, virkistyskäytön, kuin ilmastotavoitteidenkin osalta parempi vaihtoehto, kuin avohakkuisiin pohjautuva metsätalous.

Lue KLYY:n kommentti kokonaisuudessaan:

KLYY, kommentti Niittylahden metsänhoitotöistä 13.10.2020

 

LIITTEET – tarkemmat kuviokohtaiset kommentit niiden kuvioiden osalta, joita rajallisin vapaaehtoisvoimin ehdittiin lyhyen kuulutusajan puitteissa tarkastella.

Liite 1. Asuma (kuviot 824, 826, 831, 836)

Liite 2. Suuri Petäinen (kuviot 697, 698, 716, 717, 736) ja Suuri-Petäinen 1 (kuviot 700, 722)

Liite 3. Riitaharju (kuviot 536, 541, 542, 542.1, 542.2)

Liite 4. Niittylahti (kuviot 992, 993, 1020) ja Niittylahti 4 (kuvio 1223)

Liite 5. Kämäränmäki (kuviot 663, 690, 692)

Liite 6. Välikangas (kuvio 862)

Liite 7. Kortejoki (kuvio 1296)