Muistutus Soklin ympäristölupahakemuksesta

Muistutus Soklin kaivostoiminnan ja rikastamon sekä niihin liittyvien vesienhallinta- ja jätealuejärjestelyiden ympäristö- ja vesitalouslupahakemuksesta Savukoskella

Muistutus Lupa- ja valvontavirastolle 17.09.2026 kuulutetussa asiassa: Soklin Loitson koelouhinnan ja Vihellysaavan koerikastamon toimintaa sekä niihin liittyviä vesienhallinta- ja jätealuejärjestelyitä koskeva ympäristö- ja vesitalouslupahakemus, Savukoski (LVV-U/21420/2026 )

Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri ry (myöhemmin SLL Lapin piiri) ja Sompion Luonnonystävät lausuu oheisen muistutuksen.

Muistutus koskee koetoiminnan lupaedellytyksiä, ympäristövaikutusten arvioinnin puuttumista, koetoiminnan ympäristövaikutuksia, sekä koelouhoksen ja koerikastamon vesienkäsittelyä. 

Koelouhos ja koerikastamo ovat esitetty sijainniltaan nykyisen asemakaavan vastaisesti.

Koelouhoksen käsitellyt kuivatusvedet johdetaan Sokliaavan suon kautta Sokliojaan, ja edelleen Yli-Nuorttiin (hakemus s. 96, 190 ja 227). Koerikastamon käsitellyt vedet johdetaan Vihellysaavan kautta Yli-Nuortin alaosaan (hakemus s. 199 ja 238). Yli-Nuortti on Nuorttijoen yläosa ja kuuluu Nuortin vesimuodostumaan, ja Nuorttijoki virtaa Venäjän puolelle Nuorttijärveen Ylä-Tuuloman tekoaltaaseen. Molempien toimintojen purkuvedet päätyvät siten Nuorttijokeen.

Muistutuksen sisällysluettelo

• 1. Määräaikaisen luvan lupaedellytysten ratkaisu
• 2. Hanke ei ole ympäristönsuojelulain 31 §:n mukaista koeluonteista toimintaa
• 3. Hankkeelta olisi tullut vaatia ympäristövaikutusten arviointi
• 4. Hankkeen haitalliset vaikutukset Nuorttijoen järvitaimenkannalle
• 5. Hankkeen vesienhallinta aiheuttaisi ympäristön ja vesien pilaamista
• 5.1 Hanke purkaisi jätevesiä ympäristöä pilaten
• 5.2 Koelouhoksen vesienkäsittely
• 5.3 Koerikastamon vesienkäsittely ja kemikaalit
• 5.4 Tavoitearvot eivät ole sitovia ja ovat moninkertaisia
• 5.5 Altaat, sakka ja pohjarakenteet
• 5.6 Laskuvirheet ja aineiston puutteet
• 5.7 Pohjavesimallin puutteet
• 5.8 Vesipuitedirektiivin pohjavesimuodostumien tilatavoitteet
• 6. Hankkeella olisi merkittäviä haittavaikutuksia alueen linnustoon
• 7. Soklin alue toimii ekologisena käytävänä UKK-puiston ja Värriön luonnonpuiston välillä
• 8. Ympäristölupahakemuksen puutteet kasvillisuusvaikutusten osalta
• 8.1 Vaikutukset Saunavuotson suoalueen luontoon
• 8.2 Vaikutukset lettorikkoon
• 8.3 Vaikutukset kiiltosirppisammaleeseen
• 8.4 Vaikutukset laaksoarhoon
• 8.5. Loitsanan alueen kasvillisuushavaintoja
• 9. Koelouhinnan säteilypitoisuudet ja haitta-aineet
• 10. Yhteenveto
• Liitteet

1. Määräaikaisen luvan lupaedellytysten ratkaisu

Ympäristönsuojelulaki ja vesilaki perustuvat periaatteeseen, että jokainen lupapäätös ja luvan nojalla toteutettu hanke on itsenäinen kokonaisuus. Toimitamme muistutuksemme liitteenä Antti Ylitalon asiantuntijalausunnon (Liite 1). Ylitalo toteaa lausunnossaan: 

“Lupien ketjuttaminen toisistaan riippuvaisiksi tai niin, että ympäristöön merkittävästi vaikuttava hanke pilkotaan keinotekoisesti aloittaen ”pienimuotoisesti” tarkoituksena laajentaa hanke kokonaislaajuuteensa olosuhteiden jo muututtua mm. vaikutusalueiden laadun heikennyttyä, ei ole ympäristönsuojelulain eikä vesilain tavoitteiden ja säännösten  mukaista.” (s.1, Liite 1. Antti Ylitalon lausunto 10.3.2026)

Ympäristölupahakemuksessa toimintaa on kuvattu ja haettu pienimuotoisena koetoimintana, vaikka hakuprosessin aikana yhtiölle on tuotu esille asian vaativan ympäristönsuojelulain ja vesilain edellyttämät luvat. Yhtiö toteaa myös suoraan, että “toiminta on päätetty toteuttaa ensin kokeellisena” (korostus muistuttajan muotoilu). Lisäksi toiminnan vaikutusalue on ympäristöltään erittäin herkkää. Toiminnan pienimuotoisuuden korostaminen suhteessa aiempaan Soklin kaivoksen hankehakemukseen kohdistuneeseen KHO:2022:38 (24.3.2022) päätökseen ei muuta lupaharkintaan liittyviä vaatimuksia, vaan korostaa niitä. 

Hankkeen taloudellista merkitystä ja vastikään saamaa CRMA-asetuksen mukaista strategista asemaa koskien on hyvä huomioida KHO:2019:166 (19.12.2019) oikeuden kanta, että luvan myöntämisen esteitä arvioitaessa merkitystä ei lain mukaan ole “esimerkiksi toiminnan hyödyllisyydellä yleiseltä kannalta tai sen tuottamalla taloudellisella tuloksella” (Liite 1. Ylitalo 23.10.2026, s.2)

Yhtiö on esittänyt “koeluontoisen toimintansa” ensisijaiseksi tarkoitukseksi “teknisten ratkaisujen, ympäristövaikutusten sekä niiden hallintakeinojen tutkiminen ja arviointi ennen myöhempää, varsinaisen kaivostoiminnan lupaharkintaa” ja on esittänyt toiminnan tuottavan tietoa mm. louhinnasta, rikastuksesta, vesienhallinnasta, läjityksestä sekä peittorakenteista. Ylitalo (Liite 1) tuo esille, että kuitenkaan hakemuksen mukaisessa toiminnassa ei ole mitään “kokeellista uutta tekniikkaa”. YSL (527/2014) koskevan hallituksen esityksen (84/1999)  perusteissa on todettu suoraan, ettei kokeilutoimintana tule pitää alalla jo vakiintunutta toimintaa, ja kokeilutoiminnan “tulisi myös olla luonteeltaan rajattua ja lyhytaikaista”.  Sokli Oy on hakenut lupaa “koetoimintaan” peräti kuudeksi vuodeksi, jolloin sen luvituksessa tulisi Ylitalon mukaan lupaan suhtautua kuten se olisi haettu toistaiseksi voimassa olevana. (Liite 1). 

Erikoiselta näyttää myös hakemuksen ratkaisu, että päästöjen pitoisuusrajoille on asetettu vain tavoitetasot, eikä tätä menettelyä voida pitää Savukosken Tulppion alueen erityiset luonto- ja vesistöolosuhteet huomioivana riittävänä tietotasona ja vaikutusarvioiden luotettavuutena varovaisuusperiaate huomioiden. Yhtiö on tuonut oma-aloitteisesti esiin, että “hakemus sisältää tiettyä ”väljyyttä”, eikä kaikkea ole voitu kuvata yksityiskohtaisesti”, perustellen tätä koetoiminnalla (Liite 1). 

Ylitalon asiantuntijalausunnossa esittämiin perusteluihin viitaten muistuttajat katsovat, että yhtiö on tarkoituksellisesti ja lainsäädäntöä väärin tulkiten pyrkinyt kuvaamaan hakemansa luvan vaatimaa toimintaa koetoimintana, jonka luvan myöntöperusteet voisivat toiminnan koeluontoisuuden nimissä olla suppeammat, ja että esimerkiksi vesilain intressivertailu voitaisiin siirtää osaksi mahdollista seuraavaa laajempaa lupaharkintaa. On selvää, että hankkeen lupaedellytykset tulee ratkaista itsenäisesti erillään mahdollisista hakijan ilmoittamista jatkohankkeista. Haettu toiminta on luonteeltaan pitkäaikaista ja laajaa, ja sillä on merkittäviä ympäristövaikutuksia.

2. Hanke ei ole ympäristönsuojelulain 31 §:n mukaista koeluonteista toimintaa

Hakemuksessa toiminnan on kuvattu olevan ympäristönsuojelulain 31 §:n mukaista koeluonteista toimintaa, jolle tulee hakea ympäristönsuojelulain mukainen lupa 31 §:n 2 momentin perusteella. 

Hakija on hakemuksen täsmennyksessään katsonut, että toiminnalla tuotetaan tietoa muun muassa lateriittisen malmin louhinnasta, rikastuksesta, pohjaveden hallinnasta, vesienkäsittelystä, rikastushiekan läjitysmenetelmistä sekä kaivannaisjätealueiden peittorakenteiden toimivuudesta.

Ympäristönsuojelulain 31 §:ää koskevan hallituksen esityksen (HE 214/2013 vp) perusteluissa todetaan, että pykälä vastaisi voimassa olevan lain 30 §:ää (YSL 86/2000), jolloin vanhan ympäristönsuojelulain hallituksen esityksen (HE 84/1999 vp) yksityiskohtaiset perustelut ovat suurimmaksi osaksi edelleen käyttökelpoisia (ks. myös Vaasan HAO 20.12.2022 t. 1411/2022). 

Näiden oikeusohjeiden perusteella koeluonteisena toimintana voidaan pitää toimintaa:

• joka on lyhytaikaista ja rajattua, huomioiden toiminnan ja kokeilun tarkoitus  (YSL 31.1 §, HE 84/1999 vp)
• jonka tarkoituksena kokeilla uutta tekniikka, ainetta, menetelmää, niiden vaikutusten, käyttökelpoisuuden tai muun näihin rinnastettavan seikan selvittämiseksi (YSL 31.1 §)
• jossa siirrytään ympäristöystävällisempiin raaka-aineisiin, polttoaineisiin tai teknisiin ratkaisuihin (HE 84/1999 vp)
• joka ei ole alalla vakiintunutta toimintaa (HE 84/1999 vp)

Kuitenkin yhden toiminnon ollessa koeluonteinen, koko hanketta ei voida pitää koeluonteisena. Vastaavalla tavalla silloin, jos koeluonteinen toiminta olisi vapautettu luvanvaraisuudesta, toiminta voisi olla edelleen luvanvarainen muulla perusteella. (HE 84/1999 vp).

Hakemuksesta ei käy ilmi, millä perusteella toimintoja olisi pidettävä koeluonteisena. Esimerkiksi koeluonteisuuden perusteena voi olla uuden tekniikan kokeileminen (YSL 31.1 §), mutta tällöinkin on osoitettava, että siitä on tosiasiallisesti kyse. Ympäristönsuojelulain 5 §:n 1 momentin 14 kohdassa on erikseen määritelty, mitä uutena tekniikkana voidaan pitää. Sen mukaan uudella tekniikalla tarkoitetaan teollisuuden tekniikkaa, jolla kaupalliseksi kehitettynä voidaan saavuttaa parempi ympäristönsuojelun taso tai sama taso pienemmin kustannuksin kuin parhaalla käyttökelpoisella tekniikalla voidaan saavuttaa. Esimerkiksi Vaasan hallinto-oikeuden 20.12.2022 antamassa ratkaisussa t. 1411/2022 oli hakijan ilmoituksen mukaan kysee hankkeesta, jonka tarkoituksena oli jätevesien sulfaattipitoisuuden vähentäminen. Huomioitavaa on kuitenkin se, että perusteen asianmukaisuus ei kuitenkaan asiassa selvinnyt, sillä hallinto-oikeus kumosi aluehallintoviraston päätöksen. 

Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen kohteena olevasta hankkeesta voidaan myös mainita, että siinä koeluonteisena pidettyä toimintaa oli testattu laboratorio-olosuhteissa ennen, kuin oli tehty ilmoitus teollisen mittaluokan kokeilusta. 

On selvää, että louhinnan luiskakaltevuuksien tutkintaa louhinnan optimoimiseksi ja työturvallisuuden varmistamiseksi ei voida missään tapauksessa pitää ympäristönsuojelulain 31 §:n mukaisena koeluonteisena toimintana, jossa tarkoituksena olisi saavuttaa parempi ympäristönsuojelun taso.

Läjityksen osalta on esitetty, että siinä kokeiltaisiin kahta vaihtoehtoista läjitystapaa: kuivaläjitystä ja sakeutettua läjitystä. Lisäksi hakemuksen mukaan läjityspenkereitä rakennettaessa kerättäisiin tietoa optimaalisesta korkeudesta ja selvitettäisiin miten läjityskorkeus vaikuttaisi malmin kosteuteen. Hakemuksessa on myös esitetty, että peittorakenteiden toimivuutta olisi tarkoitus mitata. Hakemuksesta ei käy kuitenkaan ilmi, miten nämä eroavat alalla olevista tavanomaisista tekniikoista. Muistuttaja katsoo, että asiassa on tältäkin osin kyse selvitystyöstä hakijan suunnittelemaa kaivoshanketta varten eikä ympäristönsuojelulain 31 §:n mukaisesta koeluonteisesta toiminnasta. 

Muistuttaja huomauttaa vakavasti, että jätevesien johtamista suolle ja sitä kautta Sokliojaan ei voida millään tavoin pitää sellaisena ympäristönsuojelulain tarkoittamana koeluontoisena toimintana, jonka tarkoituksena on siirtyä ympäristöystävällisempiin ratkaisuihin. Hakemuksessa esitetty jätevesien johtaminen erityinen luonnonolosuhde- statuksen omaavaan vesistöön on jopa tavanomaista huonompi ratkaisu. 

Korkein hallinto-oikeus on jo Soklia koskevassa ratkaisussaan (KHO 2022:38) katsonut, että Nuorttijokeä sekä todennäköisesti geneettisesti ainutlaatuista järvitaimenkantaa on pidettävä ympäristönsuojelulain tarkoittamana erityisenä luonnonolosuhteena (ks. YSL 49.1 § kohta 4)(ks. myös KHO 2014:176). Soklinojan taimenkanta on todennäköisesti oma, kyseiseen purovesistöön ja sen yhteydessä oleviin syönnösalueisiin erilaistunut, alkuperäinen taimenkanta. 

Rikastamon osalta koeluonteisuuden perusteena on lateriitin rikastaminen. Tässä kohtaa on hyvä huomioida, että koelouhinnassa vain 32 % malmista olisi lateriittia. Hakemuksesta ei käy ilmi, mitä sellaista uutta tietoa tällä hankkeella saataisiin, jota aikaisemmissa tutkimuksissa Suomessa ja ympäri maailmaa ei ole saatu ja minkä vuoksi koeluontoiseksi toiminnaksi on esitetty näin suurta kaivostoimintaa, kun sen tulisi lain mukaan olla rajattua. 

Yleisesti ottaen hakemuksessa hankkeen koeluonteisuutta perustellaan irrallisena, ns. päälleliimattuna perusteluna, mikä näkyy esimerkiksi sulkemissuunnitelmassa erillisenä lukuna, jossa pyritään esittämään hankkeen koeluonteisuus. 

Hakemuksen asiakirjoissa hankkeen tarkoitukseksi suoraan esitetäänkin sitä, miten hankkeella hankitaan tietoa suunnitellun suuremman kaivostoiminnan toteuttamiseksi. Muistuttaja huomauttaa, että ympäristönsuojelulain 31 §:n mukainen koeluonteinen toiminta ei ole tarkoitettu tulevan hankkeen suunnittelemista varten. Tavanomaista kaivostoimintaa ei voida pitää koeluontoisena toimintana sillä perusteella, että se poikkeaisi joiltain ratkaisuiltaan, kokoluokaltaan sekä kestoltaan sen jälkeen haettavasta ympäristölupahakemuksesta. Lähtökohtaisesti ympäristönsuojelulain 31 § soveltuu parhaiten olemassa olevaan toimintaan, jossa selvitettäisiin sen mahdollisuuksia siirtyä ympäristöystävällisempiin ratkaisuihin.

Hakemuksen mukainen toiminta tarkoittaa hakijan suunnitteleman suuremman kokoluokan kaivostoiminnan aloittamista pienemmällä tuotantomäärällä. Useissa asialle liitetyissä asiakirjoissa hakija on katsonut haetun toiminnan olevan tarpeellista tulevan kaivostoiminnan kannalta. Tavanomaista kaivostoimintaa ei voida pitää koeluontoisena toimintana sillä perusteella, että se poikkeaisi joiltakin ratkaisuiltaan, kokoluokaltaan sekä kestoltaan suunnitellusta toiminnasta. 

Koska toimintaa ei voida pitää koeluonteisena toimintana, olisi ympäristönsuojelulain mukaisessa lupahakemuksessa annettava tarkat tiedot hankkeesta (esim. tarkka lista käytettävistä kemikaaleista, kaikki käytettävät tekniikat). Hakemuksessa suunnitelmiin, käytettäviin menetelmiin, tekniikoihin ja arvoihin onkin jätetty merkittäviä epävarmuuksia ja hakemuksessa tämä puutteellisuutta on yritetty perustella sillä, että hanketta olisi pidettävä koeluonteisena.

Muistuttaja myös katsoo, että hakemuksessa tarkoitettu kaivostoiminta on ympäristönsuojelulain liitteen 1 mukainen direktiivilaitos, johon tulee soveltaa ympäristönsuojelulain 7 lukua.

Toimintaa ei voida pitää miltään osin koeluonteisena toimintana ja hakemus tulee hylätä.

3. Hankkeelta olisi tullut vaatia ympäristövaikutusten arviointi

Luvan kuulutuksessa on esitetty, että toiminta olisi luonteeltaan kokeellista ja poikkeaisi luonteeltaan “merkittävästi kapasiteetiltaan, laajuudeltaan ja kestoltaan Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa aikaisemmin ympäristö- ja vesitalouslupakäsittelyssä olleesta varsinaisesta kaivostoiminnasta (päätös nro 59/2018/1)”. Kuulutuksessa on myös tuotu esille Lupa- ja valvontaviraston teollisuus- ja luonnonvarat YVA-ryhmän 28.5.2026 antama vastaus aloitteeseen YVA-menettelyn ja yksittäistapauspäätöksen tarpeesta. Siinä on katsottu, että YVA-menettelyn toteuttamiselle uudelleen “nyt kyseessä olevan kokeellisen toiminnan takia ei ole tarvetta, koska siitä ei voida olettaa syntyvän sellaisia merkittäviä ympäristövaikutuksia, joita ei olisi tunnistettu jo vuonna 2009 päättyneessä YVA-menettelyssä”. Hanketoimija siis osaltaan esittää, että hankkeen mukainen toiminta poikkeaisi merkittävästi aikaisemmasta KHO:n palauttaman luvan mukaisesta toiminnasta, mutta olisi kuitenkin niin samanlaista, että aiemman hankkeen ympäristövaikutusten arviointi olisi riittävä kuvaamaan sen ympäristövaikutuksia.

Viittaamme tämän osalta Tukesin vuoden 2013 kaivospiiripäätökseen KaivNro 2019 Sokli, Yara Suomi Oy, jossa todetaan (korostus muistuttajan):

“Soklin kaivoshankkeessa on tarkoitus hyödyntää karbonatiittimassiivin alueella sijaitsevia fosfaatti malmeja ja rautamineraalivarantoja ja mahdollisesti alueella esiintyviä kiillemineraalirikkaita yksiköitä ja mangaanin suhteen rikastuneita ”pesäkkeitä”. Hanke ei koske tässä vaiheessa alueen niobivarantojen ja niiden sisältämien arvoaineiden (uraani, tantaali, torium) hyödyntämistä. Niiden hyödyntäminen edellyttää uusien lupien hankkimista ja YVA-menettelyn. Kaikkien alueella sijaitsevien kaivoskivennäisten hyödyntämisoikeus kuuluu kuitenkin Yara Suomi Oy:lle.” (Liite 2. Tukes 16.1.2013, KaivNro 2019 Yhteenveto, s. 1)

Ympäristölupahakemuksessa on tuotu esille, että myös niobirikasteen tuottamista aiotaan tutkia (s. 12, 22, 158) ja että sitä aiotaan kerätä jatkotutkimuksiin tarvittavia määriä “tuhansia kiloja”. Niobia sisältävä pyrokloori sisältää myös uraania ja toriumia (s. 167). Myöskin aiotaan hyödyntää monatsiittia, jolla on vuorostaan korkea REE-oksidipitoisuus ja joka myös sisältää uraania ja toriumia. Sokli Oy on esittänyt ympäristölupahakemuksessa olevansa hakemassa Säteilyturvakeskukselta ydinenergia-asetuksen mukaista lupaa, mutta tarkempia tietoja tästä ei ole välitetty osaksi ympäristölupahakemusprosessia (s. 168). Hanke on  muuttunut olennaisilta osin suhteessa aiempaan ja vaatii YVA-menettelyn. 

Tukes jatkaa vielä alleviivaten hankkeen laajuudesta (korostus muistuttajan):

“Soklin massiivin alueella esiintyy lisäksi useita rapakalliomalmiesiintymiä ja kovan kiven fosfaattimalmiesiintymiä, joista osaan liittyy myös merkittäviä niobi-mineralisaatioita. Niobi esiintyy pyrokloori-mineraalissa. Sen kemiallinen koostumus vaihtelee runsaasti ja mineraalissa esiintyy myös uraania, toriumia ja tantaalia. Näiden esiintymien hyödyntäminen ei kuulu tässä vaiheessa hankkeeseen, eikä niiden hyödyntämisestä ole mitään suunnitelmia.” (Liite 2. Tukes 16.1.2023, KaivNro 2019 Yhteenveto, s.2)

Asiassa ei näin ollen tulisi olla epäselvyyttä siitä, että hanke vaatii ympäristövaikutusten arvioinnin, ja että sen ympäristövaikutukset ja -riskit ovat pyrokloorin ja monatsiitin hyödyntämisaikeiden myötä kasvaneet merkittävästi. Kovaan kiveen ulottuvan aineksen hyödyntäminen kasvattaa paitsi hankkeen säteilyvaikutuksia, myös pohjavesivaikutuksia, sillä Afry:n pohjavesimallin mukaan “[s]elkeimmät rikkonaiset ja siten mahdollisesti parhaiten vettä johtavat vyöhykkeet sijoittuvat kallion pintaosaan”, ja “[m]Mittausten perusteella kallion vedenjohtavuuden arvot ovat yleensä ottaen melko korkeita”. (Afry Finland Oy 15.6.2026. Soklin numeerinen pohjavesimalli päivitys 2026, Loitson koelouhos, s.4).

4. Hankkeen haitalliset vaikutukset Nuorttijoen järvitaimenkannalle

Korkein hallinto-oikeus kumosi Soklin kaivostoiminnan ympäristö- ja vesitalousluvan päätöksellään KHO:2022:38 (hakemus s. 21). KHO:n päätöksessä todetaan:

”Asiassa saadun selvityksen mukaan Nuorttijoen taimenpopulaatio on Suomen viimeisiä täysin luontaisesti lisääntyviä, elinkierroltaan pitkävaelteisia taimenkantoja. Nuorttijoessa esiintyvä järvitaimen on todennäköisesti geneettisesti leimautunut kyseiseen vesistöön. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että vaelluskalana sitä voidaan pitää siten erityisenä lajina, joka on riippuvainen Nuorttijoen vesistön erityispiirteistä, kuten virtaamasta, uoman kutusoraikoista ja veden laadusta. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että Nuorttijoen jokiekosysteemi on selkeärajainen luonnonarvojen kokonaisuus, jota on tämän vuoksi pidettävä vanhan ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuna erityisenä luonnonolosuhteena, jonka huonontamista ei voida hyväksyä lupaharkinnassa. Sellaisia vesistön pilaantumista aiheuttavia toimia, jotka huonontavat järvitaimenen elinolosuhteita, ei voida siten sallia.”

KHO katsoi, ettei voitu sulkea pois etenkin ylivirtaamatilanteissa Sokliojaan ja Nuorttijokeen kohdistuvaa merkittävää kiintoainekuormitusta, uomien liettymistä sekä kutusoraikkojen liettymistä ja hapettomuutta, joiden vaikutukset ilmenisivät etenkin alivirtaamatilanteissa. KHO totesi lisäksi, että pintavesimuodostuman tila huononee jo silloin, kun yhdenkin laadullisen tekijän tila heikkenee yhdellä luokalla. Järvitaimenkannan heikentymistä se piti ympäristönsuojelulaissa tarkoitettuna merkittävänä pilaantumisena tai sen vaarana. Erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista koskeva luvan myöntämisen este sisältyy myös voimassa olevaan ympäristönsuojelulakiin (527/2014, 49 §:n 1 momentin 4 kohta).

Kumotussa luvassa Nuortin vesistöön oli tarkoitus johtaa vain louhosalueen puhtaita vesiä, eikä louhos- tai rikastamovesiä (hakemus s. 225). Koetoiminnassa Nuorttijokeen johdettaisiin molemmat, joten KHO:n toteamat vaikutukset ovat mahdollisia myös nyt, eikä hakemus arvioi niitä. Jätevesien johtamisella olisi merkittäviä kalataloudellisia vaikutuksia, sillä Sokliojalla ja Loitsanalla on suuri rooli järvitaimenen lisääntymis- ja syönnösalueina.  Hakemuksen liitteenä olevan vuoden 2023 kalastoselvityksen (Liite 17, Apajax Oy, taulukko 2) mukaan Sokliojan suulla Yli-Nuortissa oli ensikesäisiä taimenia 16,2 yksilöä sataa neliömetriä kohden. Esiintyvyys oli Nuortin vesistön 18 koealasta kolmanneksi tihein, kun koko vesistön keskiarvo oli 8,8. Sekä Sokliojansuun, että Sokliojan koealan 3 läheisyydessä on raportin mukaan taimenen luontainen lisääntymisalue, eikä Sokliojaa ole raportin mukaan koskaan inventoitu (Liite 17 hakemus s. 12–13). Loitsanasta Sokliojaan laskevassa purossa kirjattiin kesä–syyskuussa 2024 noin 9 600 kalahavaintoa, ja suurimmat taimenet olivat yli 70-senttisiä (hakemus s. 113).

Koelouhoksen vesiä johdetaan Sokliojaan elokuusta noin maaliskuuhun (hakemus s. 143), eli taimenen kutuaikana ja suurimman osan ajasta, jonka mäti kehittyy soraikossa. Hakemuksessa todetaan itse mädin ja ruskuaispussipoikasten olevan muita kehitysvaiheita herkempiä happiolojen heikkenemiselle.  Kiintoaineen aiheuttamaa pohjan liettymistä pidetään akuuttina vaikutuksena ja rehevöitymistä pitemmän aikavälin vaikutuksena, sekä soraikon happiolojen heikkenemistä näiden yhteisvaikutuksena (hakemus s. 243). Koelouhinta on suunniteltu yhdelle talvelle, elokuusta 2027 noin maaliskuuhun 2028 (hakemus s. 143). Sinä aikana rehevöityminen ei ehdi vaikuttaa soraikkoon, mutta liettyminen ja happivaje vaikuttavat mätiin heti. Jos haittaa seurataan rehevöitymisen kautta, mäti on menetetty ennen kuin muutos näkyy. 

Vaikutuksia ei hakemuksen mukaan synny, “koska purkuveden käsittelyssä poistetaan kiintoaines sekä ravinnepitoisuudet” (hakemus s. 243). Jätevesien käsittely ei kuitenkaan poista liuenneita ravinteita, eikä sen tehoa kiintoaineen poistossa ole osoitettu. Hakemukseen sisältyvien laskelmien mukaan Sokliojan kiintoainepitoisuus kaksinkertaistuu keskialivirtaamalla 0,9 mg/l:sta 1,8 mg/l:aan (taulukko 38, hakemus s. 231). Sokliojan sedimentin perustilaa ei ole selvitetty (hakemus s. 105).

Vesienhoitolain (1299/2004) 20 b §:n mukaisessa heikentämiskieltoarviossa (taulukot 40 ja 41, s. 245–246) biologisista laatutekijöistä on arvioitu vain päällyslevät ja pohjaeläimet. Kalastoa, jonka osalta KHO piti tilan heikkenemistä mahdollisena, ei arvioida laatutekijänä, vaan kalastovaikutukset todetaan vähäisiksi vain sanallisesti (hakemus s. 242–243).

Sokliojassa on siis luontaisesti lisääntyvä taimenkanta, jolla on vaellusyhteys Nuorttijokeen sekä Loitsanaan, hankkeen vaikutusalueelle sijoittuvaan E-luokan pohjavesiriippuvaiseen lähdelampeen. Tämän myötä Sokliojan ja Loitsanan voidaan katsoa muodostavan YSL 49§ mukaisen erityisen luonnonolosuhteen, jonka huonontumista ei saa aiheuttaa (Ylitalo 10/2026, s. 7). Loitsanassa on aiemmin esiintynyt runsaana jokikatkaa, joka on järvitaimenen ravintoa. Kuitenkaan vuoden 2026 kesällä sitä ei useiden kansalaishavaintojen mukaan tavattu lammesta, eikä jokikatkaa havaittu lammessa myöskään Sompion Luonnonystävien maastokäynnillä elokuussa 2026. Yhtiö ei ole seurannut Sokliojan tai Loitsanan tilaa maastokaudella 2026, vaikka samaan aikaan alueen välittömässä läheisyydessä on toteutettu ilman kaivannaisjätesuunnitelmaa syväkairausta ja ojituksia, mikä on käynyt ilmi SLL Lapin piirin, Sompion Luonnonystävien ja Kemin-Sompion paliskunnan vireillepano- asiaan liittyen (vireillepano LVV-U/112484/2026). 

Loitsanan tilan osalta tuomme esille, että Loitsanan vesinäyte otettiin 14.10.2025 kesken pumppauskaivon PW1 pumppauskokeen (12.–17.10.2025, Liite 26) noin 320 metrin päässä kaivosta. Hapen kyllästysaste oli kyseisenä näytteenottoajankohtana alhainen vain 32 %, kun Loitsanassa sitä on avovesikaudella aiemmin ollut vähintään 77 % ja aiempina lokakuina 80–88 % (Hertta 2012–2026). Yhtä alhaisia hapen kyllästysaste arvoja on mitattu Loitsanassa vain jääpeitteisenä lopputalvella. Fosfaattifosforia oli 130 µg/l eli lähes kymmenkertaisesti lokakuuhun 2024 (14 µg/l) verrattuna. Loitsanan tuloksia ei ole hakemuksen liitteessä 3, vaikka muiden tarkkailupisteiden vuosien 2024–2025 tulokset ovat siinä. Kairaussoijat (noin 8–10 m³) läjitettiin PW1:n läheisyyteen, ja niiden laatu oli määrä selvittää kesällä 2026 (Liite 26 s. 11), mutta hakemuksessa selvityksen tuloksia ei esitetä. Pumppauskokeen ympäristövaikutusarviossa käsitellään vain pohjaveden laatua ja vedenpinnan muutoksia, ei Loitsanan vedenlaatua (Liite 26 s. 11). Happikadon ja ravinnepitoisuuksien syytä ei ole selvitetty. Koelouhosalueen pohjavesi purkautuu osittain Loitsanaan (s. 208), ja taimen käy Loitsanassa syönnöksellä (s. 113). Lisäksi aiemmin pohjavesialue on GTK:n toimesta määritetty yltämään koelouhoksen alueelle, joka on Loitsanan valuma-aluetta, ja jolla voi alueen erityisen geologian huomioiden olla merkitystä myös Loitsanan pohjavesiolosuhteille.

5. Hankkeen vesienhallinta aiheuttaisi ympäristön ja vesien pilaamista

Hakemus on pintavesien ja vesienkäsittelyn osalta puutteellinen. Sen perusteella ei voida sulkea pois sitä, että koetoiminta heikentää Nuorttijoen järvitaimenen elinolosuhteita. Hankkeella olisi toteutuessaan merkittäviä ympäristövaikutuksia ja se heikentäisi erityisesti Sokliojan vesistön ja sen erityisten luonnonolosuhteiden tilaa. YSL 49 § edellyttää, ettei toiminnan vaikutusalueella saa aiheutua yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa merkittävää ympäristön pilaantumista tai erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista. 

Antti Ylitalo on tuonut lausunnossaan (Liite 1) esille, että Sokli Oy ei ole hakenut poikkeusta pintavesimuodostuman ekologisen tilan huononemiseen erinomaisesta hyvään tilaan Sokliojan tai Yli-Nuorttin osalta. Hakija on esittänyt, että hankkeesta ei “voida katsoa aiheutuvan sanottavia yleisiä menetyksiä tai loukkaavan yleisiä etuja”, koska toimenpiteet “eivät heikennä pinta- tai pohjavesien tilaa eivätkä estä hyvän tilan saavuttamista” (korostus lausujan). Soklioja ja Yli-Nuortti ovat kuitenkin ekologiselta tilaltaan luokassa erinomainen. Sokliojan vaikutusalueen pintavesien tilan osalta ekologisen tilan lasku luokkaan hyvä tarkoittaisi merkittävää heikennystä. Ylitalo katsoo lausunnossaan tämän todennäköisesti toisen hankkeen lausunnosta kopioidun virheellisen muotoilun osoittavan hakemuksen laadullisia puutteita ja huolimattomuutta. Hakemuksen perustiedot ovat Ylitalon mukaan puutteellisia, eikä sen laskelmissa ole huomioitu eri ääritilanteita. Myöskään parhaan käytettävissä olevan tekniikan vaatimukset eivät täyty vesien puhdistamisen osalta (Liite 1. Ylitalo, Antti.).

5.1 Hanke purkaisi jätevesiä ympäristöä pilaten

Hakijan ilmaisema “väljyys” ympäristölupahakemuksessa tulee esiin muun muassa toiminnan vaikutuksissa pintavesiin, joiden osalta kuvataan (hakemus s. 14) louhos- ja rikastamovesiä käsiteltävän “tarvittavin osin ennen purkua maastoon, jotta purkuvesistöjen ympäristönlaatunormit täyttyvät eikä vaikutuksia vesistöjen tilaan aiheudu”. Hakemuksessa on lisäksi ilmoitettu, että louhoksen jätevesien kemiallinen saostuskäsittely otetaan käyttöön vain tarvittaessa. Emme ole vakuuttuneita siitä, että rimpineva (OlRiN,  määritys Envineer Oy 2025. hakemus s.121) jolle purkuvesi pääasiassa leviäisi toimisi ollenkaan oletettuna suodattimena jätevesille. Ympäristölupahakemuksen asiakirjoihin liitetystä muistosta, joka liittyy Lupa- ja valvontaviraston tarkastuskäyntiin Soklissa 24.9.2026 selviää, ettei kaivosyhtiökään enää usko suodatusvaikutukseen. Sokli Oy oli kertonut purkuvesien johtamisesta seuraavaa: ”Suoaluetta ei ole ajateltu pintavalutusalueena, vaan koelouhoksen purkuvesille esitetyt pitoisuusraja-arvot toteutuvat purkuputken päässä. Suoalueen on ajateltu tasaavan vesien johtumista Sokliojaan.” (Muistio 21.10.2026 LVV-U/21420/2026.) Purkualueen vetisyys kävi ilmi myös LVV:n edellä mainitusta muistiosta.

Ylitalo tuo esille (Liite 1), että hakemuksessa on esitetty samat tavoitepitoisuudet louhoksen ja rikastamon jätevesille, vaikka toiminnot eroavat toisistaan merkittävästi niin käsittelyn kuin ulkoisten olosuhteiden osalta. Lisäksi arvioiden saavuttamiseen liittyy suurta epävarmuutta, ja hakemuksesta puuttuu kokonaan kuormitusarviointi äärevien olosuhteiden vallitessa. Lapin vesistöissä virtaama on marras–maaliskuussa tavallisesti selvästi keskivirtaamaa pienempi ja alivirtaama osuu lopputalveen, joten purkukauden virtaama on suuren osan ajasta lähempänä keskialivirtaamaa kuin keskivirtaamaa. Hakemuksessa esitetyt vaikutusarviot perustellaan silti keskivirtaamalla, joka sen mukaan ”kuvastaa paremmin keskimääräisiä olosuhteita vuoden aikana” (hakemus s. 230). 

Jätevesien laimentumista ei tarkastella lainkaan olosuhteissa, joissa virtaama on pitkän havaintojakson keskialivirtaamaa pienempi, vaikka tällaiset olosuhteet toistuvat todennäköisesti usein Sokliojan kaltaisessa puroluokan vesistössä, jonka virtaamavaihtelut ovat suuria, koska alueella ei ole virtaamia tasaavia järvialtaita. Koelouhoksesta pumpataan keskimäärin 1 140 m³ vettä vuorokaudessa ja kahdeksan kuukauden aikana yhteensä noin 270 000 m³ (hakemus s. 189). Käsitelty vesi on 2 % Sokliojan keskivirtaamasta (0,65 m³/s) mutta 9,3 % keskialivirtaamasta (0,14 m³/s) (hakemus s. 227). Ylitalo huomauttaa, että alimpien virtaamien vallitessa jätevesien osuus Sokliojan virtaamasta voisi nousta lähemmäs 20 prosenttia. Esitetty ratkaisu johtaa jätevesiä suoalueen kautta voisi jopa lisätä tai äärevöittää haittavaikutusta Sokliojaan ja Yli-Nuorttiin, sillä talvella jätevedet kulkisivat todennäköisesti pintavaluntana, jonka virtaus vaihtelee sääolosuhteiden mukaan. (Liite 1)

Hakemuksessa esitettyjä laskelmia luonnehditaan konservatiivisiksi, koska suon pidättävää vaikutusta ei ole otettu huomioon (hakemus s. 230). Samassa hakemuksessa todetaan kuitenkin: ”Suodattuminen on tehokkainta sulan maan aikaan. Talviaikana suodattumista ei tapahdu.” (hakemus s. 190; sama Vihellysaavasta s. 199.) Tämä on todennäköistä jo siihenkin nähden, että purkuvesi laskettaisiin vetiselle suoalueelle, rimpinevalle (RiN) joka on talvisin jäässä.

Laskelmien taustapitoisuudet eivät kuvaa kautta, jolloin vedet puretaan vesistöihin. Valtaosa (70–76 %) Hertan sisältämistä taustanäytteistä alueelta on heinä–lokakuulta, vaikka koelouhos purkaa vetensä elo–maaliskuussa ja rikastamo ympäri vuoden (s. 11 ja 143). Yli-Nuortin taustaan on otettu mukaan havaintopaikka P4 noin 5 km purkualueen yläpuolelta (taulukko 39) ja Sokliojan taustaan Soklioja ylin noin 12 km jokea ylävirtaan koetoiminta-alueesta. Talvinäytteissä Sokliojan kokonaistyppipitoisuus on ollut noin 50 µg/l tai alle (Liite 3), joten keskialivirtaamalla purkuveden aiheuttama nousu (45 µg/l, taulukko 38) noin kaksin- tai kolminkertaistaa pitoisuuden, kun hakemus esittää nousuksi vain 44 %. Sulfaattia ja uraania on talvella enemmän kuin hakemuksen taustassa: Sokliojan suulla sulfaattia oli maalis–huhtikuussa 6,3–6,4 mg/l ja uraania huhtikuussa 2025 0,69 µg/l (Liite 3), kun taustaksi on otettu 4,0 mg/l ja 0,2 µg/l (taulukko 38). Ko. aineiden muodostuvat pitoisuudet ovat siten hakemuksen arviota suurempia.

Soklioja laskee Yli-Nuorttiin rikastamon purkualueen yläpuolella (kuvat 117 ja 118, s. 228–229), ja koelouhos ja rikastamo purkavat vesiä samaan aikaan (kuva 80, s. 143). Vaikutukset on kuitenkin arvioitu erikseen (s. 230), ja Yli-Nuortin pitoisuuslaskelmassa (taulukko 39) ovat mukana vain rikastamon vedet, vaikka siinä pitäisi olla mukana myös koelouhoksen vedet. Koelouhokselta tulee vettä keskimäärin 1 170 m³/vrk (s. 227) ja rikastamolta 840 m³/vrk (s. 229), ja tavoitepitoisuudet ovat molemmille samat (taulukko 36). Taulukossa 37 kuormitukset on laskettu yhteen (”Kuormitus yhteensä Yli-Nuorttiin”, s. 230), mutta yhteiskuormitusta ei ole käytetty pitoisuuslaskelmassa (taulukko 39) eikä Nuortin vesimuodostuman heikentämiskieltoarviossa, jossa arvioidaan vain koerikastamon päästöjä (taulukko 41, s. 246). Koelouhoksen ja rikastamon yhteinen pitoisuusnousu Yli-Nuortissa on siten yli kaksinkertainen hakemuksen arvioon nähden. 

Hakemuksen laskelmien mukaan purkuvesi nostaa tavoitepitoisuuksilla laskettuna keskialivirtaamalla Sokliojan kokonaisfosforipitoisuuden 32 µg/l:sta 41 µg/l:aan, uraanipitoisuuden 0,2 µg/l:sta 1,1 µg/l:aan ja natriumpitoisuuden 2,3 mg/l:sta 24,8 mg/l:aan (taulukko 38). Sokliojan kokonaisfosforin luokka on arvioitu erinomaiseksi, vaikka vesienhoidon luokittelussa käytetty 36,9 µg/l ylittää hyvän ja tyydyttävän tilan rajan 35 µg/l, koska fosforipitoisuus on alueella luontaisesti korkea. Hakemuksen mukaan pitoisuutta tai sen nousua ”ei ole mahdollista arvioida suhteessa luokkarajoihin” (taulukko 40, hakemus s. 245). Soklioja on voimakkaasti typpirajoitteinen (hakemus s. 104), joten lisätyppi lisää suoraan levien kasvua etenkin syksyllä purkukauden alussa ja rikastamon toimintakesinä. Louhosveden liukoisen typen pitoisuus on 60–660 µg/l (s. 156). Päällyslevät ovat jo luokassa hyvä (taulukot 40 ja 41, s. 245–246), ja pudotus tyydyttävään olisi vesienhoitolain mukaista tilan heikkenemistä. Hakemus ei ole arvioinut tätä laskennallisesti. 

Koelouhoksen purkuvesi kulkee Sokliaavan suon läpi Sokliojaan. Hakemuksen oman kasvillisuuskartoituksen mukaan ”purkupisteen itäpuolella melko lähellä” on ravinteikkaampaa suota, jossa kasvaa kiiltosirppisammalta ja lettorikkoa (hakemus s. 122). Molemmat ovat luontodirektiivin liitteen II lajeja, joiden kasvupaikkaa ei saa heikentää LSL 74 § mukaisesti. Lisäksi lettorikko on liitteen IV laji, jota koskee myös LSL 78 §. Purkuveden fosfaatin, typen, natriumin ja sulfaatin vaikutusta näihin lajeihin ei kuitenkaan arvioida, eikä kasvillisuusseuranta ulotu purkualueelle (Liite 10, Tarkkailusuunnitelma 17.6.2026, s. 27). Lupahakemuksen sivun 215 kuvaan, joka esittää huomionarvoisten lajien esiintymistä suhteessa louhoksen pohjavedenalenemaan sisältyy ennen tuntematon, suurehko lettorikkoesiintymä, joka sijoittuu Sokliojan mutkaan paikassa, johon purkuvedet ohjautuisivat (lupahakemus kuva 115, s.215). Kaivosyhtiö ei ole selvittänyt koetoiminnan vaikutuksia tähänkään esiintymään.   Edellä kuvattu on katsottava luonnonsuojelulainsäädännön ja EU:n luontodirektiivin vastaiseksi menettelyksi.

Sokliaavan on arvioitu olevan yhteydessä Loitsanaan myös mahdollisesti pohjaveden kautta: “Pohjavedenpintahavaintojen mukaan Sokliaavan suunnalta voi virrata ja imeytyä pintavesiä Loitsanan pohjavesialueelle” (GTK 30.1.2025. Savukosken Loitsanan pohjavesiselvitys, s. 46). Näin ollen jätevesien johtamista Sokliaavalle tulee tarkastella myös E-luokan pohjavesialueen pilaamisena.

5.2 Koelouhoksen vesienkäsittely

Koelouhoksen vedet käsitellään laskeuttamalla: ”Veden käsittelymenetelmänä on kiintoaineksen poisto laskeuttamalla. Tarvittaessa kiintoaineksen poistoa tehostetaan saostuskemikaalien tai flokkauskemikaalien käyttämisellä.” (hakemus s. 158). Pelkkä laskeutus poistaa vain laskeutuvan kiintoaineen, ei liuenneita aineita. Louhosveden liukoisen fosforin pitoisuus on hakemuksen mukaan noin 8–120 µg/l (hakemus s. 156). Korkeimmat pitoisuudet ylittävät siis jo yksinään purkuveden kokonaisfosforin tavoitteen 100 µg/l (taulukko 36).Vedet pumpataan altaasta 1 ”kemikaloinnin kautta” altaaseen 2 (s. 190), mutta kemikalointi on koelouhoksen osalta kaikkialla ehdollista: sitä käytetään ”tarvittaessa” kiintoaineen laskeuttamiseen ja veden kirkastamiseen (s. 12 ja 158), ja flokkulantin lisäämiseen ”varaudutaan” (s. 190). Saostuskemikaalit sitovat myös fosforia, mutta koelouhoksen osalta fosforin saostusta tai saostuskemikaalin annosta ei kuvata, vaikka hakemuksen mukaan käsittelyssä poistetaan myös ravinteet (s. 243 ja 260).

Loitson louhinnan jätevesien johtamista tulee tarkastella ympäristön pilaamisena YSL 5§ 1 momentin 2) kohdan mukaan, sillä jätevesien raskasmetalli- ja haitta-ainejäämät aiheuttaisivat todennäköisesti merkittävää haittaa Sokliojan ekologisen tilan moniin tekijöihin, kuten perifytoniin, pohjaeläimistöön ja kalastoon. Pintavalutusta ei voida pitää millään tapaa riittävänä vesienkäsittelynä louhoksen epäorgaanisille jätevesille. (Ylitalo 10/2026, s. 5)

Käsittely voidaan myös ohittaa: ”Mikäli pumpattu pohjavesi on kirkasta ja muutoin täyttää määritellyt laatutavoitteet, voidaan vesienkäsittely tarvittaessa ohittaa” (hakemus s. 190). Pohjaveden alentamisen alkuvaiheessa vesiä voidaan johtaa maastoon altaiden ohi, jos niiden laatu täyttää tavoitearvot (hakemus s. 147), vaikka toisaalla pumppauksen kerrotaan alkavan vasta altaiden valmistuttua (hakemus s. 143). Hakemuksessa tai tarkkailusuunnitelmassa ei kerrota, millä menetelmällä ja kuinka usein ohitettavan veden laatu todetaan ennen sen johtamista maastoon. Jos laatu varmistetaan vain kuukausittaisella näytteellä, vettä voi kulkea jokeen viikkoja ennen kuin mahdollinen ylitys havaitaan. Liuenneita aineita ei voida havaita veden kirkkauden perusteella. Pumppauksen alkuvaihe osuu elo–lokakuulle eli taimenen kutuaikaan. Koelouhoksen vesienkäsittelyyn tulevasta (allas 1) ja sieltä lähtevästä vedestä (allas 4) otetaan laboratorionäyte vain kerran kuukaudessa. Laskeutusaltaiden (altaat 2 ja 3) vettä, myös kiintoainetta, seurataan ainoastaan kenttämittauksin, joiden tiheyttä ei ole kerrottu (Liite 10 s. 13–15). Kiintoainetta ei voida määrittää kentällä standardimenetelmällä (SFS-EN 872). Kenttämittarit arvioivat sitä sameudesta, ja arvio on kalibroitava kohdekohtaisesti laboratorionäyttein. Mittaria, menetelmää tai kalibrointia ei ole kuvattu.

Altaiden mitoitus perustuu ainoastaan 10 vuorokauden viipymään mitoitusvirtaamalla 1 800 m³/vrk (hakemus s. 189). Louhosveden kiintoainepitoisuutta, hiukkaskokoa tai laskeutuvuutta ei ole selvitetty. Hakemuksen mukaan kiintoainepitoisuuden odotetaan olevan vain ”suurempi” kuin vanhojen kaivantojen vesissä (hakemus s. 158). Vaikka koelouhoksen vesiä käsitellään altaissa elokuusta maaliskuuhun, altaiden toimivuutta talvella jääpeitteisenä ei ole arvioitu.

Talvella taimenten mäti on soraikossa, eikä alivirtaama huuhtele sinne kulkeutunutta kiintoainetta pois. Jos altaat toimivat jääpeitteisenä huonommin tai käsittely ohitetaan, kiintoaine päätyy Sokliojaan juuri silloin, kun mäti on herkimmillään. Hakemuksessa ei arvioida purkuvesien ajoittumista taimenen kutu- ja mätiaikaan. 

5.3 Koerikastamon vesienkäsittely ja kemikaalit

Hakemuksen mukaan esitetyillä vedenkäsittelyratkaisuilla ”on mahdollista päästä” tavoitearvoihin (hakemus s. 226). Koerikastamon vedenkäsittelyä on testattu Veolian kuppikokeissa (Liite 7), Rikastushiekkakokeiden laboratoriotulosten yhteenveto). Kaikissa neljässä laboratoriossa analysoidussa käsitellyssä näytteessä kokonaisfosforipitoisuus oli 0,13–0,30 mg/l eli yli tavoitteen 0,1 mg/l, myös kaksinkertaisella saostuskemikaaliannoksella. Kalkkisaostus nosti pH:n 10,6–10,7:ään, vaikka hakemuksen oma tavoite on alle 9. Veolia toteaa, että alle 0,1 mg/l:n pitoisuuteen tarvitaan suurempia kemikaaliannoksia ja että ”täydellinen kiintoaineen poisto vaatii suodatuksen” (Liite 7, hakemus s. 5). Kokeet tehtiin 22-asteisella vedellä kolmen minuutin laskeutuksella, eivätkä ne kuvaa talviolosuhteita tai suunniteltua allaskäsittelyä.

Kuppikokeissa liuenneista aineista mitattiin ennen ja jälkeen käsittelyn vain liukoinen fosfori. Se väheni ensimmäisen koe-erän annoksilla 10–51 % ja kaksinkertaisella annoksella 91–96 % (Liite 7, taulukko 1). Metalleista, myös uraanista, analysoitiin vain kokonaispitoisuudet, eikä toisen koe-erän raakavettä analysoitu lainkaan (Liite 7 s. 3). Natrium- ja sulfaattipitoisuudet eivät muuttuneet käsittelyssä (Liite 7, taulukko 2). Fosforin saostus on lisäksi esitetty ristiriitaisesti: sivulla 196 vesialtaille johdettavaan veteen lisätään ”tarvittaessa koagulanttia vedessä olevan fosforin saostamiseksi”, kun taas sivuilla 160 ja 198 saostus esitetään osana prosessia, joka ”voi tapahtua saostusaltaassa tai erillisessä reaktorissa” (s. 198).

Hakijan mukaan koetoiminnan tavoitteena on ”löytää oikeita ratkaisuja ja vastuullisia toimintatapoja laajamittaisen kaivostoiminnan suunnitteluun” (hakemus s. 21), koerikastamolla testataan myös prosessivesien käsittelyä (s. 22), ja vedenkäsittelytekniikoita on tarkoitus testata koetoiminnan aikana (s. 199). Testattavia tekniikoita ei kuitenkaan esitetä. Hakemuksessa on vain laskeutus ja tarvittaessa käytettävä kemiallinen saostus, joiden toimivuus on tunnettu vuosikymmeniä ja jotka eivät poista esimerkiksi natriumia tai sulfaattia. Vedenkäsittelyn osalta toimintaa ei siksi voida pitää koetoimintana, vaan koetoiminnassa on käytettävä uusia menetelmiä. Hakemuksen BAT-vertailussa liuenneiden aineiden poistamista koskevan BAT 46:n katsotaan toteutuvan, koska ”rikastamon vesille käytössä on vedenkäsittelylaitos”, jossa flokit erotetaan mikrohiekan avulla tai nostetaan veden pintaan ilman avulla (Liite 8). BAT-vertailussakaan ei kuvata, miten pintaan nostetut flokit poistetaan. Hakemuksen prosessikuvauksessa vedenkäsittelylaitos koostuu kuitenkin laskeutus- ja selkeytysaltaista, ja saostus voi tapahtua saostusaltaassa tai erillisessä reaktorissa (s. 198). Mikrohiekka mainitaan vain Veolian kuppikokeissa (s. 170), eikä flotaatiota mainita lainkaan. BAT-vertailu ei siten vastaa hakemuksessa kuvattua käsittelyä.

Koerikastamon vaikutusarviossa metalleista lasketaan vain uraani, torium, alumiini ja rauta (hakemus s. 240). Muut metallit on jätetty pois, koska niiden pitoisuus oli ennakkokokeissa alle määritysrajan (hakemus s. 234). Perustelussa viitataan kuitenkin koelouhoksen veden laatuun (kohta 8.5.5, s. 156–157), jossa mangaania ei mainita lainkaan. Koerikastamon käsitellyssä vedessä mangaania oli 47–2 800 µg/l eli selvästi yli määritysrajan (Liite 7). Yli-Nuortin luontainen mangaanipitoisuus on keskimäärin 3–6 µg/l (hakemus s. 103–104). Mangaanille ei ole tavoitearvoa, eikä sen vaikutuksia taimenen mäti- ja poikasvaiheisiin ole arvioitu.

Nikkeli on vesipuitedirektiivin prioriteettiaine, jonka ympäristönlaatunormi on 4 µg/l biosaatavana pitoisuutena. Sille ei ole tavoitearvoa eikä laskelmaa, vaikka rikastamon käsittelemättömässä prosessivedessä nikkeliä oli 280 µg/l ja käsitellyssä vedessä enintään 6,2 µg/l (Liite 7). Hakemus perustelee metallien vähäistä biosaatavuutta muun muassa humuksella (s. 236), mutta talvella vedessä on humusta vähän: Sokliojan orgaanisen hiilen pitoisuus (TOC) oli maalis–huhtikuussa 0,9–4,5 mg/l ja lokakuussa 4,3–13 mg/l (Liite 3). Purkuvedestä analysoidaan metallien kokonaispitoisuudet mutta ei liukoisia pitoisuuksia (Liite 10 s. 15). 

Rikastamolla käytetään muun muassa vetyfluoripiihappoa 48 tonnia/vuosi ja vesieliöille erittäin myrkyllistä emulgaattoria 24 tonnia vuodessa (Liite 23, Kemikaalilistaus, korjattu 4.8.2026). Fluoridille ei ole tavoitearvoa, eikä fluoridia tai prosessikemikaalien jäämiä analysoitu vedenkäsittelykokeissa. Kemikaalien kulkeutumattomuuden sanotaan olevan ”todennettu rikastuskokeiden aikana” (hakemus s. 186), mutta tuloksia ei esitetä. Prosessikemikaalien jäämille ei ole esitetty tavoitearvoja (taulukko 36). Kemikaaliluettelo ei ole sitova, vaan ”muitakin toimintaan soveltuvia kemikaaleja käytetään tarvittaessa”, ja muutoksista ilmoitetaan valvontaviranomaiselle etukäteen (hakemus s. 186). Koska fluoridia ja kemikaalijäämiä ei ole analysoitu, vaikutuksia taimenen mätiin, poikasiin ja vaellukseen ei voida sulkea pois.

Uraanin ja toriumin lisäksi koetoiminnassa käsitellään harvinaisia maametalleja ja niobia, joiden talteenottoa vasta tutkitaan, ja talteen ottamaton osa palautetaan rikastushiekkavirtaan (hakemus s. 12 ja 22). Rikastamon käsittelemättömässä prosessivedessä ceriumia oli 1 900 µg/l ja käsitellyssä vedessä 4,7–13 µg/l (Liite 7, taulukko 2). Harvinaisia maametalleja ei ole pintavesien perustilatuloksissa (Liite 3), eikä niitä tarkkailla purkuvedestä tai vesistöstä (Liite 10). Purkuvedestä ei analysoida myöskään kuparia, sinkkiä, vanadiinia, arseenia, kobolttia, kromia eikä niobia (Liite 10 s. 15), vaikka malmissa on todettu korkeita kupari-, nikkeli-, sinkki- ja vanadiinipitoisuuksia (s. 157). Myöskään radiumia (Ra-226 ja Ra-228) ei tarkkailla, vaikka sen perustila on mitattu STUK:n selvityksessä vuosina 2008–2010 ja niobimalmissa toriumin (Th-232) aktiivisuus oli enimmillään 10 300 Bq/kg (hakemus s. 77).

Myös kuparia oli rikastamon käsitellyssä vedessä yli määritysrajan, enimmillään 9,7 µg/l (Liite 7), kun Yli-Nuortissa sitä on enintään 0,11 µg/l (Liite 3), eikä kuparille ole tavoitearvoa. Kokeiden määritysrajat olivat lisäksi moninkertaisia vesistön taustapitoisuuksiin nähden, ja esimerkiksi kadmiumin määritysraja 0,10 µg/l ylittää kadmiumin ympäristönlaatunormin 0,08 µg/l Yli-Nuortin veden kovuudella.

5.4 Tavoitearvot eivät ole sitovia ja ovat moninkertaisia

Hakija esittää purkuvesille tavoitepitoisuudet, mutta ”Esitetyt arvot ovat tavoitteellisia, eikä niitä esitetä koetoiminnan luonteen vuoksi ehdottomina luparajoina” (hakemus s. 226). Lupaa haetaan tavoitearvoilla, ei sitovina luparajoina. pH:lle esitetään vain yläraja, ei lainkaan alarajaa (taulukko 36). Hakemuksen mukaan toiminta ”voidaan keskeyttää koska tahansa, jos vaikutusten todetaan olevan arvioitua suurempia” (s. 141), mutta keskeyttämiselle ei esitetä kriteeriä, ja jos tavoitearvoihin ei päästä, vedenkäsittelyprosessia ainoastaan ”voidaan säätää” (s. 226).  Lisäksi tavoitearvoista puuttuu aineita, joilla on haittavaikutuksia taimenille.

5.5 Altaat, sakka ja pohjarakenteet

Altaiden ja rikastushiekka-alueiden pohjat eivät ole vesitiiviitä. Koelouhoksen altaat 3 ja 4 (yhteensä noin 16 550 m²) tehdään pelkästä moreenista, jonka vedenläpäisevyys on ≤5 × 10⁻⁶ m/s (hakemus s. 182 ja 221). Rikastamon altaissa 1–3 ja rikastushiekka-alueilla saman moreenin päällä on geomembraani (hakemus s. 182 ja 222). Geomembraani tyypillisesti vuotaa asennuksessa ja käytössä syntyvien reikien kautta, ja hakemuksenkin mukaan moreeni vain ”rajoittaa vuodon leviämistä ja vuotovesimäärää” (hakemus s. 223). Vesitiiviin kerroksen vedenläpäisevyys on enintään 1 × 10⁻⁹ m/s, ja sellainen vaaditaan esimerkiksi tavanomaisen jätteen kaatopaikan pohjalle vähintään metrin paksuisena (VNa 331/2013). Hakemuksen moreenille ilmoittama vedenläpäisevyys on 5000-kertaa läpäisevämpää kaatopaikalta vaadittuun nähden, ja moreenikerros on vain 0,5 m paksu. Hakemuksessa ei arvioida geomembraanin käyttöikää, vaan todetaan, että rakenne ”ei ole herkkä geomembraanin mahdollisille vaurioille tai ikääntymiselle” alapuolisen moreenin ansiosta. Moreenia kutsutaan ”suotautumisesteeksi”, vaikka saman sivun mukaan se on ”vettä läpäisevää” (s. 223). Yhdistelmärakenteessa juuri alemman kerroksen on suojattava pohjavettä silloin, kun kalvo vaurioituu tai ikääntyy, mutta moreeni, jonka vedenläpäisevyys on 5 × 10⁻⁶ m/s, ei siihen pysty. Rikastushiekka-alueet suljetaan paikoilleen peittorakenteilla (s. 143), joten pohjarakenteen on toimittava myös koetoiminnan päätyttyä.

Vuodot on estettävä, koska vuotovesi ohittaa sekä vedenkäsittelyn että purkuvesien tarkkailun. Vuotovesi sisältää liuenneita aineita, joita sakka ei pidätä: koelouhoksen vedessä liuennutta typpeä ja fosforia (hakemus s. 156), rikastamon vedessä lisäksi natriumia, mangaania, fluoridia ja prosessikemikaalien jäämiä (luvut 5 ja 6), ja vuotovesi voi kulkeutua pohjaveden mukana lähteisiin ja puroihin. Sokliojan varrella on useita lähteitä, jotka ovat vesilain suojaamia ja valtakunnallisesti vaarantuneita luontotyyppejä (hakemus s. 117). Koelouhos sijaitsee 100 metrin päässä Loitsanan E-luokan pohjavesialueesta (hakemus s. 220), jonka pohjavedestä pintavesi- tai maaekosysteemi on suoraan riippuvainen. Ympäristönsuojelulaki kieltää pohjaveden pilaamisen (17 §). Hakemuksessa ei ole vuotolaskelmaa eikä vesitasetta, eikä pohjarakenteisiin ole suunniteltu vuodonilmaisua, vaan vuotoja seurataan vain pohjavesiputkista neljä kertaa vuodessa (Liite 10 s. 21–22).

Altaisiin laskeutuvan sakan hallintaa ei ole kuvattu. Koelouhoksen sakasta todetaan vain, että se ”tyhjennetään altaista ja se läjitetään rikastushiekka-altaille” (hakemus s. 187). Sakan määrää, tyhjennysrajaa, tyhjennystapaa tai sakan pinnan seurantaa ei esitetä, ja sakan laatu tutkitaan ”kertaluontoisesti, kun sitä on ensimmäisen kerran tarve poistaa” (Liite 10 s. 12). Ainoa viite tyhjennystapaan on rikastamon altaisiin asennettava suodatinkangas, joka ilmaisee suojarakenteiden sijainnin ”altaiden ruoppaustoimenpiteiden aikana” (hakemus s. 182). Koelouhoksen altaiden tyhjennystä ei ole kuvattu, eikä sitä, mihin vesi johdetaan tyhjennyksen ajaksi. Jäätyneistä altaista sakkaa ei voi poistaa, joten koko talven aikana kertyvä sakka jää altaisiin. Rikastamon vedenkäsittelyssä syntyy hakemuksen mukaan 28 t sakkaa vuodessa ja 84 t toiminnan aikana (hakemus s. 170, 187 ja 199), mutta hakemus ei kerro, onko kyse kuiva-aineesta, vaikka sakan koostumus on ilmoitettu kuiva-ainetta kohden (mg/kg ka, taulukko 33 s. 170–171). Sakan kuivausmenetelmää ennen läjitystä ei ole kuvattu. Hakemuksessa ei myöskään kerrota, kuinka paljon sakkaa kuhunkin altaaseen mahtuu ennen kuin mitoituksen mukainen noin 10 vuorokauden viipymä lyhenee (s. 189 ja 197). 

5.6 Laskuvirheet ja aineiston puutteet

Taulukossa 37 (hakemus s. 230) koelouhoksen fosforikuormaksi on merkitty 4,3 kg/a, vaikka taulukon omilla lähtötiedoilla (0,1 mg/l, 1 170 m³/vrk, 365 vrk) se on noin 43 kg/a. Myös rikastamon keskimääräiseksi fosforikuormaksi on merkitty kymmenesosa oikeasta (3,1 kg/a, oikein noin 31 kg/a). Kahden vuoden skenaariossa (hakemus s. 257) suurimman pumppausmäärän 1 600 m³/vrk sanotaan olevan noin 14 % keskimääräistä 1 140 m³/vrk suurempi, vaikka ero on 40 %. Taulukon 38 mukaan uraania ja nikkeliä ei ole mitattu Sokliojassa, vaikka hakemuksen Liitteessä 3 on vuoden 2025 uraani- ja nikkelitulokset kolmelta Sokliojan pisteeltä (uraani 0,12–0,69 µg/l). Sokliojan ja Nuorttijoen fysikaalis-kemiallinen tila on taulukossa 13 (hakemus s. 98) hyvä mutta heikentämiskieltoarvio taulukoissa 40 ja 41 (hakemus s. 245–246) erinomainen, joten arvion lähtötaso on epäselvä.

Vuosilta 2022–2025 on jääpeitteiseltä ajalta vain yksi maalis- tai huhtikuun näytekierros vuodessa eikä yhtään näytettä marras–helmikuulta, vaikka koelouhoksen vesiä johdetaan Sokliojaan pääosin talvella (Liitteet 2 ja 3). Vuoden 2026 talvinäyte puuttuu kokonaan. Yhtiön ennakkotarkkailussa vuosina 2022–2024 laaja alkuaine- ja metallianalyysi (28 alkuainetta, muun muassa nikkeli ja uraani) tehtiin Nuortin vesistössä vain Yli-Nuortin pisteiltä ja vain maalis- ja lokakuussa (Liite 2, Eurofins Ahma Oy: ennakkotarkkailut vuonna 2024, s. 12). Sokliojasta, johon koelouhoksen vedet johdetaan, ja Nuorttijoesta näitä aineita ei analysoitu. Tarkkailusuunnitelmassa ei kerrota, mitkä tarkkailupisteet ovat kaivosvesien purkautumisalueen yläpuolella ja mitkä alapuolella, eikä purkautumisalueita ole merkitty tarkkailukarttaan (Liite 10 s. 16–18).

Hakemuksen teksti kattaa vain vuodet 2019–2024 ja toteaa nikkelipitoisuuksien olleen kaikilla pisteillä alle 0,5 µg/l (hakemus s. 103). Liitteessä 3 on kuitenkin lokakuulta 2025 Nuorttijoki P9:n nikkelitulos 7,7 µg/l, joka on poistettu Hertta-tietokannasta. Vuoden 2026 tuloksia on Hertassa vain heinä–elokuulta. Talvinäyte vuodelta 2026 puuttuu, vaikka se on otettu joka vuosi 2018–2025, ja hakemuksen oma taustapiste Yli-Nuorttijoki P7 puuttuu kokonaan. 

Tarkkailusuunnitelman mukaan Sokliojan suulta ja Nuorttijoesta ei oteta näytteitä marras–maaliskuussa, biologinen tarkkailu ja sedimenttitarkkailu puuttuvat, ja purkuvesinäytteet ottaa pääosin yhtiön oma henkilöstö (Liite 10 s. 16–17). Vesistönäytteiden ottajaa ei ole nimetty lainkaan, vaikka pohjavesinäytteiden ottajaksi on nimetty ulkopuolinen konsultti (Liite 10 s. 22). Henkilöstön osalta ei tuoda esille, onko yrityksessä sertifioitu ympäristönäytteenottaja, joka näytteenoton toteuttaa.

Purkuvesien kulkureittiä suolla ei ole selvitetty. Kuvissa 117 ja 118 (s. 228–229) on peruskartalla vain purkuputki vesille ja ”likimääräinen sekoittumisalue” joessa. Maanpinnan korkeusmalliin perustuvaa virtausreittitarkastelua ei ole esitetty, joten ei tiedetä, mihin suuntaan purkuvesi suolla kulkee, kuinka laajalle alueelle vesi suolla leviää, missä se purkautuu Sokliojaan ja Yli-Nuorttiin ja ulottuuko se purkupisteen läheisiin kiiltosirppisammal- ja lettorikkoesiintymiin. 

5.7 Pohjavesimallin puutteet

Pohjavesimallissa on esitetty sen kalibroinnin sopivan “kohtuullisesti yhteen” alueen pohjavesiputkien mittaustietojen sekä vedellä täyttyneen koelouhoksen vedenpinnan kanssa. Lisäksi on tuotu esille, että kalibrointi perustuu vain muutamiin mittaushavaintoihin kaivosalueen ulkopuolisen alueen pohjaveden pinnan korkeudesta, toisaalta sen jälkeen todetaan suoraan, että “aleneman laskennassa pohjavesipinnan lähtötilanteelle ei ole käytettävissä mittaushavaintoja kaivosalueen ulkopuolisen alueen pohjaveden pinnan korkeudelle” (Afry Oy 15.6.2026, s. 20, 22). Mallissa ei myöskään ole ollut käytössä tietoja kallionpinnan topografiasta kairatun alueen ulkopuolelta. Tämä herättää aiheellisen kysymyksen kalibroinnin lähtötietojen riittävyydestä. Lisäksi lateriittimalmista on tiedossa vain hyvin rajallisesti vedenjohtavuuksia, ja sen esitetään yleisesti olevan heterogeenistä vedenjohtavuudeltaan. Vedenjohtavuusarvoksi on kuitenkin otettu 1000 kertaa pienempi arvo kuin heikoin mitattu arvo. Yleisesti todetaan, että “lateriitin vedenjohtavuuden arviointi ja yleistäminen mallinnusta varten on vaikeaa ja aiheuttaa epävarmuutta tuloksiin” (s.26). Lisäksi yhtiön pumppauskokeiden tulokset ovat antaneet yleisesti “Suomen olosuhteissa korkeita vedenjohtavuuden arvoja” (s. 26), joita on verrattu kaikkiin Soklista kairattuihin geoteknisiin näytteisiin tilastollisesti. Tämä ei kuitenkaan voi olla millään tavalla perusteltu tapa toimia, kun kyse on rajatun alueen ympäristövaikutusten arvioinnista, eikä koko Soklin alueelle sijoittuvasta toiminnasta.

Yara Suomi Oy:n YVA-materiaaleissa 2008 on määritetty pohjaveden virtaussuuntia seuraavasti:

Lisäksi Loitson koelouhoksen simuloinnissa ei ole otettu lainkaan huomioon suoraan louhokseen satavan tai sinne pintavalunnan mukana tulevan veden osuutta. Konsulttiyhtiö tuo myös suoraan esille, että malli on “alun perin suunniteltu usean suuren louhoksen mallintamiseen, jolloin pienten koelouhosten jälkikäteinen sisällyttäminen malligeometriaan on epätarkkaa ja rajoitetusti mahdollista”. Pohjavesimalli esittää, että toiminnan rajallisen keston myötä louhinnan ympäristövaikutukset olisi esitetty mallissa konservatiivisesti ja tosiasiallisesti ne voisivat jäädä “mahdollisesti pienemmiksi ja paikallisemmiksi”. Tämän tueksi on kuitenkin esitetty vain 48 vuotta vanhan pumppauskokeen tarkkailun tulokset.  Tämä ei voi millään muotoa olla riittävä tietotaso, kun louhos sijoittuu vain 100 metrin päähän ja moreenin ja pintamaiden välivarastoalue sekä huoltoalue sijoittuu vain 10 m päähän E-luokan pohjavesialueesta, välittömään pohjavesivaikutteisen lähdelammen ja luontodirektiivin liitteiden II ja IV lajiesiintymien sekä luontaisesti lisääntyvän järvitaimenen syönnös- ja lisääntymisalueen läheisyyteen ja näihin vaikuttaen.

5.8 Vesipuitedirektiivin pohjavesimuodostumien tilatavoitteet

Vesipuitedirektiivin (2000/60EY) 2 artiklan mukaan pohjavedellä tarkoitetaan kaikkia niitä vesiä, jotka ovat maan pinnan alla kyllästyneessä vyöhykkeessä ja suorassa yhteydessä kallio- tai maaperään. Lisäksi 2 artiklassa pohjavesimuodostuma määritellään yhtenäiseksi vesimassaksi, joka on akviferiin tai akvifereihin varastoitunutta pohjavettä. Vesipuitedirektiivin määritelmä pohjavesimuodostumalle eroaa siitä, miten pohjavesimuodostuma määritellään vesienhoitolain (1299/2004) 2 §:ssä. 

Vesipuitedirektiivin 4 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on suojeltava, parannettava ja ennallistettava kaikkia pohjavesimuodostumia sekä varmistettava tasapaino vedenoton ja pohjaveden muodostumisen välillä tavoitteena saavuttaa pohjaveden hyvä tila.

Muistuttaja kiinnittää huomiota siihen, että vesipuitedirektiivin muotoilussa puhutaan kaikista pohjavesimuodostumista. 

Jos pohjavesimuodostuma tunnetaan huonosti tai sitä ei ole luokiteltu, se ei poista velvollisuutta noudattaa vesipuitedirektiivin hyvän tilan tavoitetta ja heikentämiskieltoa, joka koskee myös erinomaisessa tilassa olevia vesimuodostumia.

Vesipuitedirektiivin liitteen V mukaan pohjavesi on hyvässä tilassa määrällisesti silloin, jos: 

Pohjavesimuodostuman pohjavedenkorkeus pysyy sellaisena, ettei pitkän ajan keskimääräinen vuotuinen vedenotto ylitä käytettävissä olevia pohjavesivaroja.

Pohjavedenkorkeuteen ei siten kohdistu sellaisia ihmistoiminnan aiheuttamia muutoksia, jotka aiheuttaisivat:

— pohjaveteen yhteydessä olevien pintavesien 4 artiklassa määriteltyjen ympäristötavoitteiden saavuttamatta jäämisen,

— näiden vesien tilassa oleellista huononemista,

— oleellista haittaa pohjavesimuodostumasta suoraan riippuvaisille maaekosysteemeille.

Pohjavedenkorkeuden muutokset voivat siten aiheuttaa virtaussuunnan muutoksia tilapäisesti tai rajatulla alueella jatkuvasti, mutta näistä suunnanmuutoksista ei aiheudu suolaisen veden tai muun haittatekijän pääsyä pohjavesimuodostumaan, eivätkä ne osoita pysyvää tai selvästi havaittavissa olevaa ihmistoiminnan aiheuttamaa virtaussuuntien muutossuuntaa, joka todennäköisesti johtaisi tällaiseen pääsyyn.

Hakemuksessa ei ole arvioitu, mikä vaikutus hankkeella olisi pohjavesien hyvän tilan tavoitteisiin ja sitä myötä myös pintavesien tilatavoitteisiin. Hankkeen on todettu kuitenkin alentavan paikallisesti pohjaveden pintaa yli 3 tai 4 metriä, riippuen toteutustavasta. Tämän arvioinnin on kuitenkin todettu olevan epävarmaa, johtuen maaperän laadusta ja heterogeenisyydestä. 

Hakemuksen mukaan alueella on pohjavedestä riippuvaisia ekosysteemejä. Hankkeella olisi todennäköisesti vaikutuksia hyvin pohjavesivaikutteiseen Sokliojaan, sen eliöstöön ja alueen muihin pohjavedestä riippuvaisiin luontoarvoihin. Hakemuksen vaikutusten arviointi näiltä osin on kuitenkin vakavasti puutteellinen.

Hankkeella on ilmeisiä vaikutuksia Sokliojan veden määrään ja laatuun, hakemuksessa ei ole kuitenkaan esitetty selvitystä siitä, miten riittävä virtaama ja veden laatu Sokliojassa turvataan myös silloin, jos jokien virtaama merkittävästi vähentyy kesäkauden kuivina pitkinä hellekausina. Alivirtaamatilanteessa, veden laadun myös laskiessa, joen ainutlaatuinen järvitaimenkanta voisi vaarantua. 

Toisaalta poikkeukselliset sateet voisivat kuormittaa suunnitellun louhoksen ympäristöä ja vesistöjä. Hakemuksessa ei ole arvioitu riskiä esimerkiksi ylivuodoille tai poikkeusjuoksutuksille tai sitä, mitä sellaisesta voisi aiheutua. 

Muistuttaja katsoo, että hakemus ei täytä vesipuitedirektiivin vaatimuksia ja on siksi hylättävä. 

6. Hankkeella olisi merkittäviä haittavaikutuksia alueen linnustoon

Olemme tuoneet esille hankkeen haitallisia vaikutuksia myös osana vireillepanoamme LVV-U/112484/2026, josta referoimme linnuston osalta myös tähän. 

Tuomme aluksi esille selvityksiä, jotka kertovat Viheltämäaavan altaan ja Loitsanan merkityksestä uhanalaisten lintujen pesimäympäristönä. Lapin yliopiston julkaisussa Lapin tärkeät lintualueet (Jokimäki & Kaisanlahti-Jokimäki 2015) Soklin kaivoksen rikastusallas ja viereinen suoalue sekä Loitsana on mainittu tärkeänä lintujen pesimäympäristönä. Julkaisu on tuotettu osana Lapin yliopiston Arktisen keskuksen koordinoimaa Lapin lintukohteet -hanketta. Hankkeessa määritettiin erityiset kriteerit Lapin tärkeiden lintualueiden valinnalle ja kirjassa esitetään vain näiden kriteerilajien esiintymistiedot. Savukosken kunnan alueelta on luetteloitu vain kolme tärkeää lintualuetta, kaikki elinympäristöt mukaan luettuna. Näistä kaksi ovat edellä mainitut lintuvedet, jotka sijaitsevat Soklin koetoiminnan vaikutusalueella. Näiltä mainitaan seuraavat lajitiedot:

”Rikastamoaltaan alueen pesimälinnustoon kuuluvat ainakin haapana 1, jouhisorsa 1, tukkasotka 5, uivelo 1, vesipääsky 1”. Lisäksi mainitaan, että läheinen Vihellysaapa tarjoaa biotooppeja suolinnustolle. 

Loitsanan pesimälinnustoon kuuluvat mm. ”heinätavi 1, isokoskelo 1, jänkäkurppa 1, tukkasotka 2, uivelo 7.” (Lapin tärkeät lintualueet 2015, s.38.)

Myös BirdLife Suomi käynnisti vuonna 2011 hankkeen maakunnallisesti arvokkaiden lintualueiden määrittämiseksi MAALI-hankkeessa, joka toteutettiin Lapin lintutieteellisen yhdistyksen voimin, yhteistyössä Metsähallituksen, Lapin liiton, Arktisen keskuksen ja Ely-keskuksen kanssa. MAALI-hankkeen loppuraportin johdannossa kerrotaan jo kolmanneksen maamme pesimälajeista olevan uhanalaisia. Koska ongelmana on nimenomaan elinympäristöjen heikentyminen tai häviäminen, lintulajeja voidaan suojella vain turvaamalla niille tärkeät alueet. Julkaisun tekijän mukaan tärkeiden lintualueiden listaukset ovat tarkoitettu ohjenuoraksi maankäytön suunnitteluun ja kaavoitukseen ja ne pitäisi sisällyttää maakuntakaavoihin. (Lapin lintutieteellinen yhdistys ry MAALI-hankkeen loppuraportti 2016, s.6.) 

MAALI-hanke yhdistettiin jossakin vaiheessa Arktisen keskuksen Lapin lintukohteet-hankkeeseen, josta kerrotaan edellä. MAALI-hankkeessa kootut lajilistat Soklin alueen pesimälinnuston osalta ovat vanhan ”Soklin kaivoksen” rikastamoaltaalla samat, kuin edellä mainitussa Lapin tärkeät lintualueet-listassa. Loitsanan pesimälajilista on seuraava: ”heinätavi, isokoskelo, tukkasotka, uivelo, lapasotka, jänkäkurppa, mustaviklo, suopöllö”. Alueen monimuotoisuutta edustavista kriteerilajilistoista on erikseen nimetty pienempi joukko ns. avainlajeja, joiden esiintyminen mittaa kohteen arvoa näille uhanalaisten tai vähälukuisten lajien kannalta (BirdLife Suomi 2012: Maakunnallisesti tärkeät lintualueet, ohjeistus alueiden valintakriteereistä. Verkkojulkaisu). Loitsanalla tällaiseksi avainlajiksi on nimetty vaarantunut (VU) heinätavi.

Kuluneena kesänä ei rikastushiekka-altaan pesimälinnustosta ole tehty yhtään havaintoa Tiira-tietopalveluun, eikä niitä löydy myöskään laji.fi-sivustolta.

Kaivosyhtiön mukaan tervapääsky on ”melko tavanomainen laji Soklin alueella.” Erityisesti suojeltavan lajin kyseessä ollessa, on kaivosyhtiön havainnon johdosta entistäkin tärkeämpää selvittää näiden lintujen pesimäpaikat. Tervapääsky pesii vuodesta toiseen samassa kolossa. Viimeisten tiira.fi- havaintojen ollessa Sokliaavalta, pesiä voi hyvinkin sijaita meneillään olevan kairausohjelman lähialueella, koska kairauskoneiden reittejä on puskettu Valtasenvainion läheisyydessä luonnonmetsän kaltaiseen ympäristöön, jossa kasvaa hyvin vanhoja petäjiä (jopa 250 v.) ja hyvin vanhaa (n. 100v.) koivua. (Liite 2.) Uusimman BirdLife Suomen ylläpitämän linnustonseurannan (Suomen 4. Lintuatlas 2022- 2025) selvitysaste suunnitellun koetoiminnan alueelta oli  syrjäiseen sijaintiin nähden poikkeuksellisen hyvä. Atlas-ruudulta, jonka keskiössä sijaitsevat Soklin koelouhos- ja rikastusalueet, kirjattiin pesimähavaintoja peräti 64 lajista. (Lintuatlas – tulospalvelu; Savukoski, Tulppio 752:359.)

Varma pesimähavainto tehtiin seuraavista uhanalaisista lajeista:

• haapana VU
• jouhisorsa VU
• tukkasotka EN
• pilkkasiipi EN
• piekana EN
• kanahaukka NT (ei vielä uhanalainen, mutta kanta ollut pitkään laskussa)

Todennäköinen pesintä havaittiin mm. seuraavista lajeista:

• mustalintu NT
• vesipääsky EN
• helmipöllö NT (yksilöiden määrä vähennyt merkittäväst, lintudirektiivilajii)

Lisäksi mahdollisina pesivinä havaittiin Törmäpääsky EN ja tervapääsky EN.

Lintuatlas 2022-2025 laskennan havainnot tukevat käsitystä koetoiminta-alueen tärkeydestä uhanalaisten lintujen pesimäympäristönä. Toisaalta tervapääskyn pesintää koskeva epävarmuus vahvistaa tarvetta pesimäpaikkojen selvittämiseen, lajiin kohdistuvien ympäristövaikutusten arvioimiseksi.

Erittäin uhanalaisen piekanan pesintöjen huomioimisen osalta on esitetty vain yleisluontoinen arvio, että etäisyydet “voidaan olettaa riittäviksi”, ilmaisematta miten pesintöjä tullaan seuraamaan niitä häiritsemättä ja miten niiden onnistumisen mahdollisuudet turvataan. 

Tervapääskyn ja vesipääskyn pesät ovat rauhoitettuja myös kaivospiirin alueella lintudirektiivin 4. artiklan ja luontodirektiivin 12. artiklan mukaisesti. Yhtiön on oltava selvillä toimintansa vaikutuksista ja  selvitettävä tervapääskyjen pesien sijainnit luonnonsuojelulaissa kielletyn seuraamuksen ennaltaestämiseksi. Luonnossa tervapääskyjen tiedetään pesivän mm. tikankoloissa. Yhtiö ei ole esittänyt tietoa, onko koerikastamon läjitysalueelta hakatun vanhan metsän (VT) puustoa inventoitu mahdollisten tervapääskylle soveliaiden  kolopesien osalta. Koerikastamon alueen luontokartoituksen mukaan kohteella on ollut jonkin verran lahopuuta ja keloja (hakemus s.120).

Yhtiön olisi tullut selvittää, edellyttävätkö sen suunnittelemat toimenpiteet poikkeamista luonnonsuojelulain rauhoitussäännöksistä, sekä hakea tarvittaessa poikkeuslupaa. Luonnonsuojelulain (9/2023) 70 § 1 momentin 2 kohta kieltää rauhoitettujen eläinlajien pesien ja munien tahallisen vahingoittamisen. Ympäristöministeriön asetuksen (243/2025) liitteessä 2 säädetty tervapääskyn arvo on 3 661 euroa, vesipääskyn 1 831 euroa ja piekanan 5 424 euroa. Asetuksen 2 § mukaan linnun munapesye, pesäpoikue tai sen osa vastaa arvoltaan yhtä aikuista yksilöä. 

Envineer Oy:n alkukesän (touko-kesäkuu) 2026 havainto  vesipääskyn pesinnästä Vihellysaavan rikastushiekka-altaalla ei vielä kerro lajin pesimämenestyksestä. Yhtiö ei ole kertonut, onko pesinnän jatkumista seurattu rikastamon laajennuksen ja muiden rakennustöiden jälkeen sekä massiivisten metsänhakkuiden ja maansiirtotöiden alettua elokuulla, ennen lintujen syysmuuttoa.  Rikastamoalueen ympäristön muutoksen laajuus käy esille seuraavasta kuvaparista, joista ensimmäinen on otettu 6.6.2026 ja toinen 9.10.2026. Kuvan 2. ulkopuolelle sijoittuva rikastushiekka-altaan pohja on myös tasoitettu. Useiden suurten koneiden yhtäaikainen melu ylittää kairauksen meluvaikutuksen ja metsän antama vaimennus on pääosin poissa. 

Kuva 1. Rikastamoalue 6.6.2026.

 Kuva 2. Rikastamoalue 9.10.2026.

Tilannetta voidaan verrata Viiankiaavalla vuonna 2012 tehtyihin kairauksiin, jotka aloitettiin poikkeuksellisesti kesäaikana, 7.6. alkaen, jatkuen seuraavaan kevääseen. Tuolloin kairaustoiminnan arvioidaan aiheuttaneen haitallisia vaikutuksia kahlaajille, mm. vesipääskylle: “Vuoden 2012 kesäaikaisen kairaustoiminnan laskennallinen häiriövaikutus (2 km kairauspisteeseen) ulottuu juuri läheisille Sakattilammille, ja on mahdollista, että lammella pesineet vesipääskyt ovat kokeneet häiriövaikutusta.” (AA Sakatti Mining, Viiankiaavan Natura-alueen malminetsinnän Natura-arviointi, s.88.)

Envineer Oy:n luontoselvitykset alueella ovat puutteellisia ja yleisluontoisia. Esimerkiksi Loitsanasta, joka on E-luokiteltu pohjavedestä suoraan riippuvainen pintavesimuodostuma ja rikas lintuvesi, todetaan vain yleisesti:

“Loitsanassa on lammen pieneen kokoon nähden tavattu melko runsas ja arvokas linnusto, vaikkakin yhteen ajankohtaa sijoittuvien laskentojen perusteella tarkempaa arviota lajien pesimisestä on mahdoton tehdä. Lammessa pesinee useampi uhanalainen vesilintulaji, erittäin uhanalainen tukkasotka sekä vaarantuneet pilkkasiipi ja haapana” (hakemus s. 126). On huomioitava, että pilkkasiipi on nykyään maailmanlaajuisesti uhanalainen.

7. Soklin alue toimii ekologisena käytävänä UKK-puiston ja Värriön luonnonpuiston välillä

Natura-alueita koskien on syytä huomioida, että UKK-puiston ja Värriön luonnonpuiston molempien suojeluperustelajeja ovat mustaviklo, varpuspöllö, kurki, sinisuohaukka, jänkäkurppa, ampuhaukka, laulujoutsen, sinirinta, tuulihaukka, suokukko, liro, metso, sinipyrstö, pohjantikka, lapinpöllö, keltavästäräkki, teeri, kapustarinta, hiiripöllö, kivitasku, saukko, ahma, helmipöllö, keräkurmitsa, pyy, huuhkaja, palokärki sekä lisäksi uhanalaisia petolintulajeja. Näiden osalta tulisi arvioida lajikohtaisesti Soklin alueen merkitystä ekologisena käytävänä, jonka kautta lajit liikkuvat alueelta toiselle, ja jota ne voivat käyttää ravinnonhankinnassa ja pesinnässä. 

Kaivosyhtiön teettämässä, puutteellisessa, vain yhden kerran kaudella   toteutetussa lintuselvityksessä (Envineer Oy 2025) havaittiin jomman kumman tai molempien suojelualueiden suojeluperustelajeista laulujoutsen, lapinpöllö, metso, vesipääsky, liro, pohjansirkku ja kurki. Pesintäseuranta edellyttäisi aina vähintään kahta seurantaa pesimäkaudella, jolloin todetaan esiintyykö lintu vielä samalla paikalla.

Teollisen toiminnan sijoittuminen alueelle lisää ihmistoimintaa ja melua ja aiheuttaa näin haittavaikutusta ja välttämiskäyttäytymistä rikastamo- ja louhosalueita laajemmalla alueella. Erotuksena malminetsintään, toimintaa olisi ympäri vuoden,  haittavaikutus olisi laaja-alaisempaa ja ajoittuisi soidinaikaan ja pesimäkauteen. Hankkeen haittavaikutukset linnustolle on tunnistettu ja huomioitu puutteellisesti.

8. Ympäristölupahakemuksen puutteet kasvillisuusvaikutusten osalta

Hakemuksessa ei ole onnistuttu selvittämään koetoiminnan luontovaikutuksia juuri lainkaan. Kasvillisuuden yleiskuvaus sisälsi kappaleittain lainauksia Yaran aikaisesta Soklin YVA-ohjelmasta ja -selostuksesta. Suunnitellun toiminta-alueen metsien luonnontilan heikkenemisestä kerrotaan monin tavoin, useiden sivujen verran, ikäänkuin tällä pyrittäisiin oikeuttamaan kaivosyhtiön toiminta, joka kuitenkin johtaisi koko alueen luonnontilan totaaliseen häviämiseen. Sen sijaan Soklin ahot -luontotyyppiä käsitellään mainintana vain yhden lauseen verran. Uuden luonnonsuojelulain 2023 suojelemista luontotyypeistä mainitaan kaksi ketokohdetta koetoiminta-alueen ulkopuolelta, jotka Ely-keskus on ahojen kartoittamisen yhteydessä v. 2025 tunnistanut, mutta rajaaminen suojelua varten on vielä kesken. 

Koelouhosalueen välittömään läheisyyteen sijoittuu kuitenkin useita Soklin ahot -luontotyypin esiintymää, suurimpana niistä Valtasenvainio, jonka kasvillisuusselvityksen vuodelta 2021 laitoimme vastikään Lupa- ja valvontavirastolle ja oheistamme vielä tähän lausuntoomme (Liite 3. Puikko Maire. Valtasenvainion kasvillisuusselvitys 20-21.7.2023). Valtasenvainio on ikäänkuin Sokli pienoiskoossa. (Sokli-nimitys tarkoittaa allasta, johon sulamisvedet kertyvät keväisin). Soklin ahot -luontotyypin esiintymät ovatkin pääasiassa syntyneet Soklin jääjärven jäänteisiin. Oheisen kasvillisuusselvityksen mukaan maasto on alavaa ja alue sijaitsee korkeuskäyrien mukaan notkelmassa, jonne lumien sulamisvedet valuvat keväisin. Osa vedestä kerääntyy lampiin, osa levittäytyy vainiolle sarakasvillisuuden juurille. Lammissa on vettä ympäri vuoden, vaikka niihin ei tule puroja.

Valtasenvainion kokonaispinta-ala arvioitiin noin 20 ha suuruiseksi. Eteläosan muodostaa Soklin ahot -luontotyypin tuoreen ahon esiintymä, jolle suunnitellun koelouhinnan aiheuttama pohjavesivaikutus tulisi ulottumaan. Ahoja ei ole vielä kokonaisuudessa luokiteltu kuiviin ja tuoreisiin esiintymiin, mutta on todennäköistä, että Valtasenvainion laajuista tuoreen Soklin ahojen esiintymää ei löydy muualta. (Tuoreet ahot keskittyvät Loitson louhosalueen tuntumaan). Alueen keskiosa muodostuu tulvaniitystä (CR). (Liite 3. Karttapiirros). Sulamisvesien kertyminen Valtasenvainion allasmaiselle tasanteelle aiheuttaa tulvaan verrattavan hapettoman ajanjakson, mikä pitää alueen rehevänä ja estää puiden ja pensaiden kasvun (Liite 3. Puikko Maire 2023). Keväisin Valtasenvainion altailla tavataan runsaasti vesilintuja, jotka muuttavat myöhemmin kesällä, lampien kutistuessa Loitsanalle. Alla olevassa kuvassa esiintyy mm. suojelullisesti huomattavia  uiveloita, tukkasotkia ja haapanoita. 

      Kuva 3. Valtasenvainio 16.6.2020. Teuvo Hietajärvi 

Valtasenvainion avointa niitty- ja ahoaluetta reunustaa joka puolelta luonnontilaisten koivujen vyöhyke. Koivut ovat hyvin iäkkäitä, mikä selviää oheisesta SLL:n kasvillisuusselvityksestä (Liite 4. Hakulinen Tuuli. 24-26.8.2023). Selvityksen mukaan niiden ikä voi olla jopa 150 vuotta. Siellä täällä kasvaa yli 250-vuotiaita, erittäin järeitä aihkimäntyjä ja kynttiläkuusia. Valtasenvainion laitamilla tavataan myös vanhaa harvaa koivumetsää, jonka aluskasvillisuus on ahomainen ja runsaskatajainen. Eräs tällainen luontotyyppi Valtasenvainion itälaidalla onkin Sokli Oy:n v.2023 luontotyyppikartan mukaan  rajattu ahoihin kuuluvaksi. (Lupahakemus Kuva 68. Soklin kaivospiirin v.2023 huomionarvoiset luontotyypit. s.118, sininen rengastus). Ainutlaatuisen Soklin ahot -luontotyypin yhä puutteellista tuntemusta kuvaa se, että samaan aikaan oli tehty toinenkin uusi  rajaus luontotyypistä koelouhoksen pohjavedenalenemavyöhykkeen sisältä (hakemus s.118).

Kaivosyhtiön louhosalueen talousmetsää  esittelevistä ilmakuvista sivun 123 keskellä voi nähdä, että Valtasenvainion itäpuolella on metsäinen vyöhyke, joka rajoittuu vuoden 2000 kuvassa näkyviin 1990-luvun kaistalehakkuisiin (hakemus s.123). Koivuvaltaisessa metsässä ei ole koskaan tehty hakkuita, ellei alueella 100 vuotta sitten toteutetun Samperin veturisavotan aikana. Tästä savotasta on kuitenkin muistona vielä pinonpohjia siellä täällä, mutta Valtasenvainion itälaidalta niitä ei löydy. Metsän luontoarvoja ei ole kaivosyhtiön toimesta koskaan kartoitettu. Oheinen Hakulisen kasvillisuusselvitys (2023) sisältää tietoja uhanalaisten sienten, jäkälien ja sammalten esiintymistä alueella. (Liite 4. kuva 15; lajihavaintolista raportin lopussa). Valitettavasti Sokli Oy on kuluneena kesänä tehnyt malminetsintään liittyviä syväkairauksia metsävyöhykkeen pohjoispäässä, mm. kaataen puita tältä luonnontilaiselta alueelta.

Hakulisen kartoitusraportin mukaan Soklin ainutlaatuisia koivuvaltaisia ja runsaskatajaisia metsiä olisi syytä kartoittaa tarkemmin. Kyseessä on harvinainen elinympäristö, josta ei löydy kuvauksia esimerkiksi uhanalaisten luontotyyppien Punaisesta kirjasta, METSO- tai FSC-kriteereistä (Liite 4. kappale Suojeluarvot, raportin lopussa).

Kaivosyhtiö ei ole  ympäristölupahakemuksessaan mitenkään pyrkinyt arvioimaan koetoiminnan vaikutuksia arvokkaille Valtasenvainion luontotyypeille. Alueen koivikoita ei ole kaivosyhtiöiden toimesta milloinkaan kartoitettu. Aho- ja niittyalueen keskellä esiintyvät koivusaarekkeet (vihreä karttaväri) kuuluvat Suomen luontotyyppien uhanalaisluokituksen mukaisesti Pohjois-Suomessa uhanalaiseen  luontotyyppiin: Vanha lehtipuuvaltainen tuore kangas (EN). (Liite 3. Puikko 2023, s.5). 

Valtasenvainion lampien merkitystä uhanalaisten lintujen levähdys- ja ruokailupaikkana ei ole aikaisempi, eikä nykyinen kaivosyhtiö huomioinut mitenkään. Keväisin lammikot voivat kattaa suuren osan Valtasenvainion altaan pinta-alasta, minkä voi nähdä esim. kaivosyhtiön louhosalueen metsänkäsittelyjä kuvaavien ilmakuvien, vuoden 2000 kuvan yläosassa (hakemus s.123). Alle puolen hehtaarin suuruinen lampi kuuluu myös metsälain määrittämiin erityisen tärkeisiin elinympäristöihin. Näyttääkin siltä, että kaivosyhtiö ei ole nähnyt vaivaa suunnitellun koetoiminnan ympäristön luontoarvojen kokonaisvaltaiseen selvittämisen.

8.1 Vaikutukset Saunavuotson suoalueen luontoon

Suunnitellun koelouhoksen välittömään läheisyyteen sijoittuva Saunavuotson suoalue on luonnoltaan hyvin arvokas. Suon itäpäässä, lähes kiinni koelouhosta on suurehko lettoalue, jossa esiintyy direktiivin II ja IV lajeja lettorikkoa (VU) ja kiiltosirppisammalta (VU). Saunavuotson harjun laidassa esiintyy puolestaan direktiivien II ja IV mukaista laaksoarhoa, joka on silmälläpidettävä (NT). Laaksoarhon esiintymiä on Saunavuotson ja Loitsanan välisellä harjualueella siellä täällä. 

Saunavuotson lettokuviolla lettorikko kasvaa runsaana. Lettorikkoseurannassa, vuonna 2017 Saunavuotsolla merkittiin kasvavan yli 2000 versoa (laji.fi; 2.8.2017). Vuoden 2025 laskennassa Saunavuotsolta laskettiin yli 1800  fertiiliä versoa (Laji.fi) Kaivosyhtiö ei hakemuksessa tuo esiin Saunavuotson lettorikkoesiintymän kokoa. Lettorikko on tiukasti suojeltu, luonnonsuojelulain 42§:n ja luonnonsuojeluasetuksen (1997/160) 20§:n mukaan rauhoitettu laji. Tällaisen lajin hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Poikkeusluvan saaminen edellyttää, ettei poikkeaminen haittaa lajin kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä niiden luontaisella levinneisyysalueilla. Lettorikon suojelutaso on boreaalisella alueella epäsuotuisa, riittämätön. Sitä ei siten saa heikentää. Koska lettorikko on myös liitteen II laji, siihen pitäisi kohdistaa erityisiä suojelutoimia. Kaivosyhtiö onkin saanut luvan lettorikkojen siirtoistutus kokeiluun, mikä on aloitettu maastokaudella 2025. Vielä on kuitenkin ennenaikaista arvioida kokeilun onnistumista.

Lettorikon tiedetään olevan erittäin herkkä vesitalouden muutoksille. Kauempanakin tehdyt ojitukset voivat vaikuttaa pohjaveden virtauksiin kasvupaikalla ja heikentää esiintymää (Kulmala P. 2005.) Saunavuotson suon lettorikkoesiintymä on todennäköisesti säilynyt, koska alueella ei ole tehty syväkairauksia tai muuta pohjavesien liikkeisiin vaikuttavia toimia kuin vähäisessä määrin, ennen Sokli Oy:n toimintaa. Koelouhinnan kuivatusvaikutusten ulottuminen Saunavuotsolle, kuvan esittämällä laajuudella johtaisi mitä todennäköisimmin koko lettorikkoesiintymän häviämiseen. 

Suotuisa suojelutaso on saavutettu, kun eliölaji pystyy pitkällä aikavälillä säilymään elinvoimaisena luontaisissa elinympäristöissään. Luontodirektiivin määritelmä edellyttää lisäksi, ettei lajin luontainen levinneisyysalue pienene. Lettorikon elinvoimaisimmat kannat ovat sijoittuneet Keski-Lappiin, erityisesti Viiankiaavalle. Soklin esiintymät ovat ns. reunapopulaatioita, joiden suojeluun EU on jäsenvaltioita edellä kuvatulla tavalla velvoittanut.

Kuva 4. Koelouhoksen pohjavedenalenema (Afry Finland 2026).

Yllä olevan kuvan 4. (lupahakemuksen kuva 115, s.215) mukaisesti pohjaveden alenema leviäisi Valtasenvainion Soklin ahot -esiintymän yli 0,3m – 1,1m suuruisena. Pohjaveden alenema yltäisi myös Valtasenvainion lammille, aiheuttaen todennäköisesti mm. vesilain suojeleman lammen kuivumisen. Koelouhinnan kuivatusvaikutukset Valtasenvainiolle arvioidaan lupahakemuksessa  seuraavasti: ”Kuten Saunavuotson suoalueenkin kohdallakin (Afry Finland 2026) tuloksia tarkastellessa tulee huomioida se, että suoalueen alla on tyypillisesti huonosti vettä johtavia maakerroksia. Tällöin suon ja ympäröivän pohjavesipinnan vuorovaikutus on hidasta, mitä pohjavesimalli nykyisessä muodossaan ei kunnolla huomioi.” (hakemus s. 219.) Vaikutusarvion laatija ei tässä huomioi, että Valtasenvainion eteläosa ei ole suoaluetta (Liite 3. Puikko 2023. Karttapiirros). Vaikutusarvion lopuksi todetaankin mahdollisten kuivatusvaikutusten kohdistuvan puuttomiin kivennäismaihin ja niittyihin. Asia olisi konsulttiyhtiön ollut helppo todentaa mittaamalla pohjaveden pinnan korkeuden Valtasenvainion Soklin ahot -esiintymältä. Toisaalta tämäkin  kertoo lupahakemuksen laadinnan ylimalkaisuudesta, minkä olemme jo aiemmin todenneet.

Valtasenvainiota ympäröivät koivuvaltaiset metsät tulisivat nekin kärsimään pohjaveden alenemisesta koivulle ominaisen suuren haihdutuksen vuoksi. Vaikutukset kohdistuisivat myös suureen osaan Hakulisen kasvillisuuskartoituksessa esitettyjen uhanalaisten jäkälien ja sammalten esiintymistä (Liite 4. Hakulinen).

8.2 Vaikutukset lettorikkoon

Saunavuotson yhtenäiseen lettorikkoesiintymään kohdistuisi 1,0 m  – 1,6 m:n suuruinen alenema. Lähin lettorikkoesiintymä sijaitsee vain 110 metrin päähän koelouhoksesta ja asettuu 1,5 metrin alenemakartion sisäpuolelle (lupahakemus, kuva 115 s.215). Vaikutusarvioinnissa Lettorikkoon todetaan seuraavaa: ”Huomioiden, että pohjaveden pinnan aleneman arvioidaan olevan lajin esiintymisalueella lyhytaikaisia ja ennakkoarvion perusteella vähäisempiä kuin mitä pohjavesimallinnuksen mukaiset alenemat suoraviivaisesti tulkiten näyttävät, voidaan em. perustuen arvioida, ettei koetoiminta merkittävästi heikennä lajin esiintymisedellytyksiä alueella (hakemus s. 217). Lainaus jatkuu: ”Väliaikaisia ja vähäisiä vaikutuksia ei voida kuitenkaan tämänhetkisen tiedon perusteella kokonaan poissulkea” (s. 217). 

Esitys koetoiminnan lettorikkojen elinympäristön kohdistuvien vaikutusten vähäisyydestä ja ehdollisuudesta on epäuskottava, etenkin kun otetaan huomioon Viiankiaavan pohjoispäässä tapahtunut lettorikkokannan romahdusmainen taantuminen. Kaivosyhtiö Sakatti Mining oli sisällyttänyt Viiankiaavan uusimpaan Natura-päivitykseen vanhentunutta tietoa lettorikon pääesiintymän tilasta suojelualueen pohjoisosassa sijaitsevalta Heinäaavalta. Heinäaavan esiintymä kattoi vielä reilut 20 vuotta sitten 74 600 fertiiliä versoa ja se oli tietojemme mukaan Suomen suurin esiintymä. 2020-luvulla tehdyissä viranomaisten seurannoissa alueelta on todettu lähinnä steriilejä versoja tai huomattavasti pienempiä määriä fertiilejä versoja. Ely-keskuksen mukaan Viiankiaavan Natura-alueen lettorikkojen kokonaismäärä  jää alle neljän tuhannen yksilön. Tähän määrään suhteutettuna voidaan Soklin osapopulaation todeta olevan suuri ja Saunavuotsonkin elinvoimaisen esiintymän yksilömäärä merkittävä. Luontodirektiivi velvoittaakin suojelemaan Soklin lettorikkoesiintymät. 

Viiankiaavan Natura-alueen Heinäaavan lettorikkokannan romahduksen syitä ei tiedetä, mutta Natura-alueen ulkopuolella on tietojemme mukaan tehty hiljattain ojituksia. Yhtenä osatekijänä voi olla myös ilmastonmuutoksen jo aiheuttamat muutokset alueen vesitaloudessa, kuten haihdunnan lisääntyminen. (SLL Lapin piiri. Lausunto Sakatin kaivoshankkeen maakuntakaavasta 24.4.2026.) 

8.3 Vaikutukset kiiltosirppisammaleeseen

Saunavuotsolla runsaana esiintyvästä kiiltosirppisammalesta (NT) ei lupahakemuksessa sanota oikein mitään, vaikka lähimmät sammalen esiintymät sijaitsevat n. 200 metrin päässä  koelouhoksesta. Yhtenäinen lajin esiintymä sijoittuu 0,6 m:n ja 1,3 m:n pohjaveden alenemavyöhykkeiden välille. Kiiltosirppisammalen osalta on koetoiminnan suunnittelussa vaikutusarvion mukaanhuomioitu samat toimenpiteet, kuin lettorikon osalta. Nämä ovat pumppauksen ajoittuminen elokuusta alkaen ja pumppauksen lopettaminen ennen  ylivirtaamakautta. Kiiltosirppisammalen ekologiasta eikä elinympäristövaatimuksista puhuta mitään.

Kiiltosirppisammal on hyvin pohjavesivaikutteinen laji. Se viihtyy tavallista emäksisemmillä mailla. Siten lyhyetkin pumppauskokeet tai happaman veden purkautuminen kasvupaikalle voivat aiheuttaa riskejä lajin esiintymiselle, kuten on tuotu esille myös Sakatin kaivoshankkeen Natura-arvioinnissa  (Ramboll 10.3.2023 s. 102). Kiiltosirppisammalen menestymismahdollisuuksiin vaikuttavat keskeisesti vedenpinnan taso ja vedenlaatu (Ramboll Oy 10.3.2023. Sakatin monimetalliesiintymän kaivoshankkeen vaikutukset Viiankiaavan Natura-alueeseen. s.102). Kaivosyhtiö esittää vaikutusarvioinnissa oudon skenaarion  Saunavuotson suon lajistoon kohdistuvien vaikutusten estämisestä talviaikaisin pumppauksin ja olettaa, että pohjavesiriippuvaisten lajien elinympäristön kuivumisen voisi kompensoida kevättulvilla (hakemus s.216). Kiiltosirppisammal on kuitenkin hyvin vaatelias laji myös vesikemian suhteen. Se ei siedä pohja- ja pintaveden suhteen äkillistä rajua muutosta. 

Kaivosyhtiön skenaarioon liittyy oletus Saunavuotson suon turpeen alapuolisten maakerrosten vedenjohtavuksista. Lupahakemuksessa se on ilmaistu seuraavasti: ”Erityisesti Saunavuotson suoalueen osalta turpeen alapuolisten maakerrosten täytyy olla heikosti vettä johtavia, koska suoalue sijaitsee osin lajittuneista maalajeista, lähinnä hiekasta muodostuvan osin katkonaisen harjujakson päällä ja liepeellä.” (hakemus s.216) 

Geologisen tutkimuslaitoksen näkemys Soklin maaperästä on hieman erilainen. Lausunnossa Yara Suomi Oy:n Soklin kaivoksen ympäristö- ja vesitalouslupahakemuksesta GTK kuvailee maaperää seuraavasti: ”Soklin alue on haastava kaivostoiminnan ympäristövaikutusten kannalta, minkä vuoksi kaivoksen suunnittelu ja operointi on tehtävä huolellisesti ja alusta alkaen parhaita käytäntöjä noudattaen. 

Alueen kallioperä on ruhjeinen ja myös maaperä on monimuotoinen ja siinä on hyvin vettä johtavia kerroksia ja yksiköitä. Geologisesti kohde on siten riskialtis haitta-aineiden kulkeutumiselle pohjaveteen ja lähellä oleviin vesistöihin ruhjeisen kallioperän ja paikoin hyvin vettä johtavan maaperän kautta” (GTK 17.6.2015.) Korostus muistuttajan.

8.4 Vaikutukset laaksoarhoon

Saunavuotson reunamilla runsaana esiintyvän laaksoarhon osalta vaikutusten arviointi kuitattiin yhdellä lauseella: ”…pohjaveden pinnantason sijaan, lajin esiintymisedellytyksiin vaikuttavat alueen pintavesiolosuhteet (tulviminen), joten pumppauksen aiheuttaman pohjaveden pinnan alenemisen ei arvioida merkittävästi vaikuttavan lajin esiintymisedellytyksiin” (hakemus s.217). Väite on käsittämätön, siihen nähden, että lähimmät esiintymät sijaitsevat 1,4 m:n pohjavedenaleneman vyöhykkeellä.

Laaksoarho (NT) on luonnonsuojelulain ja -asetuksen mukaan rauhoitettu kohokkikasvi. Laaksoarho on myös EU:n luontodirektiivin liitteiden IV ja II laji. Sen pääesiintymisalueet ovat Kemijoen, Tenniön, Kitisen ja Nuorttijoen varrella. Laaksoarhon kantoja on vähentänyt erityisesti Kemijoen ja Kitisen valjastamisesta seurannut tulvien loppuminen. Kasvupaikkoja on myös jäänyt tekoaltaiden alle (Suomen ympäristö 1/2017). Laaksoarhon kasvupaikkoja ovat jokien törmämetsät ja niityt.

Nuorttijoen yläjuoksun tulvametsät ja niityt ovat tärkeimpiä laaksoarhon kasvupaikkoja, mitä on jäljellä. Kaivospiirin yläpuolella lajin yhtenäinen esiintymisalue jatkuu läpi Yli-Nuorttin Natura-alueen, kaivospiirin sisälle. Kaivospiirin alapuolisella jokialueella esiintymät jatkuvat tasaisena aina UK-puistoon saakka. Kaivospiirin sisällä laaksoarhon esiintymiä on useita, eniten sitä kuitenkin kasvaa Saunavuotson laidalla, koelouhoksen välittömässä läheisyydessä. (Kuva 4). Laaksoarho on hyvin pienikokoinen, hento ruohokasvi. Laji on erittäin altis tallaantumiselle. Kukinta-ajan ulkopuolella sen havaitseminen on vaikeaa. Saunavuotsolta sitä on kuitenkin lupahakemuksen mukaan  vuoden 2022 lajikartoitusten jälkeen löydetty lisää (Kuva 4.; Sokli Oy. Soklin näytteenottoalueiden ympäristö Liite 1. Kairauspaikat ja kaivaukset 2022).

Kaivosyhtiön käsittämätön vaikutusarvio, jonka mukaan merkittäviä vaikutuksia laaksoarhoon ei synny, on kovin yksioikoinen. Laaksoarhoa esiintyy useammanlaisilla kasvupaikoilla. “Kasvupaikkoina ovat erityisesti jokivarsien tulvaiset, rehevät tai kuivahkot, hiekkapohjaiset niityt ja metsiköt sekä pensaikot” (Moehringia Lateriflora – laaksoarho. Pohjolan kasvien pauloissa). Soklin kaivospiirin alueella laaksoarholla on useampia niittykasvupaikkoja, joihin eivät tulvavedet yllä. Paitsi koelouhoksen läheiset esiintymät, myös Saunavuotson harjun  kasvustot tulevat ilman muuta kärsimään pohjaveden alenemasta, koska laaksoarho vaatii kasvupaikaltaan tietyn kosteuden. Pitkittyneiden kuivien kausien ja pohjaveden pinnan laskun tiedetään  heikentävän kasvin elinvoimaa. Tulva ei tuo parannusta kuivahtaneille kasvupaikoille, etenkään jos se ei yllä niille. 

Laaksoarhon uhanalaisluokitteluun on vaikuttanut yksilöiden määrään merkittävä väheneminen, suppea esiintymisalue ja taantuminen sekä esiintymisen voimakas pirstoutuminen(mt). Laji.fi-sivuilla laaksoarhon uhanalaisuuteen johtaneissa syissä mainitaan mm. järvien laskut, pohjaveden otto ja lähteiden hyödyntäminen, mm. pohjaveden pinnan laskun aiheuttamat muutokset. 

Nuorttijokivarren sekä Soklin alueen laaksoarhokanta onkin yhtenäisenä esiintymäkokonaisuutena suojelullisesti hyvin arvokas. Lupahakemuksen mukainen koetoiminta johtaisi todennäköisesti Saunavuotson sekä Saunavuotsonharjujen esiintymien täydelliseen tuhoutumiseen.

8.5 Loitsanan alueen kasvillisuushavaintoja

Tuomme Lupa- ja valvontaviraston tietoon Loitsanan läheisyydessä havaitsemamme erityiset kasvillisuusesiintymät 24.-25.7.2026 (ETRS-TM35FIN):

Ketonoidanlukkoesiintymä, jonka vieressä myös ahonoidanlukkoesiintymä, silmälläpidettävä, havaintoja 14 kpl (N 7523003,965, E 596221,014)

Lettorikko 14 px fertiili (N 7523004,215, E 596211,014)

Lettorikko 6 px fertiili (N 7522991,090, E 596126,889)

Toinen näistä lettorikkoesiintymistä on uusi.

Ahonoidanlukko ja ketonoidanlukko kuvattuna Loitsanan läheisyydessä. Alla kasvillisuushavainnot kartalla: noidanlukot oikeanpuolimmaisina, Loitsanan rannassa lettorikot.

9. Koelouhinnan säteilypitoisuudet ja haitta-aineet

Ympäristölupahakemuksessa on esitetty oheinen taulukko (Taulukko 4, s. 27), jossa esitetään keskipitoisuudet ja määräjakauma eri malmityyppien välillä koelouhinnasta ja suhteessa “täyden mittakaavan rapamalmion louhintaan”. On hyvä huomioida, että eri malmityypit poikkeavat merkittävästi ominaisuuksiltaan ja ympäristöriskeiltään, kuten olemme jo tuoneet esille kappaleessa 3 liittyen ympäristövaikutusten arvioinnin tarpeeseen. Tämä käy ilmi myös kaivannaisjäteselvitykseen liitetystä Pöyryn asiakirjasta (Yara Suomi Oy / Pöyry Environment Oy 1.4.2009, Soklin rikastushiekan ympäristökelpoisuustestit, sivu 13), jossa todetaan silikaatti-apatiittimalmin osalta, että “(…) tulee huomioida, että malmityypin uraani- ja thoriumpitoisuudet ovat malmin muodostumishistoriasta johtuen erittäin alhaisia lateriittiseen malmiin verrattuna, jolloin näistä alkuaineista ei aiheudu haittavaikutuksia”. Samassa kappaleessa jatketaan, että “Edelleen on huomattava, että malmityypin rikki (sulfidi)pitoisuus on alhaisempi kuin lateriittisella malmilla, eli haponmuodostuspotentiaalista ei aiheudu ympäristöriskiä”. Lisäksi selvityksessä todetaan (s. 16), että Soklin alueen radiologisen perustilaselvityksen yhteydessä analysoiduista niobiomalminäytteistä todettiin “huomattavasti korkeampia” säteilytasoja, todeten, että “(…) voidaan olettaa myös Nb-malmin rikastushiekan eroavan selkeästi fosforimalmin rikastushiekasta ja sen ympäristökelpoisuuden tarkempi arviointi vaatii jatkotutkimuksia.”

Lateriittisen malmin pyrokloori sisältää merkittäviä määriä niobia sekä samalla myös radioaktiivisia alkuaineita, monatsiitti taas sisältää REE-mineraaleja (hakemus s. 167-168). Niobi- ja REE-rikasteen keräämisestä todetaan niitä kerättävän “vain jatkotutkimuksiin tarvittavia määriä”, kertoen määrien olevan molempien osalta “tuhansia kiloja”. Kun kyse on radioaktiivisia alkuaineita sisältävästä malmista, tämä ei voi olla millään muotoa riittävä tietotaso. Hakemuksen taulukossa esitetään esimerkinomainen 100 kilon niobi-/REE-rikasteesta saatava säteilyannos. Kun niobi- ja REE-rikastetta aiotaan lisäksi säilöä pitkäaikaisesti alueella, vaatii asia lisäselvityksiä säteilyn hallinnasta sekä asianmukaiset selvitykset STUK:lle, jotka olisi tullut toimittaa myös ympäristölupahakemuksen liitteenä. STUK on ottanut kantaa asiaan myös suoraan osana vuoden 2010 perustilaselvitystään:

“Soklin fosfaattimalmissa luonnon radioaktiivisten aineiden määrät ovat selvästi suurempia kuin maaperässä keskimäärin. Etenkin niobimalmit sisältävät merkittäviä määriä luonnon radioaktiivisia aineita, erityisesti toriumia. Jos näitä malmivaroja aiotaan hyödyntää, niin luonnon radioaktiiviset aineet on huomioitava toiminnassa. Tarvittavat toimet riippuvat aiotun toiminnan laadusta ja radionuklidien käyttäytymisestä tuotantoprosesseissa, kuten rikastuksessa.” (Säteilyturvakeskus. Soklin radiologinen perustilaselvitys 31.5.2010.)

Hakija on esittänyt hakemuksessaan, että niobi- ja REE-rikasteita ei pääsääntöisesti kerätä erillisiksi tuotteiksi, mutta käytännössä kuitenkin pyritään keräämään näitä “joitain tonneja” jatkojalostustutkimukseen, ilmaisten myöhemmin määräksi 1-10 tonnia molemmista, “tai muita selvityksiä varten”, millä hakija tarkoittanee tosiasiassa radioaktiiviseen säteilyyn viittaavia selvityksiä mainitsematta näitä nimeltä. Hakija jatkaa, että muilta osin “syntyvät tuotteet yhdistetään takaisin rikastushiekkaan. Käytännössä tämä toteutetaan siten, että prosessointivaiheen rikaste- ja rikastushiekkajakeet ohjataan samaan pumppukaivoon, joka vie yhdistetyn tuotteen rikastushiekkasakeuttimeen”, eli ilmeisesti hakijalla on aikeena sekoittaa radioaktiivisia alkuaineita merkittävissä määrin sisältäviä “tuotteita” tavalliseen rikastushiekkajakeeseen, joka herättää kysymyksiä kaivannaisjäteasetuksen noudattamisesta. Hakemuksen epätarkka ja epäselvä muotoilu jättää avoimia kysymyksiä asiassa. REE- ja niobirikasteet esitetään varastoitavan tynnyreihin, mutta hakemuksessa ei kuitenkaan yksilöidä REE- ja niobirikasteiden tynnyrivaraston tarkkaa sijoitusta, katettua tilaa, tynnyrien rakennetta, säilytysaikaa tai samanaikaisesti varastoitavaa enimmäismäärää. Niobi- ja REE-rikasteiden kuljetuksia aiotaan järjestää “muutamia koetoiminnan aikana” (hakemus s. 159), mikä tarkoittaa, että rikasteita voitaisiin säilöä jopa vuosien ajan alueella.

Hakijan olisi tullut toimittaa erikseen selvitys rikin, uraanin ja toriumin osalta malmiluokittain, jotta malmityyppeihin liittyviä riskejä voidaan arvioida riittävään tietopohjaan perustuen. Kaikkia maalajeja ei tulla louhimaan samanaikaisesti, joten keskiarvopitoisuuksien kertominen ei riitä.

Väitteet alueen vähäisistä säteilypitoisuuksista eivät vastaa aiemmin alueella tehdyn Soklin radiologisen perustilaselvityksen tietoja (STUK 2010, s.27, kuva 16), jossa Sokliojan sedimentistä mitattiin korkeimmat aktiivisuuspitoisuudet suhteessa ympäröiviin alueisiin:

Soklin malmin uraani- ja toriumpitoisuutta on arvioitu samassa raportissa myös suhteessa muiden maiden fosfaattimalmioihin (s. 34):

Sompion luonnonystävien ja Kemin-Sompion paliskunnan vireillepanon LAPELY/4229/2023 johdosta Sokli Oy on tehnyt vuonna 2025 vanhojen varastokasojen tutkimuksen louhosalueella, malmikasojen ympäristövaikutusten selvittämiseksi. “Tutkimuksen perusteella uraanin kokonaispitoisuudet olivat välillä 29-230 mg/kg ja toriumin 17-150 mg/kg eri varastokasoilla.” (Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma s.89.) Uraanin säteilypitoisuudet olivat 480 – 2800 Bq/kg ja toriumin 70 – 600 Bq/kg. Yhtiön arvion mukaan pitoisuudet vastaavat aikaisemmissa tutkimuksissa rikastushiekassa ja malmissa todettuja pitoisuuksia. Kuitenkin Sokli Oy esittää nyt huomattavasti alhaisempia uraani- ja toriumpitoisuuksia koelouhinnan malmityyppien suhteita esittelevässä taulukossa (hakemus s.118, katso edellinen sivu). Luvut vaikuttavatkin hyvin epäuskottavilta, kun ottaa huomioon, että rikastettaviin malmeihin aiotaan lisätä säteilevämpiä malmeja, rapakalliota ja kovaa kiveä (lupahakemus s.118, taulukko 4). Ne onkin poimittu Pöyry Environment Oy:n vuonna 2009 laatimista ympäristökelpoisuusarviosta, joka koski pelkästään lateriittista malmia.

Soklin ympäristökelpoisuusarvion (Pöyry Oy 2009) päätteeksi todetaan, että rapautuneen karbonatiitin (eli rapakallion) ympäristökelpoisuutta ei voida suoraan rinnastaa lateriittiseen fosforimalmiin, koska tämän malmin rikkipitoisuus ja U- ja TH- pitoisuudet ovat korkeampia: “Niobimalmin rikastushiekan sekä rapautuneen karbonaattimalmin rikastushiekan osalta vaaditaan lisätutkimuksia lopullisen ympäristökelpoisuuden määritystä varten. (Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma s.221-222. Ympäristökelpoisuusarvio.)

Molybdeenin, nikkelin, fluorin ja lyijyn pitoisuus ylittivät rikastushiekalle tehdyissä kokeissa pysyvän jätteen raja-arvon (Kaivannaisjätesuunnitelma s. 169). Liukoisuustesteissä havaittiin molybdeeniä ja esitettiin, että se olisi joutunut rikastushiekkaan rikastusprosessin aikana (s. 169), kuitenkin pohjavesinäytteiden osalta Pöyryn em. selvityksessä todetaan (s. 23), että molybdeeniä ei näytteistä ole yleensä määritetty, kuitenkin kun määrityksiä on tehtyä, sitä on löytynyt (s. 24). Molybdeenista Pöyryn v. 2009 selvityksessä todetaan myös, että sen esiintyminen pohjavedessä “korreloi selvästi uraanin ja fluoridin kanssa” (s. 21). Molybdeeniä on löytynyt myös pintavesistä Loitsanasta (GTK. Savukosken Loitsanan pohjavesiselvitys. s. 12). 

Soklin näytteistä on löytynyt myös richteriittiä (amfiboli), jota ei ole luokiteltu asbestimineraaliksi, mutta se käyttäytyy kuten asbesti. Kuitenkaan ympäristölupahakemuksessa ei ole kerrottu lainkaan edes näytteiden pitoisuuksia, joten on mahdotonta ottaa kantaa siihen liittyviin ympäristö- ja turvallisuusriskeihin.

10. Yhteenveto

Hakemus on hylättävä, koska:

• hakemus ei ole koetoimintaa eikä sitä voida sellaisena käsitellä.
• hankkeelta puuttuu ympäristövaikutusten arviointi.
• hankkeen toimintakuvauksen perusteella ei voida sulkea pois sitä, etteikö se heikentäisi Nuorttijoen järvitaimenen elinolosuhteita (KHO:2022:38, luku 2). 
• jätevesien johtaminen suoalueen kautta Sokliojaan heikentäisi sen ekologisen tilan erinomaista heikommaksi.
• hanke voisi heikentää merkittävästi E-luokan pohjavesialueen (Loitsana 12742262, E) tilaa.
• hankkeen toimintakuvauksen perusteella ei voida sulkea pois merkittäviä ympäristövaikutuksia.
• hanke olisi Suomen ja Venäjän rajajokisopimuksen 4 artiklan vastainen.

Lupaa aloittaa toiminta muutoksenhausta huolimatta (ympäristönsuojelulaki 199 §, hakemus s. 21) ei tule myöntää. Hakija perustelee aloittamista sillä, että alueet voidaan saattaa ennalleen (hakemus s. 274–276). Kuten olemme tuoneet muistutuksessamme esille, tulisi hanke aiheuttamaan merkittävää ympäristön pilaamista. Koelouhoksen purkuvesien vaikutuksia Sokliojaan ja Nuorttijokeen perusteluissa ei käsitellä, ja koerikastamosta todetaan vain, ettei vastaanottavan vesistön tilaan arvioida aiheutuvan muutoksia (hakemus s. 275). Koelouhoksen vesiä johdetaan Sokliojaan taimenen kutuaikana ja mädin kehittymisen aikana (luku 2). Jos kutusoraikot liettyvät tai mäti tuhoutuu, vahinkoa ei voida palauttaa nykytilan veroiseksi jätealueita sulkemalla, toisin kuin hakija esittää (hakemus s. 276). Ilman sedimentin ja talviajan perustilan selvitystä vahinkoa ei myöskään voitaisi jälkikäteen todentaa (luvut 2 ja 8). Toiminnan aloittaminen ennen lainvoimaista päätöstä tekisi siten muutoksenhaun hyödyttömäksi.

Pidätämme oikeuden täydentää tätä muistutusta jatkossa.

26.10.2026

Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri

Sompion Luonnonystävät

Liitteet 

Liite 1. Ylitalo, Antti. Lausunto Soklin ympäristö- ja vesitalousluvan edellytysten puuttumisesta. 10/2026.

Liite 2. Tukes 16.1.2013, KaivNro 2019 Yhteenveto.

Liite 3. Puikko Maire. Valtasenvainion kasvillisuusselvitys 20-21.7.2023.

Liite 4. Hakulinen Tuuli. Kartoitusraportti 24-26.8.2023.