Kannanotto Helsingin kaupungin ilmasto-ohjelmasta 2026–2029

Lausunnot ja kannanotot

–

21.8.2026

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys lähetti Helsingin kaupunginhallitukselle 21.8.2026 kannanoton Helsingin ilmasto-ohjelmasta 2026-2029.

Lähetimme Helsingin kaupunginhallitukselle 21.8.2026 kannanoton Helsingin ilmasto-ohjelmasta 2026-2029.

—

Hyvät kaupunginhallituksen jäsenet ja varajäsenet,

Ilmaston lämpeneminen on ihmiskunnan suurin eksistentiaalinen uhka. On erittäin tärkeää, että Helsinki sitoutuu kunnianhimoiseen ilmastopolitiikkaan.

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys (Helsy) pitää esitystä ilmasto-ohjelmasta vaillinaisena ja sen esittämiä keinoja tavoitteisiin nähden kovin riittämättöminä. Ohjelma jää jälkeen Tukholman, Oslon ja Kööpenhaminan huomattavasti tavoitteellisemmista ja laajemmista ohjelmista.

Ohjelman rakenne ei tue käsitystä siitä, että ilmaston kuumeneminen tulee estää ja että sitä tulee hillitä niin paljon kuin mahdollista, etteivät monet globaalisti ja Suomenkin kannalta kohtalokkaat globaalien järjestelmien kynnysarvot ylity. Ihmettelemme ennen kaikkea ratkaisua, jossa ilmastonmuutokseen sopeutuminen on nostettu ensin käsiteltäväksi ja samalla ikään kuin tärkeimmäksi asiaksi. Asiaan on kiinnittänyt huomiota myös Suomen Ilmastopaneelin puheenjohtaja Jyri Seppälä. Hänen mukaansa ratkaisun takia on vaarana, että päästötoimien sijaan huomio kiinnittyy vain siihen, miten muuttuvassa ilmastossa tullaan toimeen (HS 17.8.2026).

Esimerkiksi Tukholma on ratkaissut asian tekemällä erillisen sopeutumisohjelman. Esitämmekin, että sopeutumisohjelma erotetaan kokonaisuudesta omaksi ohjelmakseen. Jos se kuitenkin jätetään samaan dokumenttiin, järjestystä on vaihdettava niin, että sopeutuminen tulee vasta päästöjen vähentämisen jälkeen.

Päästöjen vähentäminen

Helsingin ilmastotyö on ollut huomattavan hidasta verrattuna pohjoismaisiin verrokkikaupunkeihin. Asukaskohtaiset päästöt ovat olleet pitkään tyypillisesti niihin nähden noin kaksinkertaiset, ja tämän hitaan päästövähennyskehityksen vaikutus tuntuu yhä ilmakehässä. Nyt Helsinki on viimein sulkenut hiilivoimalansa ja alkanut saavuttaa pohjoismaista tasoa.

Ilmasto-ohjelman mukainen kunnianhimon taso ei kuitenkaan riitä, ja ohjelma heijastaa Helsingin heikentynyttä tavoitteellisuutta ilmastokysymyksissä, minkä tärkeänä virstanpylväänä ennen ohjelma-esitystä oli hiilineutraalisuustavoite 2030:n hylkääminen.

Tukholma tavoittelee tuoreessa ohjelmassaan ilmastopositiivisuutta vuoteen 2030 mennessä ja fossiilivapautta 2040 – jälkimmäistä kaupungin omissa toiminnoissa jo 2030. Päästöt ollaan vuoteen 2030 mennessä vähentämässä 600 hiilidioksidikiloon asukasta kohden, ja liikenteen päästöjen vähennys olisi 80 % vuoden 2010 tasoon nähden. Autoliikennettä vähennetään 30 % vuoden 2017 tasosta. Kulutusperäiset päästöt puolitetaan ohjelman mukaan Tukholmassa vuoden 2019 tasoon nähden. Oslo pyrkii vähentämään päästöjä 95 % vuoteen 2030 mennessä vuoden 2009 tason nähden (ei siis vuoteen 1990, jota Helsinki käyttää) ja laskee tavoitteiden mukaan kokonaisenergiankulutustaan samassa ajassa kymmenellä prosentilla. Kööpenhamina on ilmastopositiivinen 2035.

Tukholman ja Oslon tavoitteisiin pyritään muun muassa laajalla tai jopa täydellä (Oslo) siirtymisellä sähkön käyttöön liikenteessä ja työkoneissa sekä jätteenpolton CCS-ratkaisulla (joka on Oslossa suuremman voimalan suhteen rakenteilla ja käytössä 2029). Oslossa toimet ovat selvästi myös johtamassa tavoiteltuihin päästövähennyksiin tai lähelle niitä Tukholman ratkaisujen ollessa vielä osin avoinna. Oslossa jo nyt yli puolet henkilöautoista on sähköautoja (ja lisäksi 7 % lataushybridejä). Myös pakettiautoista 30 % on jo sähköautoja, ja lähes kaikki rakennusalan koneet on sähköistetty. Julkinen liikenne on Oslon ilmastotavoitteiden mukaan nollapäästöistä 2028 ja kaikki yksityisautoilu 2030. Raskas liikenne on samana vuonna joko sähköistä tai velvoitettu biopolttoaineiden käyttöön. Tämä kaikki johtaa kokonaispäästöjen vähenemiseen noin 100 000 tonniin vuodessa, kun suunnilleen väestömäärältään samankokoisen Helsingin tavoite liikkuu 2030 viisinkertaisessa päästömäärässä.

On kuitenkin hyvä, että Helsingissä on luovuttu markkinalähtöisestä päästökompensaatioajatuksesta. Kompensaatiotoimet ovat usein tehottomia ja niihin liittyy monenlaisia riskejä. Kompensaatiosta luopuminen ei kuitenkaan saa tarkoittaa kunnianhimon tason laskemista. Sen sijaan kannatamme Kööpenhaminan 2035 tavoitteen tapaista ilmastopositiivisuutta (Kööpenhaminan ilmasto-ohjelma 2035):

“Becoming climate positive requires that more CO₂e is captured than what is emitted within the municipality’s boundaries. This can happen using nature-based solutions, for example by planting trees, and technology-based solutions, for example the City’s preparations to establish facilities for carbon capture and storage at Amagerværket and/or Amager Bakke.”

Liikenteen päästöt

Jäljellä olevista suorista päästöistä liikenteen osuus on erittäin iso. Liikenteen päästöjen osalta ei ole saavutettu samanlaista positiivista kehitystä kuin mitä erityisesti energiantuotannon päästöjen vähentämisessä on saavutettu. Mielestämme Helsingin ilmasto-ohjelman ehdotuksessa esitetyt keinot liikenteen päästöjen vähentämiseksi eivät mitenkään riitä vuoden 2030 tai 2040 päästötavoitteiden saavuttamiseen.

Ohjelman mukaan:

“Liikenteen päästöjä vähennetään varmistamalla joukkoliikenteen ja muiden kestävämpien liikennemuotojen houkuttelevuus. Tavoitteena on, että yhä useampi helsinkiläinen valitsee liikkumismuodokseen joukkoliikenteen. Kumipyöräliikenteen sähköistymistä edistetään erityisesti varmistamalla latausinfrastruktuurin rakentuminen yhdessä yksityisten toimijoiden kanssa.”

Katsomme, että liikenteen päästöjen vähentämisessä pääpaino tulee olla autoliikenteen korvaamisessa joukkoliikenteellä, pyöräilyllä ja kävelyllä. On laadittava tutkittuun tietoon perustuva ohjelma autoliikenteen vähentämiseksi ja joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn lisäämiseksi.

Joukkoliikenteen houkuttelevuuden lisäämiseksi ei mitenkään riitä se, että hillitään lippujen hinnan nousua, kuten ohjelma esittää. Helsyn mielestä lipunhintojen selvä alentaminen on tärkein keino, jolla joukkoliikenteen kulkutapaosuutta kasvatetaan tai jolla se saadaan edes pidettyä ennallaan. Nykyiset lipunhinnat ovat kohtuuttoman korkeita erityisesti lyhyillä matkoilla ja kertalipuilla matkustavilla. Lippujen hintojen alentaminen on tärkeää paitsi liikenteen kulkutapaosuuksien muuttamiseksi myös sen varmistamiseksi, että kaikki helsinkiläiset tulotasosta riippumatta pystyvät liikkumaan kaupungissa. Mikäli muut HSL-kunnat eivät suostu lippujen hintojen alentamiseen, tulee HSL:n sääntöjä muuttaa niin, että eri kuntien asukkailla voi olla erihintaisia lippuja. Esimerkiksi Oslossa joukoliikenteen lipunhinnan alentaminen on yksi ilmastotoimi.

Joukkoliikenteen palvelutasoa tulee parantaa. Joukkoliikenteen kehittämisessä on keskityttävä nykyistä enemmän palvelutason parantamiseen (kuten raideliikenteen lisäämiseen) jo rakennetuilla alueilla uusien aluerakennushankkeiden painottamisen sijasta, jotta autoliikennettä voidaan vähentää koko kaupungissa.

Lisäksi tarvitaan vähäpäästöiseen henkilöautoiluun voimakkaasti kannustavia keinoja, kuten Helsingin oma liikenteen päästövähennysselvitys (HNH 2030) korostaa. HNH 2030 toteaa, että sähköautoilun yleistyminen toimii päinvastaisesti vähentämällä henkilöautoilun yksittäisen matkan kustannusta, ja näkee, että keinona on muun muassa joukkoliikenteen kilpailukykyinen hinnoittelu sähköistyvän autoliikenteen käyttökustannuksiin verrattuna. Joukkoliikenteen kilpailukyky autoliikenteeseen nähden on siten heikkenemässä, jos lipunhintoja ei alenneta.

Helsingissä tai Helsingin seudulla on otettava käyttöön Tukholman, Göterborgin ja Oslon tapaan ruuhkamaksut tai tienkäyttömaksut autoilun vähentämiseksi. Maksujen tuotto tulee käyttää joukkoliikenteen parantamiseen ja lipunhintojen alentamiseen.

Autoilun käyttövoiman siirtymän mahdollistamiseksi tärkein keino on ympäristövyöhyke (nollapäästövyhyke). HNH 2030:n mukaan ”ympäristövyöhyke on tunnistettu keskeiseksi ja tehokkaaksi keinoksi, jonka avulla kaupunki voi vähentää liikenteen päästöjä ja varmistaa liikenteen riittävän nopea sähköistyminen”. HNH 2030:n laskelmat ylipäänsä osoittavat, että vain varsin voimakkailla toimilla päästään asetettuihin tavoitteisiin. Ohjelma-ehdotus ei kuitenkaan mainitse sanaa “ympäristövyöhyke”, vaan ainoastaan jakeluliikenteen nollapäästövyöhykkeen, joka sekin otettaisiin käyttöön vasta vuonna 2030. Tällöinhän esimerkiksi Oslon koko liikenne on heidän suunnitelmansa mukaan jo nollapäästöistä, ja Helsinki olisi vasta aloittelua hieman pidemmällä. Tukholma on jo perustanut nollapäästövyöhykkeen, jonka voimaantulo on tosin viivästynyt.

Energiantuotannon päästöt

Energiatuotannon muutoksessa pitää keskittyä lyhyellä aikavälillä toteutuskelpoisiin muutoksiin, kuten hukkalämmön nykyistä laajempaan hyödyntämiseen, energian varastointiin ja merivesilämpöpumppuihin. Energiantuotannon päästövähennyksissä ei saa ripustautua pienydinvoimaloiden toteuttamiseen. Pienydinvoimalat ovat käytettävissä aikaisintaan ensi vuosikymmenen loppupuolella ja niihin liittyy paljon riskejä mukaan lukien turvallisuuspoliittiset ja huoltovarmuusriskit, ja avoimia kysymyksiä mm. kustannusten osalta.

Ohjelma-ehdotus ei aseta tavoitteita biomassan käytön vähentämiselle, kuten esimerkiksi Kööpenhaminan ilmasto-ohjelma tekee. Ohjelmassa ei mainita mitään Helsingin osallistumisesta Vantaan jätevoimalan CCS-projektiin, mitä Helsy pitää välttämättömänä vastuunottona Helsingin jätteiden ilmastolle aiheuttamasta kuormasta. Helsingin Satama on ollut mukana tässä hankkeessa. Oslon esimerkin eli ison jätevoimalan talteenoton ja varastoinnin mukainen CCS-ratkaisu edellyttää erittäin laajaa rahoitusta, mihin myös Helsingin on välttämätöntä osallistua. Projektin potentiaali on päästövähennyksenä ainakin sadantuhannen ja mahdollisesti usean sadantuhannen hiilidioksiditonnin suuruinen. Oslossa on siis jo rakennusvaiheessa vastaava hanke ja Tukholmassa ja Kööpenhaminassa kaukolämmön CCS-suunnitelmat ovat pitkällä. Ohjelman kirjaus CCS-mahdollisuuksien selvittämisestä ei ole mitenkään riittävä.

Kulutusperäiset päästöt

Helsingin on otettava käyttöön selkeät tavoitteet myös Helsingin ja helsinkiläisten kulutusperäisten päästöjen vähentämiseen. Tukholmassa tavoitteena on puolittaa kulutusperäiset päästöt. Tähän tuskin päästään vaikka osa siitä hoituu esimerkiksi energiantuotannon yleisen kulutukseenkin välittyvän päästökuorman kevenemisen kautta, mutta tavoite on ainoa tie kestävään kaupunkielämään. Mittakaavasta kertoo, että puolituksen jälkeen päästöt asukasta kohden olisivat Tukholmassa 5,4 tonnia asukasta kohden eli lähes kymmenkertaiset suorien päästöjen 0,6 tonnia/as tavoitteeseen nähden. Kööpenhaminalla on vastaava tavoite puolittaa kulutusperäiset päästöt viiteen tonniin asukasta kohden 2035 mennessä.

Kulutusperäisistä päästöistä noin kaksi kolmannesta tulee Tukholmassa yksityisestä kulutuksesta ja kolmannes julkisesta kulutuksesta ja yrityspuolen investoinneista. Yksityisen kulutuksen päästöjä on tutkittu Tukholmassa postinumeroalueittain, ja tulotaso vaikuttaa siihen voimakkaasti. Vajaat 1,5-kertaa Helsingin kokoisessa Tukholmassa julkisen sektorin investointien ja ostojen päästöt on arvioitu 1,5 miljoonaksi tonniksi. Suurin osa niistä on peräisin infrastruktuuri- ja rakentamisinvestoinneista. Myös Helsingissä rakentamisen ja infran päästöt ovat suuret, ilmasto-ohjelman mukaan 300 000 – 400 000 tonnia vuodessa.

Ilmasto-ohjelman asiaa koskeva käsittelyn (kohta epäsuorat päästöt) jää kuitenkin vaillinaiseksi eikä juuri sisällä kaupunkilaisiin vaikuttavia toimia. Esimerkiksi rakentamissektorilla on lueteltu joukko toimia, mutta ei selkeitä tavoitteita ja velvoitteita. Oslossa tavoitteena on selvä prosenttivähennys kaupungin hankkeiden rakennusmateriaalien päästöissä.

Esimerkiksi Oslossa tavoitteiden joukossa on:

“Construction

Set requirements for gradually reduced emissions from materials for all developers: This could result in annual emission reductions in the range of 100,000–150,000 tons of CO₂ equivalents by 2030.

Set standard requirements for materials in the municipality’s construction projects: A municipal working group is developing a proposal for new standard requirements to be considered by the City Government.

Require reuse assessments in municipal construction projects involving the removal of existing infrastructure, such as sports facilities or playgrounds, where the estimated waste volume exceeds 10 tons.”

Kööpenhaminassa tavoitteena on esimerkiksi pudottaa kaupungin hankintojen ilmastokuorma 700 tonnin/vuosi/asukas -tasolta noin 500 tonniin (hankintojen kuormaksi laskettiin noin 400 000 tonnia vuonna 2019).

Olennaista on Helsingissä myös miettiä, tarvitseeko rakentaa niin paljon kuin nyt. Uuden rakentamisen sijasta tulisi painottaa nykyistä enemmän olemassa olevien rakennusten korjausta ja käyttötapojen muutosta, mikä on esillä esimerkiksi Kööpenhaminan ohjelmassa (heidän kohtansa 8.). Betonirakennuksen rungon valmistaminen aiheuttaa valtavasti hiilidioksidipäästöjä, joten kestää vuosikymmeniä ennen kuin energiatehokkaampi uusi rakennus tuottaisi vähemmän elinkaaripäästöjä kuin korjattu vanha rakennus. Ympäristöministeriön julkaiseman tutkimuksen mukaan tämä aika on tyypillisesti 50-60 vuotta (Huuhka ym. 2021).

Kaupungin hankinnoissa tulee painottaa tavaroiden pitkäikäisyyttä ja korjattavuutta. Vähäpäästöisen betonin lisäksi myös vähäpäästöisen teräksen käytölle on luotava tavoite.

Maankäytön päästöt

Hiilinielujen suhteen ohjelma ei näytä pyrkivän nielujen vahvistamiseen eli metsien, turvemaiden ja muu alueen hiilivaraston kasvattamiseen. Maankäytön muutos (lähinnä rakentaminen) pienensi Helsingin hiilinielua HSY:n tuoreen raportin mukaan pelkästään 2023-2024 noin 7000 tonnia. Ohjelma kuitenkin näyttää hylkäävän hiilinielujen kasvattamisen kaupungin ilmastotyön keinovalikoimasta. Luonnos toteaa:

“Helsingin nopea kasvu ja rakentamisen laajeneminen vähentävät mahdollisuuksia kasvattaa maankäyttösektorin hiilinieluja. Metsien hiilinielun arvioidaan pienenevän tulevaisuudessa luonnollisen kehityksen myötä, kun varttuneiden metsien puuston kasvu hidastuu. Siksi kaupunki tarvitsee luonnollisten nielujen rinnalle myös teknisiä ratkaisuja, kuten hiilidioksidin talteenottoa ja varastointia. Näiden ratkaisujen kehittäminen ja käyttöönotto nousevat entistä tärkeämpään rooliin, jotta vuoden 2040 nettonollatavoite voidaan saavuttaa. Helsingin hiilinielut olivat vuonna 2024 noin XX kt CO2 (tieto julkaistaan 17.8.). Helsinki vahvistaa näitä nieluja säilyttämällä metsiä sekä ennallistamalla ja hoitamalla metsää ja maaperää tavalla, joka turvaa luonnon monimuotoisuuden. Tavoitteena on edistää metsien uudistumista, puuston kasvua ja monipuolisempaa ikärakennetta. Nielujen vahvistaminen tukee samalla kaupungin sopeutumista ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Keskeisissä suunnitteluhankkeissa, kuten yleiskaavoissa ja välitason suunnitelmissa, pyritään varmistamaan suunnittelun keinoin hiilensidontakyvyltään merkittävimpien alueiden säilyttäminen muiden ekologisten arvojen rinnalla.”

Luonnoksen ehdotus metsien ikärakenteen nuorentamisesta on luonnon monimutoisuuden suheen tuhoisa eikä osoita ymmärrystä hiilinielun tieteellisestä määritelmästä varastonmuutoksena. Metsistä poistetun puun hiili päätyy hiilitaselaskelman ulkopuolella ilmakehään.

Ohjelman ehdotus: ”Maankäyttösktorin hiilinielujen säilyttäminen. Säilytetään kaupunkialueella metsiä ja metsäisiä alueita Helsingin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelman periaatteiden mukaisesti.” on muutettava muotoon. Olemassa olevien metsien hiilensidontaa vahvistetaan luonnonhoidon periaatteiden mukaisesti.” on muutettava esimerkiksi muotoon:

“Maankäyttösektorin hiilinielujen kasvattaminen. Maankäyttösektorin hiilinielua kasvatetaan lisäämällä määrätietoisesti kaupunkivihreää ja välttämällä rakentamista merkittäviin hiilivarastoihin. Turvemaat rajataan kokonaan rakentamisen ulkopuolelle. Maankäytön muutosten aiheuttama hiilinieluvaikutus käännetään positiiviseksi.”

Ilmaston lämpenemiseen sopeutuminen

Luontopohjaisia ratkaisuja sopeutumisessa on syytä korostaa. Tarvitaan esimerkiksi paradigmanmuutos rakentamisen tapoihin tontilla olevan kasvillisuuden säilyttämisen osalta.

Helsinkiin tarvitaan sitova tavoite latvuspeittävyydestä, ja on hyvä että ohjelmassa on tästä maininta. Hyvä lähtökohta on 3-30-300-periaate, jonka mukaan joka ikkunasta tulee näkyä ainakin kolme isoa puuta, alueen latvuspeiton tulee olla yli 30 % ja lähimpään monipuoliseen viheralueeseen saa olla korkeintaan 300 m. Latvuspeittävyys ei saa vähentyä alle 30 prosenttiin millään alueella, jossa taso nyt saavutetaan. Matalan latvuspeittävyyden alueille on tehtävä konkreettisia suunnitelmia latvuspeittävyyden kasvattamiseksi ja näiden toteuttamiseen on varattava rahoitus. Helsingin tulee luoda kompensaatiovelvoite, jossa kaadetut puut korvataan istuttamalla vähintään yhtä monta uutta puuta lähialueelle. Vuokratonttien sopimuksissa on vaadittava tiettyä latvuspeittoa.

Katupuut on nähtävä yhtä tärkeäksi asiaksi katusuunnittelussa kuin ajokaistat, pyörätiet, jalkakäytävät ja kadun alla kulkevat putket. Tarvittaessa tulee tehdä kustannuksia lisääviä tai kunnossapitoa hankaloittavia ratkaisuja, mikäli ne ovat tarpeen katupuiden lisäämiseksi. Helsingin pitää määritellä tavoite asfalttipinnan vähentämiseksi alueilla, joissa asfalttia on paljon, lämpösaarekkeiden vähentämiseksi ja läpäisevän pinnan lisäämiseksi. Uusilla asuinalueilla tulee minimoida asfaltin määrä ja lisätä istutettavien katupuiden määrää.

Ilmaston lämpeneminen tulee luomaan suurta painetta sosiaali- ja terveyspalveluille erityisesti helleaaltojen aikana. On todella tärkeää, että myös sote-palveluissa tiedostetaan ilmaston lämpenemisen aiheuttamat riskit ja varaudutaan niihin määrätietoisesti. Ohjelman ainoat sote-palveluihin liittyvät tavoitteet ovat helleohjelman laatiminen, hoivakiinteistöjen sisälämpötilojen viilennyksen vahvistaminen ja varsin lavea tavoite siitä, että määritetään helteisiin ja tulviin liittyvä sosiaalinen haavoittuvuus ja tehdään kohdeanalyysi, jossa tarkastellaan ihmisryhmiä, infrastruktuuria ja toimintoja. Näiden lisäksi tulee laatia selkeät tavoitteet, millä varaudutaan sote-palveluiden tarpeen äkilliseen lisääntymiseen helleaaltojen tai muiden sään ääri-ilmiöiden seurauksena. Lisäksi tulee laatia suunnitelmat helteelle haavoittuvaisten väestönosien hätämajoittamiseen tilanteessa, jossa heidän asuntonsa lämpenevät vaarallisesti.

Prosessista

Ohjelman seuranta tulisi tehdä vuosittain siten, että se laukaisee ohjelman päivityksen, jos osoittautuu, ettei se johda vuosien 2030 ja 2040 tavoitteisiin. Monissa selvitysasioissa on jo ohjelmakaudella edettävä konkreettisiin toimiin, missä myös tulee edetä vuosittain. Erillisten toimenpideohjelmien tarve on ilmeinen.

Helsy pitää todella ongelmallisena, että näin tärkeä ohjelma tuodaan päätöksentkoon ilman laajaa vuorovaikutusta. Helsinkiläisten, järjestöjen, tutkijoiden ja muiden toimijoiden mielipiteen kysyminen tulisi olla itsestäänselvyys näin merkittävissä asioissa.

Helsingissä 21.8.2026

Antti Halkka
varapuheenjohtaja
Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry

Anders Backström
järjestösihteeri
Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry

LÄHTEITÄ:

Pohjoismaiden pääkaupunkien ilmasto-ohjelmat:

TUKHOLMA

https://start.stockholm/en/news-and-calendar/news/2025/03/stockholm-unveils-ambitious-climate-action-plan-for-2030

OSLO

https://www.klimaoslo.no/oslos-new-climate-strategy/

https://www.klimaoslo.no/klimabudsjett/oslos-climate-budget-2026/

https://www.klimaoslo.no/klimabarometeret/

KÖÖPENHAMINA