Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Helsingin yhdistys

Helsinki
Navigaatio päälle/pois

Muistutus Hallkullanniemen ja Nuottasaaren ase­ma­kaa­vaeh­do­tuk­ses­ta

Hallkullanniemi. Kuva: Riitta Malve

Hallkullanniemen ja Nuottasaaren asemakaavan suunnittelu on kehittynyt luonnon kannalta parempaan suuntaa aloitusvaiheesta, mihin olemme tyytyväisiä. Kaavaehdotus ei kuitenkaan kiinnitä riittävästi huomiota lepakkojen elinolosuhteisiin, vesilinnustoon sekä joihinkin kaava-alueen metsiin ja luonnonrantoihin. Suunnittelualuetta koskevat luontoselvitykset ovat edelleen puutteellisia.

Lepakot

Villa Notsundin huvilan ja siihen kuuluvan saunarakennuksen toimiminen lepakoiden päiväpiiloina ja lisääntymispaikkoina on hyvin todennäköistä. Kaavaehdotusta tulee kehittää suunnittelualueen lepakkoselvityksellä ja täydentää kaavaselostusta sen tulosten mukaan. Näin huvilan uusien käyttäjien on mahdollista välttää lepakoille aiheutuvaa häiriötä päiväpiilojen ja lisääntymispaikkojen ympäristössä heti eikä vasta silloin, kun korjaukset ja purkaminen tulevat ajankohtaisiksi. Alueelle tarvitaan lepakkoja mahdollisimman vähän häiritsevä pihojen ja reittien valaistus kesäaikaan. Pidämmekin hyvänä sitä, että kaavakartalla on määräys, jonka mukaan lepakoiden elinolosuhteet tulee ottaa huomioon valaistuksessa.

Metsät

Kaava-alueen metsiin tulee tehdä METSO-kartoitus niillä alueilla, josta se puuttuu. Esimerkiksi luoteisrannan rantalepikko on samantyyppinen kuin kaava-alueen pohjoispuolella kasvava rantametsä, joka kuuluu uuteen luonnonsuojelualueeseen. Kartoitukseen perustuen myös Hallkullanniemellä on syytä käyttää luo tai sl-merkintää.

Luonnonrannat

Olemme edelleen huolissamme Hallkullanniemeä kiertävän ulkoilupolun rakentamisesta. Vaikka kaavamerkintä on viitteellinen, olisi kaavaselostukseen hyvä lisätä määräys, ettei rantakallioita louhita polun takia eikä polkua rakenneta täyttämällä vesialuetta. Samoin pienialaiset rantaniityt tulee huomioida. Nykyinen polku, joka kiertää niemen hieman rantakallioita ylempänä kalliorinteellä, sijaitsee luonnon kannalta paremmalla paikalla. Polun runsas käyttö kertoo sen toimivuudesta, mitä voidaan kohentaa pienin parannuksin. Toimivampi ulkoilupolku Hallkullanniemen eteläkärkeen on syytä johtaa kaavaehdotukseen luonnosteltua itäistä, pääosin metsässä kulkevaa reittiä pitkin, mutta silloinkin rantakallioiden louhimista välttäen.

Vesilinnut

Alueella vuonna 2017 tehty luontoselvitys osoittaa vesilintujen arvokkaita, matalia ruokailupaikkoja Nuottasaaren rannoilla. Olemme niin ikään havainneet niillä ruokailevia ja oleilevia vesilintuja poikueineen. Myös Nuottasaaren kaakkoispuolinen, lähellä rantaa sijaitseva luoto on linnuston suosima. Vaikka kaavaselostus pitää väistämättömänä, että virkistyskäyttö aiheuttaa vesilintujen siirtymistä Nuottasaaren ympäristöstä muualle, häiriötä on silti syytä vähentää maastoon pystytettävillä, linnuista ja niiden paikallisista elinolosuhteista kertovilla infotauluilla. Vastaavaa suunnitellaan lähistölle itäisen saariston hoito- ja käyttösuunnitelmassa.

Notsundin huvila

Ehdotus Notsundin huvilan myymisestä on valitettava. Kaavassa sen käyttötarkoitus olisi hyvä rajoittaa yleishyödylliseen. Vuorovaikutuksessa on jo tuotu esiin useita yleishyödyllisiä käyttötarkoituksia. Mainittakoon vielä useiden vuosaarelaisten maahanmuuttajaryhmien tarve rauhalliselle, maksuttomalle paikalle, johon erilaiset pienet ryhmät kuten naiset ja lapset voisivat tulla päiväretkille. Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen retkiryhmä on saanut useita kyselyjä tämänkaltaisista kohteista. Notsund olisi siihen mainio jo sijaintinsa takia.

Ehdotamme kaavaehdotuksen palauttamista valmisteluun, jotta puuttuvat luontoselvitykset voidaan toteuttaa ja myös muut edellä mainitut ongelmakohdat huomioida.

Helsingissä 22.10.2021

Nuottasaari: näkymä etelään lintujen suosimalle luodolle. Kuva: Riitta Malve
Haminasalmi, vesilintujen ruokailupaikka Hallkullanniemen ja Nuottasaaren välissä. Kuva: Riitta Malve