Helsinki nävertää jokamiehenoikeuksia
”Ulkomailla asuessani kaipasin eniten oikeutta liikkua vapaasti luonnossa. Oli outoa, ettei voinut sienestää missä vain. Meillä on jokamiehenoikeudet, käytetään niitä”, kehotti Suomen luonnon päivän puheessaan Saimi Hoyer, kansainvälisen uran luonut malli, nykyään hotelliyrittäjä ja Sieni-ihmiset ry:n perustajajäsen. Hoyer puhui luonnonsuojeluliiton liittokokouksen tilaisuudessa Punkaharjulla.
Kaupunki tarjoilee jokamiehenoikeuksia rajoittavia määräyksiä, jotka eivät perustu lakiin, ja ovat siksi mitättömiä.
Tämän tapauksen selvittely alkoi Vartiosaari -nimisessä Facebook-ryhmässä elokuussa käydystä keskustelusta. ”Saaressa EI SAA telttailla”, väitti aloittaja. Vartiosaaressa, siis. Kysyin, kuten muutama muukin, mihin lakiin ja sen pykälään väite perustuu.
Lakia ei löytynyt.
Sen sijaan kaupungin nettisivuilta löytyi mielenkiintoisia ja ilmeisen lainvastaisia määräyksiä. Puutun tässä vain niihin, jotka loukkaavat jokamiehenoikeuksia:
”Ulkoilualueilla tapahtuva telttailu on sallittu toukokuun 1. ja lokakuun 1. päivien välisenä aikana Helsingin kaupungin liikuntalautakunnan siitä erikseen antamia määräyksiä noudattaen.”
”Helsingin kaupungin omistamilla mailla saa leiriytyä vain varsinaisella telttailualueella. Ellei sellaista ole, on tilapäinen telttailu sallittua riittävän etäällä asumuksista.” 1)
Näin on kuulemma liikuntalautakunta päättänyt 16.4.2014.
Telttailun osalta jokamiehenoikeuksien perussääntö on, että voit leiriytyä tilapäisesti alueilla, missä liikkuminenkin on sallittua, kunhan pidät riittävän etäisyyden asumuksiin. Tämä pätee kaikkina vuodenaikoina.
Kaupungin määräykset loukkaavat tätä, vaikka jokamiehenoikeuksista ei voida poiketa kunnan päätöksillä. Poikkeamisen on perustuttava lakiin, tai muun, asiassa toimivaltaisen viranomaisen päätökseen. Jälkimmäisestä käy esimerkkinä luonnonsuojelualueen perustaminen ELY-keskuksen päätöksellä.
Vartiosaaren huipulta avautuu hulppea näkymä Helsingin itäiseen saaristoon.
Kaupunki ei löytänyt lakia
Ulkoilualueet kuuluvat nykyään Helsingin kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialalle. Tarvittiin parikymmentä puhelua ja noin kymmenen ihmisen vaivaamista, ennen kuin sieltä löytyi henkilö, joka suostui vastaamaan.
Toimialan lakimies Anne Mäkelä sai etukäteen kysymykset, joista tärkein oli tämä: ”Mihin lakiin ja mihin sen pykälään nämä jokamiehenoikeuksia rajoittavat määräykset perustuvat?”. En siis kysynyt ”miksi” vaan minkä lain nojalla.
Jätin muutaman päivän aikaa vastauksen valmistelemiseen. Sitten käytiinkin kiivas keskustelu.
”Kyllä noille määräyksille löytyvät perusteet laista”, lakimies Anne Mäkelä vakuutti. ”Ihan perustuslaissa on siitä säädökset. Omaisuuden suojasta ja velvollisuudesta huolehtia ympäristöstä.”
Just joo.
Perustuslain säädös omaisuuden suojasta, 15 § kuuluu näin:
”Jokaisen omaisuus on turvattu. Omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla.”
Miten tämä oikeuttaa poikkeamaan jokamiehenoikeuksista?
”Täytyyhän maanomistajalla olla oikeus antaa määräyksiä maansa käyttämisestä ja rajoittaa telttailua,” Mäkelä uskoi.
Jokamiehenoikeuksien ydin on juuri se, että ne ovat voimassa täysin maanomistajan tahdosta riippumatta. Jos maanomistaja voisi määrätä niistä, ei olisi olemassakaan jokamiehenoikeuksia. Siksi omaisuuden suojaan vetoaminen merkitsee jokamiehenoikeuksien olemassaolon kiistämistä.
”Enkä kiistä! Saa kyllä kulkea ja poimia marjoja, mutta leiriytyminen on eri asia. Luonto ei ole enää sen jälkeen ennallaan. Ettehän te saa mennä telttailemaan kenenkään puutarhaan,” Mäkelä pauhasi.
Huokaus. Pihat, puutarhat ja pellot eivät kuulu jokamiehenoikeuksien piiriin, joten analogia ei päde.
Entäpä perustuslain säädös vastuusta luonnosta? Lain 20 § kuuluu:
”Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.
Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.”
Se kertoo, että me kaikki jokamiehet olemme vastuussa luonnosta. Se ei anna mitään oikeutta rajoittaa jokamiehenoikeuksia.
Lakimies Anne Mäkelä tarjosi perusteluksi myös ulkoilulakia ja luonnonsuojelulakia, osaamatta tai haluamatta sanoa mihin lakien kohtiin hän vetoaa.
Ulkoilulaki säätää ulkoilureiteistä, valtion retkeilyalueista ja leirintäalueista, mutta ei mitään jokamiehenoikeuksista.
Myöskään luonnonsuojelulaki ei sisällä määräyksiä telttailun rajoittamisesta. Sitä kyllä voidaan rajoittaa kansallis- ja luonnonpuistoissa, mutta ne perustetaankin omilla laeillaan (perustamisen yleissäännöt ovat LsL:ssa). Myös muilla luonnonsuojelualueilla voidaan rajoittaa liikkumista ja leiriytymistä, kunhan luonnonsuojelualue on perustettu virallisesti. Siitä päättää ELY-keskus.
Luonnonsuojelulaissa on vain yksi kohta, josta voidaan johtaa liikkumisen rajoituksia. Lain 39 §:ssä kielletään rauhoitettujen eläinlajien ”tahallinen häiritseminen, erityisesti eläinten lisääntymisaikana, tärkeillä muuton aikaisilla levähdysalueilla tai muutoin niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla.”
Tämän kohdan tärkein merkitys on suojata lintuluotoja. Niille nousemista pesimäaikaan voidaan pitää luonnonsuojelulain vastaisena, ja telttailu olisi sitä lähes varmasti. Toisaalta sellainen luonnon häiritseminen ei muutoinkaan kuulu jokamiehenoikeuksiin. Jokamiehenoikeuksien kannalta oleellista on liikkumis- ja leiriytymisoikeus metsäisillä saarilla ja muilla alueilla.
Lakia ei siis löytynyt kaupungiltakaan.
Niinpä lakimies Anne Mäkelä kävi lopuksi vastahyökkäykseen: ”Mihin säädökseen te perustatte oikeuden telttailla?”
Tähän keskusteluun ei pidä lähteä ollenkaan, sillä siinäkin lähtökohtana on jokamiehenoikeuksien kiistäminen. Jokamiehenoikeudet ovat tapaoikeutta, johon kansalainen voi konfliktitilanteessa vedota yhtä tehokkaasti kuin kirjoitettuun lakiin. Ne ovat normi, josta voidaan poiketa vain lain nojalla.
Jokamiehenoikeudet virallisesti
Varmemmaksi vakuudeksi ote jokamiehenoikeuksista ympäristöhallinnon, siis valtion ympäristöviranomaisten yhteiseltä Ympäristö -verkkosivustolta (korostus tässä):
”Jokamiehenoikeuksilla tarkoitetaan jokaisen Suomessa oleskelevan mahdollisuutta käyttää luontoa siitä riippumatta, kuka omistaa alueen tai on sen haltija. Niistä nauttimiseen ei tarvita maanomistajan lupaa eikä niistä tarvitse maksaa. (–-)
Saat
– liikkua jalan, hiihtäen tai pyöräillen muualla kuin pihamaalla ja erityiseen käyttöön otetuilla alueilla (esimerkiksi viljelyksessä olevat pellot ja istutukset)
– oleskella tilapäisesti alueilla, missä liikkuminenkin on sallittua (esimerkiksi telttailla riittävän etäällä asumuksista)” 2)
Periaate on hyvin selkeä ja suoraviivainen.
Nimenomaisesti Vartiosaaressa telttailuun Helsingin Anne Mäkelä kieltäytyi ottamasta kantaa, koska arveli sen kuuluvan toiselle hallinnonalalle. Näin saattaakin olla, Vartiosaartahan ei ole nimetty kaupungin ulkoilualueeksi.
Telttailuoikeus Vartiosaaressa ratkeaa yleisten periaatteiden pohjalta. Jos siellä on metsää tai muuta soveliasta maastoa riittävän etäällä asumuksista, teltan saa panna pystyyn. Muistelen näin olevan, tosin olen käynyt saarella viimeksi vuonna 2014. Joka tapauksessa telttailuoikeus ei määräydy kaupungin laittomien päätösten, vaan yleisten jokamiesperiaatteiden mukaan.
Sama koskee kaikkia kaupungin ulkoilusaaria, samoin mantereen ulkoilualueita. Helsingillähän on useita suuria, metsäisiä ulkoilualueita, esimerkiksi lännessä Luukki ja idässä Talosaari, joissa mahtuu myös telttailemaan.
Kuulen jo jonkun vänkäävän ”niin mutta kun kukaan ei valittanut siitä liikuntalautakunnan päätöksestä, niin se on voimassa”.
Väärin.
Lautakunta on aikoinaan päättänyt asiasta, jossa sillä ei ole toimivaltaa. Siksi sen päätökset ovat tältä osin nulliteetteja, mitättömiä.
Helsingin kaupungin kunniaksi on sanottava, ettei noiden määräysten nojalla ilmeisesti ole kuitenkaan kovin paljon konflikteja järjestetty. (Jos on kokemuksia, ota yhteyttä).
Meno kaupungin mailla ei tiettävästi ole ollut yhtä villiä, kuin se oli Nuuksiossa 1990-luvulla. Sieltä isoja maa-alueita metsästysalueekseen vuokrannut (ja yhä vuokraava) Poliisi-Erämiehet ry ”kielsi” leiriytymisen, ja yhdistyksen jäsenet, kaikki poliiseja, kiertelivät alueella pelottelemassa telttailijoita pois.. Tässä he mitä ilmeisimmin toteuttivat maanomistajien tahtoa. Vastineeksi vuokraoikeudesta poliisit tarjosivat maanomistajille laittomia häätöpalveluja.
Aikani retkeilijöiden, erityisesti partiolaisten valituksia kuunneltuani vein touhun silloisen lääninhallituksen poliisiosaston tutkittavaksi. Asiassa oli syytä epäillä sekä virka-aseman väärinkäyttöä, että lahjontaa. Ketään ei pantu niistä syytteeseen, mutta sen verran kovaa lääninhallitus jyrisi, että poliisien häiriköinti Nuuksiossa loppui.
Miksi narista?
Jokamiehenoikeudet ovat arvokkaimpia asioita, mitä meillä Suomessa on. Koska ne ovat tapaoikeutta, ne säilyvät vain, kun niistä pidetään kiinni.
Helsingin kaupungin lakimiehen haastattelu osoittaa tarvetta olla tarkkana, etteivät laittomat määräykset muodostu jokamiehenoikeuksia kalvavaksi käytännöksi.
Jokamiehenoikeuksia on yritetty nakertaa kaikenlaisilla tempuilla. Joku levittää marjamättäille sangollisen tuhkaa ja väittää metsää viljelmäksi. Toinen vetelee metsään narua ja väittää sitä aidatuksi piha-alueeksi, jossa jokamiehen marjastusoikeus ei päde. Kolmas väittää, että täytyyhän maanomistajalla olla oikeus määrätä.
Kaikki nuo ”perustelut” ovat kelvottomia.
1980- ja 90-luvuilla MTK suorastaan kampanjoi jokamiehenoikeuksia vastaan. Sen tuon aikainen metsäjohtaja Hannu Valtanen vaati niiden lopettamista kokonaan, ja metsässä kulkemisen muuttamista maksulliseksi. ”Piikkilanka ympärille ja portilla maksetaan, kuten muuallakin”, hän vastasi, kun kysyin, miten hän oli ajatellut rahastamisen organisoida.
Käsittääkseni MTK on sittemmin katsonut viisaammaksi olla hankkimatta vihamiehiä tällaisilla puheilla.
Helsingillä on useita isoja metsäisiä ulkoilualueita, joilla mahtuu myös telttailemaan. Kuva Östersundomin Talosaaresta.
Laittomat kyltit
Jokamiehet törmäävät luonnossa usein erilaisiin ”Yksityisalue – pääsy kielletty” -kyltteihin. Sellainen on aivan ok portin pielessä tai tien laidalla pihapiirin kynnyksellä. Tällaista kieltoa ja yleensäkin kotirauhaa tulee kunnioittaa.
Sen sijaan yritykset laajentaa pihapiiriä ripottelemalla kieltokylttejä rannoille kauas asumuksesta ovat laittomia. Tällaiset luonnonsuojelulaki kieltää. Lain 36 §:
”Maa- tai vesialueelle ei saa pystyttää sellaista kulkemisen, maihinnousun tai muun jokamiehen oikeuden käyttämisen kieltävää taulua, jonka asettamiseen ei ole lakiin nojautuvaa perustetta.”
Me kaikki olemme jokamiehiä. Me kaikki hyödymme jokamiehenoikeuksista. Me kaikki olemme onnellisempia, kun pystymme liikkumaan luonnossa jokamiehenoikeudella. Pidetään niistä siis tiukasti kiinni.
Teksti ja kuvat:
Mikko Niskasaari
oikeus- ja ympäristötoimittaja
LÄHDEVIITTEET:
1) Saaristo-opas 2015:
https://www.hel.fi/hel2/Helsinginseutu/liitteet/Saaristoopas_2015.pdf
Jokamiehenoikeudet ja velvollisuudet:
2) Ympäristö
https://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Jokamiehenoikeudet(16989)