Kaikki mukaan – Pelastetaan Pienen Neulamäen metsä!
Kaadetaan kaava, ei metsää -hanke kannustaa tekoihin Pienen Neulamäen metsän suojelemiseksi: 🌲💪 Nyt koko miehistö kannelle! Meillä on 14.4. kaupunginvaltuuston kokoukseen asti vielä aikaa vedota päättäjiin Pienen Neulamäen metsän pelastamiseksi!…
Eelis Rissanen palkittu BirdLife Suomen kultaisella ansiomerkillä
BirdLife Suomi on myöntänyt kultaisen ansiomerkin siilinjärveläiselle Eelis Rissaselle tunnustuksena hänen merkittävästä työstään lintuharrastuksen ja yhdistystoiminnan kehittämisessä Pohjois-Savossa. Ansiomerkki luovutettiin lauantaina 22.3. Kuopiossa, Lintuyhdistys Kuikan 50-vuotisjuhlassa BirdLife Suomen edustajiston kokouksen…
KLYY:n laatikkoviljelyporukka jatkaa toimintaa tänä vuonna Kuopion museon sisäpihalla
Kesällä 2024 alkanut laatikkoviljely yhteistyössä Kuopion museon kanssa laajenee tänä vuonna ja liitymme osaksi Kuopion kansallista kaupunkipuistoa. Etsimme nyt joukkoomme uusia viljelijöitä. Aikaisempaa kokemusta laatikkoviljelystä ei tarvitse olla. Innostus yhteisviljelyyn…