Puijon kehittäminen on taas tullut ajankohtaiseksi. Nyt on esillä ollut ”Nature Activity Park” -kokonaisuus, jossa on tarkoitus luoda Puijoon tutustujille erilaisia koukuttavia elämyksiä. Tämänkin idean takana on tyytymättömyys Puijon nykytilanteeseen, jota on suorastaan luonnehdittu ”häpeäpilkuksi” (Savon Sanomat, 6.4.2019). Tällä tarkoitettaneen juuri palvelujen ja erilaisten aktiviteettien puutetta.
Kun käytetään tällaisia ilmaisuja, on tärkeää selventää, ettei Puijo itsessään ole mikään häpeäpilkku – päinvastoin. Puijo on poikkeuksellisen rehevä ja monipuolinen luonnonalue, jonka metsissä ja lehdoissa on vielä säilynyt pohjoisen havumetsävyöhykkeen, ”Taigan”, alkuperäisiä eliöitä. Nämä eliöt ovat muualta miltei kokonaan hävinneet ihmistoiminnan, kuten kaskeamisen ja pellonraivauksen ja myöhemmän voimaperäisen metsien käsittelyn vaikutuksesta. Lähin vastaava ”saari” on vasta Pielisen rannalla oleva Koli.
Puijon suojelulla on myös pitkä historia. Suomen ensimmäinen muille kuin valtion maille perustettu luonnonsuojelualue (63 ha) perustettiin mäen lounaisrinteelle jo vuonna 1928. Merkittävä suojelualueiden laajennus tapahtui Natura 2000-ohjelman myötä, jolloin suojellun metsän määrä kasvoi yli 200 hehtaariin. On kuitenkin syytä muistaa, että vain noin puolet Puijon metsäalasta on suojelun piirissä.
Alusta alkaen on Puijo ollut monikäyttöalue. Se on sekä suojelualue, kaupunkilaisten liikunta-alue, siellä sienestetään ja marjastetaan ja siellä harrastetaan talviurheilua, myös kilpailulajeja. Tämä on oikein ja kohtuullista. On upeaa, että Kuopiolaisilla on puolen tunnin kävelymatkan päässä torista näin monipuolinen virkistysalue. Puijon vertaista yhtenäistä metsäaluetta ei enää maakunnasta juuri löydä.
Eri käyttömuotojen välillä on toki ristiriitoja. Aiemmat puiden välissä puikkelehtivat murtomaaladut ovat luistelutyylin myötä muuttuneet valtatiemäisiksi väyliksi. Kuusen neulaset hiihtoladuilla talven kääntyessä kevääseen on myös koettu haitoiksi ja luoneet paineita puuston lisäraivauksiin. Uusien laskettelurinteiden avaaminen käytännössä Kasurilan ja Tahkon viereen on myös mielipiteitä kirvoittava asia, samoin kuin metsien käsittely suojelualueiden ulkopuolella. Näitä eri näkökohtia on vain soviteltava ja koettaa ottaa eri käyttäjäryhmien toiveet huomioon.
Eräs käyttäjäryhmä ei ole kuitenkaan saanut ääntään merkittävästi kuuluviin. Ne ovat Puijolta luonnonrauhaa ja hiljaisuutta etsivät virkistysliikkujat. Vielä on niitäkin (kaupungissamme käyttäjätutkimusten mukaan jokunen tuhat), joille liikkuminen umpimetsässä, ikikuusien siimeksessä luontoa tarkkaillen riittää aktiviteeteiksi. Juuri heille Puijo aivan kaupungin vieressä, sunnuntaikävelyn tai kesäillan pikkulenkin kohteena eikä monituntisen matkan takana, on kallisarvoinen ja maassamme melko ainutlaatuinen aarre.
Olisiko aivan outo ajatus, jos tietynlaisesta ”tapahtumattomuudesta” tulisi Puijon vetonaula, myös turismia ajatellen? Kansainvälisen nuorisoryhmän retkellä Puijolla 26.3. suurimman vaikutuksen teki itse metsä. Se herätti suorastaan hartautta. Sen sijaan kysymys keskieurooppalaisille nuorille Puijon tulevaisuudesta laskettelukeskuksena nostatti huomattavaa hilpeyttä.
”Nature Activity Park”-suunnitelma on ilmeisesti vielä hioutumassa. Toivottavasti suunnitelmassa ensi sijan saa luonto, ”Nature”, ja aktiviteetit toteutetaan luonnon ehdoilla. Virkistyskäytön ohella on muistettava, että Puijon luonnon monimuotoisuus ja rehevyys on muodostunut geenipankiksi, johon on tallentunut harvinaisia, oloihimme sopeutuneita eliöitä, kuten myyränporras, hajuheinä ja idänlehväsammal sekä useita harvinaisia kääpälajeja – sekä tietenkin itse puusto.
Meneillään oleva ilmastonmuutos vaatii luonnolta ja myös meiltä suurta sopeutumista. Näin ollen meidän on jo tästä syystä säilytettävä monipuolinen luonnon turvaverkko, joka turvaa myös tuleville sukupolville luontomme sekä virkistys- että hyötykäytön. Puijon eliöstö on merkittävä osa tätä turvaverkkoa.
Mutta palataan virkistyskäyttöön. Puijon peruskäyttäjiä ajatellen kehittämistoimet voisivat olla sangen yksinkertaisia ja kustannuksiltaan kohtuullisia. Alueen saavutettavuus tulisi turvata, ulkoilureitit laadittava mahdollisuuksien mukaan esteettömiksi, ja mahdollisuudet levähtämiseen, virvokkeisiin tai lounastamiseen huomioitava. Ei kuulosta kovin kimurantilta.
Atte von Wright
Risto Ihantola
