Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Savon piiri Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys

Kuopio
Navigaatio päälle/pois

Betty Väänäsen, kuopiolaisen vaikuttajan, biologin ja luonnon ystävän kuolemasta tuli 5.5. kuluneeksi 70 vuotta. Betty Väänänen toimi aktiivisesti KLYYssä ja testamenttasi huomattavan osan omaisuudestaan KLYYlle jaettavaksi perinnöllisyystieteelliseen tutkimukseen.

Kiinnostavaa Bettyn elämässä ei minulle ole hänen testamenttilahjoituksensa, vaan hänen voimansa menestyä miesten maailmassa omia arvojaan seuraten. 1892  syntyneenä Betty on elänyt muuttuvassa maailmassa. Naisena hänen tiensä yliopistossa ei ole voinut olla helppo. Hänen nuoruuteensa ovat kuuluneet Suomen levottomat itsenäistymisen ajat, jolloin kukaan ei tiennyt mille mallille maailma tulisi asettumaan. Ehkä kasvien ihmeellinen maailma on ollut Bettyn turvapaikka pelottavaan maailmanaikaan. Tuon kaltaista turvaa mekin saamme metsistä ja rannoilta ympäristöahdistusta edes hetkeksi lievittämään.

Aikansa naiseksi Betty oli seikkailunhaluinen ja rohkea, hän matkusti useaan otteeseen ympäri Eurooppaa. Hänen on täytynyt olla hyvin tietoinen siitä, mitä maailmassa tapahtui, mitä tieteessä tapahtui. Hänen on täytynyt seurata perinnöllisyystieteen kehitystä tiiviisti. Hän näki sen niin tärkeäksi, että halusi varansa käytettävän kuolemansa jälkeenkin perinnöllisyyden tutkimukseen.            Betty oli todellakin oikeilla jäljillä. Perinöllisyystieteen tutkimus on avannut meille tien elämän ihmeen parempaan ymmärtämiseen. Tieto on mullistanut ruuantuotannon, tuonut paljon lääkkeitä vakaviin sairauksiin ja uutta etsitään ja löydetään koko ajan.

Olisi kovin kiinnostavaa tietää, millaiset kokemukset veivät Betty Väänäsen perinnöllisyyasioiden äärelle. Rodunjalostukseen tähtäävät innostukset vaikuttivat Suomessakin 1920-30- luvuilla, lienevätkö innostaneet vai vihastuttaneet Bettyä.

Betty Väänänen teki varsinaisen elämäntyönsä opettajana. Aikalaiset, mm. appeni Pentti Tuovinen muistavat Bettyn innostavana ja hyvänä opettajana. Tuohon aikaan opettajan ammattitaito tai lapsirakkaus eivät olleet lainkaan itsestään selviä asioita. Betty sai pojanviikarit innolla kaivamaan esiin käenriskoja ja sinilatvoja ja prässäämään niitä jopa sadoittain herbaarioihinsa. Saisi moni nykyinen opettaja yrittää moista ihan turhaan.

Eivät Bettyn ansiot tuohonkaan loppuneet. Hän harrasti valokuvausta, mutta lopputulokset ovat ammattitasoa. Hänen valokuvissaan Kuopiossa eletään tavallista elämää. Kameran eteen päätynyt palvelija hymyilee iloisesti, hänen on täytynyt pitää Bettystä. Osa kuvista on hyvin puhuttelevia asetelmia arjesta ja hyvin hiljaisista hetkistä – todellisia taideteoksia. Betty oli siis myös taiteilija.

Betty Väänänen on puhutteleva esimerkki varsinkin meille naisille. Hän ei ole taipunut vähättelyn edessä, hän on tarttunut uusiin asioihin mielenkiinnolla, hän on antanut aikaansa tärkeille ihmisille ja asioille. Hän on antanut aikaa lapsille, tieteelle ja luonnolle.

Aikansa voi tietysti täällä maan päällä käyttää tv-sarjojen ahmimiseen ja shoppailuun. Kyllä se aika niinkin kuluu.

Ja vielä jäi mainitsematta Bettyn ura kuntapolitiikassa.

Anne Paulo-Tuovinen

Betty Väänäsen kotitalo. Kuva: Betty Väänänen

Vlogeja ja blogeja

Kuopion metsistä löytyy aarteita – arvokkaita luontokohteita

Kuopio on metsien kaupunki. Kuopion kaupunki omistaa merkittävän pinta-alan metsää (n. 12 500 ha) ja Suomen suurimmista kaupungeista vain Oululla on tätä suurempi metsäomaisuus (n. 22 000 ha). Kuopion metsienkäytöllä ja -suojelulla on kokonaisuudessaan merkittävä vaikutus niin asukkaiden virkistyskäyttöön, kaupungin hallinnoimiin hiilivarastoihin kuin luonnon monimuotoisuuden suojeluunkin. Unohtaa ei pidä myöskään sitä, että kaupungin metsien hakkuutuloilla on oma merkityksensä kuntataloudessa. Taloudellisen tuoton tavoittelun keskellä meidän ei kuitenkaan tule unohtaa Kuopion metsien erityisiä luonnonarvoja, jotka kotikuntamme alueella ovat säilyneet.

Lue lisää

Älä osta mitään turhaan

Kirjoittaja Sini Nuutinen

Lue lisää

KLYY Jämsän Sanomissa 98 vuotta sitten

Yllä näkyvässä tekstissä Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen ajatuksia 98 vuoden takaa. Ajatukset ovat relevantteja yhä tänäkin päivänä,…

Lue lisää

Pekan vlogi: Viimeiset sanat

Kiitos Pekan vlogin seuraajille! On jäähyväisten aika. Aluksi kerrotaan muutamalla sanalla KLYY:n historian voimanaisesta lehtori Betty Väänäsestä,…

Lue lisää

Pekan vlogi: Herrojen seurassa

Pekka liikkuu KLYY:n ja museon uudessa ja vanhassa herraseurassa kulkien ajassa jopa yli sadan vuoden taa. Lintubongauksessakin havaitaan yksi…

Lue lisää

Pekan vlogi: Laulava kulkuri

Joulun ja uuden vuoden aikaan siirrytään muistoissamme kuumaan heinäkuuhun 2019. Pekka vaeltaa ja laulaa UKK-polulla Savon rajan takana Juuassa.…

Lue lisää

Pekan vlogi: Missä KLYY on?

Pekka esittelee KLYY:n toimintaan liittyviä paikkoja - salaperäisiä ja yllättäviäkin. Ja totta kai myös luonnossa liikutaan ja tarkistetaan…

Lue lisää

Älä osta mitään

Juhlakausi on taas alkanut. Monet meistä pohtivat mitä ostaisivat joululahjaksi lähimmäisilleen. Saatamme jopa ahdistua ajatuksesta, kun…

Lue lisää

Pekan vlogi: Syyspuuhia

Pekka pohtii, mitä pitäisi olla KLYY:n videoblogissa. Pystytämme lintulaudan ja tutustumme Ensi askeleet Suomen luontoon -kirjaan. Järvien…

Lue lisää

Avoimuus ja ilmastotavoitteet huomioitava kaupunkimetsien hoidossa

Kuopion kaupunkimetsien  hakkuut  perustuivat  vuoteen 2012 asti 2001  hyväksyttyyn Metsien  monikäyttösuunnitelmaan.…

Lue lisää

Hyvinvointia luonnosta

Stressi, ahdistus, merkityksettömyys. Nämä tuntuvat olevan yksiä suurimpia hyvinvointimme ongelmia. Meillä on kiire tehdä yhteisön tärkeiksi…

Lue lisää

Digiriistametsä-hanke riistan ja monimuotoisuuden asialla

Janne Miettinen, Suomen riistakeskus

Lue lisää

Puijo ei ole häpeäpilkku!

Puijon kehittäminen on taas tullut ajankohtaiseksi. Nyt on esillä ollut ”Nature Activity Park” -kokonaisuus, jossa on tarkoitus luoda Puijoon…

Lue lisää

Kolmen pöllön tarina KLYY:n uudeksi logoksi

Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys ry. (KLYY) perustettiin vuonna 1896. Yhdistyksen ensimmäisessä kokouksessa vuonna 1897 silloinen puheenjohtaja…

Lue lisää

Iso, paha susi?

Susi on eläin, joka on Suomessa kautta aikojen aiheuttanut paljon keskustelua, jopa konflikteja. On henkilöitä, jotka uskovat, että susi,…

Lue lisää

Puhtaasta luonnosta saa myös taloudellista hyvinvointia

Ensiksi haluan sanoa sen, että minusta on sääli, että luonto monesti tarvitsee taloudellisen merkityksen ennen kuin sitä osataan arvost…

Lue lisää