Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Savon piiri Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys

Kuopio
Navigaatio päälle/pois

Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys ry. (KLYY) perustettiin vuonna 1896. Yhdistyksen ensimmäisessä kokouksessa vuonna 1897 silloinen puheenjohtaja Benjamin Ståhlberg lahjoitti kolme pöllöä, jotka olivat alkuna Kuopion luonnontieteellisen museon kokoelmille. Kolmen pöllön lahjoitus oli myös yhdistyksemme ensimmäinen teko luonnon hyväksi. Tapahtumasta on nyt kulunut 122 vuotta ja tuon jälkeiseen aikaan mahtuu paljon tarinoita vuosien varrelta. KLYYn tarina kolmen pöllön perillisinä jatkaa kunniakasta matkaansa luonnon- ja ympäristönsuojelua edistäen nyt uuden logon siivittämänä.

Suunnittelijan terveiset:

Kiitos, että pääsin kynineni mukaan kuvittamaan uutta sivua KLYY:n matkalla.

Logoprojektin alkaessa pyörittelimme eri luontoaiheiden symboliikkaa ja hyviä alkuja aiheiksi oli useita. Kuitenkin tuntui, ettei niissä ollut riittävästi merkityksellisyyttä ja persoonallisuutta yli vuosisadan toimineen yhdistyksen logoksi.

Tutustuttuamme yhdistyksen historiaan tarkemmin, nousi eri lähteistä esiin tarina Ståhlbergistä ja hänen kolmesta pöllöstään ja logo piirtyi mieleeni. Sittemmin mainittiin, että yhdistyksestä ollaan tekemässä historiikkia nimeltään Kolmen pöllön perilliset, jonka jälkeen valinta tuntui entistä selkeämmältä.

Kolmen pöllön perhe tuo viestin historiasta ja yhdistyksen alkuhetkistä, mutta ennen kaikkea symbolisoi yhteisön ja yhdessä tekemisen voimaa. He istuvat tasa-arvoisesti samalla oksalla yhtenäisessä rintamassa, kuin luonnon puolesta toimivat soturit. Se on aiheena persoonallinen, helposti lähestyttävä ja mikä parasta – uniikki.

Pöllöt tiettävästi olivat eri lajeja ja aika näyttää heräävätkö pöllöt persoonina esiin jossain kohtaa taivalta eri aiheyhteyksien äärelle.

Kokoonpanosta tuli itselleni matkan varrella yllättävänkin rakas ja salaa toivonkin, että ajan mittaan ne saavuttaisivat samanlaisen paikan myös KLYY:n yhteisön sydämissä.

Pöllöt ovatkin vasta untuvikkoja ja heräävät tarinoineen henkiin, kunhan saavat yhdistyksen sielun ja arvot siipiensä alle.

Toivottavasti lento kantaa ja pöllöt ovat mukana huhuilemassa KLYY:n tärkeää sanomaa vielä lukuisia vuosia!

Emma Reinikainen

 

 

Digiriistametsä-hanke riistan ja monimuotoisuuden asialla

Janne Miettinen, Suomen riistakeskus

Lue lisää

Iso, paha susi?

Susi on eläin, joka on Suomessa kautta aikojen aiheuttanut paljon keskustelua, jopa konflikteja. On henkilöitä, jotka uskovat, että susi,…

Lue lisää

Puijo ei ole häpeäpilkku!

Puijon kehittäminen on taas tullut ajankohtaiseksi. Nyt on esillä ollut ”Nature Activity Park” -kokonaisuus, jossa on tarkoitus luoda Puijoon…

Lue lisää

Otetaan mallia Bettystä

Betty Väänäsen, kuopiolaisen vaikuttajan, biologin ja luonnon ystävän kuolemasta tuli 5.5. kuluneeksi 70 vuotta. Betty Väänänen toimi…

Lue lisää

Puhtaasta luonnosta saa myös taloudellista hyvinvointia

Ensiksi haluan sanoa sen, että minusta on sääli, että luonto monesti tarvitsee taloudellisen merkityksen ennen kuin sitä osataan arvost…

Lue lisää