Jokaisella eläimellä on oikeus hyvän elämään

Vuonna 2023 kirjoitin blogitekstin Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen (KLYY) kotisivuille otsikolla ”Pitäisikö luonnonystävän ryhtyä vegaaniksi?” [1]. Kirjoituksessa tarkastelin eläinperäisen ruokavalion vaikutuksia ympäristöön, luonnon monimuotoisuuteen ja eläinten hyvinvointiin. Tuoreen Sitran ja Jyväskylän yliopiston tutkijoiden tekemän tutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisen luontojalanjäljestä (42 %) aiheutuu ruoasta, erityisesti liha- ja maitotuotteista [2]. Liikenteen osuus on 23 %, muun kulutuksen 21 % ja asumisen 14 %. Luontojalanjälkeä voidaan merkittävästi pienentää siirtymällä kasviperäiseen ruokavalioon. Tutkimusten mukaan maatalousmaan käyttöä voitaisiin vähentää jopa 75 %, mikä mahdollistaisi sen vapauttamisen esimerkiksi metsitykseen [3].

Ihminen on yksi eläinlaji muiden joukossa, mutta olemme alistaneet muut eläimet ruuantuotantoon ja hyötykäyttöön. Tehoeläintuotanto on paisunut valtaviin mittasuhteisiin: ihmisten ja hyötyeläinten biomassa ylittää luonnonvaraisten eläinten moninkertaisesti — vain noin 4 % maaeläinten biomassasta koostuu villieläimistä, loput ovat ihmisiä ja ihmisten hyötyeläimiä, kuten karjaa ja siipikarjaa [4].

Eläimillä on itseisarvo – sekä lajeina että yksilöinä. Nykyinen eläintutkimus osoittaa, että kanat, siat, naudat, lampaat ja viljellyt kalat ovat tuntoisia olentoja, jotka kokevat kipua, pelkoa ja turhautumista. Ne eivät ole ihmistä varten luotuja välineitä, vaan itsenäisiä eläviä olentoja. Tehdasmainen lihantuotanto poikkeaa täysin luonnon ilmiöistä. Eläimet jalostetaan ja kasvatetaan mahdollisimman nopeasti teurastettaviksi, usein ahtaissa ja virikkeettömissä oloissa. Niiden elinkaari on alistettu ihmisen ravinnontuotannon tarpeille.

Pastori Kari Kuula on verrannut eläintuotantoa natsien keskitysleireihin [5]. Vertaus on provosoiva mutta perusteltu: tuotantoeläimet elävät vangittuina ahtaissa tiloissa lyhyen, ennalta määrätyn elämän, jonka päätepiste on suunnitelmallinen tappaminen – joka teurastukseksi naamioidaan. Historioitsija Yuval Noah Harari on todennut, että eläimet ovat historian suurimpia uhreja ja että teollinen eläintuotanto on ehkä historian pahin rikos [6].

Eläinten tietoisuus

Eläinten tietoisuus – eli kyky tuntea, kokea ja reagoida ympäristöönsä – on noussut viime vuosina merkittävän tutkimuksen ja eettisen keskustelun kohteeksi. On vahvaa näyttöä siitä, että tuotantoeläimet tuntevat kipua, pelkoa, stressiä, iloa ja muita tunteita. Siat tunnistavat itsensä peilistä (todiste itsetietoisuudesta), ratkaisevat ongelmia ja muistavat yksilöitä. Lehmät muodostavat sosiaalisia suhteita, hoivaavat poikasiaan ja voivat stressaantua, jos ne erotetaan muista. Kanat tunnistavat kasvoja, käyttävät viestintää ja osoittavat empatiaa poikasiaan kohtaan.

Myös kalat kokevat kipua – niillä on hermostossaan kipureseptoreita, ja ne muuttavat käyttäytymistään kivun jälkeen sekä välttelevät tilanteita, jotka ovat aiemmin aiheuttaneet kipua tai stressiä. Kalat oppivat, muistavat ja tekevät päätöksiä tilanteen mukaan. Monilla lajeilla on myös sosiaalista käyttäytymistä.

Myös merenelävät, kuten mustekalat, ovat erittäin älykkäitä: ne ratkaisevat pulmia, käyttävät työkaluja ja osaavat jäljitellä ympäristöä. EU:ssa mustekalat ja äyriäiset (kuten ravut) tunnustetaan nykyisin eläimiksi, joilla on tietoisuus ja jotka voivat kärsiä – esim. Iso-Britanniassa niiden keittäminen elävänä on kielletty.

Näillä perusteilla yhä useammat tutkijat katsovat, että eläimillä on eettisiä oikeuksia – vähintään oikeus suojautua kärsimykseltä [7].

Eläintuotannon näkymätön todellisuus

Suomessa tapetaan vuosittain noin 85 miljoonaa eläintä – maailmanlaajuisesti määrä nousee yli 80 miljardiin. Valtaosa näistä eläimistä elää elämänsä tehotuotannon ehdoilla. Tavoitteena on maksimoida tuottavuus mahdollisimman pienin kustannuksin – usein eläinten hyvinvoinnin kustannuksella.

Eläintuotantoa oikeutetaan usein kulttuurisilla tottumuksilla ja markkinoinnilla, joissa eläinten todellinen elämä jää näkymättömäksi. Samalla unohdetaan, että eläimet ovat tuntevia olentoja, jotka kykenevät kokemaan kipua, pelkoa ja kiintymystä. Luonnollinen käyttäytyminen on niille yhtä tärkeää kuin meille ihmisille.

Suomessa esimerkiksi maito nähdään yhä ”pyhänä” tuotteena, jota mainostetaan kouluissa ja tuetaan valtiollisesti. Tämä tapahtuu, vaikka maidontuotantoon liittyy samoja eettisiä ongelmia kuin muuhun eläintuotantoon: toistuva tiineys, vasikoiden erottaminen, lyhyt elinikä ja lopulta teurastus.

Tehotuotannossa eläimet kasvatetaan nopealla syklillä, tiukoissa oloissa. Niiltä riistetään mahdollisuus liikkua vapaasti, käyttäytyä lajinomaisesti tai muodostaa sosiaalisia suhteita. Broilerit kasvatetaan jopa alle 40 päivässä teuraspainoon, minkä seurauksena niillä esiintyy kroonista kipua ja vakavia luusto-ongelmia. Munijakanoilla taas yleisiä ovat rintalastan murtumat – seurausta intensiivisestä munantuotannosta. Suomessa munateollisuuden sivutuotteena syntyy vuosittain noin miljoona kukkotipua, jotka tapetaan heti kuoriuduttuaan.

Myös siat elävät ahtaasti. Porsitushäkeissä emakot eivät voi edes kääntyä, eikä niiden luontainen tarve rakentaa pesä pääse toteutumaan. Porsaiden hännänpurenta on stressin seuraus – ja usein merkki ympäristön köyhyydestä. Karjuporsaiden kirurginen kastraatio kivunlievityksellä on ollut pakollista Suomessa vuodesta 2024, ja vaikka toimenpiteen oli määrä päättyä kokonaan vuonna 2035, hallitus on nyt purkamassa tätä kieltoa.

Lypsykarjan elämä on yhtä lailla rajoitettua. Noin 40 prosenttia lehmistä pidetään edelleen parteen sidottuina ilman mahdollisuutta liikkua vapaasti tai laiduntaa. Tuotanto perustuu toistuviin keinosiemennyksiin ja poikimisiin, jotka rasittavat eläimen kehoa. Vasikat erotetaan emoistaan heti syntymän jälkeen, mikä aiheuttaa tutkitusti stressiä molemmille. Lehmät teurastetaan usein 4–5 vuoden iässä, vaikka niiden luontainen elinikä voisi ylittää 20 vuotta.

Kalankasvatus ja -pyynti tuottavat suuria määriä eläinperäistä ravintoa, mutta kalan hyvinvointi on jäänyt vähälle huomiolle. Kalat kokevat kipua ja stressiä siinä missä muutkin eläimet, mutta kasvatusaltaissa ne altistuvat ahtaudelle, taudeille ja kemikaaleille. Teollinen kalastus aiheuttaa laajaa kärsimystä – kalat tukehtuvat verkkoihin ja trooleihin, ja sivusaaliina kuolee myös merinisäkkäitä ja lintuja.

Turkistuotanto on saanut julkisuutta eläinten kärsimyksellä, mutta hyvin samanlaisia olosuhteita esiintyy myös elintarviketuotannossa. Monilla eläimillä ei ole elämänsä aikana hetkeäkään, jolloin ne voisivat toteuttaa lajinomaista käyttäytymistään [8].

Eläinten oikeudet

Eläinten oikeudet tarkoittavat periaatetta, että eläimillä – aivan kuten ihmisillä – on omista ominaisuuksistaan riippumattomia moraalisia ja joskus myös oikeudellisia oikeuksia, joita ihmisten tulee kunnioittaa. Taustalla on ajatus, että eläimet eivät ole esineitä tai pelkkiä hyödykkeitä, vaan tuntevia olentoja, joilla on oma itseisarvonsa.

Filosofi Peter Singer on yksi keskeisimmistä eläinoikeusajattelijoista. Hänen teoksensa Oikeutta eläimille [9] teki tunnetuksi käsitteen lajisorto (speciesism) – eli eläinten syrjinnän pelkästään siksi, etteivät ne ole ihmisiä. Singerin mukaan lajisorto ilmenee esimerkiksi siinä, miten eri eläinlajeja kohdellaan moraalisesti eriarvoisesti: kotieläimiä kuten koiria ja kissoja arvostetaan ja suojellaan, kun taas tuotantoeläimiä kuten sikoja ja kanoja kohdellaan usein pelkkinä hyödykkeinä, vaikka nekin tuntevat kipua ja kärsimystä. Tämä eriarvoinen asema ei perustu eläinten kykyyn tuntea tai kokea, vaan ihmisten mielivaltaisiin kulttuurisiin ja taloudellisiin käytäntöihin.

Vuonna 2023 Suomen Eläinoikeusjuristit ry laati kansalaisaloitteen eläinten perusoikeuksien kirjaamiseksi Suomen perustuslakiin [10]. Eduskuntaan jätetty aloite keräsi yli 50 000 allekirjoitusta. Sen tavoitteena on turvata eläimille oikeus elämään, hyvinvointiin, lajityypilliseen käyttäytymiseen ja luonnolliseen elinympäristöön – eläimen itsensä, ei sen hyötyarvon perusteella.

Aloitteessa esitetään varovaisuusperiaatteen soveltamista: kaikkia eläimiä tulisi pitää tuntemiskykyisinä, ellei muuta voida osoittaa. Lisäksi vaaditaan välttämättömyysperiaatetta, jonka mukaan eläinten oikeuksia voitaisiin rajoittaa vain, jos se on ehdottoman perusteltua esimerkiksi muiden eläinten tai ympäristön suojelemiseksi. Tämä haastaa suoraan nykyiset tuotantokäytännöt, kuten tehotuotannon ja turkistarhauksen, joita ei voida perustella ihmisen selviytymisen näkökulmasta.

Jos aloite hyväksyttäisiin, se muuttaisi merkittävästi eläinten oikeudellista asemaa ja toisi Suomen samalle linjalle esimerkiksi Saksan ja Brasilian kanssa, joissa eläinten perusoikeudet on jo kirjattu perustuslakiin. Vaikka aloitteen läpimeno on poliittisesti epätodennäköistä, se toimii tärkeänä keskustelunavauksena eläinten aseman uudelleenarvioimiseksi ja voi edistää kehitystä eläinsuojelulainsäädännössä.

Eläintuotannon perustelut eivät kestä kriittistä tarkastelua

Yleinen väite on, että eläintuotanto takaa Suomessa omavaraisuuden ja huoltovarmuuden. Todellisuus on kuitenkin toinen: eläintuotanto on vahvasti riippuvainen tuonnista, erityisesti rehusoijasta, jota tuodaan Etelä-Amerikasta. Tämä aiheuttaa metsäkatoa ja sitoo Suomen eläintuotannon globaaleihin rehuketjuihin.

Lisäksi eläinrehun kasvattamiseen tarvitaan lannoitteita, joiden raaka-aineita tuodaan ulkomailta – myös Venäjältä, mikä tarkoittaa epäsuoraa tukea sen sotataloudelle. Fossiilisia polttoaineita käytetään rehujen tuotannossa, koneiden käytössä ja kuljetuksissa. Näin eläintuotanto ei ole huoltovarmuuden tae, vaan haavoittuva järjestelmä, joka toimii vain globaalin fossiilitalouden ehdoilla.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Sitran selvityksen mukaan kasviproteiinia voidaan viljellä Suomessa omavaraisesti. Selvityksen mukaan kotimainen kasviproteiinituotanto voidaan parhaimmillaan nostaa tasolle, joka vastaa suomalaisten vuotuista proteiinintarvetta – jopa 98 % kulutuksesta voidaan kattaa kotimaisella tuotannolla vuoteen 2040 mennessä [11].

Toinen usein esitetty perustelu on, että eläimet kärsivät luonnossakin, joten miksi tuotannon aiheuttama kärsimys olisi ongelma? Luonnossa eläimet elävät vapaasti ja kohtaavat riskit osana ympäristöään. Tuotantoeläimet sen sijaan syntyvät, elävät ja kuolevat ihmisen tiukassa kontrollissa, usein ilman mahdollisuutta toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Tuotantoeläinten kärsimys ei ole sattumaa, vaan järjestelmän rakenteellinen osa: ahtaat tilat, emojen ja poikasten erottaminen, kivuliaat toimenpiteet kuten kastraatiot ja lopulta tappaminen. Kärsimystä ei voi oikeuttaa sillä, että “sitä on muuallakin” – eettisesti johdonmukainen lähtökohta on pyrkiä vähentämään kärsimystä, ei tuottamaan sitä lisää.

Väitetään myös, että ilman eläimiä ei olisi lantaa pellolle eikä perinnebiotooppeja. Lannan merkitys on kuitenkin nykyisin liioiteltu. Käytössämme on monia muita keinoja ravinteiden kierrättämiseen, kuten viherlannoitus, biojätekompostointi ja ihmisravinnon sivuvirtojen hyödyntäminen. Eläintuotanto aiheuttaa usein ylilannoitusta ja vesistökuormitusta, eikä se ole ravinneongelmien ratkaisu. Lannoitetuotanto puolestaan on ulkomaisista raaka-aineista riippuvaista, mikä lisää Suomen geopoliittista haavoittuvuutta.

Perinnebiotoopit eivät välttämättä vaadi eläintuotantoa. Suomessa vain pieni osa eläintuotannosta liittyy perinnebiotooppien laidunnukseen. Suurin osa eläimistä kasvatetaan sisätiloissa tai tehoviljelyyn perustuvilla pelloilla. Nurmiviljely, jota usein perustellaan perinnebiotooppien ylläpidolla, palvelee ennen kaikkea rehuntuotantoa.

Lisäksi on tärkeää huomata, että lihantuotanto on kallista ja riippuvainen erilaisista tuista. Ilman valtiollisia tukia ja EU:n maatalouspolitiikan rahallista ohjausta moni tuotantomuoto ei olisi taloudellisesti kannattavaa. Tämä tarkoittaa, että veronmaksajat osallistuvat epäsuorasti järjestelmän ylläpitämiseen, vaikka se aiheuttaa merkittäviä haittoja sekä ympäristölle että eläimille.

Eläintuotantoa on aika tarkastella rehellisesti ja oikeudenmukaisesti

Eläintuotannolle on yhä vaikeampi löytää kestäviä perusteita. Se on ympäristön, eläinten ja terveyden kannalta haitallista, ja kiihdyttää ilmastonmuutosta. Usein ainoaksi perusteluksi jää tottumus: olemme tottuneet syömään eläinperäisiä tuotteita, ja siksi pidämme sitä normaalina. Muutosvastarinta on vahva, ja pelkkä maininta kasvisruoasta – saati vegaanisuudesta – saa aikaan puolustautumista ja jopa aggressiota. Uudet ravitsemussuositukset herättivät voimakasta vastustusta, erityisesti leikkeleiden käytön rajoituksiin liittyen.

Silti muutos on väistämätön. Vielä vain pieni osa ihmisistä noudattaa kasvis- tai vegaaniruokavaliota, mutta yhä useammat tunnistavat, ettei nykyinen järjestelmä voi jatkua. Lihantuotantoa ja -kulutusta olisi perusteltua rajoittaa esimerkiksi haittaverolla, mutta kaikkein tärkeintä olisi saada ihmiset vähentämään lihankulutusta vapaaehtoisesti – tietoon, valistukseen ja arvovalintoihin perustuen. Samalla on tärkeää parantaa edelleen tuotantoeläinten olosuhteita niin kauan kuin eläintuotantoa jatkuu. On myös tunnustettava, ettei kaikille täysin kasvispohjainen ruokavalio ole terveydellisistä syistä mahdollista, kuten allergioiden vuoksi.

Keskustelu eläintuotannon vähentämisestä herättää ymmärrettävästi huolta erityisesti maataloustuottajien keskuudessa. Moni kokee nämä puheet henkilökohtaisena syyllistämisenä. Siksi on tärkeää sanoa, että ongelma ei ole yksittäinen tuottaja. Ongelma on järjestelmä, joka on rakennettu tukemaan juuri sellaista tuotantoa, joka on nyt ekologisesti, eettisesti ja taloudellisesti kestämätöntä. Tuottajien ahdinko on todellinen. Moni kamppailee jo nyt toimeentulon, työmäärän ja uupumuksen kanssa. Tämä on kestämätöntä myös heidän näkökulmastaan. Siksi muutos on tehtävä reilusti: tarjoamalla mahdollisuus siirtyä vaihtoehtoisiin viljelymuotoihin, kuten kasvisviljelyyn, sekä antamalla oikeudenmukainen korvaus tehdystä työstä.

Meillä ihmisillä ei ole mitään perustetta tai oikeutta kohdella muita eläimiä huonosti. Hyvyys mitataan teoissa – erityisesti siinä, miten kohtelemme heikompia. Siksi eläintuotannon tulevaisuudesta on voitava puhua avoimesti, rakentavasti ja empaattisesti. Kyse on oikeudenmukaisuudesta – sekä eläimille että ihmisille.

Lähteet

Kehittyvä Elintarvike. (2023, syyskuu). Selvitys: Suomi voi lisätä merkittävästi kasviproteiinien tuotantoa 2040 mennessä. Kehittyvä Elintarvike. https://kehittyvaelintarvike.fi/artikkelit/uutisia/tiedotteet/selvitys-suomi-voi-lisata-merkittavasti-kasviproteiinien-tuotantoa-2040-mennessa/Tähän lisätään artikkelin sisältö.

https://www.sll.fi/kuopio/blogi/pitaisiko-luonnonystavan-ryhtya-vegaaniksi/

El Geneidy, S., Ollikainen, L., Peura, M., Järvinen, E., Toivonen, L., & Kotiaho, J. S. (2025). Suomalaisten luontojalanjälki: Miten elämäntapamme vaikuttavat luontoon ja miten vaikutuksia voi pienentää? Sitra. https://www.sitra.fi/julkaisut/suomalaisten-luontojalanjalki/

Ritchie, H., & Roser, M. (2019, September). Land Use. Our World in Data. Päivitetty toukokuussa 2024. Saatavilla osoitteessa https://ourworldindata.org/land-use

Goymer, P. (2024). Mammal masses. Nature Ecology & Evolution, 8(1), 5. https://doi.org/10.1038/s41559-023-02284-6

Kuula, K. (2021, tammikuu). Eläinten teollinen käyttö muistuttaa Saatanan tuhotekoja – Jeesuksen seuraaja ei voi osallistua nykyiseen kaltoinkohteluun. Kirkko ja kaupunki. Arkistoitu versio: https://web.archive.org/web/20210119154850/https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kuula-kristittyjen-on-mietittava-uudelleen-elainten-hyotykayttoa-heidan-pitaisi-olla-merkkeja-luojan-rakkaudesta-luotujaan-kohtaan-mutta-nykyinen-elainten-teollinen-kaytto-muistuttaa-saatanan-tuhotekoja

Harari, Y. N. (2011, September 25). Industrial farming is one of the worst crimes in history. The Guardian. https://www.theguardian.com/science/animalbehaviour/2015/sep/25/all

Low, P., Edelman, D., & Koch, C. (2012, July 7). The Cambridge Declaration on Consciousness. Francis Crick Memorial Conference, Churchill College, University of Cambridge. https://fcmconference.org/img/CambridgeDeclarationOnConsciousness.pdf

Oikeutta eläimille. (n.d.). Tietoa eläintuotannosta. https://oikeuttaelaimille.fi/tietoa-elaintuotannosta/

Singer, P. (2009). Oikeutta eläimille: uusi etiikka suhteessamme eläimiin (J. Vainio, Suom.). Into Kustannus. (Alkuperäinen teos julkaistu 1975)

Suomen Eläinoikeusjuristit ry. (2023). Eläinten oikeudet perustuslakiin [Kansalaisaloite]. Kansalaisaloite.fi. https://kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11869

Julkaistu: 27.8.2025 | Kirjoittaja: Tapio Nevalainen