Oodissa puhuttiin pienydinvoimasta

Kuva: Keskustelutilaisuus kiinnosti yleisöä. Kuva: Milla Malinen

Pienydinvoimakonseptia arvioi Oodissa joukko tutkijoita.

Tampereen yliopiston tutkija Anna Claydon on ryhmineen kartoittanut pienydinvoimaloihin liittyviä uudenlaisia haavoittuvuuksia osana vihreään sähköistymiseen liittyviä muutoksenkestävyys- ja oikeudenmukaisuuskysymyksiä.

Haavoittuvuutta lisää tällä hetkellä esimerkiksi muuttunut geopoliittinen tilanne ja sen seurauksena heikentynyt luottamus kansainvälisissä suhteissa sekä kasvava huoli hybridivaikuttamisesta ja kriiseistä.

Pienydinvoimaloiden sijoittaminen lähemmäs asutusta voi tehdä niistä houkuttelevia kohteita hyökkäyksille. Myös sosiaalisen median ja disinformaation merkitys voi kasvaa tilanteessa, jossa energiainfrastruktuuri tuodaan lähemmäs asutusta.

Claydonin mukaan kriisien ja häiriötilojen torjumiseksi tarvitaan yhteistyötä ja koordinaatiota monien eri toimijoiden välillä. Pitää myös huomioida kaupungin keskelle rakennettavan ydinvoimalan korkeista turvallisuusvaatimuksista koituvat kustannukset.

Voiko pienydinvoimalupauksiin luottaa?

LUT-yliopiston tutkija Hanna-Mari Husu alusti Oodissa pienydinvoiman teknistieteellisistä lupauksista.

Pienydinvoimalat ovat Husun mukaan ydinvoimasektorin ”uusi toivo”. Teollisen sarjatuotannon uskotaan tekevän niistä suurvoimaloita edullisempia ja nopeampia rakentaa. Niiden uskotaan myös olevan sekä turvallisempia että uusiutuvien energianlähteiden kanssa paremmin yhteensopivia ja tuovan ratkaisun ilmastonmuutoksen torjuntaan ja energiaturvallisuuden parantamiseen.

Suurista lupauksista huolimatta kyse on Husun mukaan kehitysasteella olevista teknologioista, joiden kustannukset ja käyttöönottoaikataulut ovat hyvin epävarmoja. Länsimaissa ei olekaan vielä yhtään pienydinvoimalaa.

Ainoan – Kanadan Ontariossa rakenteilla olevan pienydinvoimalan – hinta-arvio on noin 5 miljardia euroa. Muilla hankkeilla ei ole olemassa olevia rakennuslupia. Helenin hinta-arvio Helsingin voimalalle on 1–5 miljardia.

LUT-yliopiston tutkimuksen skenaarioanalyysit osoittavat, että ydinvoiman suosiminen johtaa merkittävästi korkeampiin kustannuksiin ja taloudellisiin riskeihin verrattuna uusiutuviin energialähteisiin.

Analyysin mukaan pienydinvoimaloiden vuosittaiset kustannukset ovat uusiutuvaa energiajärjestelmää 71–84 prosenttia korkeammat vuonna 2050. Pienydinvoimaloiden rakentaminen ei olekaan mahdollista ilman veronmaksajien tukea.

Länsimaissa ydinvoimaprojektit ovat myös myöhästyneet reilusti ja niiden alkuperäiset arviot kustannuksista ovat menneet pahasti vikaan.

Hanna-Mari Husu esittikin kysymyksen: ”Jos ydinvoimaan liittyvät teknistieteelliset lupaukset ovat toistuvasti osoittautuneet ylioptimistisiksi viime vuosikymmeninä länsimaissa — projektien maksaessa enemmän ja kestettyä pidempään kuin alun perin luvattiin — voiko pienydinvoimalupauksiin luottaa?

Kuka maksaa ja kenelle se tulee kalliiksi? Kuka on vastuussa lupauksista?”

Onko pienydinvoima oikeudenmukaista?

Tutkijaopettaja Matti Kojo LUT-yliopistosta tutkii pienydinvoimaa oikeudenmukaisessa energiasiirtymässä.

Ydinvoiman kannatus on tutkimusten mukaan kasvanut jo usean vuoden ajan. Monet kunnat ovat tehneet aloitteita pienydinvoimalan saamiseksi alueelleen. Kiinnostus pienydinvoimaa kohtaan on yleisemminkin lisääntynyt: esimerkiksi HS julkaisi vuonna 2022 40 kappaletta pienydinvoimaan liittyvää artikkelia, kun esimerkiksi vuonna 2020 määrä oli kuusi artikkelia.

Pienydinvoimaloiden ”institutionalisoiminen” on edennyt usean päätöksen ja asiakirjan kautta. Orpon hallituksen ohjelma suhtautuu pienydinvoimaloihin suopeasti ja siihen on kirjattu päätös uudistaa ydinenergialaki pienydinreaktoreiden rakentamista helpottavalla tavalla. Uusi ydinenergialakiehdotus onkin jätetty eduskunnalle ja se sisältää monta pienydinvoimalaitoksen rakentamista ”sujuvoittavaa” muutosta.

Myös STUK:n ydinvoimalaitosten suojavyöhykkeitä ja varautumisaluetta koskevat uudet määrittelyt sallivat laitosten rakentamisen lähemmäs asutusta kuin ennen, jos turvallisuus pystytään osoittamaan.

Energiaoikeudenmukaisuuden käsite edellyttää, että energiapalveluiden hyödyt ja haitat jaetaan mahdollisimman oikeudenmukaisesti ja että energiaa koskeva päätöksenteko on edustavaa ja puolueetonta. Oikeudenmukaisessa energiajärjestelmässä siitä eniten hyötyvät kantaisivat myös suurimmat haitat ja riskit.

Tutkimuksen mukaan oikeudenmukaisuuden toteutuminen voisi vaarantua esimerkiksi pienydinvoimaloiden rakentamisesta koituvien kustannusten, hyötyjen ja riskien jakautumisen kohdalla.

Suhtautuminen pienydinvoimaloihin näyttää myös muuttuvan sitä kielteisemmäksi, mitä lähemmäs voimaloita alettaisiin rakentaa. Pienydinvoimalan omaan kuntaan haluaisivat kyselyn mukaan voimakkaimmin keski-iän ylittäneet miehet, jotka kannattavat kokoomusta, perussuomalalaisia tai SDP:tä. Naiset suhtautuvat voimaloihin selvästi kielteisemmin.

Kojon esitystä kommentoineen Vaasan yliopiston väitöskirjatutkijan ja Helsyn hallituksen jäsenen Tiina Pitkäsen mukaan pienydinvoiman kehittäminen kaupunkiympäristöön tarvitsisi avoimen arvokeskustelun siitä, mitä kaupunkiin sijoitetaan ja miten turvallisia hankkeet ovat. Tämä edistäisi prosessin oikeudenmukaisuutta.

Onko pienydinvoimala pieni?

Oodissa Helen Ydinvoima Oy:n toimitusjohtaja Pekka Tolonen sai myös tilaisuuden kertoa, mistä pienydinvoimaprojektissa on kysymys. Helen on järjestänyt yleisötilaisuuksia keskustassa, Salmisaaressa, Vuosaaressa ja Östersundomissa. Helenin suunnitelmista voi lukea lisää täältä.

Helsyn varapuheenjohta FT Antti Halkka kommentoi esitystä. Hän asetti kyseenalaiseksi muun muassa laitosten pienuuden.

HS:n taannoisen artikkelin mukaan ”Helenin tuote on 50 megawatin lämpövoimala, jonka reaktoriyksikkö on pystyyn nostetun merikontin kokoinen.”

Ydinenergialain ehdottama raja pienydinvoimalalle olisi 50 MW.

Kauppalehdessä mainittiin kuitenkin, että ”Helenin tavoitteena on rakentaa seuraavan 10–15 vuoden aikana SMR-voimala, jonka kaukolämpöteho olisi 400–500 megawattia”.

Halkan tekemän havainnekuvan perusteella laitoksen koko olisi hyvin kaukana merikontista.

Halkan mukaan myös kaikissa ehdotetuissa sijaintipaikoissa – Salmisaaressa, Vuosaaressa ja Östersundomissa – on omat ongelmansa. Kriisiaikojen näkökulmasta Venäjän raja on turhan lähellä, kaikissa tapauksissa 90–100 kilometrin etäisyydellä. Östersundomin voimala tulisi lisäksi kiinni Sipoonkorven kansallispuistoon.

Helsingin kaupungin verkkopalveluiden Kerrokantasi-kyselyn vastaajien mukaan: ”Turvallisuuden kannalta tutkimattoman voimalan prototyypin rakentaminen Helsinkiin on ylipäänsä huono idea.”

Esityksiä seuranneen keskustelun aikana yleisö kaipasi muun muassa enemmän tietoa pienydinvoimalaitosten droonien, sabotaasien ja törmäysten kestävyydestä.

Tietoa kaivattiin myös siitä, onko kaupungilla olemassa jokin nollavaihtoehto, jos pienydinvoimalaitos ei toteudukaan. Hanke nähtiin kovin irralliseksi ja kokonaisvaltaisempaa näkemystä kaupungin energiavaihtoehdoista peräänkuulutettiin.

Kirjoittaja Anne Brax on Helsyn hallituksen jäsen