Kannanotto kaupunkiympäristölautakunnalle Viikinmäen keskiosan asemakaavaluonnoksesta

Lausunnot ja kannanotot

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys lähetti Helsingin kaupunkiympäristölautakunnalle 18.5.2026 kannanoton Viikinmäen keskiosan asemakaavaluonnoksesta.

Lähetimme Helsingin kaupunkiympäristölautakunnalle 18.5.2026 kannanoton Viikinmäen keskiosan asemakaavaluonnoksesta.

Hyvät kaupunkiympäristölautakunnan jäsenet ja varajäsenet

Lähetämme muutaman Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen keskeisen muutosehdotuksen Viikinmäen keskiosan asemakaavaluonnokseen, joka on lautakunnan esityslistalla 19.5. Lopussa myös linkki yhdistyksen mielipiteeseen.

Luonnoksen nähtävillä olon jälkeen kaavaselostukseen tehtiin pieni lisäys kasvillisuuskartoituksesta ja vuorovaikutusraportissa kerrotaan, että tulossa on myös sammakkokartoitus. Mahdollisesti myös hyönteiset kartoitetaan. Mutta edelleen rakentaminen uhkaa kallioalueita, jotka on aikaisemmin kartoitettu 1 arvoluokan geologisiksi kohteiksi tai arvokkaiksi ja säilytettäviksi kaava-alueen uudemmassa geologisessa selvityksessä. Uudet tontit myös kaventavat laaksoa, eli Maarianmaanpuistoa, lähes puolella tai kolmanneksella noin 30–35 metriä leveäksi. Kritisoimme myös laakson maiseman muutosta erään alueen asukkaan sanoin: “Laakso ei tunnu enää laaksolta, jos sitä ympäröivät kallio- ja kalliometsärinteiden sijaan korkeat kerrostalot”.

Muutosehdotukset:

– Kortteleihin 36271, 36263 ja 36266 on jätettävä enemmän koskematonta kalliota vähentämällä rakennusalaa ja tonteilla säästettävät kallioalueet on merkittävä kaavamääräyksellä.

– Kortteleiden ei tule levittäytyä Maarianmaanpuiston laaksoon kuten kaavaluonnos esittää, koska uudet ja vanhat asukkaat tarvitsevat virkistysaluetta, jossa on tilaa myös monimuotoiselle kasvillisuudelle ja puille. Lisäksi nykyisen lammen sammakoiden elinympäristöön, lammen viereen, tulee jättää tai kehittää niitty tai vastaava. Muun muassa sammakonpoikaset nousevat sinne ruokailemaan. Kaventuva laakso lisäisi sammakoiden riskiä jäädä pyörien ja sähköpotkulautojen alle ulkoilutiellä. Sammakot ovat  luonnonsuojelulailla rauhoitettuja.

–  Sammakko- ja hyönteiskartoitukset tulee liittää kaavaselostukseen. 

Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen mielipide asemakaavaluonnoksesta: https://www.sll.fi/helsinki/ajankohtaista/mielipide-viikinmaen-keskiosan-asemakaavaluonnoksesta/

Helsingissä 18.5.2026

Juha Karsikas
puheenjohtaja
Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry

Anders Backström
järjestösihteeri
Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry

Ajankohtaista