Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Helsingin yhdistys

Helsinki
Navigaatio päälle/pois

Luontokato vai luontoteko? -kampanja nostaa esille kohteet, joissa Helsingin kaupunki tuhoaa luonnon monimuotoisuutta

Kuva: Emilia Pippola

TIEDOTE 2.12.2022, vapaa julkaistavaksi heti

Kaupunkisuunnittelun myötä Helsingissä tuhotaan herkkiä ja arvokkaita luontoalueita muun muassa kaavoituksella. Helsingin luonnonsuojeluyhdistys tuo uudella kampanjallaan esiin nämä luontokatokohteet ja nimeää luontoa tuhoavien päätösten takana olevat ihmiset. Kiitosta puolestaan saavat päätökset, joiden avulla monimuotoista luontoa säästetään. Kampanjan tavoitteena on, että arvokas lähiluonto ei häviäisi tulevaisuudessa.

– Emme anna ainoastaan risuja, vaan myös ruusuja. Annamme reilusti kiitosta niille päätöksille ja päätöksentekijöille, jotka edesauttavat arvokkaan luontomme säilymistä, sanoo Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen järjestösihteeri Emilia Pippola.

Ensimmäiset kohteet julkaistu verkkosivuilla

Luontokadon ensimmäiseksi esimerkkikohteeksi yhdistys nostaa Kumpulanmäen ainutlaatuisen vaahterametsän. Helsingin kaupunki on tekemässä luontokatoteon suunnitellessaan massiivista rakentamista Kumpulanmäen vaahterametsikköön.

– Vaahteravaltaiset metsät ovat Suomessa harvinaisia ja luonnonsuojelulain suojaamia. Kumpulanmäen vaahterametsä on maanlaajuisestikin edustava ja yksi Suomen suurimmista, kertoo Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Antti Halkka.

Luontoteko-kunniamaininnan yhdistys puolestaan antaa Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan päätökselle palauttaa Ramsinniementie 18 kaavasuunnitelma uudelleen valmisteltavaksi. Päätös tehtiin alueen luontoarvojen kartoittamiseksi.

Kampanja on esillä paikan päällä ja somessa

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys vie luontokatojulisteita Kumpulanmäkeen ja luontotekojulisteita Ramsinniementie 18:aan perjantaina 2.12.2022, jotta kohteet saisivat huomiota myös paikan päällä. Lisäksi Luontokato vai luontoteko? -kampanja näkyy yhdistyksen some-kanavissa (facebookissa ja instagramissa).

Lisätietoja Luontokato vai luontoteko? -kampanjasta ja -kohteista löydät Helsyn verkkosivuilta.

Lisätietoja antavat:

Emilia Pippola, järjestösihteeri, Helsingin luonnonsuojeluyhdistys: helsy(ät)sll.fi / puh. 050 3011633

Antti Halkka, puheenjohtaja, Helsingin luonnonsuojeluyhdistys: antti.halkka(ät)sll.fi / puh. 050 3082795

Linkit painokelpoisiin valokuviin:

Kuva 1. Luontokatokohteeksi valittu Kumpulanmäen vaahterametsikkö (kuva Antti Halkka): https://www.sll.fi/app/uploads/sites/72/2022/12/Kumpula_yleiskuva_kuvaAnttiHalkka.jpg

Kuva 2. Luontotekokohde-kunniamaininnan saaneen Ramsinniementie 18:n runsaslahopuustoista metsää (kuva Emilia Pippola): https://www.sll.fi/app/uploads/sites/72/2022/12/ramsinniementie18_marras2022_01_kuvaEmiliaPippola_PAINO.jpg

Kuvaajan nimi on mainittava aina kuvan käytön yhteydessä.