Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Helsingin yhdistys

Helsinki
Navigaatio päälle/pois

Töölönlahden lintuaita on valmis – taide nostaa esiin lähiluontoa!

Harmaahaikara on yksi Töölönlahden lintuaidan taidelinnuista. Kuva: Emilia Pippola

Kesällä Töölönlahden lintujen ystävien parissa syntyi idea: Pikku-Finlandian työmaa-aidat näyttivät juuri siltä, että niihin olisi hyvä nostaa näkyviin Töölönlahden rikasta ja kiinnostavaa linnustoa. Töölönlahti on kansainvälisestikin hämmästyttävä ja suosittu lähiluontokohde keskellä kantakaupunkia. Lahdella pesii muun muassa erittäin uhanalainen nokikana ja vaarantuneeksi luokiteltu haapana.

Katutaideteos valmistui 19.9.2021. Taiteilija Tommi Sirviön sekä häntä avustaneiden taiteilijoiden Hannu Pentikäisen ja Visa Raittisen työtä voi käydä ihailemassa ympäri vuorokauden aina joulukuun alkuun saakka, jolloin työmaa-aidat puretaan. Samalla on hyvä tilaisuus tutustua myös Töölönlahden syyslinnustoon ja muuhun luontoon.

Taidelinnuista suurin osa löytyy junaradan puoleiselta pitkältä työmaa-aidalta, mutta aidat kannattaa kiertää ympäri, sillä muutama lintu on myös Finlandia-talon pohjoispäässä sekä Finlandia Cafén edessä.

Etukäteen lintuaitaa voi käydä kurkkaamassa lintuharrastaja Marja Saarisen blogista: http://marjalintu.blogspot.com/2021/09/toolonlahden-lintuaita.html

Lisätietoa myös seuraavissa:

Siivekkään taide-elämyksen tarjoaa Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry tukijoinaan Musiikkitalo, Töölön seurakunta, Helsingin seudun lintutieteellinen yhdistys Tringa ry, Finlandia-talo Oy ja Juha Leppälä.

Hanke on saanut mukavasti medianäkyvyyttä muun muassa Radio Suomen Lauantaitalkoissa 18.9., Svenska Yle Vegassa 23.9. ja Töölöläinen-lehdessä 26.9.

Tervetuloa kaikenikäiset retkelle Töölönlahdelle! Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ottaa mielellään vastaan tarinoita ja kommentteja aidalla vierailijoilta!

Lisätietoja: Emilia Pippola, Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen järjestösihteeri: helsy(ät)sll.fi / 050 3011633

Taiteilija Tommi Sirviö (keskellä) sekä häntä avustaneet Hannu Pentikäinen (vas.) ja Visa Raittinen (oik.) lintuaidan avajaisissa 19.9.2021. Kuva: Emilia Pippola