Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri

Uusimaa
Navigaatio päälle/pois

Uudenmaan piiri juhlii 50-vuotista taivaltaan

Perhonen (mustatäplähiipijänaaras) on lentänyt violetin kukan (metsäkurjenpolven) päälle.
Mustatäplähiipijänaaras on lennähtänyt metsäkurjenpolvelle Kaukaan niityllä. Kuva: Amanda Ainesmaa

Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri perustettiin vuonna 1974 usean silloisen ympäristöjärjestön toimesta. Siitä lähtien piiri on väsymättä puolustanut luontoa. Tänään Uudenmaan piirin kuuluu 21 paikallista yhdistystä, joissa on yli 10 000 henkilöjäsentä!

Muun muassa Nuuksion kansallispuisto ‑ryhmä edisti tarmokkaasti kansallispuiston perustamista, samoin Sipoonkorven kansallispuistoa lobattiin ahkerasti, puhumattakaan muista suojelualueista, kaavaväännöistä ja metsien puolustuksesta. Piiri on antanut useissa sadoissa ellei jo tuhansissa laskettavan määrän erilaisia kannanottoja ja sen edustajat ovat istuneet lukuisissa työryhmissä puolustamassa luontoa. Lisäksi on autettu jäsenyhdistyksiä ja muitakin toimijoita paikallisissa luontokiistoissa. Vapaaehtoiset jäsenemme ovat olleet aktiivisessa toiminnassamme keskeisessä roolissa.

Metsäopas julki

Piirin juhlavuosi on sujunut työn merkeissä. Kesäkuussa julkaisimme Metsäoppaan, josta löytyy runsaasti monipuolisia työkaluja heille, jotka haluavat suojella metsiä.

Metsäopas – Monimuotoisuutta kuntien metsiin (selaa selaimella tai lataa laitteelle täältä) sisältää yli 200 sivua argumentteja kunta- ja muidenkin metsien puolesta, oppia kaava- ja metsäprosesseista kunnissa sekä paljon vaikuttamisvinkkejä. Opas on ladattavissa ilmaiseksi ja tietoa siitä saa mielellään jakaa kaikille kiinnostuneille!

Juhlaretki perinnemaisemakohteille lauantaina 24.8.

Piirin perinnemaisemaryhmästä (UUPE) alkunsa saanut konkreettinen luonnonhoitotyö on kasvanut jo kahdeksi laajaksi luonnonhoitohankkeeksi: vuonna 2003 perustettu ensimmäinen hanke jatkaa toimintaansa Ketosirkka-nimellä ja lisäksi Länsi-Uudenmaan Luontohelmet alkoi vuonna 2022 ja jatkuu ainakin vuoteen 2025. Osaan näistä kohteista pääsee tutustumaan 24.8. piirin 50v. juhlaretkellä.

Piiri ja perinnemaisemaryhmä UUPE järjestävät la 24.8. opastetun juhlaretken (bussi täynnä) Uudenmaan piirin hoitamille perinnemaisema-kohteille Lohjan seudulle. Retkellä kierrämme kohteet bussilla. Bussiin voi nousta Helsingistä, Espoosta ja Lohjalta tai voit tulla myös omin kyydein. Omin kyydein retkelle voi vielä ilmoittautua torstaihin 22.8. asti (laita sähköpostia laura.penttinen@sll.fi).

Lohjan poikkeuksellisen kalkkipitoinen maaperä on otollinen kasvualusta monille perinnemaisemien kasvilajeille ja sen myötä myös hyönteisille. Perinnemaisemat, kuten kedot, niityt, hakamaat ja metsälaitumet ovat perinteisen karjatalouden muovaamia luontotyyppejä, jotka ovat kaikki uhanalaisia. Perinnemaisemat tarvitsevat säilyäkseen hoitoa, jolla torjutaan myös merkittävästi luontokatoa: perinnebiotoopit kuuluvat Suomen monimuotoisimpiin ja runsaslajisimpiin elinympäristöihin.

Syksyllä 50-vuotisjuhlaseminaari lauantaina 28.9. klo 12 – 18

Syyskuun lopussa järjestetään juhlaseminaari, jossa luomme katsauksen piirin historiaan ja nykypäivään. Tervetuloa paikan päälle (Annankatu 26, Helsinki) – ilmoittautuminen on auki!

Tule mukaan juhlimaan työtä Uudenmaan luonnon puolesta!

Voit myös lahjoittaa Uudenmaan luonnolle: katso lisää lahjoittamisesta Tue toimintaamme -sivulta!

Uudenmaan piirin juhlalogo, jossa on luku 50, jonka nollasta norppa kurkistaa. Luvun ympärillä lukee teksti SLL UUDENMAAN PIIRI.
Suomen luonnonsuojeluliitto täyttää 50 vuotta tänä vuonna. Juhlalogon on suunnitellut Amanda Ainesmaa.