Kokous, Leiri

Rovaniemi, Tervola

15. – 17.8.2025

Uusien ilta & viikonloppuleiri

Ilmoittautuminen Metsäliikkeen ja SLL Lapin piirin metsienpuolustusviikonloppuun on avattu!

Mistä on kyse?

Metsäliike ja Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri järjestävät 15.-17.8. yhteisen uusien illan Rovaniemellä ja kahden päivän mittaisen minileirin Rajapaloilla ja Kätkävaarassa (Rovaniemi & Tervola).

Uusien illan yhteydessä meillä on myös mahdollisuus mennä katsomaan Rovaniemellä vierailulla oleva Martti Suosalon monologinäytelmä Starman, jossa ruoditaan metsäteollisuutta ja luontosuhdetta.

Viikonlopun aikana osallistujat pääsevät perehtymään pohjoisen luonnonsuojelun tilaan ja kohteisiin, tutustumaan toisiinsa ja halutessaan löytämään oma roolinsa lähivuosille jomman kumman – Metsäliikkeen tai SLL:n – riveistä. Lapissa maankäytön paine kasvaa kasvamistaan: uusia hankkeita kaivoksista pumppuvoimaloihin pulpahtelee pintaan kuin sieniä sateella, ja laajat tuulivoimahankkeet uhkaavat pirstaloida luonnonelinympäristöjä entisestään. Lisäksi Orpon satumetsäkriteerien toimeenpano etenee. Näyttää pahasti siltä, että luonnometsähakkuut valtionmailla alkanevat toden teolla ensi talvena. Suurin osa näistä nyt lainsuojattomiksi julistetuista luonnonmetsistä sijaitsee Lapissa.

Olemme uusien entistä isompien haasteiden edessä, joten tarvitsemme varautumissuunnitelman, syvempää yhteistyötä ja lisää tekijöitä mukaan!

Milloin?

Metsäliikkeen ja SLL:n yhteinen uusien ilta pidetään perjantaina 15.8. klo 16:30 – 18:30 Rovaniemellä.

Starman näytelmä heti uusien illan jälkeen 15.8. klo 19.

Minileiri järjestetään lauantaista sunnuntaihin 16.-17.8.2025. Tapaamme lauantaina Rajapaloilla Rovaniemen eteläpuolella klo 11, ja tapahtuma loppuu sunnuntaina klo 14 mennessä. Voit tulla mukaan myös pelkästään lauantaiksi, mutta suosittelemme osallistumista koko ajaksi.

Missä?

Uusien ilta: Kokoustila Väärti, Rovaniemen kansalaistalo.

Starman-näytelmä: Tapiolan leikkipaikalla Rovaniemellä, Sompiontie 3.

Leiri: Rajapalot, Rovaniemi ja Kätkävaara, Tervola. Leiriympäristö ei ole esteetön. Tarkemmat paikat ja lisätietoa saat ilmoittauduttuasi leirikirjeessä.

Kenelle?

Kaikille pohjoisen arktisesta luonnosta välittäville ja kiinnostuneille – luonnonsuojelijoille, metsäaktivisteille ja sellaiseksi haluaville! Aiempi osallistuminen Metsäliikkeen tai Suomen luonnonsuojeluliiton toimintaan ei ole välttämätöntä.

Mitä maksaa?

Uusien iltaan osallistuminen on kaikille ilmaista. Myöskään leirille osallistuminen ei maksa vähävaraisille mitään. Kohtuullisen vakavaraiseksi itsensä kokevilta pyydämme leiristä 20-40 € osallistumismaksua, jotta saamme osan kuluista katettua. Tarkennamme hinnan ja maksuohjeet elokuun alussa. Tarjolla on myös rahallista tukea matkakuluihin paikan päälle ja takaisin kotiin pääsemiseksi.

Starman-näytelmään saamme 5-10 vapaalippua jaettavaksi. Vapaaliput jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä!

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan täältä (cryptpad.fr)

Mukaan mahtuu 25 ensimmäistä ilmoittautunutta, ilmoittauduthan siis pian!

Viikonloppu on osa Metsäliikkeen loppukesäistä metsienpuolustuskiertuetta, jossa kokoamme metsienpuolustajien rivejä tuloillaan olevia valtionmaiden metsäkamppailuja silmälläpitäen.

Lue lisää Metsäliikkeestä (metsaliike.info)

Tapahtuman tiedot

Rovaniemi, Tervola

Rovaniemi, Tervola – ilmoittautumalla saat tarkemmat tiedot!

Tapahtuma-aika

15.8.2025 klo 16:30 – 17.8.2025 klo 14:00

Järjestävä yhdistys

Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri

Sisli Piisilä

040 823 2443

lappi@sll.fi

Lisätiedot

Ilmoittautuminen on käynnissä! Voit ilmoittautua myös pelkästään uusien iltaan.