
Kutusoraikkojen kunnostus
Kutusoraikkoja kunnostettiin vaellustaimenille Ylä-Oulankajoella
Vaelluskaloilla ei mene hyvin. Kirkkaita, sorapohjaisia kutujokia tarvitseva kala saa usein hakea kutupaikkaa turhaan. Esimerkiksi metsäsuo-ojitukset ja metsäauraukset päästävät ravinteita, lietettä ja humusta vesiin, jotka liettyvät ja samenevat. Tilanteen helpottamiseksi Lapin piiri on kunnostanut erityisesti vaellustaimenta ajatellen kolmea koskiosuutta Ylä-Oulankajoessa, kansallispuiston rajan tuntumassa.
Kahden talkooviikonlopun aikana kohteisiin vietiin soraa ja kiviä, ja rakennettiin kutupesiä. Lisäksi ympäristönmuutoksesta hyötyneitä ja sen myötä taimenta syrjäyttäneitä kaloja on kalastettu alueilta pois, jotta vaellustaimenen pienpoikasille jäisi paremmat olosuhteet selviytyä poikasvaiheesta eteenpäin. Esimerkiksi särki, hauki ja ahven ovat hyötyneet ympäristönmuutoksesta, toisin kuin taimen. Lisäksi tehtiin jatkosuunnittelua mahdollisille tuleville hankkeille.
Hanke toteutettiin kesän ja syksyn 2022 aikana. Mukana Lapin piirin lisäksi oli Oulangan alueen Osakaskunta ja vaelluskala-aktiiveja. Talkoot olivat avoimia kaikille.
Tutustu muihin toimijoihin vesistö- ja vaelluskalatoiminnassa
- Vaelluskalaverkosto
- Vesistökunnostusverkosto
- Villilohi ry.


Hankkeet ja työryhmät
Tärkeä osa Lapin piirin työtä on osallistuminen erilaisiin työryhmiin.