Luento: Kaivos- ja akkuteollisuuden vedenpuhdistus ja niihin liittyvät riskit
Uutiset
–
Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri järjesti Rovaniemellä 10.12.2024 luennon, jossa teollisuuden jätevesien käsittelyn asiantuntija ja Ylläksen ystävät ry:n aktiivi Leif Ramm-Schmidt kertoi kaivostoiminnan myötä vesistöön liukenevista raskasmetalleista ja niiden vaikutuksista luontoon. Paikan päälle Rovaniemen kansalaistalolle kokoustila Väärtiin saapui kuusi osallistujaa, ja etänä luentoa seuraavia oli noin 30.
Vesiasioihin perehtyneen kemian diplomi-insinööri Ramm-Schmidtin luento käsitteli monille lappilaisille ajankohtaisia aiheita, kuten esimerkiksi kaivosten vedenpuhdistuksen BAT-tekniikoita eli tämän hetken parhaimpia käyttökelpoisia tekniikoita, sekä niiden valuvikoja. Tämän lisäksi hän kertoi muun muassa natriumsulfaatin talteenotosta akkuteollisuudessa, ksantaatteihin liittyvästä tuoreimmasta tutkimuksesta sekä uraanin talteenotosta ja puhdistuksesta kaivostoiminnan yhteydessä, joka on noussut päivittäiseksi kahvipöytäkeskusteluksi Kaunis Ironin ja Mawsonin Rajapalojen kautta.
Alta voit katsoa luennon piirin YouTube-kanavalta. Videon alta löytyy myös luennon diat.
Kaivos- ja akkuteollisuuden vedenpuhdistus ja niihin liittyvät riskit –luento on osa Suomen Luonnonsuojeluliiton Lapin piirin järjestämää kaivosluentojen sarjaa
Vastaselitys Kevitsan ympäristölupavalitusasiassa 1054/2025 Vaasan hallinto-oikeudelle
Vastaselityksen antajat katsovat, ettei Lapin ELY-keskuksen ja Boliden Kevitsa Mining Oy:n lausunnoissa esitetty aineisto poista keskeistä epävarmuutta Kevitsan kaivoksen kaivannaisjätteiden ja rakenteiden pitkäaikaisista ympäristöriskeistä. Varovaisuusperiaate ja ympäristönsuojelulain mukainen pilaantumisen ehkäisy edellyttävät tiukempaa lupasääntelyä, koska yhtiön omat tarkkailutiedot ja raportit osoittavat suojapumppausten välttämättömyyden ja haitta-aineiden nousutrendin. Lisäksi kaivoksen laajeneminen aiheuttaisi merkittäviä haittoja Koitelaisen Natura 2000 -alueelle.
Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri ry ja Rajat Lapin Kaivoksille ry esittävät mielipiteensä Kevitsan kaivoksen louhintavaihetta 5 koskevasta YVA-selostuksesta ja katsovat, ettei selostus täytä ympäristövaikutusten arvioinnille asetettuja vaatimuksia. Yhdistysten mukaan olennaisia vaikutuksia on jätetty puutteellisesti käsitellyiksi tai kokonaan arvioimatta, erityisesti hankkeen ja nykytoiminnan kumulatiiviset vaikutukset (ml. Sakatin mahdollinen toteutuminen), suotavien rakenteiden ja vesienhallinnan päästöriskit, pölyn ja melun yhteisvaikutukset sekä Natura-alueisiin kohdistuvien vaikutusten luotettava todentaminen. Erityisen ongelmallisena pidetään pohjavesimallinnuksen puutteita ja sulkemisratkaisujen toimivuuden osoittamista. Yhdistykset vastustavat laajennusvaihtoehtoja VE1.1 ja erityisesti VE1.3 ja katsovat, että ainoa kestävä vaihtoehto on siirtyä hallittuun sulkemiseen, koska arviointi ei anna riittävää varmuutta merkittävien ja pitkäkestoisten haittojen ehkäisemisestä.
Kaivannaisjätteenä pidettävää kairaussoijaa ja sen käsittelyä koskevat tiedot eivät ole olleet asianosaisten käytettävissä kuulemisen aikana, eikä Tukes ole perustellut jätehuoltosuunnitelman jättämistä pois kuulutusaineiston liitteistä. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut osoittavat, että nämä tiedot olisi tullut ottaa lupaharkinnassa huomioon ja sisällyttää kuulutusaineistoon. Lisäksi Lapin ELY-keskuksen edellyttämiä Natura-alueiden suojelutoimia ei ole sisällytetty oikeudellisesti sitoviin lupamääräyksiin.