Lausunto vesipuitedirektiivin tarkistamisesta ja sen ympäristötavoitteiden turvaamisesta

Arvoisa Euroopan komissio, hyvät naiset ja herrat,

Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri on perustettu 1974 ja olemme toimineet Lapin, Euroopan Unionin pohjoisimman alueen, luonnon puolesta jo yli 50 vuotta. Toimintamme perustuu asiantuntemukseen ja pitkään harrastuneisuuteen ja havainnointiin Lapin luonnossa.

Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri ilmaisee vakavan huolensa vesipuitedirektiivin (2000/60/EY) suunniteltuun tarkistamiseen liittyen. Direktiivin muuttaminen ei saa johtaa ympäristötavoitteiden tason heikentämiseen taloudellisten intressien edistämiseksi. Vesipuitedirektiivi suojaa juomavettä, jokia, järviä ja luontoa, ja sen tavoitteena on pinta- ja pohjavesien hyvän tilan saavuttaminen sekä tilan heikkenemisen estäminen direktiivin 4 artiklan mukaisesti.

Vesipuitedirektiivi on keskeinen pitkän aikavälin ohjauskeino EU:n ympäristöoikeudessa. Sen heikentäminen keskellä ilmastonmuutos- ja monimuotoisuuskriisiä on lyhytnäköistä. Direktiiviä ei tule muuttaa tavalla, joka heikentää sen ympäristöllistä suojelun tasoa, vaan päinvastoin sitä tulee johdonmukaisesti toimeenpanna ja vahvistaa.

Komission tulee painokkaammin vaatia jäsenvaltioita implementoimaan direktiivi täysimääräisesti kansalliseen lainsäädäntöön. Kaikkia vesiin vaikuttavia säädöksiä ei ole kaikilta osin sovitettu yhteen vesipuitedirektiivin tavoitteiden kanssa, mikä voi vaikeuttaa hyvän ekologisen tilan saavuttamista. Täytäntöönpanon kattavuuteen ja yhdenmukaisuuteen liittyy epävarmuutta jäsenvaltioiden välillä.

Yksittäisiä alkuaineita koskevia helpotuksia ei tule sallia. Vesipuitedirektiivi mahdollistaa luonnollisten taustapitoisuuksien huomioon ottamisen vesien tilan arvioinnissa, mikä perustuu direktiivin liitteisiin ja luokittelujärjestelmään. Tätä mahdollisuutta tulee hyödyntää siten, että häiriintymättömistä vesimuodostumista voidaan määrittää tavoitetasoja, joihin vesienhoidossa tulee pyrkiä. Näiden arvioiden tekeminen edellyttää tieteellistä tarkastelua ja sisältää epävarmuutta, kuten jäsenvaltioiden resurssien puutteita laadukkaan tiedon aikaansaamiseksi direktiivin tavoitteet täyttäen.

Uusien alkuainevapautusten sijaan tulee keskittyä kansallisesti merkittäviin vesiä pilaaviin aineisiin, kuten humukseen tai kokonaisorgaaniseen hiileen (TOC), joiden päästöjen rajoittamisen tulee olla keskeinen keino vesien tilan parantamisessa. Direktiivi ei yksilöi näitä aineita erikseen, vaan niiden huomioon ottaminen tapahtuu kansallisessa vesienhoidon suunnittelussa, mikä tulisi korjata EU:n tasolla yhteneväiseksi normiksi.

Tavoitteena tulee olla asumattomilla seuduilla juomakelpoinen vesi ja asutuilla seuduilla hyvä tila. Vesipuitedirektiivi ei erikseen määrittele aluekohtaisia tavoitetasoja tällä tavoin, mutta sen yleiset tavoitteet tukevat korkeaa veden laatua kaikissa vesimuodostumissa sekä jatkuvaa parantumista, kuten luontodirektiivi ohjaa luonnon tilaa.

Kaivostoimintaa tulee toteuttaa siten, että päästöjä vesiin ei lisätä, vaan vähennetään ja että toiminnassa hyödynnetään parasta käyttökelpoista tekniikkaa. Kaivostoiminta voi aiheuttaa merkittävää painetta vesimuodostumille esimerkiksi raskasmetalli- ja sulfaattipäästöjen kautta. Käytettävissä olevan tiedon perusteella ei ole yksiselitteistä näyttöä siitä, että vesipuitedirektiivi muodostaisi keskeisen esteen kaivoshankkeille Euroopan unionissa. Sen sijaan on näyttöä, että yleisimmät luvan myöntämisen esteet ovat heikot ja puutteelliset suunnitelmat, joiden perusteella lupia ei voida eikä tule myöntää. Vihreänä siirtymänä edistettyjä kaivosteollisuuden hankkeita tulee tarkastella erityisellä tarkkuudella kiinnittäen huomiota DNSH-periaatteen toteutumiseen, sekä reunaehtoon, ettei hankkeiden tule voida sallia heikentävän luonnon monimuotoisuutta.

Vesienhoidossa tulee pyrkiä yhdistämään vesipuitedirektiivin tavoitteet muun EU:n ympäristölainsäädännön kanssa, mukaan lukien luonto- ja lintudirektiivit sekä meriympäristöä koskeva sääntely. Vesiekosysteemien tila vaikuttaa myös laajempiin ekologisiin kokonaisuuksiin, kuten vaelluskalakantoihin. Paikallinen kemiallinen kuormitus voi heikentää kalojen  lisääntymisedellytyksiä ja vaikuttaa tätä kautta myös meriympäristöön. Pienetkin haitta-ainepitoisuuksien kasvattamiset voivat aiheuttaa kerääntymista pohjasedimentteihin ja vaikuttaa esim. joen pohjalle kuteviin kalalajeihin ja pohjaeläimistöön. Kalojen lisääntymisalueet ovat tärkeitä myös meren hyvän tilan kanssa ja pienetkin pitoisuudet, jotka eivät näy meressä voivat siten vaikuttaa erittäin haitallisesti meren ekologiaan kalojen lisääntymismenestyksen heikentymisen kautta. Häiriintymättömään pohjaeläimistöön päästetyt haitta-aineet vaikuttavat välittömästi yhteen vesienhoidon vesimuodostelman luokittelun osatekijään. Kun komission esityksessä ei ole huomioitu osatekijän kiellettyä heikennystä oikeusnormina, menettäisikö tosiasiallinen osatekijän heikentäminen oikeudellisen merkityksen säännösmuutoksessa vai ei? Koska vaikutuksia ei ole arvioitu, säännösmuutokseen ei tule ryhtyä.

Vesipuitedirektiivin muuttaminen tulee tehdä vain tieteelliseen näyttöön perustuen ja huolellisen harkinnan jälkeen. Nopeat muutokset ilman riittävää analyysia voivat heikentää luottamusta EU:n toimielimiin. Ottaen huomioon, että oikeuskäytäntö direktiivin soveltamisesta on edelleen kehittymässä, muutosten tekemiseen liittyy oikeudellista epävarmuutta.

Edellä esitetyin perustein vesipuitedirektiiviä ei tule heikentää, vaan sitä tulee johdonmukaisesti toimeenpanna ja vahvistaa, se on niin kansalaisten kuin arktisen vesiluonnon ja koko EU:n vesiluonnon etu.

Kunnioittavasti, Rovaniemellä 13.4.2026

Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri