Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Helsingin yhdistys

Helsinki
Navigaatio päälle/pois

Helsyn vieraslajiryhmä käy haitallisten kasvilajien kimppuun! 

Toiminta alkoi vuonna 2005 jättipalsamien kitkemisellä Lauttasaaresta ja on levinnyt uusien aktiivien myötä eri puolille Helsinkiä. Nykyään teemme vieraslajiasioissa aktiivista yhteistyötä Helsingin kaupungin sekä muiden ympäristöjärjestöjen ja verkostotoimijoiden kanssa. Aloitimme esimerkiksi kurtturuusun poistamisen ranta-alueilta Lauttasaaressa ja Mustikkamaalla vuonna 2021 yhteistyössä kaupungin kanssa. Pienimuotoisesti on kitketty myös komealupiinia, japanintatarta ja etelänruttojuurta.

Aktiiviemme järjestämät talkoot ovat kaikille avoimia ja olet aina tervetullut avuksi! Tietoja talkoista löydät tapahtumakalenteristamme sekä Facebook-sivultamme.

Vai järjestäisitkö omia talkoita ja liittyisit mukaan vieraslajiryhmään? Jättipalsamia kasvaa lähes joka puolella Helsinkiä, joten tekemistä riittää! Vieraslajitalkoiden järjestäminen vaatii pitkäjänteisyyttä, sillä esimerkiksi jättipalsamikasvustojen hävittäminen edellyttää kitkemistä useampana vuonna peräkkäin. Työ kuitenkin palkitsee, sillä se on helppoa, oman käden jäljen näkee nopeasti ja porukalla homma on suorastaan koukuttavaa! Talkoilemalla teet myös arvokasta, konkreettista työtä luonnon monimuotoisuuden säilymiseksi, koska haitalliset vieraslajit – monet muutkin kuin jättipalsami – uhkaavat kotoisia kasvejamme.  Esimerkiksi yleinen komealupiini on myös haitallinen vieraslaji ja sen kukintoja kannattaakin katkoa vaikka kukkamaljakkoon kävelylenkeillä. 

Omien talkoiden aloittaminen on helppoa ja voit aina kysyä neuvoa konkareilta. Ota yhteyttä järjestösihteeriimme, saat häneltä lisätietoa vieraslajiryhmän toiminnasta.

Kannustamme kaupunkilaisia myös omatoimisuuteen vieraslajien kitkemisessä sekä ilmoittamaan vieraslajeista Helsingin Ympäristöpalveluihin kansallisen vieraslajiportaalin kautta. Voit olla yhteydessä myös meihin. Muistathan varautua puutiaisiin pukeutumalla suojaavasti ja tekemällä perusteellisen tarkistuksen, kun olet kitkenyt vieraslajeja.

Lue lisää haitallisista vieraslajeista ja niiden kartoitukseen, torjuntaan ja tietoisuuden levittämiseen keskittyvästä VieKas LIFE -hankkeesta Luonnonsuojeluliiton verkkosivuilta.

Päivitetty 28.5.2022

Jättipalsamitalkoot Marjaniemen siirtolapuutarhassa 27.6.2019

Mitä teemme

Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen toimintaryhmissä pääset vaikuttamaan kaupungin tulevaisuuteen, suojelemaan lähiluontoa, järjestämään…

Lue lisää

Kaava- ja metsäryhmä

Viestintäryhmä

Kiinnostaako kirjoittaminen, kuvaaminen, some? Helsyn viestintäryhmässä voit kiinnostuksesi mukaan esimerkiksi avustaa Helsyviestin kokoamisessa, valokuvata tai piirtää kuvapankkiin ja sosiaalisen median kanaviimme, kirjoittaa tekstejä Helsyblogiin tai Kotimetsät-sivustollemme, ideoida jäsen- ja varainhankintaa ja osallistua Helsyn esittelyyn tapahtumissa. Vai olisiko sinulla jokin aivan uusi idea, jolla luonnonsuojelutyöstä voisi viestiä ja lisätä helsinkiläisten tietoisuutta kotikaupunkinsa arvokkaasta luonnosta ja sen suojelusta?

Lue lisää

Retkiryhmä

Kiinnostavatko retket ja tapahtumat? Tutustu retkiryhmän toimintaan!

Lue lisää

Lukupiiri

Lepakkokerho

HUOM! Kerhon toiminta on toistaiseksi tauolla. Jos olet kiinnostunut herättelemään toimintaa horroksesta ja avustamaan vaikkapa retkijärjestelyissä lepakkokerhon aktiivina, ole yhteydessä Helsyyn!

Lue lisää

Hankkeet

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys on mukana luonnonsuojelua edistävissä hankkeissa.

Lue lisää