Susanna Lehvävirta etsii yhteyksiä pirstoutuneessa kaupungissa

Lehvävirta ei ollut alun perin haaveillut tutkijan urasta. Polku tutkimukseen sai alkunsa Lehvävirran kuultua Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen (Helsyn) kaava- ja metsäryhmästä, jossa hän teki yliopisto-opintoihinsa liittyvän työn ja löysi samalla aiheen väitöskirjalleen.

Nykyisin Lehvävirta työskentelee tutkijana Helsingin yliopistossa ja johtaa Helsingin yliopiston Kestävyystieteen instituuttia. Hänen tutkimuksensa keskittyy kaupunkimetsien kytkeytyneisyyden parantamiseen Helsingissä. Tutkimusaihe herää eloon Lehvävirran innostuneessa tavassa kuvata sen syntyä ja tuloksia.

Kaupunkimetsien kytkeytyneisyyden tutkimiseen Lehvävirta syttyi, kun hän asui lyhyen aikavälin sisään Tokiossa, Lontoossa ja Tukholmassa. Suurissa kaupungeissa, jotka ovat paikoin betoniviidakkoa, Lehvävirta huomasi kyllästyvänsä kävelemään pienen kaupunkipuiston ympäri lyhyessä ajassa ja siirtymään seuraavalle viheralueelle taas meluisan ja pölyisen asfalttiviidakon läpi.

”Pirstoutuneisuuden idea ja käsite on vanha. Sillä tarkoitetaan sitä, miten ihmisen toiminnan seurauksena elinympäristöt ovat pirstoutuneet, eivätkä enää kytköksissä toisiinsa”, Lehvävirta kertoo.

Luonnossa virkistäytyminen oli Lehvävirralle pirstoutunutta ja kokemus turhauttava.

”Miltä pirstoutuneissa kaupunkimetsissä eläminen mahtaa tuntua esimerkiksi oravasta, perhosesta tai kovakuoriaisesta –  lieroista puhumattakaan”, hän pohtii.

Sama havainto toistui myöhemmin Helsingissä, ja kipinä tutkimuksen aloittamiseen syttyi. Lehvävirran tutkimuksessa tutkitaan mallintamisen avulla sitä, millaisia reittejä helsinkiläiset joutuvat kulkemaan päästäkseen viheralueille. Osa helsinkiläisten reiteistä on ihanteellista, mutta osa on tutkimuksen mittareiden mukaan huonolaatuista, jolloin virkistyskokemuksestakin tulee pirstoutunut.

”Se tarkoittaa sitä, että viheralueella olet ehkä virkistynyt, mutta matka sinne ja takaisin on ikävä kokemus”, Lehvävirta sanoo.

Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa Helsingin kaupunkisuunnittelun tueksi. Tarkoituksena on löytää keinoja, joilla pirstoutuneet viheralueet voidaan kytkeä toisiinsa eri elementtien avulla ja niin, että sekä ihmisten että muiden lajien tarpeet huomioidaan.

Lehvävirta kertoo, ettei ainakaan hän ole huomannut vastakkainasettelua kaupunkisuunnittelun ja luonnonsuojelun välillä.

”Tieteelliseen tutkimukseen perustuva on korkeimmassa kurssissaan tällä hetkellä kaupunkisuunnittelussa”, Lehvävirta sanoo.

Lehvävirran mukaan kaupunkiluonnon tulevaisuus ei ratkea vastakkainasettelulla, vaan tutkimukseen nojaavilla ratkaisuilla. Kun viheralueet ja niiden väliset reitit suunnitellaan paremmin, hyötyvät niin ihmiset kuin muutkin lajit. Juuri tästä Lehvävirta tulee kertomaan Helsyn kevätkokouksessa. Siitä, miten kaupunkia voidaan rakentaa niin, että metsä ei jää saarekkeeksi.

Susanna Lehvävirta pitää luennon otsikolla “Miten Helsingin viheryhteydet toimivat? – Ihmisen ja muiden lajien näkökulmia” Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen kevätkokouksen yhteydessä 14.4.2026. Paikka: Kirjan talon juhlasali, osoitteessa Kirjatyöntekijänkatu 10 B, Helsinki. Luento alkaa klo 17.15 ja kevätkokous klo 18.45. Ennen luentoa on kahvitarjoilu. Ilmoittaudu tällä linkillä tarjoilujen mitoittamisen takia. Luento on avoin kaikille.