Stansvikissa saatettiin voimaan laki

Kuva: 26.10.2023 Stansvikin metsässä tapahtui paljon. Kuvassa dokumentin tekijät haastattelevat ja kuvaavat metsäaktivisteja, jotka kiipesivät puihin estämään puiden kaatamista muun muassa Varisluodonkadun rakentamisen tieltä ja siten estääkseen noron tuhoutumisen. Poliiseja oli liikkeellä sankoin joukoin. Kuvaaja: Riitta Malve

Oikeastaan ei pitäisi olla mikään iso uutinen, että tuomioistuin katsoo luonnonsuojelijoiden toimineen pakkotilassa, kun he pyrkivät estämään noron jyräämisen Helsingin Stansvikissa lokakuussa 2023. Vesilaki kieltää täysin yksiselitteisesti muualla kuin Lapissa sijaitsevan noron luonnontilan vaarantamisen.

Nyt Stansvikin rakentamiseen liittyvät hakkuut uhkasivat tuhota noron, ja suojelijat yrittivät sen estää. Paikalle kutsuttiin poliisit, jotka käskivät suojelijoita poistumaan. Kun nämä eivät suostuneet, vaan vaativat laittoman työn keskeyttämistä, poliisit ottivat mielenosoittajat kiinni ja kuskasivat poliisilaitokselle, jossa heille kirjoitettiin sakot poliisille niskoittelusta.

Aktivisteista Aino Juvonen ei tähän tyytynyt, joten asia eteni käräjäoikeuteen, jossa perjantaina 24.10 syntyi historialliseksi mainittu tuomio: suojelijat olivat toimineet pakkotilassa suojellakseen yleistä etua, joten heillä oli oikeus jolla noudattamatta poliisin määräyksiä.

Luonnonsuojelijat ovat vuosikymmenet vedonneet pakkotilaan pysäyttäessään kaivinkoneen lintujärven tai hakkuukoneet arvokkaiden vanhojen metsien suojelemiseksi. Siihen on vedottu alkaen vuoden 1979 Koijärven kahinoista ja läpi seuraavien vuosikymmenten metsäkiistojen jälkiselvittelyiden. Yhteiskunta on tunnustanut luontoaktivistien toiminnan oikeutuksen suojelemalla suuren määrän kohteita, jotka ilman heidän väliintuloaan olisi tuhottu. Pakkotilaa ei kuitenkaan ole koskaan oikeudessa perusteeksi hyväksytty, vaan suojelutyöstä on tuomittu sakkoja ja maksettavaksi korvauksia.

Oli muodostunut oikeuskäytäntö, jonka mukaan pakkotilasta voi olla kysymys vain kun puolustetaan julkista omaisuutta, ei kun puolustetaan muuta julkista etua. Se oli vino tulkinta, jonka korjaamiseksi pakkotilasäädöstä muutettiin vuoden 2004 alusta. Nyt se kuuluu näin:

“Muun kuin edellä 4 §:ssä tarkoitetun, oikeudellisesti suojattua etua uhkaavan välittömän ja pakottavan vaaran torjumiseksi tarpeellinen teko on pakkotilatekona sallittu, jos teko on kokonaisuutena arvioiden puolustettava, kun otetaan huomioon pelastettavan edun ja teolla aiheutetun vahingon ja haitan laatu ja suuruus, vaaran alkuperä sekä muut olosuhteet.”

Noro oli kiistatta suojeltu lailla. Vesilain rikkominen on tältä osin kriminalisoitu, rikoksen nimi on ympäristön turmeleminen. Stansvikissa oli siis tekeillä rikos, minkä suojelijat pyrkivät estämään. Käräjäoikeuden johtopäätös olikin selvä:

“Juvonen on yhtenä aktivisteista viivästyttänyt metsätöiden tekemistä ja siten todennäköisesti estänyt vesilain perusteella suojellun noron tuhoutumisen kokonaan. Kyse on ollut viimesijaisesta keinosta puolustaa lailla suojeltua yhteistä oikeushyvää. Juvosella on tässä tilanteessa ollut oikeus olla noudattamatta poliisien poistumiskäskyä ja siten teko on ollut tarpeellinen, puolustettava sekä oikeutettu.”’

Syyte niskoittelusta hylättiin. Merkitystä oli silläkin, että suojelijat olivat jo aiemmin tiedottaneet kaupungille norosta.

Heti aktivistien kiinnioton jälkeisenä päivänä Helsingin kaupungin oma virkamies kehotti kaupunkia olemaan tekemättä mikään, mikä vaarantaa mahdollisen noron, jonka myös kaupungin oma tarkastus pian sellaiseksi totesi, Myöhemmin Aluehallintovirasto velvoitti kaupungin entisöimään noron siltä osin, kuin se oli ehditty tuhota. Määräystä tehostettiin uhkasakolla.

Poliisilla itsekritiikin paikka

On mahdollista, että syyttäjä valittaa tuomiosta. Painetta tähän saattaa luoda poliisi, jolla on pyrkimys pitää kaikkia antamiaan määräyksiä aina velvoittavina. Myös silloin, kun ne eivät sitä lain mukaan ole. Kuitenkin juuri poliisin kannattaisi miettiä hyvin tarkkaan omaa asemaansa.

Mielenosoittajat olivat kertoneet poliisille, että kyseinen noro on lailla ehdottomasti suojeltu, mutta nämä olivat vain naureskelleet, jotta ”noro on vatsatauti”. Poliisit olivat siis tienneet hakkuutyön laittomaksi, mahdollisesti rikokseksi, mutta eivät piitanneet siitä.

Osa norosta ehti tuhoutua, ja siitä jätettiin rikosilmoitus. Syyttäjä on nyt nostanut syytteen kuutta henkilöä vastaan noron turmelemisesta. Syytteet on kohdistettu vain niihin, jotka olivat kaupungilla päättämässä ja/tai toteuttamassa noron tuhoamista, mutta asiaa voisi selvittää laajemminkin. Poliisit pyrkivät turvaamaan mahdollisuuden rikkoa lakia, joten heidän toimintaansa voitaisiin tutkia avunantona rikokseen.

Vaikkei poliiseja siitä syytettäisikään, he ovat olleet turvaamassa lain rikkomista, aktivistit  ovat puolustaneet laillisuutta. Se on tämän jutun riidattomia seikkoja, eikä se asetelma muuksi muutu, vaikka tuomiosta valitettaisiin.

Strateginen siirto

Oikeudenkäynnissä puolustuksen avustajana toimi OTM Tuuli Talvinko Lakitoimisto Maailmasta. Sen takana on Ympäristöligitaatiosäätiö, jonka toimintaideana on saada tuomioistuimen päätöksillä muutos suhtautumisessa ympäristökysymyksiin. Strategisilla oikeudenkäynneillä se tukee myös ympäristöaktiiveja, joilla ei yleensä ole varaa oikeudenkäynteihin. Stansvik oli toimiston ensimmäinen tällainen oikeudenkäynti. Sillä pyrittiin saamaan toimimaan jo vuonna 2004 tehty lainmuutos.

Vesilaki ja luonnonsuojelulaki suojelevat muitakin kohteita, joten tähän Stansvik-ratkaisuun tullaan vielä vetoamaan erilaisissa suojelukiistoissa. On kuitenkin hyvä muistaa, että noron tapauksessa laittomuus oli poikkeuksellisen selvää. 

Uusia tuulia Stansvikissa

Muutama päivä ennen KO:n ratkaisua kaupunkiympäristö lautakunnan puheenjohtaja, apulaispormestari Johanna Laisaari ilmoitti etteivät hän ja SDP:n ryhmä hyväksy rakentamista Stansvikin metsään. Toinen apulaispormestari Paavo Arhinmäki (vas) sai tilaisuuden muistuttaa somessa, että on vastustanut metsään rakentamista alusta alkaen.

Alueella on ollut lainvoimainen kaava vuodesta 2020, mutta poikkeuksellisesti se päätettiin ottaa uuteen arviointiin metsäluonnon arvokkuuden vuoksi. Itsekseen nämä asennemuutokset eivät ole tapahtuneet, se on luontoaktivistien työn tulosta.

Mikko Niskasaari

Kirjoittaja on vapaa oikeus- ja ympäristötoimittaja ja Helsyn aktiiveja.