Pienestäkin saa iloita – mutta on silti oikein vaatia enemmän

Kuva: Emilia Pippola

Asukas- ja luontojärjestöt ovat vuosia vastustaneet rakentamista Laajasalossa sijaitsevan Stansvikin metsiin, joissa kohtaavat erilaiset luontotyypit ja viihtyvät monet uhanalaiset eläimet. 

Metsien suojelemiseksi on osoitettu rauhanomaisesti mieltä, kiivetty puihin, vedottu poliitikkoihin ja kerätty tuhansia nimiä sisältänyt kansalaisadressi. Alueelle on laadittu myös vaihtoehtokaava.

Pari viikkoa sitten Helsingin Sanomat uutisoi näyttävästi, että kaupunki on muuttanut ”isolla kädellä kiistellyn Stansvikin alueen rakentamissuunnitelmia”.

Sydämessä läikähti ilo. Pohdin, onko Helsinki nyt päätynyt suojelemaan sen osan Stansvikin arvokasta vanhaa metsää, jonka kaavoitus on ollut kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti kaupungilla uudelleen arvioitavana?

Siitä ei jutussa kuitenkaan ollut kysymys, vaan Stansvikinkallion norosta. 

Noro on määritelmän mukaan puroa pienempi vesiuoma, jota pitää vesilain mukaan suojella. Stansvikin rakennustöissä uoma pääsi vahingoittumaan aktivistien varoituksista ja estämisyrityksistä huolimatta. Helsingin virkakoneisto ei ymmärtänyt ajoissa suojella noroa, vaikka tieto siitä löytyy kaupungille toimitetuista useista luontoselvityksistä. 

Aluehallintoviraston viime vuonna antaman päätöksen mukaan Helsinki joutuikin ennallistamaan uoman.

Parannuksia kiitetään

Nyt Helsingin Sanomissakin esitelty kaupungin suunnitelma – johon liittyy myös noron suojeleminen – koskee lähinnä eteläisintä palasta Stansvikin kiistanalaisesta alueesta.

Suunnitelmassa ranta-alue säilyy noron kohdalla ruovikkona ja noron lähelle rakennetaan pitkospuita muistuttava korotettu rakennelma kulkutieksi. Rantametsikkö luvataan säilyttää lähes kokonaan. Sen etelä- ja pohjoispuolelle tulee uusi reitti kävelijöille.

Aiemmasta poiketen Stansvikin rantakadusta ei myöskään tule katua, vaan katua kapeampi kevyen liikenteen väylä, joka siirretään pois metsästä. Rantaan tehdään esteetön uimaranta, jonka tieltä luvataan kaataa vain vähän puita.

Helsy on yhdessä Stansvikin kyläyhdistyksen ja Kaadetaan kaava, ei metsää -kampanjan kanssa lähettänyt kaupungille uudesta suunnitelmasta mielipiteen.

Siinä kiitetään useita muutoksia, jotka ovat selviä parannuksia aiempaan suunnitelmaan. Mielipiteen mukaan noron huomiointi on ollut tärkeä suunnittelun lähtökohta, kuten pitikin.

Uimaranta epäilyttää 

Uimarannan rakentaminen kaavaillulle paikalle vaatisi kuitenkin järjestöjen mielestä ELY:n poikkeuslupaa. Varisluodonlahden rantametsikkö on useissa selvityksissä vuodesta 2013 alkaen todettu lepakoille tärkeäksi, eli II-luokan lepakkoalueeksi. Uimarannan rakentaminen ja siihen liittyvät rantaviivan siirto sekä ruovikon ja puuston poisto aiheuttaisivat lepakoille huomattavaa haittaa. 

Lisäksi rantametsässä on uhanalaisen lahokaviosammaleen lisäksi useita muita uhanalaisia kääpä- ja sammallajeja. Myös koko matala merenlahti on EU:n luontodirektiivin mukainen uhanalainen luontotyyppi, joka tulisi suojella rantoja myöten. Lisäksi alue on arvokas linnustolle.  

Kaiken kaikkiaan Helsy, Stansvikin kyläyhdistys ja Kaadetaan kaava, ei metsää -kampanja pitävät ensisijaisena vaihtoehtona jättää Stansvikin uimaranta kokonaan rakentamatta. 

”Löytyisikö Kruunuvuorenrannasta parempi paikka uimarannalle esimerkiksi lännen puoleiselta rannalta, jossa ei ole suojeltavaa luontoa, ja jossa veden vaihtuvuus on parempi kuin matalassa Varisluodonlahdessa?” järjestöjen mielipiteessä kysytään.

Kohti huolellista suunnittelua

Uimarannan vastustaminen ei varmastikaan ilahduta kaikkia Kruunuvuorenrannan asukkaita.  Lisäksi epäkohtien löytäminen osin hyvistä suunnitelmista saattaa näyttää tahalliselta kiusanteolta. 

Luontojärjestöt joutuvat usein vastarannan kiisken rooliin, kun asunnot, koulut sekä muut julkiset palvelut asetetaan vastakkaiseen vaakakuppiin luonnonarvojen kanssa. Tulee vaikutelma, että on valittava jompikumpi.

Silti esimerkiksi joillekin rakennuskohteille laaditut vaihtoehtokaavat onnistuvat sovittamaan rakennukset ja tiet luonnonarvojen kanssa yhteen paljon paremmin kuin viranomaisten laatimat suunnitelmat. 

Kyse on arvoista – ja huolellisesta suunnittelusta.

Jos virkamieskunta ei pysty tunnistamaan edes noroa, miten virkamiehet ja päättäjät voisivat huomioida uhanalaiset eläin-, luontotyyppi- ja kasvilajit, joita koskevat selvitykset kaavoista puuttuvat usein kokonaan, tai selvitykset ovat vanhentuneita?

Anne Brax

Anne Brax on ympäristötoimittaja ja Helsyn hallituksen jäsen