Muistutus Patterimäen itäosan asemakaavaehdotukseen
–

Annoimme Helsingin kaupungille muistutuksen Patterimäen itäosan asemakaavaehdotukseen 23.9.2025.
—
Muistutus Patterimäen itäosan asemakaavaehdotukseen (Diaarinumero: HEL 2022-015420)
Helsingin luonnonsuojeluyhdistys on tutustunut Patterimäen itäosan asemakaavaehdotukseen.
Kaavaehdotuksessa on sijoitettu asuinkerrostalojen korttelialueita liito-oravien ydinalueeksi tunnistetulle paikalle (kohde 97). Kaupungin mukaan kohteessa ei ole havaittu liito-oravia vuoden 2020 jälkeen ja vuorovaikutusraportin mukaan ELY-keskus katsoo lisääntymis- ja levähdyspaikan poistuneen. Pidämme tätä tulkintaa virheellisenä. Olosuhteet kohteessa eivät ole muuttuneet ratkaisevasti liito-oraville heikommiksi ja lähistöllä, Patterimäen toisella puolella sijaitsee vuoden 2024 liito-oravainventointiraportin mukaan käytössä olevia lisääntymis- ja levähdyspaikkoja [1]. Raide-jokerin rakentamisen yhteydessä vuonna 2020 ydinalueen keskeltä kaadettiin puita ELY-keskuksen myöntämän poikkeusluvan turvin. Suurin osa ydinalueesta ja sen molemmat tunnistetut lisääntymis- ja levähdyspaikat säilyivät kuitenkin eikä pikaraitiotie ole liian leveä liito-oravien ylitettäväksi. Lisäksi ydinalueen molemmista lisääntymis- ja levähdyspaikoista on puujatkumo Patterimäen muihin osiin.
Vaikka lisääntymis- ja levähdyspaikka olisi väliaikaisesti tyhjentynyt ei ole ilmennyt sellaisia seikkoja, jotka estäisivät liito-oravien asettumisen uudelleen sinne. Varovaisuusperiaatteen mukaisesti väliaikaisesti asumatonta lisääntymis- ja levähdyspaikkaa tulisi pitää luonnonsuojelulain 78 § mukaisena lisääntymis- ja levähdyspaikkana, jonka hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä, silloin kun se liittyy laajempaan liito-oravien esiintymisalueeseen, josta on siirtymäyhteys kyseiseen lisääntymis- ja levähdyspaikkaan. Keskeinen peruste ELY-keskuksen tulkinnalle on kahden aikaisemman kolopuun kaatuminen kohteen 97 pohjoisemmassa lisääntymis- ja levähdyspaikassa. Eteläisemmässä lisääntymis- ja levähdyspaikassa vuonna 2020 tunnistettu pesäpuu on alueen asukkailta saadun tiedon mukaan vielä olemassa. Koska kyse on varttuneesta lehtipuuvaltaisesta metsästä on alueella todennäköisesti myös muita pesäpaikoksi sopivia paikkoja.

Kuva: Koiran merkitsemät paikat 16.9.2025 (punaiset pisteet). Sijainnit ovat likimääräiset.
Biologi Laura Räsänen on tutkinut kaava-alueen liito-oravien hajujäljet tunnistavan koiran kanssa 16.9.2025. Koira merkitsi kaksi paikkaa (kuva) kaava-alueen lähistöllä mutta ei sen sisällä. Toinen paikka sijaitsee kohteen 97 lounaiskulmassa ja toinen kaava-alueen länsipuolella ylempänä rinteessä. Koiran havainnot osoittavat, että Patterimäen itäosassa liikkuu liito-oravia ja että ne voisivat asettautua pesimään uudestaan myös kohteeseen 97. Räsäsellä on 20 vuoden kokemus liito-oravien virtsaa tunnistavien koirien käytöstä.
Patterimäen itäosa liittyy kiinteästi Patterimäen luonnonsuojelu- ja virkistysalueeseen, joka on alueen asukkaille tärkeä viheralue. Itäosan rakentaminen heikentäisi arvokasta viheraluekokonaisuutta.
Helsingin kaupunkistrategiassa on määritelty tavoitteeksi puiden ja latvuspeittävyyden lisääminen. Pitäjänmäellä Rantaradan eteläpuolella latvuspeittävyys korttelitasolla on Cocarbon-tutkimushankkeen latvuspeittävyyskartan mukaan suurimmassa osassa kortteleita alle 10 % ja lopuissakin pääosin alle 20 % [2]. Ainoastaan osassa Pajamäkeä latvuspeittävyys on korttelitasolla suositusten mukaisella yli 30 % tasolla. Patterimäen itäosan metsien säilyttäminen on tärkeää alueen latvuspeiton turvaamiseksi.
Katsomme, että kohteessa 97 olevien liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen tulisi yhä katsoa nauttivan luonnonsuojelulain 78 § mukaista hävitys- ja heikentämiskieltoa. Kaavaehdotuksesta tulisi tämän takia vähintään poistaa liito-oravien ydinalueelle sijoittuvat AK-merkinnät korttelista 46172 sekä korttelista 46171 pohjoisempi talokokonaisuus. Katsomme, että parempi vaihtoehto olisi hylätä nyt esitetty rakentaminen kokonaan. Esitämme, että Patterimäen itäosan rakentamisen sijasta asuinrakentamista sijoitettaisiin Pitäjänmäen vajaakäytössä olevalle yritysalueelle.
[1] Lammi E ym. 2024: “Helsingin liito-oravainventoinnit 2024”, Ympäristösuunnittelu ENVIRO
[2] Cocarbon-tutkimushanke, Latvuspeitto kortelittain Helsingissä: https://cocarbon.fi/wp-content/uploads/2025/06/Latvuspeitto-kortteleittain-Helsinki.pdf
Helsingissä 23.9.2025
Eeva Rantala
puheenjohtaja
Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry
Anders Backström
järjestösihteeri
Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry