Ensimmäinen Kekri helsyn torpalla – perinteitä, yhdessäoloa ja iloa luonnon helmassa

Pyhäinpäivänä 1.11.2025 sain olla mukana Helsyn historian ensimmäisessä Kekri-tapahtumassa, joka järjestettiin Talosaaren torpalla luonnon rauhassa. Kekriin kokoontui noin sadan hengen iloinen joukko – lapsia ja aikuisia, ensikertalaisia ja konkareita.

Matka torpalle tarjosi pienen seikkailun, sillä ensikertalaiselle reitti ei ollut ihan itsestään selvä, vaikka Google Maps olikin apuna. Parkkipaikan opasteet onneksi johdattivat oikeaan suuntaan, ja pian tunnistin kuvista tutun viehättävän punaisen mökin sekä sen pihasaunan, jonka savupiipusta nousi jo kutsuva savu.

Helsyn puheenjohtaja Eve Rantala otti minut lämpimästi vastaan ja esitteli torpan tiloja. Keittiössä porisi Mikko Niskasen valmistama borskeitto, jonka tuoksu täytti koko mökin. Olohuoneen kirjahylly pursusi luontoaiheista luettavaa. Yläkerrasta löytyi kolme makuuhuonetta, joissa halukkaat yöpyjät voisivat löytää sopivan nukkumapaikan. Torppa hurmasi kodikkuudellaan – kekriä ei voisi paremmassa ympäristössä viettää.

Aamupäivän aloitin kiertämällä niemen ympäri kulkevan luontopolun, jonka varrelta avautui upeita maisemia vihreänä hohtavine sammalikkoineen ja merinäkymineen. Niemen kärjen kivisillan jäännöksiltä saattoi nähdä horisontissa Vuosaaren sataman nosturit ja Karhusaaren. Kiikarit olisivat olleet hyödyksi, sillä eräs osallistujista oli bongannut muuttavia valkoposkihanhia ja jopa kaksi merikotkaa.

Retken jälkeen torpan kuistilla käynnistyivät vilkkaat linnunpönttötalkoot – vasaroiden kalke kuului sieltä täältä, kun lapset ja aikuiset rakensivat pönttöjä pikkulinnuille. Lapsille oli lisäksi luvassa luontoaiheinen visailu, jossa tunnistettiin kasveja ja eläimiä kuvien, lehtien ja pähkinöiden avulla.

Torppaa kiersi iloinen tekemisen meininki: nuotiolla paistettiin eväitä, toisaalla nikkaroitiin linnunpönttöä, ja saunassa nautittiin löylyistä. Joku arvuutteli kasvien nimiä, toinen ihaili luonnon rauhaa.

Päivän kohokohtiin lukeutui maa- ja kotitalousnaisten Helena Velinin mielenkiintoinen alustus kekrin historiasta ja merkityksestä. Saimme kuulla, kuinka kekrillä on vuosituhantiset perinteet maatalousvuoden päätösjuhlana. Kekrin ytimessä on ollut yhdessäolo, hauskanpito ja runsas syöminen – jotta nälkä ei jäisi ja seuraava vuosi toisi mukanaan ruokaa ja onnea. Opittiin myös, että kekrillä ja Halloweenilla on yhteiset juuret, mutta reitti Suomeen ja nykymuotoon poikkeaa: Suomessa Kekri on säilyttänyt aitoutensa perinteisenä ruokajuhlana, jossa kunnioitetaan myös esi-isiä juurtuen suomalaiseen luontoon ja ruokapöytään.

Perinteisesti kekrinuoret eli kekrittäret kiersivät talosta taloon kerjäämässä tarjoiluja, usein pukeutuneina toistensa rooleihin- tytöt pojiksi ja pojat tytöiksi. Kekripukki, nykyisen joulupukin esikuva, piti huolta, että talon työt oli tehty. Tarjoilun puutteessa uunille saattoi käydä köpelösti! Samoja elementtejä löytyy nykyisestä joulunvietostammekin: tarinat, taikuus ja yhdessäolo.

Helenan sanoin: perinteistä kekriä kannattaa vaalia – silloin suomalainen ruoka, luonnonmateriaaleista tehdyt koristeet ja suvun tarinat saavat arvoisensa paikan. Esi-isiäkään ei unohdeta, heille varataan ruoka ja lämmitetään sauna.

Alustuksen jälkeen sytytettiin kokko, jonka loimussa lämmiteltiin ja ruokopukki tuotiin kokon reunalle – pian sekin sai liekkinsä, kuten perinteiseen kuuluu. Lopuksi pääsimme herkuttelemaan sekä kasvis- että lihaborssilla, smetanan ja ruisleivän kera. Jälkiruoaksi nautimme mustikka- ja puolukkapiirakkaa sekä mausteista kuivakakkua kahvin kanssa – kyllä maistui!

Kokonaisuudessaan sain oppia paljon uutta liittyen kekrin viettämisen perinteisiin ja samalla pääsin tutustumaan ensimmäistä kertaa Helsyn Talosaaressa sijaitsevaan Torppaan. Tänne helsyläiset pääsevät viettämään aikaa veloituksetta varaamalla itselleen ajankohdan varauskalenterista. Torppaa voi myös vuokrata kokonaan omaan käyttöön vaikkapa juhlia tai työpaikan virkistyspäivää varten. Toivon pääseväni nauttimaan Torpasta ja sen ympäröivästä luonnosta pian uudestaan. Sitten otan kyllä kiikakarit mukaan.

Teksti ja kuvat: Liisa Uusmaa

Kirjoittaja on Helsyn viestintäryhmän aktiivi