Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Helsingin yhdistys

Helsinki
Navigaatio päälle/pois

Vaatimus Töölönlahden kehittämisestä luonnon ehdoilla

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnalle

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys vaatii Töölönlahden kehittämistä luonnon ehdoilla.

Alueen erilaisista puistosuunnitelmista on luovuttava itse lahden alueella, kunnes on varmistettu, että suunnittelu sopii yhteen lahden pääkäytön kanssa.

Lahti on nykyisellään sekä linnuston että ulkoilijoiden viihtymiskeskus ja luonnon näyteikkuna keskellä Helsinkiä. Pesimälinnusto on rikastunut ja esimerkiksi uhanalainen nokikana pesii nyt Töölönlahdella miltei kymmenen parin voimin. Ilman kunnollisia luontotietoja tehdyt puistosuunnitelmat uhkaavat nyt lahden luonnon monimuotoisuutta.

Helsingin kaupunkiympäristön toimiala on esitellyt Hesperian puiston ja Hakasalmen puiston kehittämiseksi laadittujen suunnitelmien lähtökohtia ja tavoitteita muun muassa maaliskuussa Uuta kantakaupunkia -verkkotilaisuudessa.

Katsomme, että esitellyt suunnitelmat ovat toteuttamiskelvottomia. Suunnitelmissa ei ole huomioitu kaupunkiympäristölautakunnan kokouksessaan 16.6.2020 edellyttämiä ehtoja jatkosuunnittelulle. Kokouksessaan lautakunta edellytti yksimielisesti jatkosuunnittelulta seuraavaa.

”Kaupunkiympäristölautakunta edellyttää että alueella tehdään kattava linnustoselvitys, jonka tulokset huomioidaan suunnittelun lähtökohtina siten, että alueen runsastunut lintulajisto säilyy vähintään nykytasolla. Lisäksi alueella tulee tehdä kattava kartoitus luontoarvoista, jonka tulokset huomioidaan suunnittelun lähtökohtana.”

”Salavien osalta lautakunta edellyttää, että niiden kunto kartoitetaan yksilöllisesti ja tutkitaan mahdollisuudet uusia salavat vaiheittain. Rannan eroosiota ehkäisevissä toimenpiteissä luonnonmukainen ranta on ensisijainen.”

Lautakunnan ehtojen huomiotta jättäminen kävi ilmi useissa Uutta kantakaupunkia -esittelyn Töölönlahtea koskevissa kohdissa: Suunnitelmat esiteltiin samoilla suunnitelmakuvilla kuin millä suunnitelmia oli esitelty jo lautakunnalle kesäkuussa 2020. Töölönlahden länsirannan lintujen pesimäruovikoiden kaataminen oli edelleen mukana esityksessä.

Myös esitelty, suunniteltujen toimenpiteiden järjestys oli väärä: esimerkiksi länsirannan rantapenkereen kunnostusta ei ole perusteltua aloittaa ennen kuin alueella on tehty kattava kartoitus luontoarvoista, jota lautakuntakin edellytti.

Virkamieskunta pyrkii yhdistyksen tietojen mukaan saamaan rantapenkereen kunnostukseen rahoituksen (kolme miljoona euroa) jo ensi vuoden (2022) talousarvioesitykseen. Suunnittelua ei ole kuitenkaan nähtävästi ryhdytty 8.6.2020 jälkeen uudistamaan lautakunnan edellyttämien suunnitteluehtojen mukaisesti. On myös käynyt ilmi, että suunnittelijoilla käytössään ollut, alueita koskeva kaupungin luontotietojärjestelmä ei ole vastannut alueen todellisia nykyisiä luontoarvoja ja -tietoja.

Katsomme, että Hesperian puiston ja Hakasalmen puiston kunnostussuunnitelmat tulee vetää pois suunnittelusta. Niiden lähtökohdat tulee määritellä uudelleen ja näistä lähtökohdista tapahtuva suunnittelu tulee myös kilpailuttaa uudelleen. Sama tulee saattaa koskemaan myös Hesperian ja Hakasalmen puistoihin liittyviä muita puistoja ja viheralueita (esim. Töölönlahden puisto).

Suunnittelussa tulee ottaa käyttöön muun muassa Helsingin seudun lintutieteellisen yhdistys Tringan 24.3.2021 julkaisema selvitys Töölönlahden linnustosta. Myös muiden luontotietojen ajantasaisuus tulee varmistaa.

Suunnittelun lähtökohdiksi ehdotamme seuraavia, lautakunnan 16.6.2020 esittämien lisäehtojen kanssa linjassa olevia periaatteita:

  1. Lähtökohtana on biodiversiteetin (luonnon monimuotoisuuden) säilyttäminen ja lisääminen alueella, luonnon virkistyskäyttömahdollisuuden turvaaminen sekä alueen hiilinielujen kehittäminen.
  2. Alueen vesialueen linnuston rauha tulee säilyttää.
  3. Samassa yhteydessä on tutkittava rannan pyöräilyliikenteen siirtämistä Mannerheimintiellä jo kulkeville pyöräilyteille ja Mannerheimintien reunaan tulossa oleville uusille pyöräkaistoille osana liikennejärjestelmän kehittämistä.

Helsingissä 7.4. 2021

Lisätiedot: Antti Halkka, puheenjohtaja, Helsingin luonnonsuojeluyhdistys, antti.halkka(ät)sll.fi, 050 308 2795