Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Helsingin yhdistys

Helsinki
Navigaatio päälle/pois

Jättipalsamille sinnikkäästi kyytiä Malmilla

Jättipalsami (Impatiens glandulifera)

Yksi jättipalsamiyksilö saattaa muodostaa jopa 4000 siementä. Kuvassa jättipalsamin siemenet kypsyvät Malmilla 22.7.2020. (Kuva: Minna Mäkinen)

Jättipalsami on yksivuotinen mehevävartinen ruoho. Kasvin lehdet ovat muodoltaan suikeita ja tiheästi hammaslaitaisia. Sillä on suuret, jopa 4 cm kokoiset kaksineuvoiset kukat. Kasvin hedelmä on litumainen kota, joka repeää kypsänä herkästi singoten siemenet monien metrien päähän lähiympäristöön. Jättipalsamiyksilöt voivat olla suuria, jopa yli kolmemetrisiä. Jopa pienet, alle 10 cm korkeat yksilöt kukkivat ja muodostavat siemeniä. Suurikokoisimmat kasvit ovat yleensä rehevillä ja kosteilla kasvupaikoilla, joilla jättipalsami on erittäin kilpailukykyinen ja valloittaa kasvualaa alkuperäiseltä kasvistolta. Jättipalsami tuottaa runsaasti siemeniä. Yksi yksilö voi muodostaa jopa 4000 siementä. Siemenet sinkoutuvat ympäristöön jopa seitsemän metrin päähän. Monet kasvustot ovat saaneet alkunsa kun puutarhajätteitä on kuljetettu luontoon tonttien ulkopuolelle.

Jättipalsami on kotoisin Himalajan vuoristoalueilta, jossa sitä tavataan 1800 metrin korkeudelta aina puurajalle, noin 4000 metriin saakka. Kasvi tuotiin Suomeen ensimmäisen kerran 1800-luvun lopulla. Vuosien varrella jättipalsamia on tuotu puutarhakasviksi monesta eri maasta ja nykyään sitä tapaa laajalti luonnossa.

Euroopan komission rahoittaman DAISIE-tietokannan mukaan jättipalsami kuuluu Euroopan 100 pahimman vieraslajin joukkoon. Jättipalsami on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n tasolla, minkä johdosta sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty.

Lähde: Vieraslajit.fi (http://www.vieraslajit.fi/ )

Perjantai-illan tärinää ja muurahaisia iholla

Oli kaunis, kesäinen perjantai-ilta 10.7.2020 Malmilla, Helsingissä. Tärisin innosta, käteni suorastaan syyhysivät ja oli kuin ihollani olisi juossut näkymättömiä muurahaisia koko keholla. Sairas en ollut, joten mikä saa kokeneen vieraslajitalkoojärjestäjän tällaiseen tilaan, jossa harvoin, jos koskaan, olen talkoisiin lähtiessäni aiemmin ollut? Asia vaatinee hiukan taustoitusta innostukseni ymmärtämiseen.

Jättipalsamin torjuminen vaatii useiden vuosien työn. (Kuva: Minna Mäkinen)

Olemme kitkeneet jättipalsamia Malmilla nyt neljä vuotta, kesästä 2017 lähtien. Tämä minulle tärkeä vapaaehtoistyö sai alkunsa kesällä 2016 yhdestä ainoasta pienestä päätöksestä, jonka tein huomattuani tuolloisen työpaikkani uutiskirjeen, jossa kutsuttiin osallistujia WWF Suomen Green Office -verkoston järjestämiin jättipalsamitalkoisiin merenrantaan Rastilaan. Aiheesta mitään tietämättä mutta uteliaana lähdin mukaan, ja sillä tiellä olen edelleenkin. Ensimmäisen kesän osallistuin eri puolilla Helsinkiä muiden järjestämiin jättipalsamitalkoisiin ja aloin havainnoimaan kasvia omassa asuinympäristössäni. Liityin Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen (Helsy) jäseneksi ja jo seuraavana kesänä ryhdyin muun retkiryhmän toiminnan ohella itse järjestämään jättipalsamitalkoita Malmilla. En koskaan unohda niitä ensimmäisen Malmin talkookesän hetkiä, kun seisoin yksin ilmoittamallani tapaamispaikalla ja mietin, että tuleekohan ketään paikalle vai joudunko talkoilemaan yksin? Joskus tuli, joskus ei. Joskus meitä oli kaksi ja joskus, jos oikein hyvin sattui, ehkä kolme tai neljä. Sinnikkäästi menin kuitenkin kerta toisensa jälkeen paikalle, satoi tai paistoi, ja osallistujamäärästä huolimatta järjestin taas uusia talkoita. Sittemmin vieraslajeista on kirjoitettu niin paljon, että tietoisuus aiheesta on lisääntynyt. Nykyään, kun monen talkoiluvuoden jälkeen paikalle tulee jopa kymmenkunta osallistujaa eikä enää ole tarvinnut pelätä talkoilevansa yksin, en ota hetkeäkään tilannetta itsestäänselvyytenä, vaan olen jokaisesta luonnonystävästä ja mukavasta talkooseurasta onnellinen, sillä muistan nuo neljän vuoden takaiset yksinäisen, asiaansa uskovan talkootaistelijan tunnelmat vieläkin niin elävästi.

Talkoolaisia työssä. (Kuva: Minna Mäkinen)

Luvat kuntoon ja torjumaan!

Mutta palataanpa tähän perjantai-iltaan pari viikkoa sitten, kun malttamattomana teen lähtöä jättipalsamitalkoisiin. Olin löytänyt tämän kerrostaloalueen tontin ja nurmialueen reunassa, osin kaupungin, osin yksityisen alueella sijaitsevan jättipalsamikohteen sattumalta edellisenä vuonna. Olimme käyneet siellä roskatalkoilemassa ja ihmetelleet rauhassa kasvavaa jättipalsamipöheikköä – huolella ojan ja pihan nurmialueen väliin säästettynä, kuin paraskin kukkapenkki! Olimme käyneet talkoita edeltävällä viikolla Helsingin kaupungin vapaaehtoistyön koordinaattori Armi Koskelan kanssa katselmuksella alueella ja todenneet sinne tarvittavan lupa kitkemiseen myös yksityisen omistaman tontin puolelle. Armi otti nopeasti kopin asiasta ja sai myös ennätyksellisen nopeasti luvan torjumiseen taloyhtiön isännöitsijältä ja hallitukselta. Kitkettävän alueen sijaitessa taloyhtiön pihan reunassa tiesin, että toimintamme tullaan huomaamaan, ja kävinkin etukäteen viemässä tiedotteet tulevasta torjunnasta talojen ilmoitustauluille. Ja nyt me vapaaehtoiset olimme siis vihdoin ja viimein pääsemässä luvan kanssa pihan reunassa rehottavan jättipalsamialueen kimppuun, jota olimme niin kovasti haikailleet!

Jättipalsamialue ennen talkoita 10.7.2020. (Kuva: Minna Mäkinen)

Olimme kitkeneet aiemmin jättipalsamia ojan puolelta ja saapuessamme paikalle oli ero kitketyn ja vielä kitkemättömän alueen välillä kuin yö ja päivä. Siinä reunassa, jolta jättipalsamia oli aiemmin kitketty, oli nyt kasvanut tilalle mm. angervoa ja karhunköynnöstä ja kuin viivottimella vedettynä, alkoi jättipalsamialue. Kitkettävä alue rajautui selkeästi ojan ja nurmialueen reunaan ja oli kuuden hengen osallistujaporukallemme juuri sopivan kokoinen yksillä talkoilla hoidettavaksi. Viereisen taloyhtiön pihasta tultiin kertomaan meille, että he olivat itse kitkeneet jättipalsamin tontiltaan ja saaneet sen kolmessa vuodessa nujerrettua (meidät kutsuttiin mukaan myös grillaamaan – mikä harmi, ettei meillä ollut grillattavaa mukana!). Siispä kädet käymään, ja näin tehotiimimme sai kohdealueen ennalta suunnitellusti tältä kesältä kerralla kitkettyä. Mikä ihana aikaansaamisen tunne, mikä tyydytys!

Talkooaluetta on seurattava tulevina vuosina. (Kuva: Minna Mäkinen)

Ei pikalaji vaan pitkän matkan laji

Sanon edelleenkin samaa, kuin mitä olen aiemmin sanonut: Vieraslajien kitkentä ei ole pikalaji vaan pitkän matkan laji, kestävyyslaji. Olemme nyt kesällä 2020 kitkeneet Malmilla peräti kahdeksaa eri jättipalsamialuetta, osa isompia, osa pienempiä, uusia ja vanhoja alueita. Vuosi vuodelta lisää vieraslajitalkoilusta innostuneita osallistujia on löytänyt mukaan tähän tärkeään toimintaan, jota talkoista paluumatkalla haastattelemani osallistujat kuvailivat kivaksi, hyödylliseksi ja sosiaaliseksi yhdessä tekemiseksi, jossa ympäristötyön lisäksi saa vielä liikuntaakin kaupan päälle. Sitä mukaa, kun saamme ”vanhoja” jättipalsamialueita kitkemällä haltuun ja niiden parissa käytettävä aika vähenee kesä kesältä, pääsemme siirtymään uusille alueille. Paljon olemme jo saaneet aikaan, mutta työtä riittää vielä. Alueet eivät lopu kesken, sillä mm. Longinojan reunamat ovat pitkältä matkalta molemmin puolin jättipalsamin valtaamat, ja näihin jyrkkiin puronreunama-alueisiin me vapaaehtoiset emme ikävä kyllä pääse. Näihin talkoisiin -sananmukaisesti!- tarvitaan valtakunnallisestikin mukaan lisää yhteistyötä eri toimijoiden välillä, lisää käsipareja ja lisää uusien, innovatiivisten torjuntakeinojen kehittelyä. Ison jättipalsamin kokoinen kiitos kaikille heille, jotka tavalla tai toisella jo osallistuvat tähän tärkeään Suomen alkuperäisluontoa suojelevaan ympäristötyöhön ja muille tervetuloa mukaan – kannattaa tulla kokeilemaan, suurin riski on jäädä kerrasta koukkuun ja saada itselleen uusi, mukava ja mielekäs harrastus!

Minna Mäkinen

Kirjoittaja on Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen (Helsy) retkiryhmän jäsen, aktiivinen vieraslaji- ja roskatalkoiden järjestäjä, joka haluaa parantaa maailmaa ja jättää puhtaan luonnon ja elinkelpoisen maapallon myös tuleville sukupolville.

Luonto huutaa apua. (Kuva: Minna Mäkinen)