Jär­jes­tö­lausun­to Pakilan ja Tuomarinkylän luonnon- ja mai­se­man­hoi­to­suun­ni­tel­man luonn­osai­neis­tos­ta

Luonnonsuojelujärjestöjen yhteinen lausunto Pakilan ja Tuomarinkylän luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelman luonnosaineistosta

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys, Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa sekä Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ovat tutustuneet nähtävänä olevaan aineistoon ja antavat siitä yhteisen kirjallisen lausunnon. Pakilan ja Tuomarinkylän suunnitelmaluonnoksen kommentoinnin ohella lausunnossa otetaan kantaa myös Helsingin nykyiseen viheralueiden suunnittelujärjestelmään ja sen vakaviin ongelmiin vuorovaikutuksen laadun, luontoarvojen huomioinnin sekä hyvän kaupunkimetsänhoidon suunnittelun kannalta.

Lausunnon teossa on hyödynnetty erityisesti Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Keijo Savolan asiantuntemusta. Hän on muun muassa tehnyt pääosan lausunnon pohjana toimineista kuviokohtaisten hoitoesitysten kommenteista sekä niihin liittyvistä maastoselvityksistä. Luontotiedon osalta kommentissa on hyödynnetty myös Helsingin luontotietojärjestelmän tietoja sekä varsinkin lajitiedon osalta Ida Korhosen, Olli Mannisen, Helena Rautakosken ja Pyry Vetelin joulu-tammikuun 2019/2020 maastokäyntien tuottamia tuoreita aineistoja. Kuviokohtaiset kommentit (liite 1) löytyvät täältä.

 

Suunnitelman toteuttamiskelpoisuudesta

Nykyisessä muodossaan suunnitelma on täysin toteuttamiskelvoton ja vakavassa ristiriidassa niin valtuustostrategian monimuotoisuuskirjausten kuin monien hyvän kaupunkimetsänhoidon käytäntöjen kanssa. Nähtävillä oleva aineisto on myös asiasisällön osalta niin epämääräistä, että se ei tässä muodossa ja tällä tarkkuustasolla operoivana sovellu Pakilan ja Tuomarinkylän alueen luonnonhoidon suunnittelun keskeiseksi työvälineeksi.

Suunnitelmaluonnos on syytä palauttaa uuteen valmisteluun, jossa sen moninaiset ongelmat ja puutteet edes pääosaltaan pyritään korjaamaan.

Suunnitelman taustatiedoista

Aikaisemmat luonnonhoitosuunnitelmat sisälsivät merkittävää numeraalista tietoa metsikkökuvioiden kasvupaikoista sekä kuvioiden puuston rakenteesta ja puulajikoostumuksesta valtapuuston, välikerroksen ja aluspuuston osalta. Uudessa suunnittelumallissa on otettu käyttöön tapa kuvata metsien rakenne muutamilla lauseilla. Kuvaustapa on epäilemättä riittävä monien helsinkiläisten kannalta, mutta siihen sisältyy myös isoja ongelmia. Kuvauksista on poistunut runsaasti sellaista informaatiota, jolla on olennaista merkitystä esim. luontoarvojen sekä hakkuuesitysten perusteltavuuden arvioinnin kannalta.

Kyselyn isoin ongelma koko suunnitelma-aluetta tarkastelevien tahojen (kuten luontojärjestöt) kannalta on se, että pääosa olennaisesta tiedosta on piilotettu niihin kuviokohtaisiin tietoihin, jotka löytyvät vasta karttakyselyn kuviokohtaisista kuvauksista. Aineistoa ei ole mahdollista printata eikä kysely myöskään avaudu perusälypuhelimilla maastossa, joten aineistojen saaminen esimerkiksi maastokäyntejä palvelevaksi vaatii niiden kopiointia käsin.

Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmaksi väitetystä suunnitelmaluonnoksesta olisi kohtuullista löytää tiedot mm. kasvupaikkatyypistä (lehto, lehtomainen kangas jne.) sekä rehevimpien metsien osalta myös muuta tietoa kasvillisuudesta. Nyt nämä tiedot käytännössä pääosin puuttuvat suunnitelman osallisille päätyneistä tiedoista. Asialla on huomattavaa merkitystä mm. sen takia, että alus- ja välipuuston harvennuksien luontovaikutukset ovat täysin erilaiset toimittaessa lehdoissa kuin keskirehevillä kangasmailla.

Kuvioiden kuvauksissa kiinnittää kiusallista huomiota luontoarvoihin liittyvien tietojen vähäisyys. Lukemattomilla kuvioilla on mm. Helsingin oloissa merkittäviä määriä eri-ikäistä lahopuuta (= ilmeisiä monimuotoisuuden hot spot- alueita), mutta lahopuun esiintymistä ei mainita millään tavalla.

Sama koskee niin LTJ:ssä tunnistettuja kuin tunnistamatta jääneitä merkittäviä METSO-arvoja. Puustokuvauksista on myös vaikea erottaa puustorakenteeltaan luonnontilaisen kaltaiset metsiköt (=merkittävä METSO-ajan luontoarvo!) hoidetummista, mutta kerroksellisista metsistä.

Suunnitelmaluonnoksen tausta-aineistoista puuttuvat myös kaikki koostetiedot esitettyjen hakkuiden ja hoitotoimenpiteiden kokonaispinta-aloista.

Tausta-aineistojen toimenpidekuvauksista

Kyselyn tausta-aineistoista löytyvät, suurelle yleisölle tarkoitetut toimenpidekuvaukset on tehty mainosluonteisina eli tavalla, jossa ei lainkaan käsitellä toimenpiteiden todennäköisiä haittoja luontoarvoille, luonnonmukaiselle metsämaisemalle, metsän tunnulle sekä metsien suojaominaisuuksille. Sama ongelma on sisään rakennettuna vanhentuneessa Helsingin luonnonhoidon linjauksessa (2011), jonka hengessä tämä suunnitelma on selvästi kokoon rakennettu.

Toimenpiteiden kuvaukset ovat johdattelevia ja yksipuolisesti toimenpiteiden hyötyjä esille tuovia. Muun muassa harvennushakkuiden hyötyjä perustellaan kuvalla metsiköstä, jonka kaltaiset, valtapuustoltaan poikkeuksellisen tiheät metsiköt ovat suunnittelualueella selvässä vähemmistössä.

Toimenpidekuvauksissa ei kuvata lainkaan pienpuuston harvennusta, joka on kuitenkin suunnitelmassa hyvin yltäkylläisesti käytetty metsänhoidon työväline. Kuvauksen puuttuminen lienee työtapaturma.

Toimenpidekuvausten ja -karttojen todenmukaisuudesta

Suunnitelmaluonnoksessa on runsaasti kuvioita, joille on esitetty toimenpiteenä yksittäisten puiden poistoa sekä pienpuuston harvennusta. Tarkemmasta kuvauksesta käy kuitenkin ilmi, että näiden jo sinällään merkittävien toimenpiteiden lisäksi kuviolla on tarkoitus toteuttaa välikerroksen tiheämpien puustoryhmien väljennystä. Eli tarkoituksena on myös harventaa metsikköä vesakkoa järeämmän puuston osalta. Harvennusten vaikutukset luontoarvoihin, metsän tuntuun sekä metsän suojaominaisuuksiin eroavat olennaisesti siitä, mikä vaikutus on valtapuuston poimintahakkuulla (varsinkin rajatulla sellaisella) sekä pienpuuston asiallisella harvennuksella.

Pidämme esitettyjen väljennyshakkuiden kohtuutonta määrää yhtenä suunnitelman suurimmista ongelmista.

Toimenpidekuvioiden liiallinen määrä ja tarpeettoman laaja-alaiset toimenpiteet

Suunnitelmaluonnoksessa esitetään metsänhakkuita ja hoitotoimia suunnitelmakauden mitassa liian monille metsikkökuvioille ja monissa tapauksissa koko kuviolle tilanteessa, jossa toimenpidetarve koskettaa vain osaa kuviosta. Lopputuloksena on hakkuu- ja hoitoesitysten osalta kohtuuton ja ylimitoitettu esitys, johon sisältyy myös paljon optioita täysin tarpeettomaan toimintaan.

Suunnitelmaluonnoksessa on käytetty jonkin verran, mutta kokonaisuuden kannalta riittämättömästi kahta järkevän kaupunkimetsäsuunnittelun ja -hoidon perustyökalua eli poiminnan kohdentamista vain reunojen huonokuntoisiin ja vaarallisiksi arvioituihin puihin sekä kuvioiden sijoittamista seurantakuvioiden luokkaan. Jälkimmäisellä tarkoitetaan sitä, että nykyisellään vielä melko hyväkuntoisiin mutta vanhaa puustoa ja merkittäviä reunoja sisältäviin metsiköihin ei esitetä suoraan poimintahakkuita. Sen sijaan metsien puuston tilaa seurataan suunnitelmakaudella ja mahdolliset kehittyvät ongelmapuut poistetaan.

Maastokäyntien havaintojen perusteella huomattava joukko poimintahakkuisiin esitettyjä metsikkökuvioita on syytä siirtää seurantakuvioiden luokkaan. Tämä ratkaisu erottaisi selkeämmin ne kuviot, joilla on jo nyt ilmeinen poimintahakkuutarve ja ne kuviot, joille saattaa suunnitelmakaudella kehittyä yksittäisiä ongelmapuita. Tällainen tarkentuva jako olisi hyödyllinen myös kaupunkimetsänhoidon kustannustehokkaan suuntaamisen sekä toteuttajaorganisaation työn kannalta.

Toimenpiteiden puutteellinen ohjeistus

Suunnitelmaluonnoksen kuviokohtaisissa toimenpide-esityksissä on kohtuuttoman suurta kirjaavuutta esitettyjen toimenpiteiden ohjeistuksen kannalta. Löytyy toki aivan priimaa ja harkittua ohjeistusta, mutta enemmän epämääräisyyttä, joka aiheuttaa ongelmia niin osallisille kuin hakkuiden toteuttajillekin. Vakavimmat ongelmat koskevat poimintahakkuissa poistettavien puiden tarkempaa yksilöintiä, pienpuuston harvennusten alueellista kohdentamista (koko kuvio, tietty osa vai reunat), pienpuuston harvennuksen puulajikohtaista kohdentamista sekä lahopuun jättämistä. Kaikkiin näihin tarvitaan tarkempaa ohjeistusta, jotta lopputuloksena on hyvää kaupunkimetsänhoidon suunnittelua, jonka esityksiä on mahdollista arvioida, kommentoida ja toteuttaa järkevästi.

Välikerroksen puuston väljennykset sekä eräät monimuotoisten metsien harvennukset

Suunnitelmaluonnos on täynnä metsikköjä, joihin on esitetty välikerroksen puuston tai puuryhmien harvennusta ilman maastokäynnillä hahmottuvia asiaperusteita. Lisäksi harvennuksia ja nuorten metsien harvennuksia on esitetty monille metsikkökuvioille, joiden puusto on nykyisellään monipuolista ja hyvin kehitettävissä ilman harvennuksia. Toki suunnitelmassa on myös joukko metsiköitä, joiden harvennus on perusteltu, mutta nämä painottuvat puustoltaan yksipuolisiin istutuskuusikoihin ja -männiköihin sekä huomattavan tiheisiin koivuvaltaisiin metsiin.

Pidämme kokonaisuutena suunnitelmaluonnoksen suurimpana luonto- ja maisemaongelmana esitettyjen harvennus- ja väljennyshakkuiden kohtuuttoman suurta määrää, kohdentumista vääriin kohteisiin sekä sitä, miten merkittävä osa harvennushakkuista on ”piilotettu” kuviokohtaisten tietojen kuvailuosuuksista löytyvien väljennyshakkuuesitysten joukkoon.

Pienpuuston hoito

Valtaosalle suunnitelma-alueen metsikkökuvioista on esitetty ”pienpuuston harvennusta” tai ”pienpuuston harvennusta osalla kuviosta”.

Monissa tapauksissa pienpuuston käsittelyä ei ole ohjeistettu lainkaan toimenpiteen voimakkuuden, sijainnillisen sijoittumisen tai eri puulajeihin kohdistuvan suosinnan tai vähentämisen osalta. Suunnitelmassa on jopa lukuisia sellaisia kuvioita, joilla toimenpiteeksi on esitetty pienpuuston harvennusta osalla kuviosta avaamatta tätä kohdentamista tarkemmin toimenpiteen kuvauksessa.

Tällainen ylimalkaisuus on huonoa kaupunkimetsien suunnittelua ja tekee käytännössä mahdottomaksi toimenpiteen hyötyjen ja haittojen arvioinnin niin metsikkö- kuin suunnittelualueenkin tasolla. Ohjeistuksen täydellinen puuttuminen tai ylimalkaisuus on huonosti harkittua myös työn toteuttajien kannalta.

Suunnitelma-aineiston läpikäynnin perusteella on ilmeistä, että pienpuuston harvennusta on esitetty tapaluonteisena perustoimenpiteenä huomattavalle joukolle sellaisia kuvioita, joissa pienpuuston erityistä harvennustarvetta ei pääosalla kuviosta suunnitelmakaudella ole tai kehity. Monissa tapauksissa pienpuuston harvennus tai poisto kapealta vyöhykkeeltä on perusteltu vain sillä kuvion osalla, joka rajoittuu ulkoilureittiin, kevyen liikenteen väylään, tonttien reunaan, leikkipaikkaan, peltoon tai muuhun erityiskohteeseen. Vaikutelma esitettyjen pienpuuston harvennusten ylimitoituksesta sai vankkaa vahvistusta myös pääosan suunnittelualueen metsistä kattaneilla järjestömaastokäynneillä.

Luontojärjestöt eivät lähtökohtaisesti vastusta pienpuuston harvennuksia, mutta haluavat korostaa sitä, että Helsingin kaupunkimetsissä toimenpide on useimmiten perusteltu vain reunaosilla sekä eräissä tilanteissa, joissa tasarakenteisiksi harvennettuihin varttuneisiin tai vanhoihin metsiin on syntynyt ”luonnottoman” tiheä, useimmiten pihlajavaltainen alikasvos.

Pienpuuston liialliseen harvennukseen liittyy myös selviä haittoja. Pienpuustotiheiköt suojaavat osaltaan kulutukselta ja mahdollistavat maapohjan kasvillisuuden säilymisen. Varsinkin kesällä pienpuusto luo osaltaan suojapaikkoja linnustolle ja muulle rauhaa vaativille eläimille. Rauhaan jätettynä pienpuusto osaa ajan saatossa myös itse harventaa itseään (jopa pihlaja), jolloin liialliseen hoitoon ei ole perusteita myöskään resurssienkäytön järkevyyden kannalta.

Varsinkin lehtopohjaisilla alueilla liiallinen pienpuuston käsittely heikentää helposti myös luontaisen lehdon monipuolista pensas- ja aluspuustoa, jolloin käsittely aiheuttaa myös selvää haittaa luontoarvoille. Pakilan ja Tuomarinkylän suunnitelma-alueella ongelmaa pahentaa lehtojen huono tunnistaminen suunnitelmaa tehtäessä.

Huonosti toteutettuna pienpuuston harvennus ja raivaus tuottavat myös haittaa metsien virkistyskäytölle sekä lisäävät etenkin koirien ja pienten lasten kannalta metsässä liikkumisen turvattomuutta. Ongelmat liittyvät erityisesti harvennusten tuottamiin, pieniläpimittaisuutensa takia terävien kantojen suureen määrään.

Edellä mainittua kritiikkiä tasapainottavana huomiona on syytä todeta, että suunnitelmaluonnoksessa on myös useita kymmeniä sellaisia kuvioita, joissa pienpuuston hoito on ohjeistuksissa kohdennettu järkevästi reunaosiin sekä ohjeistettu muutenkin toteuttamisen osalta riittävällä tavalla. Lisäksi on jokunen määrä sellaisia kuvioita, joissa luontojärjestöedustajienkin maastokäynnin perusteella esitettyyn pienpuuston harvennukseen on asiaperusteita koko kuviolla.

Kuviokohtaiset tavoitteet

Suunnitelmaluonnoksen kuviokohtaisissa tiedoissa kullekin kuviolle on määritetty oma kehittämistavoitteensa. Tämä on hyvä käytännön tapa, jolloin esitettyjä hakkuu- ja hoitoesityksiä ja niiden mielekkyyttä voi tarkastella myös esitetyn tavoitteen valossa.

Suunnitelma-aineiston hakkuu- ja hoitoesityksen kommentoinnin työläys ei mahdollista sitä, että luontojärjestöt pystyisivät kommentoimaan esitetyt kuviokohtaiset kehittämistavoitteet. Yleisenä huomiona niistä on kuitenkin syytä sanoa se, että metsien mahdollisimman luontaisen kehityksen edistäminen sekä esim. lehtojen luontoarvojen vahvistaminen ovat saaneet valitettavan vähän painoarvoa verrattuna tavoitteisiin, jotka liittyvät (puuston) elinvoimaisuuteen ja metsikön viihtyisyyteen. On toki hyvä, että metsien kerroksellisuutta ja sekametsäisyyttä pidetään mukana tavoitteissa, mutta ne eivät tavoitteina riitä turvaamaan kuin osan suunnittelualueen nykyisistä luontoarvoista sekä luontoarvopotentiaalista.

Luontoarvojen, monimuotoisuuden ja metsikön puustorakenteen mahdollisimman luontaisen kehityksen turvaamisen painoarvoa tulisikin olennaisesti nostaa tavoitteiden loppumuotoilussa. Tämä kompensoisi osaltaan sitä, kuinka vähän suunnittelualueen metsistä on suostuttu aluesuunnitelmaprosessissa nostamaan arvometsien hoitoluokkaan (C5).

Luontoarvojen yleinen huomiointi

Suunnitelma-alue on metsiltään hyvin pirstaleinen. Tästä huolimatta alueella on säilynyt runsaasti nykyisellään arvokkaita sekä nopeasti luontoarvojen puolesta kehittyviä metsikkökuvioita sekä useiden metsikkökuvioiden ryppäitä. Suunnittelualueen laajimmat luontoalueet eli Siliuksenmäki-Lystikukkula, Huvilanmäki-Risulanmäki, Toivolanpuisto, Pakilanpuisto sekä Torpparimäen Torpparinpuiston metsä ovat luontoarvojen säilyttämisen ja kehittämisen kannalta erityisen merkittäviä. Kohtalaisia, useampaan lähekkäiseen metsikkökuvioon kohdistuvia luontoarvojen kehittämismahdollisuuksia on myös mm. Nuotiopuistossa, Rakovalkeantien eteläpuolisissa metsissä sekä Kytöniityntien etelä- ja pohjoispuolisissa metsissä.

Suunnitelmaluonnos laiminlyö useimpien edellä mainittujen alueiden luontoarvojen säilyttämisen ja kehittämisen. Myönteisen poikkeuksen muodostavat Siliuksenmäen-Lystikukkulan ydinalueet, Torpparinpuiston alue, Huvilanmäen alue sekä osat Pakilanpuistosta, joissa metsänhoidon ja luontoarvojen säilyttämisen suhde on muutamilla täsmennyksillä, muutoksilla ja lisäohjeistuksilla melko lailla kohdallaan.

Pakilan ja Tuomarinkylän aluesuunnitelman tai tämän luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelman osana ei ole tehty varsinaisia uusia luontoselvityksiä, joskin uutta metsäistä luontotietoa lienee suunnittelijalle jonkin verran kertynyt. Näkemys alueen luontoarvoista lepää vahvasti sen varassa, mitä sisältyy Helsingin luontotietojärjestelmään. Suunnittelualueella ei esim. missään vaiheessa ole selvitetty tärkeitä kääpäalueita. Myöskään METSO-selvitystä ei liene toteutettu kuin isoimmilla metsäalueilla. Niidenkin osalta METSO-arvot ovat olennaisesti lisääntyneet kesästä 2013, jolloin METSO-selvitykset on tehty.

Pidämme vahvasti virheellisenä suunnitelmaluonnokseen (s. 4) sisältyvää väitettä Helsingin luontotietojärjestelmään sisältyvien arvojen huomioinnista (”Helsingin luontotietojärjestelmässä olevat Karttapalvelussa nähtävät suunnittelualueen arvokkaat luontokohteet keskittyvät Tuomarinkartanon, Siliuksenmäen, Lystikukkulan ja Torpparinmäen alueille. Myös Kehä I:n pohjoispuolella on arvokohteita. Läheisessä Keskuspuistossa on runsaasti erilaisia luontoarvoja. Luontoarvot on otettu suunnitelmassa huomioon”). Tosiasiassa jopa luontotietojärjestelmässä tunnistettuja arvoja vaarannetaan ja heikennetään tarpeettomasti nykyisen suunnitelman mukaisilla hakkuilla ja hoitotoimilla. Arvioimme heikennystä kohdistuvan mm. seuraaviin luontotietojärjestelmässä tunnistettuihin luontoarvoihin:

Lystikukkulan metsäverkostoselvityksen kriteerit täyttävä alue

Osa Siliuksenmäki-Lystikukkulan METSO-selvityksen arvokuvioista

Lystikukkulan lepakkoalue

Lystikukkula-Siliuksenmäen metsälintuarvot

Siliuksenmäen lahokaviosammalydinalue

Heinämiehentien lahokaviosammalydinalue

Liito-oravien ydinalueet 83/2018, 117/2019 ja 118/2019 sekä luontotietojärjestelmästä puuttuva, Rakovalkeantien eteläpuolisen metsän ydinalue

Pääosa luontoarvojen heikentämisestä sekä arvojen helpon kehittämisen laiminlyönneistä tapahtuu kuitenkin niillä metsikkökuvioilla, joiden METSO- tai lajistoarvoja ei ole Helsingin luontotietojärjestelmässä vielä tunnistettu.

Toiminta liito-orava-alueilla

Suunnittelualue on metsien pirstaleisuudesta huolimatta yllättävänkin merkittävä liito-oravan ydinalueiden keskittymä. Alueelta on tähän mennessä tunnistettu ja rajattu ilmeisesti yhdeksän liito-oravan ydinaluetta, näistä Rakovalkeantien eteläpuolinen ydinalue puuttuu kuitenkin luontotietojärjestelmästä.

Maastokäynnin havaintojen perusteella suunnittelualueella on lisäksi kohtalainen määrä liito-oravalle soveliaita metsikköryppäitä, joista lajia ei vielä ole tavattu. Lajin levittäytyminen osaan näihin metsistä sekä osaan rajattujen ydinalueiden lähikuvioista lienee vain ajan kysymys.

Liito-orava on huomioitu hakkuu- ja hoitoesityksissä kovin vaihtelevasti. Lystikukkulan sekä Torpparinpuiston ydinalueilla metsänhakkuita ja hoitotoimia on rajattu ja ohjeistettu tavalla, jonka seurauksena kaavailtu luonnonhoito tuskin heikentää metsien soveltuvuutta liito-oravalle. Sen sijaan esimerkiksi Kytöniityntien etelä- ja pohjoispuolisella ydinalueella (kohde 118/2019) esitetään liito-oravan ydinalueelle niin raskaita hakkuita, että on suuri vaara siihen, että suunnitelman toteutus aiheuttaa metsien liito-oravalaadun heikkenemistä. Heikentyminen saattaa yltää jopa sille tasolle, jossa joudutaan arvioimaan sitä, onko kaupunki syyllistynyt luonnonsuojelulain kieltämään lisääntymis- ja levähdyspaikan heikentämiseen. Tällaisten tilanteiden tarkoituksellinen luominen ei edusta järkevää tai hyvää suunnittelua.

Emme pidä kestävänä ratkaisua, jossa liito-oravan ydinalueille esitetään suunnitelmassa hyvinkin raskaita hakkuita (huonosti määriteltyjä yksittäisiin puihin tai puuryhmiin kohdistuvia poimintoja, välikerroksen puuston väljennysharvennuksia jne.) ja ratkaisujen hyväksyttävyydessä piiloudutaan kaupungin ympäristöviranomaisten myöhemmän hyväksynnän taakse.

Luontojärjestöedustajien maastokäyntien perusteella esitettyjä hakkuita nykyisissä tunnistetuissa liito-oravametsissä sekä eräissä lajin kannalta erityisen potentiaalisissa ”tyhjissä” metsiköissä on syytä olennaisesti muuttaa, keventää ja ohjeistaa nykyistä paremmin. Tähän teemaan liittyvät kuviokohtaiset kommentit löytyvät liitteestä 1.

Suunnitelmassa on myös syytä ennakolta varautua siihen, että liito-oravan ydinalueiden määrä alueella lisääntyy ja nykyiset ydinalueet laajenevat lähivuosina. Tämä liito-oravakuvioiden kehitys koskee etenkin niitä metsikkökuvioita, joiden puustossa on järeitä kuusia sekä haapaa tai harmaaleppää. Varautuminen tarkoitta käytännössä sitä, että tehdään vain välttämättömät toimenpiteet.

Toiminta lahokaviosammalalueilla

Suunnittelualueelta on suunnitelmaa tehtäessä ollut tiedossa vain kaksi lahokaviosammalen ydinaluetta (Heinämiehentien metsä, Siliuksenmäki). Kumpaakin esiintymää on osittain huomioitu, mutta etenkin Heinämiehentien ydinalueen länsi- ja itäosaan esitettään merkittäviä, osin ylimitoitettuja hakkuita. Siliuksenmäen ydinalueen huomiointi on onnistuneempi, joskin lahopuun jättöä ei ole sielläkään riittävästi ohjeistettu.

Joulu-tammikuussa 2019-2020 suunnittelualueen lahokaviosammaltilanteesta on saatu merkittävästi uutta tietoa Ida Korhosen, Olli Mannisen sekä Helena Rautakosken selvityksistä (Liite 3: Olli Mannisen kirjallinen tiedoksianto Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirille 12.1.2020). Selvityksen kohteena olleet alueet (Toivolanpuisto, Siliuksenmäki, Lystikukkula, Rakovalkeantien metsä ja Kytöniityntien metsä) ovat osoittautuneet lajin kannalta merkittäviksi esiintymiskeskittymiksi. Lajin huomiointi vaatii olennaisia keventäviä muutoksia kaavailtuihin metsänhakkuisiin kaikilla näillä alueilla. Myös lahopuun jättäminen on näillä alueilla syytä ohjeistaa siten, että pääosa turvallisuussyiden takia kaadettavista yksittäisistä puista jää jatkossa maalahopuuksi.

Kommentin liitteenä (liite 2) on excel-tiedosto, jossa on tiedot suunnittelualueelta vuodenvaihteessa 2019/2020 havaituista lahokaviosammalesiintymistä. Lisäksi liitteenä (liite 3) on Olli Mannisen kuviokohtaisia huomioita Toivolanpuiston, Lystikukkulan ja Siliuksenmäen metsien arvoista ja hakkuu- ja hoitoesityksistä lahokaviosammalen ja muun luonnon osalta. Liitteinä 4-6 on Mannisen tekemät alustavat lahokaviosammaleen ydinaluerajaukset Toivolanpuiston, Lystikukkula-Siliuksenmäen sekä Rakovalkeatien ja Kytöniityntien metsien osalta.

Lahopuun jätön ohjeistus

Virkistysmetsien lahopuumäärien lisääminen on nykytietojen perusteella kustannustehokkain tapa lisätä Helsingin kaupunkimetsien monimuotoisuutta. Lahopuun määrää ja laatua voidaan kehittää sallimalla lahopuun luontainen muodostuminen merkittävällä metsäpinta-alalla, kaatamalla ”vääriin paikkoihin” (reittien tai tonttien reunat) muodostuneita pystylahopuita maapuiksi sekä jättämällä osa hakkuissa kaadettavista muista puista maalahopuuksi joko kokonaisina runkoina tai rungon pätkinä. Kaikki nämä keinot ovat olleet Helsingin metsissä käytössä 2000-luvun ja niiden luonnonsuojelubiologinen vaikuttavuus näkyy mm. vaateliaiden lahopuusienten ja -sammalten nopeana runsastumisena.

Pakilan ja Tuomarinkylän suunnitelmaluonnoksessa lahopuun jättöasia on käsitelty lähinnä yleisperiaatteen tasolla, jonka mukaan lahopuuta jätetään tai pyritään jättämään. Kuviokohtaisissa toimenpidekuvauksissa pääosalla kuvioista ei lahopuun jättöä ole mitenkään ohjeistettu. Tämä on luontojärjestöjen mielestä huonosti harkittua varsinkin Pakilan ja Tuomarinkylän kaltaisella alueella, jossa metsien pirstaleisuus jakaa metsät karkeasti jakaen neljään luokkaan:

– metsät, joihin lahopuuta voidaan antaa muodostua luontaisesti ja reunoilta kaataen hyvinkin runsaasti

– metsät, joihin lahopuuta voidaan antaa muodostua kohtalaisen paljon, joskin pääosin kuolleita pystypuita ja huonokuntoisia reunapuita maalahopuuksi kaataen

– metsät, joihin lahopuuta mahtuu maltillisesti, joskin lähinnä kaadettuina rungon kappaleina tai yksittäisinä oksista karsittuina runkopuina

– metsät, joihin lahopuuta ei enemmälti kannata jättää tai antaa muodostua kuvioiden sijainnin ja käytön takia

Luontoarvojen kehittämisen kannalta olisi tärkeää tunnistaa lahopuupotentiaalin kehittämisen kannalta erilaiset metsät sekä ohjeistaa näiden lahopuun jättäminen. Luokan 1- 2 kohteille poiminta- hakkuiden tuottama lahopuu sopisi ohjeistaa jätettäväksi pääosin (joissakin tapauksissa kaikki), luokan 3 kohteille harkintaa noudattaen ja kuvion sijainti- ja käyttörajoitteet huomioiden.

Maisema-arvojen huomiointi

Suunnittelumallin eräs uusi elementti on tuotosten nimen muutos. Eli luonnonhoitosuunnitelmien sijasta tehdään luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmia. Nimenmuutoksella haluttaneen lisätä vaikutelmaa siitä, että uudessa suunnittelumallissa maisema-arvot olisi jotenkin huomioitu aikaisempaa paremmin.

Etenkään metsäalueiden osalta suunnitelmaan liittyvä maisema-ajattelu ei vakuuta.

Maisemanhoitoa ja maisemia tarkastellaan suunnitelmassa hyvin yksipuolisesti ja vanhakantaisesti. Erityisen paljon korostuu halu nostaa esille ulkoilureitin vieressä sijaitsevia, usein jo hyvin näkyvissä olevia siirtolapuutarha-alueita, peltoalueita tai muita avoimia alueita. Esimerkiksi Lystikukkulan reunamilla maisemanhoitoperusteita käytetään väljennyshakkuiden perusteluina tilanteessa, jossa käsittelykuvion vieressä on tarjolla satojen metrien matkoilla hyvin näkyvää peltomaisemaa.

Järkevässä kaupunkimetsänhoidossa maisemanhoitoon tulisi kuulua sisään rakennettuna lähtökohtana metsän tunnun säilyttäminen sekä huolehtiminen siitä, että ilman pakottavia erityissyitä ei metsänhoidolla nosteta esille ei-toivottuja näkymiä. Tällaisiksi koetaan yleisesti muun muassa liikenneväylät, teollisuusrakennukset sekä asuintalot piha-alueineen. Monet metsäalueiden käyttäjistä eivät myöskään halua nähdä yhdellä ulkoilureitillä kulkiessaan kaikkia lähialueella kulkevia muita ulkoilu- tai ratsastusreittejä. Avainratkaisu ei-toivottujen näkymien välttämisen osalta on turhista harvennushakkuista pidättäytyminen ja metsien kasvattaminen tiheäpuustoisina ja mieluiten mahdollisimman erirakenteisina.

Suunnitelmaluonnos on täynnä tilanteita, joissa esitetty valta-, väli ja -aluspuuston tai valta- ja aluspuuston puustonkäsittely yhteisvaikutuksellaan heikentää metsän tuntua ja lähimaiseman luonnonmukaisuudesta kumpuavia arvoja. Monesti samat toimenpiteet heikentävä myös metsäkokemusta tuoden muun muassa tontit piha-alueineen sekä läheiset muut reitit vahvemmin näkyviin. Tällaisen metsänhoidon maisemavaikutus on kokonaisuudessaan negatiivinen.

Hyvää maisemanhoitoa puolestaan edustaa harkittu näkymäsektorien tarjonta pelloille, ulkoilureittien risteysalueiden pitäminen avarina (pyöräilyreiteillä turvallisuuskysymys) sekä varsinkin ulkoilureitin reunavyöhykkeen valoaukkoon kehittyvän luonnottoman runsaan vesakon kurissa pitäminen ajoittaisilla täsmähoidoilla. Näitä kaikkia toimintamalleja suunnitelmasta toki löytyy. Silti liian paljon on hoitokuvioita, joissa liian moninaiset, valtaosalle kuviota esitetyt ja usein huonosti muutenkin kuvatut ja ohjeistetut laaja-alaisemmat toimenpiteet vallitsevat.

Suunnitelmaan liittyvästä vuorovaikutuksesta

Lähtökohtaisesti kerro kantasi- tyyppinen palautteen anto soveltuu parhaiten hanke- ja kehittämistyyppiseen kommentointiin. 461 metsikkökuvion metsänhoitosuunnitelmien kommentointiin se ei ole kovin hyvä työväline. Kattavampi kommentointi kyseisellä tavalla ja nykyisellä aineiston laadulla vaatisi useamman henkilötyöviikon ajallisen satsauksen, mikäli kommentointiin kuuluu perehtyminen esitykseen ja mahdolliset maastokäynnit.

Kommentoinnin työläys oli tiedossa jo 11.12.2019 pidetyssä sidosryhmätilaisuudessa. Tästä syystä luontojärjestöjen edustaja pyysi kyseisessä kokouksessa viikon lisäaikaa kommentoinnille, joka vaatii myös maastokäyntejä ja osuu pääosaltaan ylikiireiselle joulukuulle sekä vuodenvaihteen välttämättömälle lepojaksolle. Suunnittelusta vastaava Tiina Saukkonen ei asialliseen lisäaikapyyntöön halunnut suostua – pidämme tällaista menettelyä huonona suunnittelijanvallankäyttönä.

Jatkotoimenpide-esitykset

Luontojärjestöt esittävät, että kaupunki palauttaa suunnitelman uuteen valmisteluun siten, että tässä kommenttipaperissa esitetyt ongelmat saadaan ratkaistua. Olennaista ovat seuraavat toimet:

Lisätään olennaisesti kokonaan tai pääosin ilman hoitoa suunnitelmakauden ajan kehitettävien metsien pinta-alaa siirtämällä merkittävä määrä nykyisiä toimenpidekuvioita hoidon ulkopuolelle tai seurantakuvioiden luokkaan (”seurataan ja kaadetaan tarvittaessa maalahopuuksi turvallisuusriskiä aidosti muodostavat puut”). Olennaisinta on turvata nykyisellään arvokkaiden sekä arvokkaiksi lähivuosikymmeninä ilman hoitoa kehittyvien metsien mahdollisimman luontainen kehitys.

Otetaan uuteen tarkasteluun suunnittelualueen metsien hoitoluokat siten, että arvometsien hoitoluokkaan (C5) esitettyjen metsien määrää lisätään merkittävästi.

Lisätään monimuotoisuuden ja metsien puustorakenteen mahdollisimman luontaisen kehityksen turvaamisen painoarvoa kuviokohtaisissa kehittämistavoitteissa.

Poistetaan pääosa esitetyistä harvennusluonteisista hakkuista pois lukien puustorakenteeltaan yksipuoliset istutusmetsät sekä eräät muut erityistapaukset.

Poistetaan, kevennetään ja ohjeistetaan nykyistä paremmin toimenpiteet, joita on esitetty liito-oravan, lahokaviosammalen ja muiden suojelua vaativien lajien kannalta tärkeisiin metsiin.

Ohjeistetaan hakkuiden toteutus kuviotasolla huomattavasti selkeämmin epämääräisimpien poimintahakkuiden, harvennusten ja pienpuuston hoitojen osalta.

Poistetaan ja/tai kohdennetaan rajatummin pääosa esitetyistä pienpuuston harvennuksista.

Muutetaan merkittävä määrä esitettyjä yksilöimättömiä yksittäisten puiden poimintoja huonokuntoisten ja vaarallisten puiden poiminnaksi.

Ohjeistetaan lahopuun jättäminen selkeämmin varsinkin laajemmilla metsäalueilla, niillä kuvioilla, joilla on jo nyt luontoarvoja sekä niillä kuvioilla, joilla arvojen kehityspotentiaali on ilmeinen.

Muuta suunnittelujärjestelmästä

Luontojärjestöt ovat todenneet Helsingin luonnonhoidon suunnittelujärjestelmän laadun heikentyneen olennaisesti vuoden 2017 organisaatiouudistuksen jälkeen suunnittelun laadun, luontoarvojen huomioinnin sekä vuorovaikutuksen osalta. Ensimmäinen uuden mallin mukaan laadittu luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma eli Pakilan ja Tuomarinkylän suunnitelmaluonnos konkretisoi tason täydellisen romahtamisen.

Kokonaiskuva on sangen karu. Aluesuunnitelmat laaditaan metsänhoidon osalta täysin epämääräisinä, niille hankitaan kaupunkiympäristölautakunnan hyväksyntä ja sen jälkeen kaupunki tarjoaa osallisille vaikutusmahdollisuuksia lähinnä kerro kartalla-tyyppisen, metsänhoitoasioiden osalta ylityölään palautteenannon kautta. Lisäksi aineistot, joita voi kommentoida, ovat luokattoman epätarkkoja ja epämääräisiä. Aineistot laitetaan nähtäville vuoden kiireisimpänä ajankohtana muodossa, jossa kattavampi perehtyminen ja kommentointi vaatii henkilötyöviikkojen panostuksen.

Helsingin metsien valtakunnalliset virkistys- ja luontoarvot sekä kaupunkistrategian kirjaukset huomioiden suunnittelussa tulisi pyrkiä ja pystyä paljon tätä kokeilua parempaan.