Merkittävä osa Ylä-Satakunnan vesistöistä on lampia ja pieniä tai keskisuuria järviä. Humusvetiset lammet ja pienet järvet ovat Ylä-Satakunnan metsä- ja suoluonnolle leimaa antava maisemaelementti. Järvien yhteenlaskettu lukumäärä on suuri.
https://www.jarviwiki.fi/wiki/Parkano , Kihniö, Karvia
Pohjavesialueilla on lähdevaikutteisia lampia ja pikkujärviä laskupuroineen sekä laskupurottomia suppalampia, joiden vedenpinnan korkeus vaihtelee pohjaveden korkeusvaihteluiden mukaisesti. Laskupurottoman kivennäismaametsien keskellä voi olla myös kirkasvetinen järvi, kuten Parkanon Mustajärvi.
Pohjaveden purkaumakohtiin syntyy lähteitä tai pelkkiä tihkupintoja, paikoin niistä voi taas muodostua laajoja hetteitä, avoimia allikkolähteitä tai lähdepuroja. Luonnontilaiset tai sen kaltaiset pikkujoet, purot, norot ja lähteet lähimetsineen ovat usein monimuotoisuudelle erityisen merkittäviä kohteita. Luonnontilaiset purot ja norot ovat erityisen suojelun tarpeessa.
Norot ja purot ovat virtavesien latvauomia, ne myös yhdistävät toisiinsa lampia ja järviä. Niitä on antoisien pohjavesialueiden lisäksi runsaasti vedenjakajaseuduilla
Pookinlähde
Parkanon Latikkakankaan-Ristiharjun pohjavesialue kuuluu Alkkianvuoren likeiseen harjujaksoon. Paikoitellen harjujen muodostuma alue nousee huomattavasti ympäristöänsä korkeammalle. Latikkakankaan pohjoisosassa harju kohoaa kalliomäen päälle.
Harjun lähiympäristöön on syntynyt laajoja rantakerrostumia jääkauden väistyessä ja Alkkianvuoren kohotessa muinaismerestä. Kalliokynnyksen pohjoispuolella harjun aines ei ole niin lajittunutta kuin Latikkaharjun alueella muuten.
Ristiharju on korkeimmilta ja jyrkimmiltä alueiltaan soraa ja loivapiirteisimmiltä alueiltaan hiekkaa ja reunoilla on hienoa hiekkaa ja silttiä. Paksuimmillaan lajittuneita aineksia on noin 20 m. Hienot ja karkeat kerrokset vuorottelevat jyrkkärajaisesti.
Latikkakankaan eteläpäässä ja harjujen risteysalueella sijaitsee Pookinlähde. olevasta Pookin lähteestä purkautuva pohjavesi ylläpitää suoraan pohjavedestä riippuvaista merkittävää ekosysteemiä. Lähdealueen yläosasta purkautuu useasta eri kohdasta pohjavettä. Purkautuva pohjavesi kerääntyy puroon, joka mutkittelee luonnontilaisena ja muodostaa upottavia tihkupintoja. Kasvillisuus lähdealueella on rehevää.
Lähdevyöhykkeestä purkautuu yli 1000 l pohjavettä /vrk. Osa pohjavedestä virtaa Pookin lähteen ohi etelään kohti Ristiharjua.
Pohjaveden päävirtaussuunta on koillisesta eteläkaakkoon. Toinen huomattava virtaussuunta luoteesta yhdistyy eteläkaakkoon suuntautuvaan virtaukseen. Osan vedestään harju purkaa Iso Ristinharjunlampeen rannassa olevien lähteiden kautta. Ilmeisesti pohjaveden pinnan gradientti viettää loivasti alueen eteläosaan asti. Alueen eteläosassa pohjavettä purkautuu mm. lähteistä Ritajokeen.
Latikkakankaan ja Ristiharjun pohjavesialue ja Pookinlähde pohjavesikartalla
Vesistöjen äärellä on eri paljon luontotyyppejä
Vesistöjen rannoilla ja lampien ja järvien lähimetsissä on usein monipuolisesti eri luontotyyppejä ja monimuotoisuudelle merkittäviä puuston rakennepiirteitä, kuten lehtipuustoa. Vesistöjen läheisten rantametsien pohjakasvillisuus, puulajisuhteet ja puustorakenteet poikkeavat tavallisesti ympäröivistä kangasmetsistä. Rannan ja veden vaikutus pienilmastoon ulottuu helposti noin 50 metrin päähän rantaviivasta.
Vesistöt muodostuvat ketjuista, joissa harjualueiden latvapurot ja joet kasvavat vähitellen latvajärviksi ja suuremmiksi järvialtaiksi. Aurejärvi on alueemme erämainen ja erinomaisesti Suomenselän vedenjakaja-aluetta edustava suuri järvi, jonka pohjoisosaa kiertää rantojensuojelualue. Se on myös alueemme ainoa lähes luonnontilainen järvialue. Muita suuria järviä ovat Kihniön Nerkoo, Kankarinjärvi ja Parkanon Kuivasjärvi. Rantojensuojeluohjelmaan kuuluva Kaidatvedet on kapeaan murroslaaksoon syntynyt järviketju, jonka rannoilta löytyy vielä niin vanhoja metsiä kuin kallioisia rantoja. Järviketjun kulttuurihistoria kuninkaiden, tutkimusmatkailijoiden käyttämänä talvisena reittinä Hämeestä Pohjanmaalle kiehtoo myös historiallaan.
Järvityyppejä ja hiekkarantoja
Pirkanmaan uhanalaisluokitukseen ei voitu ottaa mukaan järvityyppejä, sillä kuormittamattomia järviä ei löydy. Järvien vesienhoidossa käytetty tilaluokitus eroaa järvien luontotyyppiluokituksesta. Sen sijaan järvien hiekka- ja hietarannat arvioitiin erittäin uhanalaiseksi luontotyypiksi Pirkanmaalla (EN). Niiden tila on erittäin heikko ja väheneminen ja umpeenkasvu on voimakkaampaa kuin muualla eteläisessä Suomessa. Uhanalaisia luonnontilaisia hiekkarantoja löytyy alueeltamme Kankarin ja Kovesjärven rannalta.
Umpeenkasvua aiheuttavat yleinen vesien ja rantojen rehevöityminen, rantalaidunnuksen ja niiton loppuminen. Edelleen avoimina olevat hiekkarannat ovat puolestaan pääosin rakennettujen alueiden lähettyvillä, jolloin vaarana on liiallinen kuluminen virkistyskäytön vuoksi sekä esimerkiksi rantojen liiallinen ”siivous”, jolla voidaan paitsi ehkäistä umpeenkasvua, myös poistaa hiekkarantojen luontaista kasvillisuutta.
Vesiensuojelun tarve
Vesien tila Ylä-Satakunnan alueella on kärsinyt erityisesti metsätalouden ja turvetuotannon aiheuttamasta kuormituksesta. Järvien veden väri on tummunut ja humuskuormitus kasvanut ja virtavedet kärsivät samoista ongelmista. Orgaaninen aines on liettänyt järviä, muuttanut niiden eliörakennetta. Hyvin runsas ojituksen määrä näkyy niin kangasmetsien jokiluonnossa kuin humusjärvien tilassa. Uusimmat tutkimukset ovat lisäksi osoittaneet kuormituksen määrän kasvua. Virtavesien ja järviluonnon kehityksen heikentäminen ja kuormittuneiden vesistöjen elvyttäminen edellyttää vahvaa yhteistoimintaa ja sitoutumista. Vesien tilaan on vaikutettava jo valuma-alueella.
Metsätalouden ja muun maankäytön kuormitus aiheuttaa huolta erittäin monilla alueemme järvillä. Ylä-Satakunnan ympäristöyhdistys on pitkään tuonut esiin niitä ongelmia, joita orgaanisen kuormituksen kasvu on aiheuttanut.
Ilmastonmuutos haastaa metsätalouden vesiensuojelun, Luke Policy Brief 2023
Avohakkuista luopuminen ja ojien tukkiminen vähentäisivät tuhoisia vaikutuksia
Turvetuotannon kuormitus on Ylä-Satakunnan alueella ollut ilmeinen ongelma kuluneina vuosikymmeninä:
– Viimeisinä vuosina on havaittu, että soiden laajamittainen ojittaminen metsätalouskäyttöön, on myös vaikuttanut vesistöjen tummumiseen, toteaa Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Laura Härkönen.
Tummumista havaittiin noin 70 prosentissa vesistöistä. Tummuminen haittaa vesistöjen virkistyskäyttöä, vaikeuttaa vedenottoa ja muuttaa lajistoa.
– Sillä on vaikutusta vesistön valaistukseen, lämpötilaolosuhteisiin ja happipitoisuuteen. Tummumisen seurauksena eliöyhteisöt köyhtyvät ja lajisto yksipuolistuu. Tosi tummissa vesissä ahven ja hauki ovat vallitsevat kalalajit ja muita ei sitten juuri olekaan, kuvailee Härkönen.
Tammikuussa 2023 julkaistun kirjallisuuskatsauksen perusteella mitkään vesiensuojelumenetelmät eivät estä liukoisen orgaanisen hiilen kulkeutumista vesistöihin.
Tarvittaisiin nykyistä monipuolisempia metsänkäsittelymenetelmiä, jotta turpeen maatumista voidaan hillitä ja kuormituksen syntyä ehkäistä.
Jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen siirtyminen voisi vähentää humuskuormitusta, kun vedenpinnan vaihtelusta johtuva turpeen maatuminen vähenisi ja kunnostusojituksen tarve pienenisi. Lisäksi tulisi vähentää valuma-alueiden ja vesistöjen välisiä veden virtausreittejä ojia patoamalla sekä soita ja purouomia ennallistamalla.
Vesistöjen tummumisen torjuntaan tulisi pyrkiä vaikuttamaan kansallisella tasolla niin metsäpolitiikan kuin ohjauskeinojen ja kannustimien avulla. Myös parempien vesiensuojelumenetelmien kehittämistä tarvitaan, sanoo erikoistutkija Sakari Sarkkola Luonnonvarakeskuksesta.
Tammikuussa 2023 julkaistu vertaisarvioitu kirjallisuuskatsaus on avoimesti saatavilla Forest Ecology and Management-sarjassa: Reviewing peatland forestry: Implications and mitigation measures for freshwater ecosystem browning
