Kohtuusklubi vieraili Jalotuksessa Keravalla
–

Jalotus jalostaa elämäntapoja kestävämmiksi
Kohtuusklubin porukkaa kokoontui tuulisen ja sadetta enteilevän sään vallitessa perjantaina 2.5. klo 15 Keravan kartanolle tutustumaan Jalotuksen toimintaan. Jalotuksen visiona on auttaa suomalaisia siirtymään kohti kestävämpää elämäntapaa. Tämä tapahtuu sekä konkreettisen työn että kestävän elämäntavan verkkokurssien kautta. Iso osa toiminnasta on erilaisia hankkeita, ja hankerahoitukset mahdollistavat Jalotuksen laajan toiminnan. Esimerkiksi nuorten aikuisten työpajatoiminta yhdistää sosiaalista ja ekologista työtä toisiinsa.

Esittelykierros Jalotuksen pihalla
Marju Kortemäki veti meille esittelykierroksen pihapiirissä. Marju toimii Jalotuksessa mm. nuorten työpajavastaavana. Näimme mehiläispesiä, lampaita ja kanoja sekä saimme kuulla mm. biohiilen valmistuksesta maanparannusaineeksi. Marju on myös SLL:n Keravan paikallisyhdistyksen aktiivi. Ihastusta herättivät erityisesti lampaat, jotka olivat juuri päässeet ensimmäistä kertaa talven jälkeen laitumelle syömään tuoretta ruohoa.

Lannan siivousta talkootyönä
Esittelykierroksen jälkeen oli vuorossa lampolan ja sen pihaton haravointia sekä lapiointia lannasta puhtaaksi. Marju toimi työnjohtajana ja huolehti siitä, että jokainen saa itselleen sopivaa työtä. Osa talkooporukasta teki hommia sisällä lampolassa, mutta me allergiset jäimme ulos haravoimaan pihattoa. Ensin haravoitiin pinnasta talteen puhdasta olkea, mikä oli kevyttä puuhaa, mutta syvemmältä paljastunut märän oljen ja lannan kerrostumien haravointi ja lapiointi olikin sitten jo raskaampaa puuhaa. Vielä raskaampaa oli kärrätä tätä tavaraa kottikärryillä peltojen läheiseen kasaan. Kuiva pintaolki pääsi puhdistettuun lampolaan. Onneksi tässä kohtaa ei vielä satanut, ja iloisessa porukassa työ sujui hyvillä mielin ja joutuisasti.

Hävikkiruokaa ja eläintoimintaa
Talkoiden kestettyä noin puolitoista tuntia pääsimme vanhan navetan päädyssä olevaan henkilökunnan taukotilaan syömään ateriaa, joka oli valmistettu enimmäkseen hävikkiruoka-aineksista. Ruoan päälle teetä hörppiessäni ympäristökasvatuksen koordinaattori ja eläintoiminnan vastaava Minja Aho-Miettinen kertoili minulle eläintoiminnasta. Jalotuksen kaikki eläimet ovat lemmikkejä, eli lampaat ja kanat eivät joudu missään vaiheessa teuraaksi. Kanat ja suomenlampaat tulivat Jalotukseen vuonna 2020 ja varsinkin alkuvuosina Minjan vapaa-ajasta iso osa kului Jalotuksella. Työ on enimmäkseen vapaaehtoistyötä, jota Minja tekee päivätyönsä ohella, mutta kesän leireistä lapsille hänelle maksetaan pientä korvausta. “Parasta täällä on yhteisö, joka jakaa samanlaisen arvomaailman ja jossa voi olla täysin oma itsensä”, Minja kertoo hymyillen.


Vasemmanpuoleinen kuva: Eläintoiminnan vastaava Minja Aho-Miettinen, kuva Riina Simonen. Oikeanpuoleinen kuva: Jalotuksen kanoja ulkotarhassa, kuva: Ursula Immonen
Kestävää maanviljelyä
Kärräsimme talkoissa lampaiden lantaa pienen tien toiselle puolelle Jalopellon viereen. Vuonna 2024 Jalotuksessa alkoi Jalopelto-toiminta, jossa ammattilaispuutarhurit kasvattavat luomuruokaa yhdessä Jalopellon jäsenten kanssa. Jalopelto-yhteisön jäsenet saavat osuutensa sadosta viikoittain tai joka toinen viikko riippuen siitä, minkälaisen osuuden he ovat ostaneet. Lisäksi Jalotuksella toimii yhteisöviljelmä.
Oli hienoa nähdä konkreettisesti, mihin lampaiden lanta menee. Kasa kasvoi sitä mukaa kun ahkerat kärrääjät toivat kuormiaan. Kellon lähestyessä seitsemää satoi jo reippaasti kaatamalla kovan tuulen lisäksi. Onneksi sain Jalotukselta lainaksi kunnollisen sadetakin ohuen kuoritakkini päälle ja ehjät kumisaappaat. Kannatti osallistua talkoisiin: se teki hyvää sekä keholle että mielelle!


Vasemmanpuoleinen kuva: Marju esittelee maanparannusaineena käytettävää biohiiltä, kuva Riina Simonen. Oikeanpuoleinen kuva: Talkoissa kipattiin lampaiden lantaa ja käytettyjä olkipehkuja Jalopellon viereen tulevaa viljelykäyttöä varten, kuva Ursula Immonen.
Mukaan Jalotuksen toimintaan
Kiinnostuitko Jalotuksen toiminnasta Keravan kartanolla? Jalotuksella järjestetään avoimia talkoopäiviä, ja kesällä luvassa on myös vieraslajien poistotalkoita. Kerhoissa ja työpajoissa pääsee tekemään konkreettisia asioita, kuten vaatteiden korjaamista. Kesäkaudella ohjelma on hieman eri tyyppistä kuin talvikaudella. Kesäaikaan kartanolla toimii kiva kahvila, jossa kannattaa piipahtaa! Tutustu Jalotuksen toimintaan: https://www.jalotus.fi/

Riina Simonen
Uudenmaan piirin järjestökoordinaattori