Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri

Uusimaa
Navigaatio päälle/pois

Lausunto Vantaan Energian vaarallisen jätteen polttolaitoksen YVA-se­los­tuk­ses­ta

Vantaan Energia suunnittelee Långmossabergeniin nykyisen jätevoimalan viereen vaarallisen jätteen polttolaitosta. (Hankkeen sijainti merkitty keltaisella. Ilmakuva (c) Maanmittauslaitos)

19.3.2021

Uudenmaan ELY-keskukselle
Viite: UUDELY/10363/2020

Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry.

Vantaan Energian Vantaan Långmossabergeniin suunnitteleman vaarallisen jätteen polttolaitoksen YVA-selostuksessa laitoksen toiminnan kannalta kriittiset kysymykset ovat jääneet ilman vastauksia. Esitämme tässä lausunnossa näistä tärkeimmiksi katsomiamme.

Tarvittavien selvitysten luotettavuus

Arviot tulee esittää tieteellisten käytäntöjen mukaan sekä perustella teknisten ja tieteellisten viitejulkaisujen avulla. Nyt esitetyt arvioinnit ovat suurelta osin yleisluontoisia julistuksia ja niiden perusteet jäävät usein hämäriksi.

Polttolaitoksen tarpeellisuus

Sivulla 26 esitetään, että ulkomaille vietäisiin vaarallista jätettä enemmän kuin voimalan kapasiteetin verran. Tästä luokittelusta tarvitaan tarkemmat tiedot. Alan asiantuntijoilla on käsityksiä merkittävästi pienemmistä määristä oikeasti polttokelpoista jätettä. Saamamme tiedon mukaan Riihimäellä toinen rumpu-uunia vastaava yksikkö on ilman käyttöä.

Jäteaineiden karakterisointi

Jää epäselväksi, mitä kemiallisia aineita laitoksessa käsitellään ja mitä olisivat alkuperältään liuotinkemikaalit, muut kemikaalit, lietteet, sakat, pastat jne., joita laitoksessa poltettaisiin?

Mikä on fluffien/autonpurkufraktioiden haitta-aineiden kattava kemiallinen koostumus (vrt. Kuusakosken Vantaan ympäristöluvassa on VTT:n selvitys kahdesta fluffista)? Nämä sisältävät paljon haitta-aineita. Esimerkiksi bromattujen palontorjuntakemikaalien ja raskasmetallien vaikutukset on selvitettävä.

Jätteiden koostumus ja alkuperä vaikuttavat polttoprosessin tuotteisiin, joten luotettavaa arviointia on mahdotonta tehdä tuntematta niitä.

Onnettomuustilanteet

Mikä on laitoksen Seveso -direktiivin edellyttämä konsultaatiovyöhyke kaavoituksessa? Miten pahimman tilanteen dominoefektit on arvioitu nykyisten laitosten välillä sekä ympäröivien toimijoiden ja liikenteen suhteen?

Vaarallisen jätteen kuljetuksen riskiarviot vaarallisimpien haihtuvien jäteaineiden osalta sekä kuljetusreiteillä lähinnä asutusta tapahtuvien onnettomuuksien riskit puuttuvat.

Laitosten Tukesin kemikaali- ja turvallisuusselvitykset sekä suunnitelmat ja ohjeet suuronnettomuuksiin varautumiseksi olisi tullut laittaa YVAn liitteiksi.

Onko kemikaalien haihtuvuutta ja/tai leimahdus pisteitä rajattu huomioiden haihtuvat kemialliset orgaaniset aineet ympäristöriskeinä sekä terveysriskenä laitoksella ja ulkopuolella?

Onnettomuustilanteiden mallinnukset puuttuvat esimerkiksi savukaasujen leviämisen osalta. Puuttuu myös tiedot kemikaalien ja palovesien/liuosten keräilykapasiteetin määrästä suhteessa alueella oleviin kemikaalien ja palontorjunnan tarpeeseen.

Poltto- ja puhdistusprosessin päästö savukaasuun

Mikä on polttoprosessin ja puhdistusprosessin teho orgaanisten aineiden suhteen?

Voiko mitään/mitä orgaanisia yhdisteitä päästä prosessista läpi ja missä määrin?

Mitä epäorgaanisia yhdisteitä ja alkuaineita pääsee prosessista läpi ja missä määrin?

Mikä on savukaasun kattava alkuainekoostumus normaalioloissa sekä häiriö ja poikkeusoloissa (esim. Terrafamen ympäristöluvan vesien laajan alkauaineanalyysikoostumuksen mukaan)?

Missä poikkeusoloissa prosessista pääsee em. aineita läpi ilmaan ja missä määrin?

Mitkä ovat päästökaasujen yksittäisten raskasmetallien – erityisesti elohopea, kadmium, tallium, lyijy, beryllium, arseeni, nikkeli, bromiyhdisteiden (ml. HBr yksilöitynä, fluffin yms. autonpurkujätteen palontorjuntakemikaaleista) ja orgaanisten päästöyhdisteiden pitoisuudet ml. PAH ja AOX?

Mikä on prosessijäteveden koostumus poikkeus-, häiriö- tai onnettomuustilanteissa?

IHKU-malli päästöjen terveysvaikutuksista

Yhtiö lupasi selvittää tätä, mutta tuloksia ei löytynyt. Mitkä ovat typpipäästöjen ja muiden kemiallisten päästöjen terveysvaikutukset rahassa mitattuina ns. IHKU-mallilla?

Linkki: IHKU-mallin tiivistelmä

Tämä on esitetty esimerkiksi Kaicellin ja Kemin MetsäFibren ympäristölupaprosessissa, jossa ELY-keskus vaati sitä. Tuloksena oli miljoonien eurojen terveysvaikutukset, vaikka pitoisuudet olisivat keskimäärin alle normien.

Laskeuma

Mikä on ilmapäästömallituksesta seuraava laskeuma eri haitta-aineille laitoksen ympäristössä? Mallinnettu ilmapitoisuus johtuu piipinkorkeudesta ja virtauksen määrästä. Laskeuma aiheutuu esimerkiksi sateesta päästövirtauksen läpi. Sateen mukan laskeutuvat aineet eivät ole päästömallinnuksessa ja se on siteen puutteellinen

Yhtiön tarkkailussa on havaittu 2019 kohonneita elohopean pitoisuuksia pohjavesissä laitoksen alueella. Tämä tarkoittaa, että laskeuma erilaisten haitta-aineiden osalta voi olla merkittävä, vaikka ilman keskipitoisuuksia väitetään pieniksi.

Laskeuman tarkkailua tarvitaan kattavasti lähialueille ainakin sammalpallo- ja ämpärimenetelmillä.

Vesistövaikutukset erityisesti Natura-alueisiin

Keskeinen vaikutus on huomioitava kattavasti, ml. vanhat pilaantueet pohjavedet ja laskeuman vaikutus, kaikilta alueella sijaitsevilta laitoksilta ja ympäristöstä.

Vesipäästöjen vaikutukset ilmeisesti kahteen Natura-alueeseen purojen alajuoksuilla on selvitettävä. Harvassa ja heikkolaatuisessa tarkkailussa on jo löytynyt ympäristölaatunormien ylityksiä. Tarvitaan kattavat tarkkailutulokset kaikista hule- ja laskeumavesien päästöaineista. EU:n Natura-säännöt edellyttävät tieteellistä varmuutta, ettei suojeluarvoja heikennetä. YVA:ssa ei esitetä mitään tieteellisesti pätevää selvitystä, vain etäisyyteen perustuva arvaus, ettei haittaa olisi.

Yhteisvaikutukset melu- ja pölypäästöön

Huomioitava Vantaan Energian laitosten lisäksi Remeo, Rudus ja muut alueen toimijat ja kaikki liikenne. Melussa on selvitetävä myös maksimi- ja sisämelu STM:n asetuksen mukaan.

Vaihtoehdot

Miten on selvitetty mahdollisuudet toteuttaa jätehierakian vaatimuksia jätteensynnynehkäisystä ja jätteen haitallisuuden minimoimisesta ja mitä toimia selvitysen perusteella on tehty tai suunniteltu tehtäviksi?

Kuinka perusteellisesti ja millaisin tuloksin on selvitetty vastaavien suomalaisten laitosten käyttöaste tulevaisuudessa, eli onko tälle laitokselle ehkäisytoimepiteiden jälkeen tosiasiallista tarvetta? Vai perustuuko oletus hankkeen taloudellisesta kannattavuudesta ulkomaita tuotavaan vaaralliseen jätteeseen?

Mitkä ovat vaihtoehdot laitoksen sijoittamiseksi kauemmas luonnonsuojelu ja -asutusalueista? Tarkastelun on oltava Vantaata laajempi.

Vesien käsittely

Vesien käsittely, raakavedet, puhdistustoimenpiteet ja niiden teho sekä puhdistettujen vesien laatu on selvitettävä.

Veden puhdistuksessa syntyvät jätteet on selvitettävä.

Hulevesien ja muiden vesien laatu on selvitettävä kattavasti suhteessa laskeuman komponentteihin.

Viemäröitävien vesien kokonaiskoostumus on selvitettävä. Vesilaitoksen ympäristöluvan mukaiset aineet ja muut vesissä esiintyvät luvanvaraiset aineet pitoisuuksineen on selvitettävä. Luvittamattomat aineet on selvitettävä suhteessa ympäristölaatunormeihin ja raja-arvoihin sekä puhdistamon vedessä että lietteissä sekä suhteessa puhdistamon prosessien mahdolliseen häiriintymiseen.

Liikenne

Mitkä ovat hankkeen liikenteen mahdollisten onnettomuuksien terveys- ja ympäristöriskit?

Liikenteen kokonaisvaikutukset yhdessä muiden alueen laajenevien teollisuushankkeiden kanssa ovat selvittämättä.

Luonnonsuojelu

Vaikutukset ekologisen yhteyden häiritsemiseen kaikkien laitosten osalta on selvitettävä. YVA:ssa sanotaan, että yhteyksiä ei haitata, koska uusi laitos on vanhojen alueella. Laitoksen itäpuolella on tärkeä ekologinen yhteys, johon melu, pöly ja laskeuma ulottuvat myös yhteisvaikutuksena erityisesti Remeon kanssa.

Laitoksen laskeuman, pölyn sekä pinta- ja pohjavesiin tulevien päästöjen vaikutukset lahokaviosammaleeseen on selvitettävä. Näitä on laitoksen välittömässä läheisyydessä.

Pinta ja pohjavedet

Mikä on alueen pinta- ja pohjavesien täsmällinen tila ja mitä Vantaan Energia tekee pohjaveden pilaantumisen korjaamiseksi?

Tila on ilmoitettava suhteessa EU:n ja ulkomaisiin laatunormeihin.

Mikä on laskeuman pitkäaikainen vaikutus pintavesiin suurimman laskeuman alueilla? Edellisessä on huomioitava kaikki haitta-aineet ml. ravinteet raskasmetallit, arseeni jne.

Mitkä ovat ns. hulevesien pitoisuudet huomioiden ilmalaskeuma polttolaitokselta?

Lentotuhkan ja pohjatuhkan sekä muiden prosessissa syntyvien jätteiden laatu

Tuhkien ja jätteiden epäorgaaniset ja orgaaniset koostumustiedot normaalioloissa sekä poikkeus-, häiriö- tai onnettomuustilanteissa olisi tullut selvittää. On ilmeistä, että laatu riippuu voimakkaasti poltettavan jätteen laadusta ja selvitystä ei ole. Tuhkan hyvänlaatuisuus tai rinnastettavuus nykyisiin on arvausta? Laitoksessa poltettaisiin kloori- fluori, ja bromiyhdisteitä, joista tulee dioksiineja ja furaaneja, sekä muita haitallisia orgaanisia yhdisteitä sekä vetyhalogenideja, joiden vaikutusselvitykset ovat hyvin ohuita. Aktiivihiilijätteen käsittely on myös selvittämättä. Sitä kerrotaan käytettävän elohopean sekä dioksiinien ja furaanien poistossa. Jos jäte poltettaisiin laitoksella, seuraisi korkeita elohopean ja raskasmetallien päästöjä, joita ilmeisesti koetettaisiin torjua lisäämällä aktiviihiiltä.

YVA-tilaisuudessa on kerrottu, että yhtiö polttaa erityisen elohopeapitoisia jätteitä lisäten aktiviihiiltä. Puhdistamolle menevissä vesissä on korkeahkoja elohopeanpitoisuuksia, joiden käsittelylle vedenpuhdistamolla ei ole lupaa. Yhtiön tulee selvittää elohopeapitoisten jätteiden poltto ja sen vaikutukset vesiin, ilmaan ja jätteisiin.

Jätekoodit

Jätekoodeja ei näy YVA:ssa? Jätekoodien lisäksi tarvitaan myös fraktioiden alkuperä ja prosessit ja mahdollisimman kattava epäorgaanisten ja orgaanisten aineiden karakterisointi.

Kuluttajalajitellut jätteet

Miten huomioidaan kuluttajalajittelussa tulevat virheet? Mitkä ovat pahimmat mahdolliset virheet. Voiko vaarallisissa jätteissä olla esimerkiksi väärille teille joutuneita räjähteitä? Jos kyllä niin miten niihin on varauduttu?

Konsultin osaaminen

Listasta ei käy ilmi konsulttien osaamista vaarallisista jätteistä, niiden poltosta tai niistä syntyvistä haitta-aineista. Myös kyseisten aineiden ilma- ja vesistövaikutusten osaamista ei näytä olevan. Koska YVA-prosessin aikana toistuvasti esitettyihin keskeisiin kysymyksiin ei osattu tai haluttu vastata, syntyy huoli konsulttien pätevyydestä tehtäviinsä.

Yhteysviranomaisen lausunnon huomioiminen

Yhteysviranomainen on ansiokkaasti kiinnittänyt huomiota ohjelmavaiheessa esiintuotuihin ongelmiin. Tätä koskevassa YVA-selostuksen liitteessä huomioiminen on tehty viittauksina kappaleisiin, joissa asioita on kuitattu tai ohitettu hyvin yksioikoisilla väitteillä näyttämättä dataa tai arvioinnin perusteita. Osa väitteistä on ilmeisen virheellisiä ja perusteettomia. Kiinnitämme erityisesti huomioita seuraaviin: vesistövaikutukset, Natura-(vesistö)vaikutukset, kala- ja rapuvaikutukset, viheryhteys, jätevirrat, tuhkat ja kuonat, polttomateriaalin varastointi, kaavoitus suhteessa Seveso-normeihin, terveys- ja onnettomuusriskit, pohjavesi, vaikutukset luontoarvoihin (myös onnettomuudet), meluvaikutukset, päästöt ilmaan ja onnettomuudet (hyvin ylimalkaista, vaikka riskejä taulukossa), riskit ja onnettomuustilanteet (vaikutuksia ei kuvattu, onnettomuuksista ei mallinnuksia, kemikaalikokonaisuutta ja suojavyöhykkeitä kuten konsultaatiovyöhykettä ei kuvattu, koska suunnittelu kesken), liikenne ja onnettomuudet, rakentamisen, louhinnan ja murskauksen vaikutukset (louhinta- ja murskausmäärät ja tekniikka, melu, räjäytystekniikka, joka estää vauriot, kallion laatu esim. asbestien, raskasmetallien, arseenin ja rapautuvien kivilajien suhteen puuttuvat).

Lisätiedot: Jari Natunen, erikoisasiantuntija FT, p. 044 21 00 453, jari.natunen(ät)sll.fi

Helsingissä 19.3.2021

Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry

Laura Räsänen
puheenjohtaja

Lauri Kajander
erityisasiantuntija

[Piirin aikaisempi lausunto hankkeen YVA-ohjelmasta 22.10.2020]