Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Lapin piiri

Lappi
Navigaatio päälle/pois

Lausunto Pohjois-Lapin maakuntakaavasta

Inarin Luonnonystävät ry (myöhemmin yhdistys) kiittää tilaisuudesta saada lausua Pohjois-Lapin maakuntakaavaehdotuksesta.

Yleistä:
Yhdistys ei ole tyytyväinen maakuntakaavaehdotukseen, ja on pettynyt ettei kaavan laadinnan mittavien kuunteluvaiheitten aikana ylöskirjattuja toiveita ole ainakaan yhdistyksen osalta otettu käytännössä lainkaan huomioon. Yhdistys on pannut merkille, että samaa ovat kokeneet käytännössä kaikki muutkin kansalaisjärjestöt sekä yksityishenkilöt, erityisesti mitä tulee kaavaan kirjattuun Jäämeren ratahankkeeseen. Tämän suuntaiset tuntemukset aktiivisten kansalaisjärjestöjen sisällä vievät uskoa demokraattiselta päätöksenteolta saaden aikaan voimakasta toistuvaa turhautumista lappilaiseen politiikkaan sekä maakuntahallinnon toimivuuteen ja asiantuntemukseen.

Jäämeren ratahanke:
Yhdistys hämmästelee miksi kaavanlaatijat pitävät sitkeästi Jäämeren rataväylää mukana, vaikka se on kaikissa hankeselvityksissä todettu kannattamattomaksi. Lisäksi liikenneviraston omassa selvityksessä sen kannattavuuslaskelmiin on todettu kirjatun olemattomia toiveita kaivosteollisuuden kuljetusten osalta, jonka asian myös kaivostoimijat itse, niin olemassa olevat kuin mahdolliset, ovat todenneet hatusta temmatuiksi.

Kun yleisen kannattamattomuuden lisäksi ratahankkeen on todettu olevan ainakin Inarin osalta lisäksi nykyistä elinkeinoelämää vaikeuttava (erityisesti porotalous) sekä luonnollisia ekologisia yhteyksiä katkaiseva, olisi siitä järkevintä suosiolla luopua. Mitkään kasvulaskelmat tai kannattavuudessa näkyvät muutokset eivät tue ratahanketta myöskään lähimmän 20 vuoden sisällä.

Ratahanke heikentää myös merkittävässä määrin useita alueen luontokohteita sekä erityisesti maisemaa.

Inarin alueella ratahanke on maisemasyistä haluttu viedä kallioperän tunneleihin, mikä ideana on hyvä, mutta granuliitin pitkälle edenneen rapautumisen vuoksi tulee todennäköisesti tuottamaan yllätyksiä niin tunnelin louhintaan kuin kustannusarviossa pysymiseen. (Laanilan alueella etsittiin kalliokultaa 1900-luvun alussa, syvin tunneli ehti 52 metrin syvyyteen, eikä kallioperä ollut tälläkään syvyydellä kiinteä.)

Näillä syin yhdistys vaatii rataväylää ja kaikkia ratavaihtoehtoja suosiolla poistettaviksi kaavasta ja kehottaa panostamaan olemassa oleviin väyliin.

Metsätalouden merkinnät

Yhdistys on huolissaan metsätalouden merkintöjen muuttumisesta metsätaloutta suosiviksi (MU, MU-1, MU-2, MY-1), sekä laajojen Metsähallituksen aiemmin omilla päätöksillä suojeltujen alueitten ja porotalouden kanssa käytyjen neuvottelujen kautta ns. moratoriokohteiksi päätyneitten alueitten muuttuminen normaaliksi metsätalouden metsämaaksi ilman erityisohjausta. Näitä alueita ovat mm. Inarijärven jo vuonna 1929 suojellut maisemarantametsät sekä entiset aarnialueet ja luonnonhoitometsät. Näitä ovat mm. Sarminiemen rantametsät, Kirakkajoen ja Ronkajoen välinen alue Hammastunturin erämaan kupeessa sekä Pielpajärven alue, joissa merkintänä tulisi olla selkeästi SL tai vähintään MY-1. Pääosin kyseessä ovat alueet, jotka siirtyivät Metsähallituslain myötä ns. kolmanteen taseeseen.

MU, MU-1 ja MU-2 merkinnät tulisi muuttaa edelleen voimassa olevan Inarijärven yleiskaavan mukaisiksi, joissa alueilla pääsääntöisesti kielletään metsätaloustoiminta. Uutta Inarijärven yleiskaavaehdotusta käsitellessään mm. Inarin kunnanhallitus ei kannattanut alueiden siirtymistä tavalliseksi metsätalousmaaksi, joihin tuli ainoastaan niukasti hakkuita rajoittavia toimenpiteitä.

Vaihtoehtoisesti Juutuan retkeilyalueena tunnettu alue tulisi muuttaa merkinnälle V.

Kiilopään-nelostien välinen RM-merkintä (RM-1423)

Alueen merkitseminen pelkästään matkailurakentamisen piiriin tarkoittaa käytännössä matkailualueen laajentamista Saariselältä Kakslauttaseen ja Kiilopäälle asti. Koska alue on nykyisellään erittäin merkittävä lähiluontokohde sisältäen useita patikointireittejä tulee alue kaventaa selvästi ns. Ruijanpolun länsipuolelle siten että Ruijanpolun erämainen tunnelma ei tule uhatuksi, suositeltava suojavyöhyke olisi noin kilometri.

Kyseinen RM-alue on myös Metsähallituslain tasesiirroissa ns. kolmanteen taseeseen siirtynyt alue, joista useat kansanedustajat sekä asiasta vastannut ministeri väittivät ettei niiden kohdalla mikään tule muuttumaan.

400kV-voimajohtolinja

Kyseisen voimalinjan tarpeellisuus tulee selvittää riittävästi, ja tarvittaessa se on poistettava kaavasta. Sen mahdollinen reitti on pidettävä nykyisen voimalinjan väylällä lukuun ottamatta suojelualueita (esim Peerrumámmir-jänkä), joissa se on tuotava maantien varteen.

Ilmastonmuutoksen huomioiminen

Yhdistys esitti jo kuulemiskierroksilla ilmastonmuutoksen huomioimista kaavoituksessa. Yhdistys
katsoi, että olemassaolevien suojelualueiden metsämaat tulisi merkitä CO2-merkinnällä karttuviksi hiilivarastoiksi ja lisätä tähän myös aiemmat Metsähallituksen omalla päätöksellään purkamat suojelualueet.

Tämä osoittaisi kaavan laatijan huomioivan ilmastonmuutoksen uhkat.

Ivalossa 28.2.2019

_______________________ ________________________
Ilkka Roininen, puheenjohtaja Vesa Luhta, sihteeri