Lausunto Loviisan metsästrategian aihiosta

Lausunto

Loviisan kaupunki
kaupunki@loviisa.fi
Metsästrategian laadinnasta vastaava konsultti
satu.himanen@sitowise.com

Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry

Asia: Lausunto Loviisan metsästrategian aihiosta

Yleistä

Loviisan kaupunki on aloittanut metsästrategian laatimisen vuosille 2025–2034. Metsästrategia toteuttaa Loviisan kaupungin strategiaa vuosille 2022-2025, jonka mukaan Loviisa vaalii luonnon monimuotoisuutta, edistää ympäristön viihtyisyyttä ja pitää arvossa kuntalaisten mahdollisuutta liikuntaan ja urheiluun myös lähiluonnossa. Metsien merkitys korostuu myös strategisessa tavoitteessa hiilineutraalista kaupungista vuonna 2035. Metsien hiilinieluilla on tärkeä rooli päästövähennystavoitteiden saavuttamisessa, minkä lisäksi metsien käytössä on varauduttava myös ilmastomuutoksen riskeihin.

Loviisan kaupunki on merkittävä metsänomistaja, jolla on yhteensä 2898 hehtaaria metsää. Vajaa 2000 hehtaaria Loviisan metsistä on luokiteltu talousmetsiksi ja noin 1000 hehtaaria virkistysmetsiksi. Loviisan metsistä on suojeltu vain noin 82 hehtaaria. Suojeltu ala on alle 3 prosenttia kaupungin omistamasta metsäalasta.

Keskimäärin kaupungin omistamissa metsissä on 185 m³ puuta metsätalousmaahehtaaria kohti (Uudellamaalla keskitilavuus 166,7 m³/ha, VMI 13). Puuston kasvu on keskimäärin 5,5 m3/hehtaari (Uudellamaalla keskimäärin 6,8 m³/ha/vuosi, VMI 13). Metsästrategiaan olisi hyvä lisätä taustatiedoksi myös kaupungin metsien ikäluokkajakauma.

Metsästrategia-aihiossa esitetyn arvion mukaan Loviisan kaupungin metsät sitovat vuonna 2025 yhteensä 23,4 tonnia ja vuonna 2044 enää 13,9 tonnia hiilidioksidia (CO2). Aineistossa ei kerrota, mihin nämä luvut perustuvat. Ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta olennaista on kuitenkin maksimoida metsien ja maaperän hiilivaraston koko pitkällä aikavälillä.

Asukaskyselyn tulokset yhteneväisiä muiden vastaavien kyselyiden kanssa

On hyvä, että metsästrategiatyön osana on selvitetty asukkaiden näkemyksiä kunnan metsien käytöstä. Luonnon monimuotoisuuden ylläpitämistä pidettiin tärkeimpänä tavoitteena kaikissa kunnan metsissä ja virkistyskäyttöä seuraavaksi tärkeimpänä. Taloudellista tuottoa sen sijaan ei pidetä tärkeänä ja suurin osa vastaajista katsoi, että kaupungin metsänhoito saa olla tappiollista. Tulokset ovat hyvin yhteneväisiä muissa kunnissa ja valtakunnallisesti toteutettujen aiempien kyselyiden kanssa. Myös muualla asukkaille luonnon monimuotoisuus, virkistyskäyttö ja kunnan metsien hyvinvointivaikutukset ovat tärkeimpiä arvoja (esim. https://www.sll.fi/ajankohtaista/kyselytutkimus-kuntavaaleissa-lahimetsien-sailyminen-on-tarkea-teema-valtaosalle-suomalaisista/)

Asukaskyselyssä ilmeni myös, että moni vastaajista oli tyytymätön kaupungin metsien nykyiseen hoitoon ja vaati luonnon monimuotoisuuden, maisemallisten tekijöiden, ilmastotavoitteiden ja virkistyskäytön nykyistä parempaa huomioimista. Tämä on arvokasta tietoa metsästrategian tavoitteiden asettelussa.

Loviisan metsästrategian lähtökohdat ovat hyvät

On tärkeää asettaa kaupungin metsien käytölle strategiset tavoitteet ja suunnitella metsissä tehtävät toimenpiteet niiden perusteella eikä toisin päin. Läpäiseviksi teemoiksi Loviisan metsästrategian aihiossa on valittu ”monimuotoisuus”, ”yhteiset metsät” sekä ”ilmastonmuutoksen hillintä ja vaikutuksiin sopeutuminen”. Nämä tavoitteet ovat hyvin sovitettavissa yhteen, mitä tukevat myös asukaskyselyn tulokset. Jatkossa kaupungin metsienkäytön suunnittelujärjestelmän ja suunniteltavien toimenpiteiden on syytä palvella näitä strategiassa linjattavia tärkeimpiä tavoitteita.

Osallisuus

On erittäin hyvä, että Loviisan metsästrategiaa on laadittu osallistavasti järjestämällä asukaskysely ja työpaja sekä varaamalla mahdollisuus kommentoida aihiota kirjallisesti. Strategiassa esiin nostettu tärkeä huomio, että kaupungin metsissä on kyse asukkaiden yhteisistä metsistä, edellyttää laajaa avoimuutta ja osallistamista. Tähän tarvittaisiin myös julkista karttatietoa kunnan metsistä, jota ei valitettavasti tällä hetkellä ole Loviisassa saatavilla edes pyynnöstä. Osallisten on vaikeaa ottaa kantaa metsien käyttöön tietämättä mistä metsistä tarkalleen puhutaan. Paras olisi jos kaupungin metsänomistus olisi nähtävillä omana karttatasonaan kaupungin avoimessa karttapalvelussa.

Avoimuuden ja osallistamisen pitää ulottua jatkossa myös konkreettiselle toimenpidesuunnitelmatasolle. Kaikki hakkuusuunnitelmat on perusteltua asettaa julkisesti nähtäville, jotta asukkailla on mahdollisuus perehtyä niihin ja ottaa kantaa. Tämän jälkeen toimenpiteet ja niiden toteutus olisi hyvä viedä lautakunnan hyväksyttäväksi. Näin voidaan huomioida kohteita koskevat erilaiset käyttötarpeet ja intressit sekä päätöksenteon demokraattinen läpinäkyvyys kattavammin kuin pelkillä viranhaltijapäätöksillä. Kaupungin omistamien metsien käytön suunnittelua ei pidä ulkoistaa metsätaloustoimijoille kuten usein on tapana. Tekeillä oleva metsästrategia luo hyvän selkänojan kunnan tahdon ja tavoitteiden mukaiseen suunnitteluun.

Luonnon monimuotoisuus

Metsätalous on Suomessa merkittävin syy sekä lajiston että luontotyyppien uhanalaisuuteen. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että kuntien metsien käytössä kiinnitetään erityistä huomiota metsätalouden luontovaikutuksiin. Kunnilla on myös lain mukaan vastuu edistää luonnon monimuotoisuuden suojelua sekä maisemansuojelua alueellaan (luonnonsuojelulaki 11 §). Tämä nousi myös asukaskyselyssä tärkeimmäksi tavoitteeksi kaupungin metsien käytölle.

Loviisan kaupungin omistamisen metsien suojelupinta-ala on nyt hyvin vaatimaton. Vain 82 ha eli noin 3 % kaupungin omistamista lähes 3000 hehtaarista on suojeltu. Esimerkiksi Porvoossa suojelutavoite on 17 % kaupungin omistamista metsistä vuoteen 2030 mennessä. Suomi on sitoutunut kansainvälisiin luonnon monimuotoisuuden suojelua koskeviin tavoitteisiin ja EU:n biodiversiteettistrategian mukaan koko maan suojelupinta-ala pitäisi nostaa 30 %:iin, josta tiukkaa suojelua 1/3 eli yhteensä 10 %. Merkittävä suojelupinta-alan nostaminen pitäisi olla tavoitteena myös Loviisan metsästrategiassa.

Kansallisten tavoitteiden saavuttamisessa julkisilla metsillä voidaan keventää yksityisten taakkaa ja siksikin julkisomisteisten metsien suojelutavoitteiden pitäisi olla keskimääräistä suurempia. Luonnonsuojelualueiden ja virkistyskäytön yhdistäminen on mahdollista toteuttaa joustavasti alueiden rauhoitusmääräyksillä ja hoito- ja käyttösuunnitelmilla, mistä toimii hyvänä esimerkkinä se, että Helsingin kaupunki on viime vuosina perustanut useita laajoja luonnonsuojelualueita erittäin vilkkaassa virkistyskäytössä oleviin metsiin kuten Keskuspuistoon.

Loviisan metsästrategian aihiossa on todettu tarve tunnistaa ja suojella arvokkaimmat kohteet. METSO-ohjelman luonnontieteelliset valintaperusteet 2016-2025 julkaisu tarjoaa metsien suojeluarvojen määrittelyyn hyvän lähtökohdan. Metsästrategiaan olisi syytä kirjata tavoitteeksi METSO-kartoituksen päivittäminen ja uhanalaisten luontotyyppien kartoitus ennen metsäsuunnitelman laatimista. Selvityksissä todetut arvokkaat elinympäristöt on rajattava metsätalouskäytön ulkopuolelle mahdollisimman toimivana verkostona ekologisen toimivuuden takaavine suojavyöhykkeineen. Edustavimmista alueista kannattaa perustaa luonnonsuojelualueita ja muut määritellä arvokohteiksi, jotka jätetään metsätaloustoimenpiteiden ulkopuolelle.

Esimerkkejä metsistä, jotka pitäisi jättää rauhaan metsätaloudelta ja antaa kehittyä luontaisesti:

• METSO-ohjelman luonnontieteellisten valintaperusteiden mukaisten arvoluokkien I ja II mukaiset metsät
• lehtoalueet
• metsiköt, joissa on merkittävästi lahovikaista tai kuollutta puustoa
• metsiköt, joilla on muuten, esim. monipuolisen puulajikoostumuksensa tai puuston ikä- ja kokorakenteen vuoksi hyvät mahdollisuudet kehittyä erityisen arvokkaiksi alueiksi
• myrskytuho- ja metsäpaloalueet (metsätuholain sallimissa rajoissa)
• runsaasti jaloja lehtipuita tai haapaa kasvavat metsät
• alueet, joilla metsätalouden kannattavuus on heikko, esimerkiksi tiettömät saaret, kallioalueet ja suometsäsaarekkeet
• uhanalaisten ja harvinaisten lajien elinympäristöt
• arvokkaiden kohteiden suojavyöhykkeet

Suojeltavien kohteiden suojavyöhykkeet

Arvokkaat kohteet on perusteltua rajata suojeltavaksi mahdollisimman laajoina kokonaisuuksina, mikä palvelee sekä luonnon monimuotoisuuden että virkistyskäytön tarpeita. Suojavyöhykkeillä pyritään estämään suojeltavien alueiden lajiston muuttumista aiheuttava reunavaikutus. Reunavaikutus johtuu pääosin pienilmaston muutoksesta: kuivumisesta sekä tuulisuuden ja valon määrän lisääntymisestä. Erityisen tarpeellisia suojavyöhykkeet ovat pienten, pitkänomaisten tai reunoiltaan rikkonaisten kohteiden sekä kuusivaltaisten metsien ympärillä. Suojavyöhykkeet ovat välttämättömiä elinympäristöille, joiden pienilmasto on luontaisesti suojaisa ja kostea, koska näiden lajisto on sopeutunut vakaaseen pienilmastoon. Ympäristön hakkuiden aiheuttama reunavaikutus voi hävittää lajien esiintymiä vaikka itse kohdetta ei hakattaisi.

Suojavyöhykkeen riittävä leveys riippuu mm. ympäröivien metsien rakenteesta, niiden käsittelystä, kohteen metsätyypistä ja reunan asemasta ilmansuuntiin nähden. Suojavyöhykkeen vähimmäisleveytenä voidaan pitää 30 metriä. Jotta pienilmaston muuttumiselta vältyttäisiin varjoisissa elinympäristöissä kuten kuusimetsissä ja korvissa, pitäisi suojavyöhykkeiden olla vähintään noin 50 metriä (Keto-Tokoi, P. 2018: Tutkimustietoon perustuvia suosituksia vastuullisen metsänhoidon kehittämiseksi. WWF Suomen raportteja 37.). Karummilla mäntykankailla suojavyöhykkeet voivat olla kapeampia. Niiden tulisi kuitenkin olla niin leveitä, että varsinaisen suojeltavan alueen reunimmaiset puut pysyvät viereisen metsän hakkuun jälkeen pystyssä ja lisääntyvä tuulisuus kaataa puita vain suojavyöhykkeeltä eikä arvokkaasta elinympäristöstä. Vaikka suojelualue rajautuisi tiehen, on suojavyöhykkeestä tien toisella puolella hyötyä mm. tuulen vaikutusta pienennettäessä. Myös suojavyöhykkeet on suositeltavaa jättää kokonaan metsänhoidon ulkopuolelle.

Vesistöjen suojavyöhykkeet

Vesistöjen ranta-alueet lähiympäristöineen ovat suomalaisen luonnon luontaisia monimuotoisuuskeskittymiä. Vesistöjen rannoille on tarpeen jättää riittävän leveät käsittelemättömät suojavyöhykkeet. Parhaimmillaan suojavyöhyke estää metsätalouden aiheuttaman kiintoaine- ja ravinnekuormituksen vesistöön, säilyttää lajistollisesti arvokkaan rantametsän, toimii ekologisena käytävänä sekä vähentää metsänkäsittelyn maisemahaittoja. Käytännössä talousmetsien suojavyöhykkeet ovat yleensä vain muutamia metrejä ja varsinaista järeää puustoa niihin sisältyy hyvin vähän. Näin kapea suojavyöhyke toimii heikosti.

Maaston pinnanmuodoista, kasvillisuudesta ja maalajien vaihtelusta johtuen riittävän suojavyöhykkeen minimileveys vaihtelee. Tutkimustiedon pohjalta 30 metriä leveä ja kokonaan käsittelemätön vesistön suojavyöhyke on ekologisesti hyvin perusteltu ratkaisu. (Keto-Tokoi 2018.)

Kuntametsien hoidossa kannattaa suosia leveitä vesistöjen suojavyöhykkeitä. Tällä turvataan paitsi vesistöjen laadun säilyminen ja ranta-alueen monimuotoisuus, myös rantametsien virkistys- ja maisema-arvot. Vesistöjen rantametsät toimivat tärkeinä ekologisina yhteyksinä hakkuiden ja nuorten metsien pirstomassa metsämaisemassa. Lisää tietoa suojavyöhykkeiden merkityksestä ja erilevyisten suojavyöhykkeiden toimivuudesta löytyy Tutkimustietoon perustuvia suosituksia vastuullisen metsänhoidon kehittämiseksi -raportista (Keto-Tokoi 2018).

Virkistys ja terveys

Luonnossa oleskelun ja liikkumisen merkittävät terveysvaikutukset ovat sekä fysiologisia että henkisiä. Lähiluonnon säilyttäminen on kunnissa perusteltua nähdä investointina kuntalaisten hyvinvointiin siinä missä uimahalli tai urheilukenttäkin. Lähiluonto lisää myös sosioekonomista tasa-arvoa, kunhan houkuttelevien luontoalueiden riittävästä määrästä ja saavutettavuudesta huolehditaan. Virkistyskäyttöön soveltuvat monipuoliset luontoalueet ja tunnetut luonnonsuojelualueet ovat myös kunnan elinvoiman kannalta merkittävä tekijä. Loviisan kaltaiseen pieneen kaupunkiin muutetaan ja sellaisessa halutaan asua usein luonnonläheisyyden takia.

Luonto voi tarjota Suomelle jopa satojen miljoonien eurojen hyödyn kansantautien torjunnassa

Suomessa on vuonna 2024 ensimmäistä kertaa arvioitu, kuinka iso taloudellinen merkitys lähiluonnon terveysvaikutuksilla voi olla kansantautien torjunnassa. Tuore selvitys osoittaa, että Suomi voi saada luonnon avulla jopa satojen miljoonien eurojen vuotuisen hyödyn pelkästään masennuksen ja tyypin 2 diabeteksen torjunnassa sekä astman lääkehoidossa. Asia selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) toteuttamasta Luontoympäristön terveysvaikutukset ja niiden taloudellinen merkitys -selvityksestä, jonka rahoitti tulevaisuustalo Sitra. Tutkijat ehdottavat Suomeen kansallista luontoterveysohjelmaa. Loviisan metsästrategian aihioonkin on kirjattu tavoitteeksi terveysmetsätoiminnan kokeilu, mikä on hyvä. Kaikki virkistyskäyttöön soveltuva lähiluonto palvelee kuitenkin samaa tarkoitusta.

Suuri merkitys etenkin taajamissa ja kaupungeissa on lähiluonnon saavutettavuudella, mikä on kunnissa lähinnä kaavoituksen ja maapolitiikan alaa. Lähiluonnon monimuotoisuuden ja houkuttelevuuden kannalta merkittäviä päätöksiä tehdään kuitenkin myös kunnan metsien käytöstä päätettäessä. Kuten edellä viitattu Sitran rahoittama tuore tutkimus osoittaa, metsien virkistyskäytön taloudellinenkin merkitys on erittäin suuri. Hakkuutulojen perusteella tehtävät voimakkaat metsätaloustoimet voivat kääntyä kuntataloudenkin kannalta itseään vastaan, kun metsät muuttuvat virkistyskäytön kannalta vähemmän houkutteleviksi.

Virkistysmetsien hoidon periaatteeksi ”hallittu luonnontila”

“Hallittu luonnontila” on hyvä tavoite kuntien metsissä: metsien annetaan kehittyä luontonsa mukaisesti ilman tarpeettomia hakkuita, mutta pienin harkituin toimenpitein minimoidaan riskit kävijöiden turvallisuudelle, väylien toimivuudelle ja omaisuudelle. Hallittu luonnontila kuvaa metsäalueiden hoitokäytäntöä, jossa pyritään luonnon monimuotoisuuden ja virkistyskäytön kannalta optimaaliseen lopputulokseen. Virkistysmetsien liiallisen hoidon välttäminen säästää myös rahaa.

Väärät metsänhoitomenetelmät voivat vaarantaa taajamametsien jatkuvuuden. Susanna Lehvävirran tutkimuksen (Urban woodland ecology: Methodological perspectives and empirical studies, 2005, http://hdl.handle.net/10138/22189) mukaan puiden taimia syntyy ja on yleensä riittävästi, jotta kaupunkimetsät pysyvät metsinä, mutta paikoin tallaus on niin voimakasta, että lähes kaikki taimet tallautuvat kuoliaiksi. Tallaus myös ohjaa metsän rakenteen kehitystä: maaseutumetsissä taimet kasvavat usein runsaimpina aukkopaikoilla, mutta kaupunkimetsissä saattaa aukoissa tallaus olla liian voimakasta. Tallauksen leviämistä edistää helppokulkuisuus: jos metsät raivataan kauttaaltaan harventaen, eikä maahan jätetä kaatuneita tai kaadettuja puita, ulkoilijat liikkuvat metsän joka kolkassa. Siellä missä virkistyskäyttö on runsasta, taimet menestyvät parhaiten tallausta haittaavien esteiden vierillä. Tällaisia esteitä ovat mm. tiheiköt, puut, kivet ja kaatuneet puunrungot. Liian tallaamisen uhkaamissa metsiköissä kannattaa ohjata ihmisten kulkua ja luoda ”turvapaikkoja” taimille kaatamalla muutamia puunrunkoja maahan suunnitellusti. Myös jo kaatuneita tai kaadettuja runkoja voidaan tarvittaessa siirtää sopivampiin paikkoihin.

Onnettomuuksien välttämiseksi ulkoilureittien ja käytetyimpien polkujen reunoilta voidaan kaataa kaatumisvaarassa tai katkeamisvaarassa olevat puut. Useimmiten niitä ei ole mitään syytä poistaa metsästä, vaan ne voidaan jättää maahan niille sijoilleen, siirtää sivummalle metsään tai katkaista, niin että jäljelle jää 2–4 metriä korkeita tekopökkelöitä mm. kolopesijöiden tarpeisiin.

Suomen metsien hiilinielu romahtanut

Viime vuosina Suomen maankäyttösektori on muuttunut hiilinielusta hiilen lähteeksi, suurimpana syynä metsien hiilinielun romahdus. Hiilinielujen pienenemiseen on sekä luontaisia että suoraan ihmistoiminnasta johtuvia syitä, merkittävimpänä kuitenkin lisääntyneet hakkuut. Metsä sitoo hiiltä sekä puustoon ja muuhun kasvillisuuteen että maaperään (erityisesti turvemailla). Hiilensidonta jatkuu jopa vuosisatoja jos metsää ei hakata. Hakkuissa korjatusta puubiomassasta noin 60 % poltetaan energiaksi ja myös valtaosa puutuotteista on lyhytikäisiä. Tämän vuoksi hakkuissa metsistä poistuva hiili päätyy nopeasti ilmakehään. Hakkuiden määrän ja metsien hiilinielun suhde tunnetaan tutkimuksessa hyvin – mitä suurempi hakkuumäärä sitä pienempi metsien hiilinielu.

Loviisan metsästrategian aihiossa on esitetty lukuja kaupungin metsien hiilinielujen ja -varastojen kehityksestä. Hiilivaraston ennakoidaan kasvavan, mutta hiilinielun arvioidaan pienenevän tulevaisuudessa. Strategia-aihiossa s. 7 esitetyt luvut eivät täsmää sivulla 6 esitetyn kuvaajan kanssa, eikä arvioiden lähdettä tai taustaa ole avattu, joten siihen ei voi ottaa suoraan kantaa.

On kuitenkin tärkeää asettaa metsästrategian tavoitteeksi, että puuston määrä kasvaa ja puuston keski-ikä nousee strategiakaudella. Rajaamalla enemmän arvokkaita kohteita metsätalouden ulkopuolelle, välttämällä hakkuita virkistysmetsissä sekä vähentämällä talousmetsien hakkuita ja antamalla niiden kasvaa vanhemmiksi hiiltä on mahdollista sitoa Loviisan kaupungin metsiin merkittävästi nykytilannetta enemmän, millä olisi suotuisa vaikutus kaupungin ilmastotavoitteiden kannalta.

Metsätalous

Luonnon monimuotoisuuden ja kuntalaisten hyvinvoinnin turvaaminen ovat merkitykseltään huomattavasti tärkeämpiä tavoitteita kuin puunmyyntiin perustuvat hakkuutulot, jotka ovat kunnan vuosibudjettiin suhteutettuna marginaalisia. Koska Loviisan metsistä niin suuri osa, kaksi kolmasosaa, on nykyisin luokiteltu talousmetsiksi, on oletettavaa, että talouskäyttö jatkuu osassa metsiä myös tulevaisuudessa. Metsästrategian ja sitä seuraavien tarkempien suunnitelmien osana olisi kuitenkin tarkasti harkittava metsäalue ja metsikkökuvio kerrallaan onko talouskäyttö strategian päätavoitteet huomioivan kokonaistarkastelun perusteella järkevää. Taloustarkastelussa on otettava huomioon, että kun puuta hakataan, kantorahatulo ei vielä kerro tuottoa, vaan kuluja tulee paljon: suunnittelu, verot, uudistamiskustannukset, muut metsänhoitotyöt… Hakkuut on syytä mitoittaa kokonaisvaltaisen tarkastelun ja kunnan tavoitteiden rajoissa siten, ettei metsätaloustoimista aiheudu kohtuutonta haittaa muille tavoitteille.

Metsien luokittelu

Loviisan 2898 hehtaarin metsäomaisuudesta valtaosa on metsästrategia-aihion mukaan nykyisin luokiteltu talousmetsäksi (vajaa 2000 ha). Noin kolmasosa (1000 ha) on virkistysmetsää ja vain 82 hehtaaria on suojeltu (3 %). Metsästrategian aihion mukaan Loviisan metsille on tarkoitus valmistella RAMS-hoitoluokitus eli ns. viheralueiden kunnossapitoluokitus.

Sellaisenaan viheralueiden kunnossapitoluokituksen käyttöönottoa ei voi suositella, koska sen lähtöoletuksen mukaan intensiivinen metsien hoito on aina tarpeellista ja hyödyllistä, eivätkä arvometsien hoitoluokkaan kuulu kuin kaikkein edustavimmat luontokohteet. Luokituksen metsäisiä alueita käsittelevän osuuden ongelma on siihen sisäänrakennettu ajatus hoidon ensisijaisuudesta verrattuna luonnontilaan jättämiseen. Edes arvometsien hoitoa käsittelevässä osuudessa ei nosteta esille sitä tosiasiaa, että kuntametsissä on runsaasti sellaisia metsiä, jotka voidaan hyvin jättää hoidon ulkopuolelle ilman virkistyskäytölle koituvia haittoja.

Kunnat voivat vapaasti käyttää myös omia hoitoluokituksiaan sekä soveltaa Viherympäristöliiton kunnossapitoluokitusta luonto- ja virkistysarvomyönteisemmin. Tärkeää metsien luokittelussa olisi rajoittaa hakkuut vain sinne, missä niille on oikeasti tarvetta.

Kunnan omistamat metsäalueet olisi syytä luokitella tavoitteiden mukaisiin luokkiin, jotka ohjaavat painotuksia tulevissa hoitotoimenpiteissä. Erityisen tärkeää on rajata arvometsät, jotka säästetään hakkuilta luontoarvojen perusteella, sekä virkistysmetsät, joissa ei aiheuteta metsätaloustoimilla haittaa virkistyskäytölle. Metsäalueiden luokittelu on hyvä tapa sovittaa hoitotoimenpiteitä muihin metsille asetettuihin tavoitteisiin.

Käytännön kannalta olennainen luokittelutieto kertoo kuviokohtaisesti, miten kohteella aiotaan jatkossa toimia, esimerkiksi:

• jätetään pysyvästi metsänkäsittelyn ulkopuolelle
• ei tehdä metsänkäsittelytoimenpiteitä suunnitelmakaudella
• seurataan yksittäisten reiteille, teille ym. vaarallisten puiden kaatamisen tarvetta vuosittain
• tehdään metsänkäsittelytoimenpiteitä suunnitelmakaudella, mikä voi tarkoittaa esimerkiksi ennallistamista tai ko. luontotyypin säilymiselle tarpeellisia hoitotoimia (esim. pähkinälehdoissa tai hakamailla)
• aikaisemmin käsitellyn metsän (usein taimikon) ohjaaminen monimuotoisemmaksi
• kaupallisia hakkuita.

Yhteystiedot

Lauri Kajander, erityisasiantuntija, p. 045 114 0088, uusimaa@sll.fi

Helsingissä 23.6.2025,

Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry

Laura Räsänen puheenjohtaja
Lauri Kajander erityisasiantuntija