Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri

Uusimaa
Navigaatio päälle/pois

Tuusulassa valvotaan kaavoitusta ja lausutaan ahkeraan

Yhdistyksen sihteeri Tiina Järvenkylä raivaa jättiputkiviidakkoa, kuva Laura Kujansuu

”Tuusulassa kaavoitusta tehdään paljon ja osa alueista kehittyy todella vauhdikkaasti. Toivoisimme, että Etelä-Tuusula voisi olla osa pääkaupunkiseudun viherkehää, ja tähän tulisi reagoida nyt. Keskitymme pitkälti kaavoitukseen ja lausumme niistä lähes kuukausittain. Myös mielipidekirjoituksia lähtee tarvittaessa.

Linturetken nuotiohetki Pikku-Kolilta” eli Sarvikallion suojelualueella, kuva Laura Kujansuu

Tuusulanjärven rantoja on kehitetty jo vuosia monen tahon yhteistyössä. Olemme mukana suunnittelutyössä tai vähintäänkin kaavalausunnoissa. Järven eteläpään suunnitelma etenee vaihe vaiheelta ja sinne on nyt toteutumassa esteetön lintutorni sekä kevyesti valaistut pitkospuut. Järven eteläpään Natura-alue on lintuvesi, joka kaipaa huoltotöitä ja Metsähallitus on perustamassa mailleen suojelualuetta”, kertoo Suomen luonnonsuojeluliitto Tuusulan yhdistyksen puheenjohtaja Laura Kujansuu.

Linturetkellä Rantamo-Seitteli kosteikolla Tuusulanjärven rannalla, kuva: Kari Hoffrèn

”Vanhoja metsiä tulisi kiireesti saada suojeluun tai ainakin kaavoituksen ulkopuolelle. Ajankohtaisin kohde meillä on hakkuiden uhkaama runsaslajinen Tuomalan metsä. Asukkaiden ansiosta vanhan virkistysmetsän suojelusta on tullut ilmiö, jonka tuloksena pormestarille luovutettiin adressi keväällä 2020. Naapurikaupunki Keravan puolelta löytyy myös hyvin tukea, sillä heidän Pihkaniittynsä on kunnan rajan toisella puolella.”

9.-luokkalaisten luonto- ja ympäristöstipendejä, kuva Laura Kujansuu

”Vieraslajeja on talkoiltu jo viitisen vuotta: jättipalsamia kahdessa kohteessa Hyrylässä ja jättiputkea Kellokoskella. Jättipalsamin osalta tulos alkaa jo näkyä. Yhteistyö kunnan kanssa vieraslajien torjunnassa sujuu hyvin .”

”Pyrimme pitämään vuosittain tietyt retket: Luonnonkukkien päivän retken, mehiläisretken ja linturetken. Osallistujia kertyy sopivasti, sillä jäsenmäärämme on pysynyt pitkälti samana jo vuosia (noin 190). Järjestämme joka vuosi myös lasten ja nuorten valokuvauskilpailun.”

Tuusulan yhdistyksen puheenjohtaja Laura Kujansuu

Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin yhdistykset puolustavat paikallista luontoa, edistävät ekologista elämäntapaa ja kutsuvat nauttimaan oman kunnan luontohelmistä. Oletko jo osallistunut? Uusille toimijoille on aina tilaa – tervetuloa norppajoukkoon!

Tutustu Luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin paikallisyhdistyksiin.

Kirjoitus on ilmestynyt lyhennettynä Uudenmaan Luonnonsuojelijassa 1.3.2021. Tähän versioon on lisätty kuvia.

Luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistyksen jäsenenä suojelet omaa lähiluontoasi. Mikäli et ole vielä jäsen, liity nyt!