Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri

Uusimaa
Navigaatio päälle/pois

Mustapuron suojelusta saa virtaa

Mustapuron purotalkoot. Kuva Riitta Malve
Talkoolaisia Mustapurolla kantamassa kortensa kekoon eli kivensä puroon. Kuva: Riitta Malve

Mustapuro virtaa Itä-Helsingissä viiden kilometrin matkan Kontulasta Vartiokylänlahdelle. Virtavesien hoitoyhdistyksen eli Virhon ja Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen eli Helsyn yhteiset purotalkoot olivat iloinen luontotapahtuma Mustapurolla syksyn 2020 alussa, koronaepidemian hiljaisena aikana. Purolla ahersi yli kolmekymmentä taimenen ystävää alakoululaisista vaareihin.

Taimen Vihtijoella. Kuva Markus Penttinen.

Purossa ja kaloissa on taikaa. Harvan luonnoneläimen elin­ympäristöä parannetaan samanlaisella innolla ja hellyydellä. Puron ekosysteemissä tärkeitä ovat niin kalalajit, hyönteiset, pohjaeläimet, sammaleet kuin itse vesikin.

”Kun myöhemmin seuraa kalojen liikkeitä purossa, näkee, miten kunnostukset onnistuivat”, Virhon Mustapuro-vastaava Jouni Simola kertoo.
”Puron kalamäärät ovat vielä pieniä, koska istutettujen kalojen luonnontuotantoa on ollut vasta lyhyen aikaa. Purossa on tavattu yksittäisiä merestä kudulle nousseita taimenia. Viime syksynä kutusoraikoilla oli merkkejä kymmenestä kutupesästä.”

Mustapurolla on järjestetty talkoita kymmenisen vuotta. Ne ovat keskittyneet Itäväylän ja Kehä I:n välille, jossa on suotuisimmat olosuhteet taimenille. Kunnostusmateriaalit, kivet ja sora saadaan kaupungilta. Mukana on ollut useita koulujakin. Helsyssä kiinnostus Mustapuron suojeluun heräsi Uudenmaan piirin taannoisessa, mainiossa vesiensuojelupahtumassa. Ensimmäiseksi yhdistys järjesti pitkän vaelluksen puron suulta alkulähteille.

Simola kiertää Mustapurolla vuoden ympäri ja tarttuu ongelmiin, kun niitä kohtaa. ”Itselleni purojen kunnostaminen on hyvää ulkoilua. Puroilla oppii koko ajan uutta, se virkistää.”

Riitta Malve
Helsyn hallituksen jäsen
sll.fi/helsinki

Kirjoitus on ilmestynyt Uudenmaan Luonnonsuojelijassa 1.3.2021.

Luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistyksen jäsenenä suojelet omaa lähiluontoasi. Mikäli et ole vielä jäsen, liity nyt!