Mielipide: Aktiivihiili ei ole puhdas ratkaisu, jos se tuhoaa suot ja vesistöt
–

Pogostan Sanomissa on julkaistu viime aikoina kaksi kritiikitöntä Neova Oy:n (os. Vapo) näkemyksiin perustuvaa uutista. Yrityksen suunnitelmat aloittaa turvetuotanto Ilomantsin Patrikkasuolla ovat huolestuttavia. Suoalueen tuhoaminen raaka-aineen vuoksi olisi peruuttamaton virhe niin luonnon monimuotoisuuden kuin vesistöjen kannalta.
Patrikkasuo ei ole mikään ”tyhjä” tai arvoton maa-alue. Se on elinympäristö lukemattomille kasveille, hyönteisille, linnuille ja muulle suolajistoille. Kun suo kuivataan ja turvetta aletaan nostaa, tämä ekosysteemi tuhoutuu kokonaan – eikä sitä voi enää täysin palauttaa. Suon monimuotoisuus on ainutlaatuista ja korvaamatonta.
Vaikka Neova sanoo, että Patrikkasuo on jo ojitettu, ojitus ei tarkoita sitä, ettei alueella olisi enää luonnonarvoja. Monet suot ovat vuosikymmenten aikana osittain toipuneet, ja niillä elää edelleen alkuperäisiä lajeja. Ojitus ei ole peruste uuden tuotantoalueen avaamiselle, vaan syy antaa luonnolle rauha toipua. Yhtiö myös suunnittelee suon ojittamattomien alueiden käyttöä pintavalutuskenttinä.
Tuhoamisen sijaan Patrikkasuon kaltaisia alueita tulisi ennallistaa ja työllistää paikallisia soiden ennallistamistöihin. Suoalueet ovat myös tärkeitä hiilivarastoja ja ilmaston säätelijöitä. Ne sitovat tehokkaasti hiiltä ja pidättävät vettä ehkäisten tulvia ja ylläpitäen alueen vesitasapainoa. Kun suo kaivetaan auki, hiili alkaa vapautua ilmakehään, ja samalla alueen vedet saavat osakseen turvetuotannon haitat: kiintoaineita, ravinteita ja happamuutta, jotka heikentävät vesistöjen tilaa pysyvästi.
Yhtiö perustelee suunnitelmiaan aktiivihiilen tuotantoon harvinaisen sopivalla turvelaadulla, mutta se ei tee luonnon tuhoamisesta hyväksyttävää. Yhtiö ei ole missään tuonut ilmi miten Patrikkasuon turve eroaa muista alueista. On nurinkurista, että paikallista ilomantsilaista luontoa tuhotaan, jotta tuotettua aktiivihiiltä voidaan käyttää muualla ilman ja veden puhdistamiseen. Aktiivihiilen tuotanto ei saa tapahtua luonnon kustannuksella, etenkään kun vaihtoehtoja on olemassa. Monet muut biomassat ovat uusiutuvia ja sopivat aktiivihiilen tuotantoon.
On väärin perustella uusia turvetuotantoalueita sillä, että vain pieni osa Suomen soista on käytössä. Pohjois-Karjalan soista on kuitenkin suurin osa ojitettu. Juuri siksi jokaisella jäljellä olevalla suolla on suuri arvo. Neovan tavoite tuhota Patrikkasuo aktiivihiilen tuottamiseksi ei ole myöskään yksittäistapaus – maakuntakaavassa aktiivihiilen tuotantoa varten on varattu 23 uutta aluetta turpeennostoa varten. Me emme tarvitse enää yhtään uutta turvesuota – tarvitsemme suoluontoa, joka suojelee meitä ja muita lajeja.
Meillä ei ole varaa menettää Patrikkasuon kaltaista laajaa aluetta, jolla on arvoa niin luonnolle, vesistöille kuin paikallisille asukkaillekin.
Mielipidekirjoitus on julkaistu Pogostan Sanomissa.


