Nokian Martat ry yrttikurssi 26.5.

Artikkelit, Blogi

Kesä on saapunut, kun kuuluu tervapääskyjen ääni. Kuljunkylälle, Viitalaaksolle kokoontui 12 marttaa maistelemaan, haistelemaan, tunnustelemaan ja keräilemään yrttejä. Aluksi keräiltiin yrttiteetä varten marjakasvien lehtiä, kuten vadelmaa, mustaherukkaa, lillukkaa, mansikanlehteä ym….

Viisi naista pihalla yrttijalkakylvyssä

Kesä on saapunut, kun kuuluu tervapääskyjen ääni. Kuljunkylälle, Viitalaaksolle kokoontui 12 marttaa maistelemaan, haistelemaan, tunnustelemaan ja keräilemään yrttejä. Aluksi keräiltiin yrttiteetä varten marjakasvien lehtiä, kuten vadelmaa, mustaherukkaa, lillukkaa, mansikanlehteä ym. Kun pihassani kasvaa maanpeittokasvinsa ukkomansikkaa, niin kerättiin sitä, sillä marjoja ei tuo kasvi yleensä tuota. Pitäisi olla rinnalla akkamansikkaa myös! 

Kun tee saatiin hautumaan kattilaan, niin ryhdyttiin etsimään villiyrttejä jalkakylpyä varten. 

Piharatamo on kaikille tuttu laastari lapsuuden ajoilta asti. Se sopii oivallisesti jalkojen hoitoon. Etsittiin koivun- ja pihlajanlehteä, apilaa, siankärsämöä, orvokin kukkia ja poimulehteäkin. Katajakylpy olisi ollut aika pisteliäs, joten se jääköön talviajalle kokeiltavaksi.

Naiset istuivat jalat lämpimässä yrttikylvyssä, aika tyytyväisen näköisenä.

Ja käki kukkui…

Martat ovat taitavia leipureita. Pöytä täyttyi herkuista. Oli huippuhyvät nyyttikestit! Kiitos!

Nokkospestoakaan ei puuttunut tarjoiluista. Yrttitee oli hyvää ilman hunajaakin, vaikka sekin oli muistettu ottaa mukaan. 

Vielä kerrottiin kuusenkerkkäsiirapin ohje:

Pilttipurkki puolilleen kuusenkerkkiä ja sitten kaadetaan sokeria täyteen. Kansi tiukasti kiinni ja ikkunalle. Purkkia voi käännellä päivittäin, kunnes sokeri on sulanut. Seoksen voi siivilöidä ja laittaa kerkän vaikka teen sekaan.

Nyt on yrttien paras keruuaika, joten keräämään…

Yrttioppaana – Anne

Kuvat: Anne Viitalaakso

Naisia yrttijalkakylvyssä pilvisessä säässä puutarhassa

Ajankohtaista